Odotan ekaa lastani ja ihan alkuvaiheessa vielä. Päänvaivaa on nyt aiheuttanut tavallaan tosi upea juttu: tajuttomat orgasmit.
Siis ei siinä mitään - tietysti;) - että seksi tuntuu nyt jotenkin (fyysisesti) voimakkaammin hyvältä. Mut orgasmin jälkeen mulla on tosi vahvasti aina jotkut "sisäiset lihakset" krampissa 10-15 minuuttia. Tai siltä se ainakin tuntuu. Pelottava tunne!
Kivut, tai pikemminkin epämiellyttävät tuntemukset, on jotenkin etäisesti kuukautiskipumaisia, mutta ne tuntuu koko vatsan alueella. Ihan kuin kohtu tms. supistuisi tosi voimakkaasti. Tai jotain.
Olen lukenut, että raskauden loppuvaiheessa seksi voi käynnistää synnytyksen. Monesta paikasta olen kuitenkin kuullut ja lukenut, että raskauden alussa seksillä tai oikein millään muullakaan (normaalilla liikkumisella) ei voi itse aiheuttaa vaikka keskenmenoa. Silti huolestuttaa... Olen kokenut yhden keskenmenon, joten siksikin pelottaa.
Esim. urheilusta lääkäri sano mulle, että tee kaikkea, mikä tuntuu hyvältä. Ja seksistä, että jatkakaa vaan entiseen tapaan. Mut mitä jos seksistä tulee (jälkikäteen!) epämiellyttävä / epämukava olo? Ei varsinaista kipua, mutta pelottavaa kramppaamista kuitenkin.
Onko tää normaalia?! Pitääkö mun luopua orgasmeista...? :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun vain jaksatte hinkata, orgasmi tulee ja se on aina hyvä.
Supistuksilta nuo "sisäiset lihakset" kuulostavat.
Kohtu "kovettuu" ja sitten taas rentoutuu.
Tuskin alkuvaiheessa tästä on mitään haittaa, mutta spermassa on samoja aineita joilla käynnistetään synnytys, että jos supistukset tuntuvat kivuliailta niin ei välttämättä kannata suosia seksiä tai ainakin pitää huolen ettei mies laukea sisällesi.
Orgasmi vain ikäänkuin "keinuttaa" vauvaasi, ei sen pitäisi pahaa tehdä.