No kävipäs sitten näin...

TT

Johonkin on nyt pakko päästä purkautumaan, niin tänne sitten :/
Tänään siis on Turun AMK:n journalismin ko.:n valintakoe, ja onnekkaasti olen saanut kutsun sinne. Viime yönä nousin jo kello 2.45 ajamaan lähikaupunkiin, josta oli tarkoitus jatkaa linja-autolla Turkuun niin, että olisin ollut paikalla juuri sopivasti kello 7.50. Niinpä siinä sitten kuitenkin kävi, että itsestäni riippumattomista syistä myöhästyin bussista, ja koska asun yli kolmen tunnin ajomatkan päässä Turusta, ei muita sopivia bussiyhteyksiä ollut tarjolla. No eipä siinä sitten muuta kuin suunta kohti rautatieasemaa. Juna tosin saapuu Turkuun ilmoittautumisen jo päätyttyä ja valintakokeen alettua (ts. myöhässä), mutta suunnittelin soittavani ja ilmoittavani myöhästymisestä matkan aikana. Siinä sitten junaa odotellessa tajusin, että pirskatti, eihän minulla ole mukana kopiota päättötodistuksestani! Vähän aikaa asiaa sulateltuani ei auttanut muu kuin kääntää nokka kohti kotia, ja tyytyä siihen, että minulla ei ole enää mitään mahdollisuuksia päästä opiskelemaan amk:hon, johon eniten toivoin pääseväni. Huoh. Ajattelin tässä kohta soittaa koulutuspäällikölle, ettei minua kannata turhaan odottaa valintakokeisiin.. Vai onkohan sekin ihan turhaa..? :/

15

696

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jepjep

      Noh kannattiko olla näin typerä..anteeks nyt vain..joku toinen ei päässy kokeeseen sun takias?!?! luulis et ottaisit vähän vakavasti nää..

    • Colorfuleaf

      Ei se TT ollu kuka sun aamumuroihin kusas jepjep. Eihän tää nyt mitenkää vaikuttanu tilanteelta, joka ois tarkotuksella aiheutettu. Pitkän matkan takaa tulossa, nii siihen mahtuu monta muuttujaa.

      Voin vaan kuvitella millanen paniikinomanen fiilis ollu sinä aamuna =/ Tämmösissä tilanteissa kannattaa mun mielestä aina soittaa koululle, jos ne vaikka olis joustavalla tuulella ja päästäis myöhässä kokeeseen.

      Mutta hei pää pystyyn, syksyllä on uus haku :]

    • todistus?

      Miks sä tarvit todistuksen sinne? Eikö sitä kysytä vasta, jos tulee valituksi?

      Harmi juttu :( Mut tosiaan, syksyllä uusiks.

    • dididiidiii

      Uskon että harmittaa, mutta sait edes kutsun sinne - itse jäin rannalle ruikuttamaan, kun ei tainnut ennakkotehtävä kelvata arvostelijoille :)

      Mäkin oon luullu että noi todistukset tarkistetaan vasta valituilta, mutta voihan niitä poikkeuksiakin olla.

      Onko toi journalismi syksyn haussa? Houkuttais yrittää, jos on!

    • Elämä on ...

      No voi harmi! Ensi kerralla paremmalla onnella. Ajattele, että aina ei voi voi voittaa, ei edes joka kerta.

    • hdhdgjfj

      ouch :/ oliko ne kopiot tosiaa pakollisia jo koevaiheessa eikä ennen valintaa??
      Tsemiä, asiat järjestyy.

    • TT

      Kiitos myötätunnostanne ihmiset Helpottaa edes hieman tähän suruun.

    • noninniniosiajrfpowe

      Oppia ikä kaikki. Ensi vuonna matkaat jo päivää ennen hotelliin, laitat sata herätyskelloa soimaan ja varaat tunnin ylimääräistä aikaa aamusta.

      Kuka idiootti nyt muutenkaan ajaa koko yön ennen pääsykoetta? Nyt hei järki käteen ja parempi onni ensi kerralla.

    • Outs, ja uusi yritys

      Kävipäs huono tuuri! Mä menin Turkuun yöksi. Hyvä niin, koska ei siinä kokeessa olisi voinut väsyneenä onnistua. Nyt vaan jänskätetään miten käy.

    • 54herr

      Hyvä esimerkki siitä minkälaisia tyhmiä ihmisiä hakee amikseen ja AMK:hon.

    • Solotar

      oih

    • TT

      Niin no olisin itsekin tietenkin mennyt yöksi jos olisi vain ollut mahdollisuus. Minulla vain oli toinenkin valintakoe juuri edellisenä päivänä (keskiviikkona) ja meni yöhön asti ennenkuin sieltäkään pääsin kotiin. Puhumattakaan, että olisin vielä päässyt Turkuunkin samana päivänä, etenkin näillä huonoilla kulkuyhteyksillä. Lisäksi hotellit vaan maksavat meikäläisen kukkarolle yksinkertaisesti liikaa - jopa ne halvimmat Omenahotellit - eikä ketään sukulaisiakaan siellä päin asu. Tietenkin nyt voin miettiä, että no mitä jos en olisi mennyt ollenkaan siihen aiemman päivän kokeeseen, kun tämä Turku oli minulle kuitenkin niin paljon tärkeämpi, mutta jossittelu on tässä vaiheessa enää turhaa.
      Toivon kuitenkin, että kaikki te ketkä tähänkin olette kommentoineet ja kokeeseen asti pääsitte, pääsette myös sisään. :)

      Ja "54herr":n kommenttiin sen verran, että hain kyllä myös yliopistoihin ja ne ovatkin minulle ykkösvaihtoehto, mutta koska en usko pääseväni niihin sisään, oli Turku minulle ainut toivo päästä jo tänä syksynä opiskelemaan haluamaani alaa korkeakouluun. Se siitä siis.

      Hyvää kesän jatkoa kuitenkin kaikille ja kiitos tuesta ja neuvoista, niistä tulen varmasti ottamaan onkeeni tulevaisuudessa ja seuraavien valintakokeiden koittaessa! :]

    • Sardak

      Jos ajoit kerran asemallekin niin miksi et ajanut kokeeseen? Olisit ehkä ehtinyt sen todistuksenkin napata tai pyytää kotiväkeä tai kaveria skannaamaan sähköpostiin ja tulostanut siellä...

      Mutta turha itkeä kun maito on jo kaatunut.

    • tt

      Minä uskon siihen, että kaikella on tarkoitus :-). Tuon asian merkitys selviää aloittajalle aikanaan. Näin oltiin tarkoitettu, että käy. Menee ehkä liikaa parapsykologian puolelle, mutta elämää ei voi hallita, vaikka niin luulemme toisinaan.

      • tosiaanmuuten:)

        Itsekin olen alkanut uskomaan tähän, sillä olen löytänyt jokaisesta asiasta jotakin, miksi on ollut oikeastaan hyvä, että niin on käynyt. Ainoastaan isän kuolema on vieläkin arvoitus, mutta kun taas ajattelen, miten asiat olisi, jos se ei olisi kuollut, menettäisin elämästäni monta uutta tärkeää ja rakasta ihmistä ja kokemusta (jotka tuli osaltaan isäpuolen kautta).

        Oho, meni ohi aiheen, mutta siis niin tyhmältä kuin tuo kulunut juttu kuulostaakiin, se on ihan fiksua, kun myöhemmin pystähtyy ajattelemaan.

        Aloittajalle tsemppiä jatkoon!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe