Järjestelmä osaa hajoittaa ehjiä perheitä hyvin nopeasti harhaanjohtavuudellaan ja ymmärtämättömyydellään. Lapseni syntymän jälkeen pääsin iltaisesta alkoholin tissuttelusta hampun avulla. Ryhdyin ajattelemaan maailmaa, luontoa ja kaikkien valintojen vuorovaikutusta lapseen. Sain hullun leiman otsaan ja tieto hampun käytöstä valui sosiaali viranomaisten korviin. Kun kävelimme yhdessä poikani äidin kanssa juttelemaan kolmen VANHAN sosiaali viranomaisen kanssa niin ensimmäinen lausahdus astuessani ovesta sisään oli yhden vanhan naisen suusta "sinähän olet niin laiha että ulkonäön perusteella olet huumeiden käyttäjä, ja rinnassakin tuollainen huume merkki" , (MINUAHAN EI KUUNNELTU ASIAN SUHTEEN ETTÄ RINNASSANI OLI !!!RAUHAN MERKKI!!! JA JOS ITSE EN TAHDO RAHALLISESTI KANNATTAA TEHOTUOTANTOA, KESTÄMÄTÖNTÄ KEHITYSTÄ ELI KUOLEMAA JA RAHAA KUN ON VAIN TIETYN VERRAN JA JOS POIKANI ÄITI OSTAA RAHALLA RUOKAKAAPIN TÄYTEEN "KUOLEMAA" NIIN MINÄ ISÄ KASVISSYÖJÄNÄ EN VÄLTTIS IHAN VEDELLÄ JA LEIVÄLLÄ TUKEVIMMASSA KUNNOSSA PYSY. SOSIAALI VIRANOMAISET EI KUUNNELLUT SITÄ ETTÄ POIKANI ÄITI TISSUTTELI/TISSUTTELEE ALKOA USEANA ILTANA VIIKOSSA, HE EI KUUNNELLUT SITÄ ETTÄ MINUN PÄÄLLE ON KÄYTY VÄKIVALLOIN JOPA POTKAISEMALLA HAAROJEN VÄLIIN JNE JNE JNE. MINULLE SANOIVAT VAIN ETTÄ MINUN TÄYTYY MUUTTAA POIS KOTOA TAI POIKA VIEDÄÄN POIS. NÄIN PERHEEMME SIIS HAJOSI JA POIKANI KASVAA ELITISTIKSI ÄITINSÄ JA HÄNEN UUDEN MIEHENSÄ KANSSA. FUCK THE SYSTEM JA PULLAA HAAVIIN VAAN JATKOSSAKIN!
Epäkuntoinen järjestelmä?
3
111
Vastaukset
Oletko riippuvainen hampun käytöstä? Onko sinun pakko poltta hamppua? Silloinhan ei ole mitään ongelmaa, jos lopetat päihdyttävien aineiden käytön kokonaan. Ei päihteen vaihtaminen toiseen muuta tilannetta miksikään, kuten joku kannabisyhdistyksen heppu on sinulle uskotellut.
- Unelmaäidit?
Uusia näkökulmia perhesurmiin.
Yhteiskunnassamme on vahva mielikuva, miehistä väkivallan tekijöinä ja tappajina, jo nuorena miehet opetetaan tuntemaan syyllisyyttä omasta sukupuolestaan.
Suomessa surmattiin vuosina 2003-2008 46 alle 15-vuotiasta lasta.
63 prosenttia surmaajista oli äitejä ja 28 prosenttia isäejä.
Psykologi Hannele Törrösen mielestä tähän olisi pysäjdyttävä hetkeksi.
Aiheesta lisää Mielenterveys lehdessä 2/ 2012.
http://www.mielenterveysseura.fi/tiedotus_ja_julkaisut/mielenterveys-lehti/mielenterveys_2012/mielenterveys_2_2012/nakokulmia_perhesurmiin
----------- Strn..
Jos 63 prosettia äideistä laitettaisi vankilaan ja 28 prosenttia isistä, niin perhesurmia ei tapahtuisi. Voisi psykologikin jäädä eläkkeelle. 100% väärien psykologisten lausuntojen tekijöistä on psykologeja ja 100% aiheettomista huostaanotoista sosiaalityöntekijöiden tekemiä, joyten jos kaikki psykologit ja sosiaalityöntekijät laitettaisi teloitusryhmän eteen, niin ei tarvitsisi mitään tyhmiä prosentteja enää phtia. menisivät huuhaapsykologit vaikka viinakauppaan töihin jos prosenttien määrät kiinnostaa. jokainen rikos on henkilökohtainen ja yksilöllinen.
Yhteiskunta kasvatta rikollisia työllistääkseen sosiaalitoimea ja psykologeja. Siksi minä meinaan vaihtaa yhteiskuntaa, sillä aiheettomiin huostaanottoilmoituksiin ja kriminaalisen sekä tunnevammaisen sosiaalityöntekijä palkkaamiseen käytetyt varat olisi voinut käyttää terveydenhuoltoon tai jotenkin muuten hyödyllisesti. Tämä yhteiskunta työllistää loisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862