Hain viime syksynä Jämsän ao:hon metsäkoneenkuljettajakolutukseen ajatuksena saada itselleni ammatti pätevän koulutuksen kautta. Koulu lupasi ammattitaitoisen henkilökohtaisen opetuksen painottuen työssäoppimiseen. Karu totuus kuitenkin on ollut, ettei meillä ole ollut ammattitaitoisia opettajia, ei aina edes opettajaa ollenkaan metsässä. Koneita koululla ei ole lähellekään tarpeeksi per/oppilas, puhumattakaan että koneet olis edes tätä päivää ja toimisivat. Puheet oli kovia, mutta toteutus on ollut surkuhupaisaa, ja eikä ole ihme että meidänkin kurssilta ehkä kolme sijoittuu alalle, loput on lopettaneet koko pelleilyn kesken ja hakeutuneet aikaisimmille aloille. Oli todella hienoa täyttää hopsua (henkiläkohtainen opetussuunnitelma) melkein kurssin loputtua.
Opettajat ei voi tälle asialle mitään vaikka ovatkin meidän opiskelijoiden kanssa samaa mieltä, kaikki kaunis tulee ylhäältä Jyväskylästä mihin Jämsäm ao:kin valitettavasti nykyään kuuluu
Varoitus Jämsän ao:sta
5
367
Vastaukset
- erä toinen
Onhan siellä satsattu hienoihin älytauluihin. Mutta aikuisopiskelijoita siellä ei todellakaan opeteta. Haalitaan vain listoille ja jätetään heitteille.
- valtion tuki saatu
Näin se on muissakin kouluissa, kyllä kehutaan kuinka hienoja asioita voi opiskella ja kehittyä. Kun ovat opiskelijan saaneet sisälle, jaellaan 20 vuotta vanhoja monisteita ja tehtävä, häivytään itse ties minne tekemään omia juttuja...Hieno huomata jälkikäteen, että opettaja onkin järjestänyt oman näyttelyn, tehnyt kirjan, opettanut myös muualla ja ravannut jokaisessa kissanristiäisissä...eihän sitä tietenkään aikaa ja rahkeita riitä enää siihen leipätyöhön - opettamiseen! Loppumetreillä tulee sitten kiire hössöttää ja painostaa opiskelija valmistumaan, ettei jää valtion tuki saamatta...
Leväperästä ja kallista touhua opiskelijalle ja valtiolle.- kauanko jatkuu vielä
Lisäksi koulutetaan aloille, joilla ei ole töitä. Opettajat haalivat opiskelijoita, jotta itsellä olisi töitä, mutta siihen se sitten jääkin se innostus. Opettaja opettaa parikymmentä vuotta olleita asioita, nykypäivän työelämän tarpeista ei ole tietoakaan, eikä opettajilla ole haluakaan ottaa selvää mitä työelämässä nykyisin tarvitaan ja tehdään.
Hyvä palkka ja pitkät lomat kiinnostaa opettajia enemmän kuin opiskelijan tulevaisuus. - vanhakantaista
kauanko jatkuu vielä kirjoitti:
Lisäksi koulutetaan aloille, joilla ei ole töitä. Opettajat haalivat opiskelijoita, jotta itsellä olisi töitä, mutta siihen se sitten jääkin se innostus. Opettaja opettaa parikymmentä vuotta olleita asioita, nykypäivän työelämän tarpeista ei ole tietoakaan, eikä opettajilla ole haluakaan ottaa selvää mitä työelämässä nykyisin tarvitaan ja tehdään.
Hyvä palkka ja pitkät lomat kiinnostaa opettajia enemmän kuin opiskelijan tulevaisuus.niinpä, moni odottelee eläkkeelle pääsyänsä ja ovat pudonneet jo ajat sitten nykypäivän työelämän tarpeista. Vanhanaikaista opetusta ja tietokoneetkin ovat monelle outoja, eivätkä viitsi edes niitä opetella - pitkillä lomillaan ehtisivät niitäkin opiskelemaan.
- petty-nyt
Kävin ao:n puutarhapuolella ja täytyy todeta että ei mistään erityisen laadukkaasta opetuksesta ole kyse.
Suoraan sanottuna v!tuttaa tuhlata bensoja olemattoman opetuksen takia.
Kiitos näistä kopionkopionkopioista joista ei saa mitään selvää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668