Edellinen koiramme nukkui pois n. puoli vuotta sitten. Nyt olisi edessä uuden pennun hankinta, tai itseasiassa olemme jo maksaneet pennun varausmaksunkin. Aluksi olin innoissani, että saimme sittenkin pennun, mikä ei aluksi ollut edes varmaa. Nyt itken täällä ja mietin, onko tämä se ratkaisu. En ole innoissani tulevasta pennusta juurikaan.
Edellisen koiran kohdalla muistan sen valtavan innostuksen ennen pennun tuloa, seurasin jatkuvasti onko kasvattaja lisännyt pennusta uusia kuvia, ja yritin kuvien valtavasta pentukasasta koittaa löytää sitä meidän omaa. Pennun tultua tuli parin päivän morkkis, sellainen fiilis, ettei tää taidakkaan olla se mitä haluan. En tarkoita vain pentua, vaan yleensäkin sen kanssa elämää ja sen tuomaa muutosta.
Nyt fiilis on sama, mutta luovutukseen on aikaa vielä kuukausi. En tiedä mitä tämä tarkoittaa. Onko tämä jotain syvällä sisimmässäni vertailua vanhaan koiraamme, pelkoa siitä, ettei uusi olekaan piriste elämään, vaan rasavilli taakka, että pentuaika on jotain hirveää?
En tiedä itse yhtään. Juuri pennun tulon jälkeen ja sitä ennen mun on alettava panostaa opiskeluun täysillä, ja uuden suhteen myötä elämäni on tavallaan aika kiireetöntä, mutta silti se on täynnä jotakin, täynnä elämää.
Silloin kun edesmennyt koiramme tuli meille, en juurikaan käynyt ulkona, elämässäni oli todellakin aukko, mihin mahtuisi täydellisesti koira. Mietin, tarvinko nyt uutta koiraa? Tavallaan haluaisin sen, mutta haluaisin skipata koko pentuvaiheen yli, siihen 1½ vuoden ikään, kun voin napata sen mukaan pitkälle aurinkoiselle juoksulenkille, ja istahtaa lopuksi sohvalle vierekkäin nauttimaan ansaitusta levosta. Haluanko tällä vain korvata tavallaan vanhan koiramme? Etten haluakkaan uutta yritystä omistajana, vaan uutta yritystä saada menetetty takaisin?
Pitäisikö minun odottaa, ja antaa tunteideni selviytyä, ja katsoa parin viikon päästä, onko tunteet vielä samat, vai tahdonko pennun, vai vaan suoraan ilmoittaa kasvattajalle, etten olekkaan valmis ottamaan pentua? Tuntuu nololta sanoa monen viikon vääntelyn jälkeen saadaksemme pennun, ettemme otakkaan sitä.
En tiedä mikä minua vaivaa. Jos otan pennun, pelkään että tää fiilis vain jatkuu, etten haluakkaan sitä silloinkaan, kun se saapuu, jos taas jätän, pelkään että välittömästi kadun päätöstä ja kaipaankin hetken päästä uutta karvakuonoa.
Voiko opiskelu mennä täysin sekaisin pennun takia? Mietinkö tässä vain itseäni, ja sitä, kuinka minulle käy, kun pentu tulee, enkä kuinka pennulle käy, kun se tulee? Olen tunteideni kanssa aivan sekaisin. Olen sellainen luonne, että yleensäkin vastustan muutosta, mutta vastustus kyllä tapahtuu yleensä vasta sillloin, kun muutos on tapahtunut.
Tahtoisin tietää, onko jollain ollut esim. raskauden aikana tällaisia tunteita kun loppu alkaa häämöttää, että ei haluakkaan lasta? Tai kuten mun tapauksessa, koiran kanssa? Miten on sitten lopulta käynyt?
Olen niin hukassa itseni ja ajatuksteni kanssa, joten olisin todella iloinen jos joku auttaisi minua itseni kanssa.
