Suomen Purjehdus ja Veneilyn ry:n jäsenetuihin kuuluu ryhmätapaturmavakuutus, vakuutussopimus nro 0004960920.
Haluaisin tietää, koskeeko vakuutus vain jäsenseurojen järjestämissä tapahtumissa (esim. kilpailussa tai koulutuksessa) sattuneita tapaturmia vai voinko jäsenenä saada korvausta silloinkin, jos minulle yksin purjehtiessani sattuu jotakin.
Seurasta sain vastauksen, että voin saada korvausta, mutta kysyessäni asiaa eilen If Vahinkovakuutusyhtiöstä, sieltä sanottin, että vakuutus koskee vain seuran järjestämiä tilaisuuksia. Ifissä pompoteltiin minua pitkin poikin, mutta viimein "yrityspuolella" katsottiin yllä mainitun sopimuksen kuuluvan juuri "yrityspuolen" reviiriin ja vastattiin näin.
Onko kokemuksia? Onko If korvannut omin nokkineen purjehtiessa sattuneen tapaturman Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n (tai sen edeltäjän) jäsenetuvakuutuksen perusteella?
SPV:n tapaturmavakuutus
8
416
Vastaukset
- SpK
Liiton sivustolla sanotaan:
"Jäsenenä sinut on vakuutettu If Vahinkovakuutusyhtiössä tapaturmavakuutuksella, joka on voimassa veneilytoiminnassa, jota on vesillä veneily sekä veneen syys- ja kevätkunnostus ja -korjaus maassa."
Kyllä mä olen ymmärtänyt, että vakuutus olisi voimassa kaikessa veneilytoiminnassa, poislukien valtameripurjehdukset ja nopeuskilpailut (moottoriveneilä).
Laitetaan liitolle selvityspyyntö. On huolestuttavaa jos IF:ltä sait tuollaisen vastauksen.- SpK
Liiton toimisto selvitti IF:n kanssa. Kyseessä oli IF:n sisäinen väärinkäsitys.
Ryhmätapaturmavakuutus kattaa jäsenyhdistysten jäsenet ja on voimassa kaikessa veneilytoiminnassa (mukaanlukien jääpurjehdus ja leijalautailu), poislukien valtameripurjehdukset ja moottoriveneiden nopeuskilpailut.
- pitäisi korvata
Sen kerran kun olen melkein tarvinnut sitä vakuutusta, kyse oli omista matkapurjehduksistani, eikä silloin menettelytapoja tiedustellessani mitenkään kyseenalaistettu tapauksen kuulumista korvattavien piiriin.
Ehtoja tuskin on matkan varrella tuolla tavalla huononnettu ja aikanaan olin purjehtijapäivillä asiaa päättämässä. Silloin esitetyt paperit ja Ifin edustajan esitys sanoivat yksikäsitteisesti asian olevan, kuten SpK liiton sivuilta lainasi. Eipä olisi ensimmäinen kerta kun vakuutusyhtiön edustaja puhuisi läpiä päähänsä. - optout
Herää kysymys kannataako tälläisista vakuutuksista liiton maksaa, joiden olemassaoloa ei suuri(n) osa liiton jäsenistä tiedosta. Jos vahinko sitten sattuukin pyrkii vakuutuksen ataja korvausvelvollisuudesta eroon samaan tietämättömyyteen luottaen.
- kyllä...
Kannattaa. Ei tietämättömyys ole koskaan mikään hyvä syy. Ja se vakuutus taas kattaa sellaisia tapahtumia, joita normaali vapaa-ajan vakuutus ei korvaa. Sen takia minä en ota kilpailumiehistööni muita kuin seurojen jäseniä.
- Mari Hätinen
Hei,
työskentelen Ifissä, ja kun huomasin, että ryhmätapaturmavakuutuksesta on keskustelussa epätietoisuutta, koin tehtäväkseni laittaa faktat kohdalleen.
Kyseinen ryhmätapaturmavakuutus on voimassa Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n jäsenten kaikessa veneilytoiminnassa. Vakuutus on voimassa myös SPV:n, sen jäsenseuran tai -koulun järjestämissä purjehduskilpailuissa tai harjoituksissa sekä veneilyyn välittömästi liittyvillä meno- ja paluumatkoilla.
Vakuutus ei sen sijaan ole voimassa valtameripurjehduksilla, moottorivenekilpailuissa eikä sen harjoittelussa.
Vakuutuksen sisältöön pääsee tutustumaan tarkemmin osoitteessa www.if.fi/spv kohdassa ”jäsenedut” .
Antoisaa veneilykesää!- Epäselvää
Hei, missä menee valtameripurjehduksen raja? Onko Suomenlahti jo valtamerta? Onko valtamerta joku tietty mailimäärä rannasta vai miten se määritellään?
- isosisoisomeri
No tietysti kyseessä on purjehdusta joka tapahtuu valtamerellä.Ota valtameripurjehdusvakuutus ja kaikki on ok!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668