aivan turhaa

16299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Paskapuhetta Kettuselta. Tietää varmasti valintakriteerit ja ne on molempien olympiaehdokkaiden tiedossa. Yle Etelä-Karjala käy epätoivoista kampanjaa olympiapaikan puolesta.

Äänestä
  • myös ala-huikku itse blokissaan ja esim. ik:n puh.joht ennen karsintoja. se mitä luvattiin ei vain pitänytkään paikkaansa.

    " Jakke jäi olympiajunasta Huippu-urheilussa täytyy ottaa riskejä. Varmistelijat eivät koskaan pokkaa kiiltävimpiä palkintoja. Jarkko Ala-Huikun suunnitelma aloittaa olympiakarsinnat Kiinasta ei toiminut. Matti Kettusen painima olympiapaikka tarkoittaa käytännössä sitä, että Jarkko ei paini Lontoon olympialaisissa. Tietääkseni jo ennen karsintoja on sovittu, että paikan ansainnut molskitaiteilija myös Lontoossa kilpailee. Tämä on täysin oikeudenmukaista. Toisen onni on toisen epäonni. Vilpittömät onnittelut Mika Hartikaiselle ja Matille. Suomen painin kannalta jokainen olympiaedustus on huippujuttu. Aivan rantarokkikuntoon Jaken ei silti kannata päästää itseään. Mikäli Matti Kettunen esim. loukkaantuisi, Suomi toki käyttää maapaikan. "

    Äänestä

  • kriteerit tiesi kirjoitti:

    myös ala-huikku itse blokissaan ja esim. ik:n puh.joht ennen karsintoja. se mitä luvattiin ei vain pitänytkään paikkaansa.

    " Jakke jäi olympiajunasta Huippu-urheilussa täytyy ottaa riskejä. Varmistelijat eivät koskaan pokkaa kiiltävimpiä palkintoja. Jarkko Ala-Huikun suunnitelma aloittaa olympiakarsinnat Kiinasta ei toiminut. Matti Kettusen painima olympiapaikka tarkoittaa käytännössä sitä, että Jarkko ei paini Lontoon olympialaisissa. Tietääkseni jo ennen karsintoja on sovittu, että paikan ansainnut molskitaiteilija myös Lontoossa kilpailee. Tämä on täysin oikeudenmukaista. Toisen onni on toisen epäonni. Vilpittömät onnittelut Mika Hartikaiselle ja Matille. Suomen painin kannalta jokainen olympiaedustus on huippujuttu. Aivan rantarokkikuntoon Jaken ei silti kannata päästää itseään. Mikäli Matti Kettunen esim. loukkaantuisi, Suomi toki käyttää maapaikan. "

    Valintakriteerit on Painiliiton tekemät. Ei Ala-Huikun, eikä IK:n puheenjohtajan. Blogikirjoituksella ei ole mitään tekemistä valinta menetelmän kanssa. Kriteerit on pistetty paperille jo hyvissä ajoin ennen MM- kisoja 2011.
    Huhuja ei kannata uskoa todeksi.

    Äänestä

  • puke kirjoitti:

    ole mikään huhu jos se painijoille ja valmentajille ennen karsintoja selvästi sanotaan. asian ruma puoli on se, että jotkut yrittävät nyt muuttaa sitä mitä on alunperin sovittu. siitä koko jupakassa nyt on kyse.

    tuosta mainitsemastasi paperistakin on kaksi eri versiota. se toinen on vain sopivasti unohdettu.

    Äänestä

  • Ei se silloin kirjoitti:

    ole mikään huhu jos se painijoille ja valmentajille ennen karsintoja selvästi sanotaan. asian ruma puoli on se, että jotkut yrittävät nyt muuttaa sitä mitä on alunperin sovittu. siitä koko jupakassa nyt on kyse.

    Voitko tarkentaa kuka on sanonut ja mitä? Olitko mahdollisesti itse paikalla?

    Äänestä

  • puke kirjoitti:

    Voitko tarkentaa kuka on sanonut ja mitä? Olitko mahdollisesti itse paikalla?

    ilmeisesti et. koska silloin et ainakaan haukkuisi Kettusta paskanpuhujaksi

    Äänestä

  • olitko"puke" itse? kirjoitti:

    ilmeisesti et. koska silloin et ainakaan haukkuisi Kettusta paskanpuhujaksi

    Kettusen tämän päivän lausunnot täyttä puppua. Viittasin niihin. Säälipinnoja keräillään ennen Painiliiton perjantaista kokousta. Siellähän ei valintoja onneksi tehdä.
    Sarjan paras painikoon Lontoossa!

    Äänestä

  • sönkötisönköti kirjoitti:

    Kettusen tämän päivän lausunnot täyttä puppua. Viittasin niihin. Säälipinnoja keräillään ennen Painiliiton perjantaista kokousta. Siellähän ei valintoja onneksi tehdä.
    Sarjan paras painikoon Lontoossa!

    Kettunen yhtään säälipinnaa kun se paini olympiapaikan.

    Äänestä

  • pasi uskoo kabinetti eskoja

    Äänestä

  • puke kirjoitti:

    Valintakriteerit on Painiliiton tekemät. Ei Ala-Huikun, eikä IK:n puheenjohtajan. Blogikirjoituksella ei ole mitään tekemistä valinta menetelmän kanssa. Kriteerit on pistetty paperille jo hyvissä ajoin ennen MM- kisoja 2011.
    Huhuja ei kannata uskoa todeksi.

    Mistä löytyy nämä "kriteerit" ???

    Äänestä

  • puke= kirjoitti:

    pasi uskoo kabinetti eskoja

    Uskolla ja adressilla Lontooseen. Siinä menestyksen siemen.

    Äänestä

  • puke kirjoitti:

    Uskolla ja adressilla Lontooseen. Siinä menestyksen siemen.

    ilman näyttöjä kaverin painimaan olympiapaikkaan. siinä farssin siemen.

    Äänestä

hämmästeltiin jo Vantaan karsintojen jälkeen. Miten voidaan tehdä näin ja aivan pokkana?

Äänestä

Tää on vasta alkunäytös. Jakke menee antamaan lisänäyttöjä, se on selvä.

Sitten alkaa päänäytelmä. Mitkä näytöt ovat riittäviä. Mitä vastustajia, miten painii jne. Kaamea spekulointi on siis vasta tulossa. Valmistautukaa.

Äänestä
  • farssia ollut jo kerrakseen. ei tällaista enää kiitos. menee painin maine rehtinä lajina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kapinettipeliä kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/matti_kettunen_minusta_tuli_pelinappula/6167599

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu