OnGelma

Tästä on jo muutama vuosi aikaa. Nyt olen kahdenkymmenen ja tämän tapahtuessa olin noin neljän- tai viidentoista. Kerran kun minulla oli jokin hiivatulehdus ja jouduin käyttämään emätinpuikkoja enkä meinannut saada niitä laitettua, niin huusin äidilleni, että "en saa sitä laitettua"! Mutta sitten isäni huusi varmaan vitsillä että "tuunko mä laittaan!" (en tiedä tiesikö hän todella kyseessä olevan emätinpuikon..) Mutta sitten hän korjasi että "tuleeko äiti laittamaan sen".. Isäni ei ole muutoin koskaan millään tavalla ollut pervo, päinvastoin. En ole kuitenkaan vieläkään päässyt asian yli, tämä ahdistaa minua ihan mielettömästi! Mikähän neuvoksi?! Kiitos asiallisista vastauksista!!
870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olekko muutekin herkkä. Juuri tuossa iässä tuo elämänalue nostaa voimakkaita tunteita. Vaivaako asia sinua itseäsi vai tuleeko se mieleen juuri isäsi kanssa ollessa.
Ehkä itse olisin vaivannut päätäni sen vuoksi että isän kuullen, en tuollaista olisi sanonut. Jos olisin ollut sinun tilassa, niin en olisi kyllä huutanut avuksi ketään, en äitiäkään.
No varmaan vanhemapsi ovat asian jo uhohtaneet. Se on ollut vian pelkkä ohimenevä juttu, mutta sinulle siihen jäänyt jokin voimakas tunneyhtymä.
Sinulla voi olla myös muuta seksualisuuteen liittyvää, joka viavaa ja se sitten kulminoituu tähän yhteen tilanteeseen?

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiitos kommentistasi. Minulla ei kuitenkaan ole mitään muuta seksuaalisuuteen liittyvää mikä vaivaisi. Ylipäätään olen niin siveellinen ja ylimoraalinen ihminen, että jos joku on tuollaista heittänyt, helposti muistutan siitä kovin pitkään. Reagoin asioihin voimakkaasti.

    Äänestä

Joko keksit paastasi naita juttuja tai sitten tapauksia jotka ovat jaaneet kaivertelemaan on enemmankin. Tossa kuukausi sitten kirjoittelit ematinpuikoista ja mita isas oli sanonut. Eli kummin kammin, onko isas koko nuoruutes heitellyt naita juttuja ja mika syy siihen etta erottelet tapaukset?

Äänestä
  • Sorge meni vaaran viestin kohdalle, eli siis kirjoittelit siita rintojen koosta ja mita isasi sanoi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Siis ei oo ku nää kaks asiaa. Nää on jääneet pakkomielteisesti vaivaamaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_9898632 kirjoitti:

    Siis ei oo ku nää kaks asiaa. Nää on jääneet pakkomielteisesti vaivaamaan.

    Siis isäni ei ole todellakaan enempää vastaavanlaisia "juttuja heitellyt". Nämä kaksi ovat kaikki. Mutta tämä "uusi vanha" asia ahdistaa vieläkin. En ole näitä päästäni keksinyt.

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_9898632 kirjoitti:

    Siis isäni ei ole todellakaan enempää vastaavanlaisia "juttuja heitellyt". Nämä kaksi ovat kaikki. Mutta tämä "uusi vanha" asia ahdistaa vieläkin. En ole näitä päästäni keksinyt.

    Mutta en hyväksy mitä isäni sanoi!!!!!

    Äänestä

  • UPDATE_9898632 kirjoitti:

    Mutta en hyväksy mitä isäni sanoi!!!!!

    NO JO ON JOLLAIN *ITTU ONGELMAT KUN ON OIKEESTI LAPSENA/NUORENA ISÄNSÄ RAISKAAMIA NAISIA OLEMASSA! TULIKO YLLÄTYKSENÄ?! TOLLO...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9898632 kirjoitti:

Tästä on jo muutama vuosi aikaa. Nyt olen kahdenkymmenen ja tämän tapahtuessa olin noin neljän- tai viidentoista. Kerran kun minulla oli jokin hiivatulehdus ja jouduin käyttämään emätinpuikkoja enkä meinannut saada niitä laitettua, niin huusin äidilleni, että "en saa sitä laitettua"! Mutta sitten isäni huusi varmaan vitsillä että "tuunko mä laittaan!" (en tiedä tiesikö hän todella kyseessä olevan emätinpuikon..) Mutta sitten hän korjasi että "tuleeko äiti laittamaan sen".. Isäni ei ole muutoin koskaan millään tavalla ollut pervo, päinvastoin. En ole kuitenkaan vieläkään päässyt asian yli, tämä ahdistaa minua ihan mielettömästi! Mikähän neuvoksi?! Kiitos asiallisista vastauksista!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu