Hymyilevä iltapala : )

Tein voileivän laitoin päälle jääsalaattia, emmetalia, ja kirsikkatomaatin.

Siinä lautasella se ruoja hymyili minulle, juutonreiät silminä, tomaatti punahuulinen hihitti niin, että jääsalaatti päälaella heilui niin, että oli pudota kyydistä.

Oliko iloa iltapalastasi?

30

167

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • virva-tuulia***

      Oli iloa.

      Iltapalani sisältää melkein aina kevytviiliä itsepoimittujen marjojen kanssa. Juomana vettä tai jotakin mehua. Joskus teen paahtoleipää voimariinin, kinkun, salaatin, tuorekurkun ja tomaatin kera. Silloinkin vaan jos on kova nälkä.

      • korpikirjailija

        Ruoan esillelaitto on tärkeää. Muistan kun eräs vanha salarakas valitti, että hänen vaimonsa heittää leipäpussin pöydälle, revi siitä tyyliin.

        Tykkään koristella syötäväni vaikka olisin yksin tai kaksin ruokapöydässä se antaa ruoalle "lisämakua".

        Aamu Korvessa on kaunis, tosin järven takana on pilvikumpua. Aamupalani oli jokseenkin samanlainen kuin iltapala, tosin tomaatit olivat loppu eikä kurkkuherra hymyillyt yhtä veitikkamaisesti kuin tomaattineito iltayöstä, mutta raikkaasti tervehti aamuani ; )


    • *:))

      Omasta iltapalastani ei puutu yhtään mitään, kun kultani sen minulle tarjoaa.

      Oli ilo.

      • korpikirjailija

        Aamupalallako noin varhain? Joko kulta jaksoi nousta leivän voiteluun?


      • tattis.
        korpikirjailija kirjoitti:

        Aamupalallako noin varhain? Joko kulta jaksoi nousta leivän voiteluun?

        Paras iltapala on mieheni tarjoilema tattispala.


      • korpikirjailija
        tattis. kirjoitti:

        Paras iltapala on mieheni tarjoilema tattispala.

        Kyllä sitä saa ihmetellä pilkuttaja hapannaamaa vaan eihän sille mitään voi jos elämä on helevettia ; (


    • aamupalalla

      Iltapala oli iso ilo, voileipä juustolla ja meetwurstilla, tomaattia niiden päällä. Mukillinen teetä, omena ja puoli kourallista saksanpähkinöitä.

      • korpikirjailija

        Olin tosi iloinen herättyäni, ei satanut vettä vaan aurinko paistoi.
        Juoksentelin kartanolla kuin pehoneito vaalean sinisessä yöpyjamassa.. Asettelin kukasia omille paikoilleen ulos sillä olin ottanut ne sisätilaan mahdollista hallaa suojaan. Ei halla näin rantaan uskalla, vaan tiedä häntä.

        Odotan helteitä, että saan nauttia aamupalani ulkona.


    • :))

      Mikäon juuto? Emmetal?

      Hihhih!!

      • korpikirjailija

        Käy pilikuttamassa saat lisää hyvää mieltä ja päiväsi on pelastettu.

        On ne sinullakin halvat huvit.

        Jos elämä ei maistu ei maistu emmentalikaan jos nyt sinulla on varaa siihen, se on kalliimpaa kuin edam ; )


      • ??
        korpikirjailija kirjoitti:

        Käy pilikuttamassa saat lisää hyvää mieltä ja päiväsi on pelastettu.

        On ne sinullakin halvat huvit.

        Jos elämä ei maistu ei maistu emmentalikaan jos nyt sinulla on varaa siihen, se on kalliimpaa kuin edam ; )

        Minun leivälleni kelpaa vain Wästgöta Kloster Svart.
        Mahtanetko edes tuntea sitä?


      • korpikirjailija
        ?? kirjoitti:

        Minun leivälleni kelpaa vain Wästgöta Kloster Svart.
        Mahtanetko edes tuntea sitä?

        Tykkään enempi Wästgöta Kloster Röd , ei niin voimakas kuin veljensä svart


      • virva-tuulia***
        korpikirjailija kirjoitti:

        Tykkään enempi Wästgöta Kloster Röd , ei niin voimakas kuin veljensä svart

        Minä käytän 2% raejuustoa enimmäkseen tai Oldermannia 17%.


      • koutatyttö
        virva-tuulia*** kirjoitti:

        Minä käytän 2% raejuustoa enimmäkseen tai Oldermannia 17%.

        pirkka "vanha gouda" on hinnaltaan edullista ja aromiltaan erinomaista.


    • äitemuori*

      Onkohan siitä viilipurkista niin iloksi, seki täytyy syödä ennen kuutta (refluksin takia), ettei nouse ylös makuulle mennes.

      Päivällä kyllä kaik herkut käy, nyt alan tekeen katkarapusalaattia lounaaksi.
      Aamulla ens se kaffe, sitte vasta aamiainen. Mä bruukaan nousta siin neljänviiden aikaan. Ei oikeen nälätä heti. Mut se kaffe parvekkeella, kun kadulla vielä hiljasta, niin aah! korvat lepää. Tämmöttöst.

      • virva-tuulia***

        Minäpä syönkin viilini illalla no klo 20:n aikoihin ja otan iltalääkitykseni samoin tein. Sen jälkeen nautin korkeintaan vettä.

        Aamupalalla on pakko saada kahvia, tuoremehua/hedelmä, paahtoleipää, kinkkua, tomaattia, kurkkua, joskus jopa joguttia.
        Minunkin kahvipannuni porisee aamullan. klo 5-6:n aikaan.


    • voi vitsi vanhukset

      Kirjoitti nimimerkki "korppis" mitä tahansa, aina löytyy ilkeilijöitä jotka haluavat torpetoida kaikki hänen juttunsa. Miksi?
      Tämä ilmiö vaan kertoo suuresta kateudesta, kun joku uskaltaa olla oma itsensä ja kirjoittaa elämästään tänne rehellisesti.

      Näin pikkusieluista porukkaa täällä on. Ainut ilo heidän elämässään on olla täällä miinustamassa tai haukkua retostelemassa jotain henkilöä ja hänen juttujaan.

      • korpikirjailija

        Kaunis kiitos sinulle nimimerkki, voi vitsi vanhukset!

        Kateudeksi olen tämän pilkutus ja naljailukäytöksen sisäistänyt itsekin, eihän se muuta voi olla.

        Positiivisuus ja huumori on kateissa, nyt vielä enempi kun kasvoni on nikin kyljessä. Kirjoittamani asia on sivuseikka, muistutan esim. jonkun mummua jne. eihän sellaisille kommentille voi kuin hymähtää.

        No aamuistuntoni alkaa olla ohi. Lähdemme kuopuksen kanssa puutavarakaupoille.

        Eilen sain hyvän mielen kun nuohosin kirpputoreja löytäen erilaisia jutskoja tekeillä olevaan nukkekotiini.

        Positiivisiuus elää tekevän ja tuntevan elämässä. Mielekästä työ, harrastus niin pelittää eikä jaksa motkottaa tyhjtä.

        Maukasta ja kauniisti aseteltua lounasta sinulle ja muillekin positiivareille ; )


    • Tiukka karppaaja kun olen, haisen yhtä kammottavalta kuin parhaat Juustot, ja jokainen syöntikerta inhottaa minua.
      Ketoosi on meillä sama kuin Diabetes-oire, ruokahalu katoaa.
      Oltermanni, luomuruis-leivällä on onneksi täynnä pikkureikiä, ovat ne kuin shampanjan kuplat, ne saavat minut jaksamaan.
      Syön kaksi leipää aamulla, yhden aterian puoliltapäivin ja siinä kaikki. Satunnainen iltapala on lasi rasvatonta Piimää.
      Ylipaino aikanaan, sai mínut lopettamaan ajatuksen syömisen ihanuudesta ja sen kulttuurisesta vaikutuksesta.
      Kulttuuriruokailun ihannointi, laatuviineineen, saa minut sairaaksi.
      H.

    • Anceli

      Silloin kun syön teen sen aina iloisin mielin... :)
      Olipa aamu- tai iltapala, ehkä jotain siinä välissäkin, silloin kun on nälkä.

    • meeriamanda

      yritän pitää mielessäni ettei 3 . 4 tuntia ylity kun syön jotain. Välipaloja marjakimara, pieni kourallinen pähkinöitä täysjyvävoikkuleipä juustolla tomaatin kera. Päivälliseksi proteenista joko liha, kanaa, kalaa pakastevihanneksilla tai salaatilla jonka ite teen. Illallla toinen ruisviipale ja em tonnikalaa päälle.

      Annoksien ei tarvi olla isoja, koska nälkää ei ehdi tulemaan.
      Vaikka näläntunne katoaakin, on tärkeää siltikin syödä pieni välipala. Näin elimistö polttaa rasvoja kokoajan.
      Kunhan hiilarit pitää loitolla, muuta estettä ei painonpudotuksessa ole.

    • naparetkeilijä

      Suuri muki kahvia ja kaksi munkkia. Nyt napa nauraa.

      • meeriamanda

        Sinä onnellinen...vai oletko?


      • naparetkeilijä
        meeriamanda kirjoitti:

        Sinä onnellinen...vai oletko?

        Ihan olen. Joskus heikko sortuu munkkiin elon tiellä.
        Mutta ei ole liikakiloja, älä huoli. :))


      • meeriamanda
        naparetkeilijä kirjoitti:

        Ihan olen. Joskus heikko sortuu munkkiin elon tiellä.
        Mutta ei ole liikakiloja, älä huoli. :))

        Edelleenkin sanon ... sinä onnellinen :) Eihän silloin ole hätiä mitiä kun et taistele painosi kanssa. Olet munkkisi ansainnut :))


    • Täällä taas ;) Mökin sisääntuloterassi nauloitusta vaille valmis, saunottu, hikisen työn hajut tervan tuoksuisilla löylyillä pois piesty. Mantan Grillistä haettua kebakkia, kaikilla mausteilla ja juotu saunakaljat.

      Päivä putkessa, unittaa ;o

      • Ennen kuin kömmin ylisille unimaan, pakko kertoa, järvi on tyyni, vaalean sininen pinkillä sävutetty se tietää kesäistä keliä huomiseksi.

        Petze toi kylmäsavulohta joten iltapalaleipäni on tillillä ja sitruunalla kirpaistu lohileipä ;))


      • meeriamanda
        korppis kirjoitti:

        Ennen kuin kömmin ylisille unimaan, pakko kertoa, järvi on tyyni, vaalean sininen pinkillä sävutetty se tietää kesäistä keliä huomiseksi.

        Petze toi kylmäsavulohta joten iltapalaleipäni on tillillä ja sitruunalla kirpaistu lohileipä ;))

        Anteeksi jo etukäteen... mut koska te saatte elää parisuhteessa? Onko tämän 18v tytön tahallinen jarrutus siihen? Mietin kihlattusi ikää, kai joku aika teillekin? En antaisi yhtäkään vuotta enää muille.Mut jokainen tahollaan!


      • meeriamanda kirjoitti:

        Anteeksi jo etukäteen... mut koska te saatte elää parisuhteessa? Onko tämän 18v tytön tahallinen jarrutus siihen? Mietin kihlattusi ikää, kai joku aika teillekin? En antaisi yhtäkään vuotta enää muille.Mut jokainen tahollaan!

        Olen ehkä antanut väärän kuvan, mutta elämme ihanassa parisuhteessa. Petze on vielä yksinhuoltaja 18-vuotiaalle pojalleen joka valmistuu vuoden päästä ammattiin ja jatkaa armeijaan, ihana komistus, hevirumpali. Petzen tytär on 26-vuotias isin tyttö, suhde poikaystävävään tänään ON ja huomenna ehkä OFF, tässä sitä huovataan ja souvetaan .


    • Huomenta taas!

      On se ilmoja pidellyt. Heräsin kymmenen korvilla, söin kylmäsavulohileivän kahvin kera, silloin aurinko vielä paistoi kauniisti. Nyt rankkasade pyyhkäisi niemen yli, taivaanranta näyttää valoisammalta, päästäneen naputtelemaan terassilautoja kuopuksen kanssa.

      Säät vaihtelevat kuin Hollannissa hetkessä voi ilmanala muuttua. Siellä on nyt samanlainen sää kuin Suomessakin. Lämpötilat sut samoja.

      Onko positiivinen vire vai kolottaako kiukkusuonta?

      Itselläni on jokseenkin normaali olo ei vit...ta eikä hekotuta ; )

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe