En tiedä haluanko sittenkään uutta koiraa..

Edellinen koiramme nukkui pois n. puoli vuotta sitten. Nyt olisi edessä uuden pennun hankinta, tai itseasiassa olemme jo maksaneet pennun varausmaksunkin. Aluksi olin innoissani, että saimme sittenkin pennun, mikä ei aluksi ollut edes varmaa. Nyt itken täällä ja mietin, onko tämä se ratkaisu. En ole innoissani tulevasta pennusta juurikaan.

Edellisen koiran kohdalla muistan sen valtavan innostuksen ennen pennun tuloa, seurasin jatkuvasti onko kasvattaja lisännyt pennusta uusia kuvia, ja yritin kuvien valtavasta pentukasasta koittaa löytää sitä meidän omaa. Pennun tultua tuli parin päivän morkkis, sellainen fiilis, ettei tää taidakkaan olla se mitä haluan. En tarkoita vain pentua, vaan yleensäkin sen kanssa elämää ja sen tuomaa muutosta.

Nyt fiilis on sama, mutta luovutukseen on aikaa vielä kuukausi. En tiedä mitä tämä tarkoittaa. Onko tämä jotain syvällä sisimmässäni vertailua vanhaan koiraamme, pelkoa siitä, ettei uusi olekaan piriste elämään, vaan rasavilli taakka, että pentuaika on jotain hirveää?

En tiedä itse yhtään. Juuri pennun tulon jälkeen ja sitä ennen mun on alettava panostaa opiskeluun täysillä, ja uuden suhteen myötä elämäni on tavallaan aika kiireetöntä, mutta silti se on täynnä jotakin, täynnä elämää.

Silloin kun edesmennyt koiramme tuli meille, en juurikaan käynyt ulkona, elämässäni oli todellakin aukko, mihin mahtuisi täydellisesti koira. Mietin, tarvinko nyt uutta koiraa? Tavallaan haluaisin sen, mutta haluaisin skipata koko pentuvaiheen yli, siihen 1½ vuoden ikään, kun voin napata sen mukaan pitkälle aurinkoiselle juoksulenkille, ja istahtaa lopuksi sohvalle vierekkäin nauttimaan ansaitusta levosta. Haluanko tällä vain korvata tavallaan vanhan koiramme? Etten haluakkaan uutta yritystä omistajana, vaan uutta yritystä saada menetetty takaisin?

Pitäisikö minun odottaa, ja antaa tunteideni selviytyä, ja katsoa parin viikon päästä, onko tunteet vielä samat, vai tahdonko pennun, vai vaan suoraan ilmoittaa kasvattajalle, etten olekkaan valmis ottamaan pentua? Tuntuu nololta sanoa monen viikon vääntelyn jälkeen saadaksemme pennun, ettemme otakkaan sitä.

En tiedä mikä minua vaivaa. Jos otan pennun, pelkään että tää fiilis vain jatkuu, etten haluakkaan sitä silloinkaan, kun se saapuu, jos taas jätän, pelkään että välittömästi kadun päätöstä ja kaipaankin hetken päästä uutta karvakuonoa.

Voiko opiskelu mennä täysin sekaisin pennun takia? Mietinkö tässä vain itseäni, ja sitä, kuinka minulle käy, kun pentu tulee, enkä kuinka pennulle käy, kun se tulee? Olen tunteideni kanssa aivan sekaisin. Olen sellainen luonne, että yleensäkin vastustan muutosta, mutta vastustus kyllä tapahtuu yleensä vasta sillloin, kun muutos on tapahtunut.

Tahtoisin tietää, onko jollain ollut esim. raskauden aikana tällaisia tunteita kun loppu alkaa häämöttää, että ei haluakkaan lasta? Tai kuten mun tapauksessa, koiran kanssa? Miten on sitten lopulta käynyt?

Olen niin hukassa itseni ja ajatuksteni kanssa, joten olisin todella iloinen jos joku auttaisi minua itseni kanssa.