Meillä esikko tyttö nyt 4 viikkoinen, ja mietityttää tuo yöimetys.!
En ole pumpannut missään vaiheessa, eli tuttipulloja ei ole käytössä,
eikä myöskään lisämaitoa mene. Minun maitoni on toistaiseksi riittänyt oikein hyvin.
Tyttö ei syö tuttia (vaan yökkäilee ja eri malleja on kokeiltu..)
Tytön uni/syönti rytmi menee tällä hetkellä näin:
Klo. 19-21 haetaan yöunta ja nukahdetaan tissille viimeistään Klo. 21
Klo. 01 paikkeilla syödään ekan kerran (siinä oli pisin unijakso)
Klo. 03 syödään, (vaihdetaan vaippa) ja syödään jonkin verran toista..
Klo. 05 syödään
Klo. 06-07 syödään (vaippa)
Klo. 08-10 nukutaan ja sen jälkeen noin 3h päikkäreitä ..
Tällä hetkellä tyttö on nukkunut minun ja mieheni sängyssä kun en ole laiskuuttani jaksanut koko ajan yöllä nousta laittamaan tyttöä omaan sänkyyn syötön jälkeen nukkumaan. Olisi mukava saada tyttö nukkumaan omaan pinnikseen, mutta olen hieman neuvoton, että kuinka saada tuo toimimaan näin tiheillä syötöillä?
Toki, vielä ei tietenkään ole mihinkään ns. "kiire",
mutta jossain vaiheessa se pinnasänky kuitenkin on edessä..
Saan tytsyn syliin tai rinnalle nukahtamisen jälkeen joskus nukkumaan 1-2h omassa sängyssä päivällä (tämä harvinaista..)
Ja mainittakoon että isi nukkuu ihan älyttömän huonosti joka yö kun varoilee tyttöä unen läpi.. Neuvola täti keihoitti isiä menemään sohvalle, teki mieli sanoa tädille että menee ihan ite sinne..prkl#"!@)/!
Alustavasti ajatukseni oli että niin kauan kuin täys imetän niin
tyttö nukkuu vieressäni ja kun imetys loppuu niin likka siirtyy omaan sänkyyn.. Pää alkaa olla pyörällä kavereiden ÄLÄ HERRAN JUMALA NUKUTA SITÄ TEIJÄN SÄNGYSSÄ - jutuista .. En vain oikein tiedä mikä nyt olisi pienelle prinsessalleni parasta????? .. huh ....
Imetys, "perhepeti ja pinnasänky
2
627
Vastaukset 2
- niin tai näin
No kuuntelet ihan omia ajatuksiasi nyt vaan, etkä kenenkään muun. Teillä on tietysti se ongelma, että mies varoo unissaan lasta, olisiko mahdollista mitenkään, että lapsi nukkuisi sängyn reunassa? Eli voisiko sänkyä siirtää niin, että lapsi olisi sinun ja seinän välissä, jolloin miehen ei tarvitsisi varoa?
Meillä on samanikäinen vauva ja ilman muuta nukutaan perhepedissä vielä muutama kuukausi, nukumme kaikki parhaiten siten. Kyllä se unikoulu onnistuu sitten myöhemmin (eikä tämän ikäistä vielä voi unikouluttaakaan) ja ei se lapsi ikuisesti siihen meidän sänkyyn jää nukkumaan. Minusta tuntuu luontevimmalta, että näin pieni nukkuu minun vieressäni, eikä yksinään omassa sängyssä. Toinen vaihtoehto olisi tietysti pinnasänky sivuvaununa ihan kiinni meidän sängyssämme (onnistuisiko tämä teillä, on ainakin helpompaa, kun ei sinun tarvitse pomppia sitten sängystä ylös?), mutta meillä toimii ihan hyvin tuo perhepetikin. Aina riittää niitä, jotka sanovat, että lapsen pitää nukkua alusta lähtien omassa sängyssään ja sitten on niitä, jotka vannovat perhepetin nimeen, mutta kyllä se vaan on, niin että jokainen tekee siten, mikä itsestä tuntuu parhaalta. Ei se muille kuulu, miten te nukutte, joten kuten sanoin, koettakaa etsiä teille se paras vaihtoehto. :) - Meillä meni näin
Nukuttiin perhepedissä koksa en olisi jaksanut yöllä nousta ylös mihinkään imettämään, oli kätevintä kun vauva olivieressä.
Isompaa sänkyä jouduttiin ostamaan, 120cm ei ollut enää tarpeeksi iso =D
Minä nukuin keskellä alkuun koska meilläkin alussa mies pelkäsi että kierisi vauvan päälle yöllä.
5kk iässä kun pikkuinen ei ollut niin pieni ja yöllä ryömi sängyssä hän sai siirtyä meidän väliin, oli jo niin isokin ettei miestä enää pelottanut=)
8,5kk vanhana oli pakko siirtää omaan sänkyyn, koska lähti kontaamaan sängyssä kun heräsi.
Yösyötöthän siinä vaiheessa jo turhat, kun söi hyvin päivällä.
Pari yötä meni itkien, sitten tottui jo siihen että saa puuron, rintaa, iltapesulle ja nukkumaan.
Nyt 10kk, yöllä herää vieläkin pari kertaa, yleensä nukahtaa hyvin hyssyttelemällä, mutta neljältä on mahdotonta saada enää nukutettuu pinnikseen, silloin on jo rintakaipuu niin kova että pakko nostaa meidän väliin.
Sinne nukahtaa (yleensä) vielä ja nukkuu kahdeksaan.
Nauttikaa vauvastanne ja kuuntele vaistojasi =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS682063Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.14861Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52766Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43692- 43661
- 47624
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35574Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 48541