Edellinen koiramme nukkui pois n. puoli vuotta sitten. Nyt olisi edessä uuden pennun hankinta, tai itseasiassa olemme jo maksaneet pennun varausmaksunkin. Aluksi olin innoissani, että saimme sittenkin pennun, mikä ei aluksi ollut edes varmaa. Nyt itken täällä ja mietin, onko tämä se ratkaisu. En ole innoissani tulevasta pennusta juurikaan.
Edellisen koiran kohdalla muistan sen valtavan innostuksen ennen pennun tuloa, seurasin jatkuvasti onko kasvattaja lisännyt pennusta uusia kuvia, ja yritin kuvien valtavasta pentukasasta koittaa löytää sitä meidän omaa. Pennun tultua tuli parin päivän morkkis, sellainen fiilis, ettei tää taidakkaan olla se mitä haluan. En tarkoita vain pentua, vaan yleensäkin sen kanssa elämää ja sen tuomaa muutosta.
Nyt fiilis on sama, mutta luovutukseen on aikaa vielä kuukausi. En tiedä mitä tämä tarkoittaa. Onko tämä jotain syvällä sisimmässäni vertailua vanhaan koiraamme, pelkoa siitä, ettei uusi olekaan piriste elämään, vaan rasavilli taakka, että pentuaika on jotain hirveää?
En tiedä itse yhtään. Juuri pennun tulon jälkeen ja sitä ennen mun on alettava panostaa opiskeluun täysillä, ja uuden suhteen myötä elämäni on tavallaan aika kiireetöntä, mutta silti se on täynnä jotakin, täynnä elämää.
Silloin kun edesmennyt koiramme tuli meille, en juurikaan käynyt ulkona, elämässäni oli todellakin aukko, mihin mahtuisi täydellisesti koira. Mietin, tarvinko nyt uutta koiraa? Tavallaan haluaisin sen, mutta haluaisin skipata koko pentuvaiheen yli, siihen 1½ vuoden ikään, kun voin napata sen mukaan pitkälle aurinkoiselle juoksulenkille, ja istahtaa lopuksi sohvalle vierekkäin nauttimaan ansaitusta levosta. Haluanko tällä vain korvata tavallaan vanhan koiramme? Etten haluakkaan uutta yritystä omistajana, vaan uutta yritystä saada menetetty takaisin?
Pitäisikö minun odottaa, ja antaa tunteideni selviytyä, ja katsoa parin viikon päästä, onko tunteet vielä samat, vai tahdonko pennun, vai vaan suoraan ilmoittaa kasvattajalle, etten olekkaan valmis ottamaan pentua? Tuntuu nololta sanoa monen viikon vääntelyn jälkeen saadaksemme pennun, ettemme otakkaan sitä.
En tiedä mikä minua vaivaa. Jos otan pennun, pelkään että tää fiilis vain jatkuu, etten haluakkaan sitä silloinkaan, kun se saapuu, jos taas jätän, pelkään että välittömästi kadun päätöstä ja kaipaankin hetken päästä uutta karvakuonoa.
Voiko opiskelu mennä täysin sekaisin pennun takia? Mietinkö tässä vain itseäni, ja sitä, kuinka minulle käy, kun pentu tulee, enkä kuinka pennulle käy, kun se tulee? Olen tunteideni kanssa aivan sekaisin. Olen sellainen luonne, että yleensäkin vastustan muutosta, mutta vastustus kyllä tapahtuu yleensä vasta sillloin, kun muutos on tapahtunut.
Tahtoisin tietää, onko jollain ollut esim. raskauden aikana tällaisia tunteita kun loppu alkaa häämöttää, että ei haluakkaan lasta? Tai kuten mun tapauksessa, koiran kanssa? Miten on sitten lopulta käynyt?
Olen niin hukassa itseni ja ajatuksteni kanssa, joten olisin todella iloinen jos joku auttaisi minua itseni kanssa.
En tiedä haluanko sittenkään uutta koiraa..
5
219
Vastaukset
- mieti tarkkaan
ei kannata ottaa koiraa, jos vähääkään tuntuu että et sitä halua. Sinuna peruisin varauksen, ja miettisin tarkkaan haluatko todella koiraa, vai onko se vaan hetken mielijohde täyttää se aukko sydämessä, jonka entinen koirasi vei mukanaan hautaan. Tsemppiä ja toivottavasti teet oikean päätöksen! :)
- Joobax
Kyllä sä tiedät, mitä seuraavat 1,5v on, jos otat koiran. Joko haluat sitä tai sitten et halua. Jos tuntuu jo nyt siltä, ettet jaksa, niin miksi väkisin haluat ottaa sen pennun? Pentuaika voi olla osin hirveetäkin, riippuu niin pennusta ja omista taidoista olla pennun kanssa. Kiireeseen pentu ei sovi, vaan siinä olet kiinni koko vapaa-ajaltasi. Joudutko töihin opiskelun lisäksi? Siihen pentu ei sovi.
Elämänmuutoksissa on normaalia kokea epävarmuutta ja ahdistusta. Itse olin ekan pennun kanssa myöskin todella epävarma ja pelkäsin rikkovani ja pilaavani koiran, epäilin myös että onko musta oikeesti tähän, kun elämänmuutos oli lopullinen ja mullistava. Mutta mä oon kyllä viimesen päälle koiraihminen ja se sopii mun elämään täydellisesti.
Oikeestaan sun pitää nyt miettiä, että oliko se elämä koiran kanssa niin kivaa, että elämä ilman koiraa on nyt tylsää? Vai onko elämä ilman koiraa nyt mukavan vapaata? Jos nautit vapaudesta ja sen tuomista plussista, älä ota pentua. Anna ajan kulua ja surun laimentua vanhaa rakasta kohtaan ja ota sitten vasta uusi pentu, kun tiedät haluavasi TOISEN koiran. Uusi on jotain ihan muuta kuin entinen koirasi. Se pitää ottaa taas uutena yksilönä ja tutustua sen sielunelämään alusta alkaen sellaisena kuin se on, eikä sellaisena kuin haluaisit sen olevan...
Ei ole mitään noloa perua nyt. Nolompaa (ja kaikille surkeampaa) on palauttaa pentu puolen vuoden iässä kasvattajalle. Voisin vaikka vannoa, että kasvattaja arvostaa rehellisyyttäsi ja etsii mielellään pennulle toisen kodin.- ...
Olen samaa mieltä. Ja jos aloittaja tulevaisuudessa on valmis ottamaan koiran, hän voisi harkita uutta kotia etsivää vanhempaa koiraa.
- kanikuuri
Moi!
Ensinnäkin _kukaan_ ei voi sanoa sinulle tasan, mitä sinun tulisi tehdä. Kyse on sinun elämästäsi ja sinun omista päätöksistäsi. Minua turhauttaa, jos muut sanovat, mitä pitäisi tehdä, ja etenkin jos kyse on täysin tuntemattomista ihmisistä. Toki muitten mielipiteitä voi kuunnella ja sitä kautta miettiä, mitä tekisi.
Minulla on nyt samankaltainen tilanne kuin sinulla. Reilu kuukausi sitten menetin toisen koiristani tapaturmaisesti, eli se tuli täysin yllätyksenä. Jo samana viikonloppuna päätin, että meille tulee tänä kesänä uusi pentu. Asia oli täysin selvää.
Nyt tilanne on se, että olen maksanut varausmaksun pennusta, joka tulee meille vajaan 3 viikon päästä. Minulla ei vieläkään ole minkäänlaista innostusta ja pentukuumetta, sillä pelkään, että jos innostun enkä sure menetystäni kunnolla, menetän taas vuoden sisään toisen koiristani, tai jotain vielä pahempaa. Nimittäin edellisen koiran menetyksestä ei ole vielä edes vuotta. Jouduin sen lopettamaaan viime juhannuksen alla luonnevian takia, vain 4-vuotiaana. Sen lopettamisen jälkeen 3 viikon päästä minulle tuli uusi pentu, ja taas minulla oli kaksi koiraa talossa. Ja nyt sitten vanhempi koirista, joka oli vain reilu 2,5-vuotias, kuoli täysin odottamatta.
Uskon, että kun pentu tulee kotiin, rakastun siihen välittömästi ja nämä epäröinnit unohtuvat. Tärkeintä on ymmärtää se, että vaikka pentu on samaa sukupuolta ja rotua kuin menetettykin, niin se ei ole sama koira eikä se korvaa edellistä, missään nimessä. Ja surutyö voi silti jatkua, vaikka uusi pentu tuleekin. Tällä hetkellä tosin koen, että suurin suru on jo takanapäin ja olen ymmärtänyt menetyksen. Elämässä nyt vain on ylä- ja alamäkiä, no can do.
Minä itse olen niin koiraihminen, että vaikka meillä nyt on tiukkaa taloudellisesti, niin tekisin mitä vain, että saan lemmikkini hoidettua, vaikka sitten tinkimällä omista tarpeistani ja mukavuuksistani. Ikinä en voisi kuvitellakaan olevani ilman koiraa. On ne sellaisia terapiakoneita, ja tuovat paljon iloa ja energiaa!
Nyt sinulla on isoja kysymyksiä, jotka sinun vain tarvitsee ratkaista. Hienointa on se, että tiedostat ajatuksesi ja tunteesi. Pahinta olisi se, että suuna päänä hommaisit uuden pennun, sen enempiä miettimättä. Kriisi olisi siinä vaiheessa ihan odotettavissakin.
Tärkeimpänä pointtina pitäisi nyt sitä, että teet päätöksesi ihan itse, kuuntelemalla itseäsi. Mitä mieltä _sinä_ olet? Oletko valmis ottamaan uuden pennun, vai pitäisikö vielä odottaa? Kuitenkin, jos olet jo varausmaksunkin maksanut, niin ensiaskeleen päätöksissäsi pennun ottamisen suuntaan olet jo tehny. Toki sen voi vielä peruakin.
Miten sinä ratkaiset tämän suuren kysymyksen tässä vaiheessa elämääsi? Mitä vain valitsetkin, niin se on oikea ratkaisu.
Tsemppiä!- En tiedä mitä tehdä
Kiitos upeasta viestistä! Tämä auttoi todella paljon.
Tuntuu lohduttavalta, etten ole ainoa jolla on tällaisia fiiliksiä. Mietin nyt mistä ne johtuvat. Syy on sellainen, jota en osaa itselleni selittää, ehkä se on jossain alitajunnassa. Ehkä pelkään juuri, että tämänkin koiran kanssa käy niin, että yhtäkkiä menetän sen, vaikka muutama päivä aikaisemmin kaikki oli aivan kuten ennenkin.. En tiedä yhtään.
Tiesin, että muutaman viikon odotettuani tunteeni jotenkuten selviytyvät. Nyt, kun viestini kirjoituksesta on kulunut muutama viikko, olen nyt kuitenkin odotuksella hakemassa pentua muutaman päivän päästä. En vieläkään tunne äärimmäistä intoa, vain pieninä sykähdyksinä tunnen itsessäni pienen innon ryöpyn, yleensä silloin kun en ole ajatellut pentua. Ehkä ongelma on juuri siinä, että mietin tätä aivan liikaa. Eräs tuttunikin sanoi niin, kun puhuin asiasta hänelle.
En edes tiedä, miksi pelkään ja mietin jatkuvasti nimeomaan tuota pentuaikaa. Tunne ei voi ainakaan johtua edellisestä koirasta, sillä pentuaika sen kanssa oli mielestäni ihan helppoa. Kaikkihan aina harmittelevat, kuinka pentuaika on niin lyhyt ja voi harmi kuinka se pieni pentu on parin kuukauden päästä jo iso jöllikkä, kuinka minä sitten vain toivon että koira kasvaisi mahdollisimman nopeasti? Toisaalta rotu on kyllä sellainen, että koira vain paranee iän myötä, ja sen upeus alkaa näkyä vasta täysin aikuisena, jo monen monen vuoden ikäisenä.
Voi kuinka haluaisinkaan olla niin iloinen ja innoissani tästä niin kuin muut perheenjäsenet! Vaikka samaan aikaan mietin onko tämä se oikea ratkaisu, ottaa uusi koira, katselen bussin penkiltä ja juoksulenkeillä vastaan tulevia koiria sitä koiranomistajuutta kaivaten. Ja kotiin tullessa ajattelen kuinka mukavaa olisikaan, jos palaisin juoksulenkiltä koiran kanssa, tai kotona odottaisi joku karvainen vastassa. Silti jotenkin epäröin tätä.
Luultavasti muutaman päivän päästä kun pentu on kotiutunut, olen taas äärimmäisen mustasukkainen siitä, että joku muu edes rapsuttaa sitä ja haluan omia sen itselleni. Niin luulen siinä kuitenki käyvän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647