Yhteiseurooppalainen pankkituki torjuttava
Euroopan parlamentin Europe of Freedom and Democracy -ryhmä kokoontuu kuluvalla viikolla Liettuan pääkaupungissa Vilnassa. Keskustelua käydään muiden aiheiden lisäksi teemoista Euroopan talous ja euron kriisi, jonka luokaton hoito aiheuttaa paljon taloudellista sekä sosiaalista ahdinkoa koko euroalueella.
Kokoukseen kutsutut Perussuomalaiset vaativat, että Suomen hallituksen on ryhdistäydyttävä ja kannettava vastuunsa; kaikki ehdotukset yhteiseurooppalaisesta pankkituesta on torjuttava.
Jäsenvaltiot ja sijoittajat ovat vastuussa omista pankeistaan ja sijoituksistaan. Suomalaisen veronmaksajan tehtävä ei ole tukea espanjalaisia tai muita etelä-eurooppalaisia pankkeja. Suomalainen Jussi ei maksa veroja taatakseen Josen lainoja.
Esitämme, että Suomen eduskunnan tulee torjua pysyvän vakausmekanismin EVM:n käyttö pankkituen välineenä. Paras ratkaisu tilanteessa on EVM-sopimuksen hylkääminen eduskunnassa.
Kansainvälistä yhteistyötä arvostavat Perussuomalaiset tekevät yhdessä muiden EU-kriittisten voimien kanssa kaikkensa eurobondien ja yleiseurooppalaisten velkakirjojen torjumiseksi. Eurobondit johtavat yhteiseen tuhoon, eivät euroalueen pelastukseen.
Eurooppalainen yhteiskuntarauha ja sopuisa rinnakkaiselo ovat korvaamattomia arvoja uhrattavaksi toimimattoman yhteisvaluutan vuoksi.
Vilnassa 5. kesäkuuta 2012
Sampo Terho
MEP, Europe of Freedom and Democracy
Timo Soini
Kansanedustaja, Perussuomalaisten puheenjohtaja
Yhteiseurooppalainen pankkituki torjuttava Euroopan parlamentin
7
<50
Vastaukset
- jotain tolkkua
EU politiikkaan !
Alotuksen kanssa samaa mieltä, viesti on toimitettava hallitukselle,
jotain " tolkkua " on saatava EU politiikkaan, Kataisen omilla sanoilla,
nyt tehtävä " tolkun " päätöksiä !
Jos Kataisella ja Jutalla on " t o l l k u a " ajatuksissaan nyt sitä on käytettävä suomen hyväksi,
nyt on tiedettävä mihin paperiin nimensä pistää, ei niinkuin tähän asti on katainen ja jutta tehny,
kataisen omat sanat on ettei kukaan tiedä mitä seuraa jos kreikka kaatuu ja sen myötä espanja, heh,
miksi katainen on tehny semmosia sopimuksia joitten seurauksista ei ole mitään tietoa,,
järkevä ihminen ei pistä nimeään paperiin jos ei tiedä mitä se teksti sisältää,,
henkilö on edesvastuuton jos näin on tehny,
silloin kaikki sopimukset ja sitoumukset on mitätöitävissä, koska henkilö ei ole ollu täysissä järjissään eikä ole tienny mihin nimensä on kirjoittanu, - Totta puhut,
kyllä on tilanteeseen jouduttu. Ruotsi osaa luistaaa ilman maksuja. Samoin Englanti, Sveitsi ja muitakin on.
Lipponen vei ensimmäisellä junalla päin Prinkkalaaa.
ja Niinistökin oli EMU:in viemässä sitten sen jälkeen Lipposen kanssa.
Kaksi ...olkoon sanomatta. - ´+93586
Eihän Sveitsi kuulu euhun.
Ei ainakaan ole listattu - iltasanan ääressä
Tälläset avaukset on suolesta, avaajalla ei lainkkaan omaa mielipidettä, plussa määrä kyllä ilmaisee kuka kaiken takana.
Lopetrtaisit jo . t y h m ä. - ikävä juttu tuo EU
seikkailu suomelle,,,,
Erittäin hyvä alotus, saataisiin vaan järkeä kataisen ja jutan päähän, ennenkuin on liian myöhästä,
tai taitaa jo oll liian myöhästä, suomi on jo suurissa vvaikeuksissa,
kun ei katainen ja jutta ole edes käsittäneet mihin on nimensä kirjoittaneet ! - Pappa X
Suomen hallituksen on ryhdistäydyttävä ja kannettava vastuunsa; kaikki ehdotukset yhteiseurooppalaisesta pankkituesta on torjuttava.
- .............
Kaikki asiantuntijat ovat sitä mieltä että suomen on otettava oma valuutta käyttöön,
ruotsista on otettava mallia politisiin ratkaisuihin,,,,
kokoomus ja SDP suomen tyhmimmät puolueet,,,,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652