Olen silloin tällöin lukenut huvikseni horoskooppeja, nyt luin ahdistavan viikkoennustuksen ensi viikonlopulle, jolloin minulla on tärkeä tapaaminen, jota en voi perua. En tavallaan usko horoskooppeihin, mutta ahdistaa silti, oli niin ahdistavasti kirjoitettu teksti tuo ennustus, jossa vihjailtiin johonkin tuleviin aavistuksiini, joiden takia pitäisi muuttaa suunnitelmia, siitäkin huolimatta, etten tekstin mukaan mitään selkeää hyötyä tule edes näkemään tämän muutoksen tekemisestä. En voi sitä tehdä, ja olen odottanut iloisesti tuota tapahtumaa. Nyt tuo ennustus vähän pilasi iloni.
Eikö Raamattu opetakin niin, että ei pidä uskoa ennustajia? Mitä Raamatussa tarkalleen sanotaan tähdistä ennustamisesta, vai sanotaanko mitään?
Voiko kristitty ajatella, vaikka vain tapakristitty olisikin, että hän varjeltuu tuollaisten ennustusten toteutumisilta, kun ei usko niihin ja sen sijaan pyytää apua Jeesukselta?
Kristinusko ja tähdistä ennustaminen?
8
355
Vastaukset
En ole lukenut raamatusta mitään ennustajista, mutta voisin veikata, että suurella todennäköisyydellä ennustamisesta seuraa kuolemanrangaistus niin kuin kaikista muistakin mahdollisista teoista.
Avun pyytäminen jeesukselta ei ole millään tavalla hyödyllistä. Ainoa asia, jolla ihminen voi vaikuttaa omaan ja muiden elämään, on oikeasti tehdä jotain. Se saattaa olla vaikeampaa kuin rukoileminen, mutta yksin puhumisen sijaan sillä on sentään jotain vaikutusta.- 123mirhami
Ei edes SAA totella tuollaisia ennusteluja, minun käsittääkseni se olisi ihan synti, eikä edes pieni sellainen.
Itse suhtauduin jo ennen uskoontulua skeptisesti horoskooppeihin, ja uskoontulon myötä käsitys vain vahvistui. Raamattu kieltää uskomasta merkeistä ennustelijoihin (esim:3. Moos. 19:26,2. Kun. 21:6,2. Aik. 33:6.)
Me uskovaiset voimme turvata ihan kaikissa asioissa Jeesukseen ja luottaa Hänen apuunsa ja voimaansa yli kaiken ja kaikkien. Turvaa Jeesukseen ja ole vapaa tullaisista horoskoopeista, siunausta ja Jumalan johdatusta elämääsi!- dr
Harmi vaan että Jeesus ei auta syöpään vaan lääketiede auttaa.
Eikö niin Juhani? dr kirjoitti:
Harmi vaan että Jeesus ei auta syöpään vaan lääketiede auttaa.
Eikö niin Juhani?Itse ajattelen, että nämä kaksi eivät sulje pois toisiaan. Voi turvata lääketieteeseen ja rukoilla Jeesusta yhtä aikaa, en näe tässä mitään ongelmaa.
- leipäpappi
juhani1965 kirjoitti:
Itse ajattelen, että nämä kaksi eivät sulje pois toisiaan. Voi turvata lääketieteeseen ja rukoilla Jeesusta yhtä aikaa, en näe tässä mitään ongelmaa.
Mitä jos jättäisi lääketieteen pois ja turvaisi vaan jeesukseen? Näkisitkö siinä jotain ongelmaa?
leipäpappi kirjoitti:
Mitä jos jättäisi lääketieteen pois ja turvaisi vaan jeesukseen? Näkisitkö siinä jotain ongelmaa?
En näkisi siinä mitään järkeä. Jumala on antanut ihmisille järjen ja kyvyn tutkia asioita, tämän ansioista saamme nauttia lääketieteen parantavia ja hoitavia hedelmiä.
- ja mystifoitu
Kristiusko on nimenomaan perustaltaan astronominen, ei siis astrologinen.
Jeesus ja Jumala, sekä Saa.tana muu rekvisiitta kosmosta ja tähtimerkkejä ja taivaankannen näytelmät on Raamattuun personoitu kristittyjen toimesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834493Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu253268Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392914Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172727- 162720
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432587Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737