Suunnistajilla näyttää olevan sallittua häiritä kansallislintumme pesintää aina maanantaisin, kun juoksevat aivan pesän vierestä nisulanpotlla. Autojen parkkeeramisessakin olisi toivomisen varaa.
Euroopan neuvoston luonnonvaraisten lintujen suojelusta antaman direktiivin liitteessä I laulujoutsen kuuluu niihin lajeihin, joiden
»...elinympäristöjä on suojeltava erityistoimin, jotta varmistetaan lajien eloonjääminen ja lisääntyminen niiden levinneisyysalueella.
Joutsenen pesintä
7
230
Vastaukset
- Kyhmyjoutsen
Ei kai ne sentään joka maanantai siellä samalla potilla ramppaa, niin kuin kirjoituksestasi voi päätellä?
- mökkiläinen
Joutsenilla oli poikaset tuolloin eivätkä ne mitenkään kauhean järkyttyneiltä näyttäneet, kun tiistaina ajelin siitä ohi.
- wizard_l_l
Nyt meni maku suunnistajiin ja suunnistamiseen, luulis juuri heidän kunnioittavan luontoa ja sen asukkeja. Oisko aihetta viedä asiaa aloittajan puolesta eteenpäin jotta saadaan homma kuntoon?
- TOSIrealisti Kokkola
Joutsenia on Suomessa aivan liikaa. Ne ovat vallanneet jokaisen pienenkin lampareen, kuten Nisulanpotin. Mikään muu sorsalintu ei uskalla eikä voi pesiä joutsenen reviirillä, joka on valtavan laaja. Periaatteessa koko lampi tai suurehko järvi.
Joutsenen rauhoitus on lopetettava ja sen lisääntymistä tulee rajoittaa metsästyksellä kuten on lupa tehdä mm Kanadanhanhen osalta. - PaTi
TOSIrealisti Kokkola kirjoitti:
Joutsenia on Suomessa aivan liikaa. Ne ovat vallanneet jokaisen pienenkin lampareen, kuten Nisulanpotin. Mikään muu sorsalintu ei uskalla eikä voi pesiä joutsenen reviirillä, joka on valtavan laaja. Periaatteessa koko lampi tai suurehko järvi.
Joutsenen rauhoitus on lopetettava ja sen lisääntymistä tulee rajoittaa metsästyksellä kuten on lupa tehdä mm Kanadanhanhen osalta.Olen samaa mieltä"TOSIrealistin" kanssa ,että joutsenelle tulisi määrätä metsästysaika ja pian.
- Håkan Koläppa
Ei se joutsen pariskunta ihmisistä välitä ja kiittäkää härregud ettei välitäkkään nimittäin, kun joutsen kyrpsähtää niin suunnistajasta tulee sadanmetrin pikajuoksija alta aikayksikön, ettei menetä sukukalleuksiaan.
- TOSIrealisti Kokkola
Totta turiset Håkan. Joutsen on "peto" linnuksi. Mutta olisi se muutakin:
Istuin kaverini kanssa Myllyjärven rannalla sorsametsällä. Ylitsemme lensi joutsenpari "sopivalla hollilla". Totesin, että miltähän tuon liha maistuisi. Kaverini vastasi, että eipä ole häävin makuista...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475425Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612246Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181830Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171555
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301467Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5135881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171107Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771078Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se213963