En tiedä haluanko sittenkään uutta koiraa..
4
226
Vastaukset
- Empijät
Kannattaa odottaa ja katsoa ei siinä oikein muuta voi. Vaikka kasvattaja vetäski herneen nenään että et otakaan koiraa niin on se parempi olla rehellinen kun ottaa koira jota et halua tai rakasta. Tiedän tunteen. Mullaki oli empimistä kun olin ottamassa koiraa. Mietin että olinko tekemässä suurta virhettä kun rotu oli melko hankala kouluttaa ja piti tehä hirveet järjestelyt että pääs koiraa ees hakemaan. Mutta sen jälkeen kun pentu tuli tää epätietoisuus helpotti. Olihan se vaikeaa se pentuaika, mutta mä rakastuin tohon koiraan nopeesti että ei se haitannu vaikka olikin ihan hirveen villi tapaus. Nykyään koira on yhteiskuntakelpoinen vanha herra.
- En tiedä mitä teen
Kiitos todella paljon rohkaisevasta ja ymmärtävästä vastauksesta! Luulin että tämä tulee täyteen jotain haukkumisia siitä, kuinka huono koiranomistaja olen voinut olla edelliselle koiralleni tuntiessani sellaisia tunteita ja tuntiessani niitä nytkin..
Niin. Nyt oloni on taas sellainen, että uusi koira tuntuu ihan hyvältä ratkaisulta. Ja enhän ole ottamassa siitä vastuuta aivan yksin, perheeni saa kyllä osallistua koiran kasvatukseen samalla mitalla.
Tiedän, että pentuaika tulee olemaan jokatapauksessa jonkin verran vaativaa, vaikka pentu olisikin käytökseltään mitä mainioin. Toisaalta se kasvaa kyllä niin nopeasti, että luulen puolen vuoden jälkeen haikailevani niitä pallero-aikoja, kun pystyin jopa pitämään sitä vielä sylissä.
Nyt yön yli mietittyäni luulen tän empimis fiiliksen johtuvan täysin vain edellisestä koirasta. Se oli niin mainio koira ja sillä oli niin upea luonne, että pelkään nyt että vertaan uutta koiraa vanhaan, ja että jos se tavallaan tuottaa pettymyksen. Nyt toisaalta ajatellen, jokaisessa koirassa on aina jotain omalaatuista ja upeaa, sellaista joka peittää pienet virheet alleen.
Vaikutan varmaankin henkisesti hyvin epätasapainoiselta tai jopa mielisairaalta ollessani näin epävarma ja ailahtelevainen, mutta en voi näille tunteille mitään. Nyt uskon, että pienen mietiskelyn ja pelkän odottelun myötä ajatukseni ovat selvinneet.
- mikä mättää
Mä en kestä! Koita jo päättää
- mietintää
Eiköhän tuo ole melko normaalia mietintää. Ainahan sitä isoja ratkaisuja tehdessä miettii, tekeekö väärän ratkaisun vai oikean.
Kun on jo kokenut pennun, tietää, miten rasittavaa pentuvaihe voi olla ja mieluiten hyppäisi sen yli. Mutta toisaalta pennusta saa koulutettua juuri sellaisen kuin haluaa, mikä ei aikuisen koiran kanssa onnistu välttämättä. Ensimmäinen koira on aina.erityisasemassa, koska se oli uusia asia. Toinen koira ei herätä enää tullessaan niin suuria tunteita, vaikka koiraan kyllä sitten rakastuukin.
Kyllähän koira sitoo hyvin paljon. En ole itsekään varma otanko tämän koiran jälkeen toista, vaikka toisaalta sitten ei tulisi käytyä enää lenkillä varmaankaan juuri ollenkaan. Ja osaisiko sitä olla ilman tuollaista stressinpoistajaa? Koirassa ja koirattomuudessa on omat hyvät ja huonot puolensa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640