Puolisollani on pari vuotta sitten todettu mania, jossa oli mukan psykoosia ja uusiutui melko pian. Epäiltiin jopa skitsoaffektiivista häiriötä lopulta. Toipui kuitenkin hyvin ja palasi 10 kk:n jälkeen takaisin työelämään. Tnä vuonna maaliskuun puoli välissä alkoi taas oireilemaan. Täysin sama rata: unettomuutta, vauhti kiihtyi, töissän erityisen täydellinen, kiinnostus muihin miehiin ja toisaalta ilmoitti olevansa edelleen rakastnut minuun. Otin asian puheeksi ja itsekin alussa myönsi asian. Mukaan tuli puheet eri mytologiasta, henkisyyttä (raamatun lukua), unettomuus jatkui, nyt kokee jo olevansa eräällä tapaa korvaamaton. Lisäski kuten edellisellä kerralla haluaa taas erota, mutta toisaalta ei kuitenkaan. Kotona ei juuri muuta kuin netissä kuunellaan musiikkia ja selaillan horoskooppeja. On itseäni kohtaan erityisen inhottava ja suorastaan kuisan henki pahimmoilaan. Haluaa kuulemma nyt varmistua, että olenko se oikea, koska joku toinen mies on myynyt hänelle sielunsa. Siis täysi mania ja kun olin yhteyksissä psykiatriin, niin siitä sota vasta syntyikin ja oli samantien lähdössä. Ei siis koe tarvitsevansa apua, mutta kävi kuitenkin vastaanotolla, jonka jälkeen lopetti esto lääkkeetkin, kun ehdottivat lisää. Uskon,että jossain vaiheessa lasku tulee, mutta onko muilla samantyyppisiä kokemuksia? Miten saittae itsenne jaksamaan, koska ei kiepätä voi oikein poiskaan laittaa ja normaalitilassa ihminen on aivan loistava puoliso ja äiti!
Onko samakalataisia kokemuksia?
14
347
Vastaukset
- bipon puoliso
Hei
Itse olen saman kokenut pettämisineen yms. mitä mainitsit tekstissäsi.
Tiedän että on kestämistä, yritä muistaa että kysessä on sairaus ja mania luultavasti loppuu josskain vaiheessa -toivottavasti.
Helpointa on jos kerrot läheisillesi tilanteen avoimesti.
Lue ketju "elämä bipo suhteen jälkeen" se auttoi minua valtavasti lähes samanlaisessa tilanteessa vajaa vuosi sitten.
Terveisin saman kokenut bipon mies- Kysyvä tieltä eksy..
Miten teillä nyt? Oletteko vielä liitossa? Ja miten homma hoitui ?
- bipon puoliso
Kysyvä tieltä eksy.. kirjoitti:
Miten teillä nyt? Oletteko vielä liitossa? Ja miten homma hoitui ?
Tällä hetkellä aika tasaista, kiitos vaimon lääkityksen.
Naimisissa ollaan, eihän tämä nyt mitään ihanuutta ole, mutta lasten takia on yritettävä. Meillä on 4 lasta.
Vaimo palasi harharetkeltään manian jälkeen kotiin ja oli niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan eli aika paransi manian n. 1 kuukaudessa.
Meillä tilannetta pahensi vielä runsas alkoholin käyttö ja bilettäminen.
Nyt ei juo ollenkaan ja hyvä niin.
Voimia tuollainen tilanne vaatii puolisolta paljon.
Meillä edellisestä maniasta aikaa n. 10 vuotta.
- taika1965
Manian ohimenemistä odotteleminen saattaa olla suhteellesi ja taloudellesi erittäin tuhoisaa aikaa. Mania ei ollenkaan aina mene kuukaudessa tai edes muutamassa ohi. Psykoottinen mania ei ehkä mene ohi koskaan ja on täysin hallitsematon tila puolisollesi ja itsellesi. Et voi luottaa mihinkään, sillä hän ei psykoosissa ole ollenkaan oma itsensä. Puolisollesi pitäisi saada nopeasti toimiva lääkitys, tämä onnistuu varmastikin parhaiten suljetulla ... Omasta mielestäni psykoottinen mania on niin vakava tila, että ehdottomasti olisi pakkohoidon paikka, jos ei vapaaehtoisesti hoitoon suostu. Voimia sinulle.
- Kysyvä tieltä eksy..
Kiitos näistä. Hän on kuitenkin työelämässä ja siellä tietysti ilmeisen tehokas ja kehuja tulee, on lähes korvaamaton työyhteisössä. Pettämiseen ei ole vielä päätynyt, mutta ilkikuriset puheet, kuinka miehet kiinnostaa kyllä kuultu. Nyt tullut jonkin verran toimeliaisuuden vähenemistä ja ilmiselvästi on väsyneempi, eli olisiko merkkejä vauhdin hiipumisesta?? Puheet tosin edelleen on lennokkaita ja välillä täysin toisesta maailmasta. Pystyy siis "skarppaamaan" hyvin ihmisten ilmoilla tosi hyvin, mutta kotona sitten välillä on erittäin kinkkinen ja äkkipikainenkin. Ilmeisesti tässä kuitenkin on jonkinlainen tuska olemassa itselläänkin, vaikkei sitä tiedosta. Eilen oli lisäksi jo alavireisiä puheita, mallia, että häntä on aina pidetty naurettavana kaikkilalla jne, eli olisko tuokin merkki kääntymisestä? Jaksamista tää vaatii, mutta rakastan tätä ihmistä ja siksi sitä varmaan koittaa saada asiat kuntoon. Ja tietysti lasten vuoksi, joita on kolme..
- ;<)
taika se osaa olla aina niin positiivinen
- taika1965
Mielestäni positiivista on se, jos pystyy katsomaan totuutta silmiin eikä haihattele satumaailmassa. Maanikko kiskaisee helposti muutkin mukaan harhaiseen todellisuuteensa. Oma ex-mieheni on maniassaaan tuhonnut oman elämänsä täydelliseti. Ja aika selvää hän on tehnyt minun ja lastemmekin elämästä. Asioita on tapahtunut, joita ei millään eikä koskaan enää voi korvata tai hyvittää. Taloudelliset tappiot ovat valtavat. Usko ihmisyyteen ylipäätään on ainakin omalla kohdallani hänen tekemistensä seurauksena horjahtanut pahasti. Samalta näyttää lastemme kohdalla, he eivät enää luota ihmisiin tai hyvyyteen. Kaikkein vähiten he luottavat isäänsä, eikä ole syytäkään.
Tiedän, että edes psykoottiset oireet eivät aina näy ulospäin. Ei tällaista ihmistä varmasti mitenkään pakkohoitoon saa. Tuhoa syntyy silti. Jos kysyvällä on yhteisiä lapsia maanikon kanssa, niin eiköhän maanisen vanhemman toilailut aiheuta pysyvää traumaa lapsille. Tästä olen oikeastaan aivan varma. Jokainen päivä maanikon läheisyydessä on yksi päivä liikaa.
No, nykyajan yhteiskunta ihailee lähes maanisuutta. Varmasti hypomania on hyvinkin tuottavaa aikaa työpaikalla, kun näillä arvoilla (tai siis niiden puutteella) mennään. Näin oli omankin exäni kohdalla vuosiakausia - enkä minäkään sitä hypomaniaksi silloin ymmärtänyt.
Kysyvälle toivon, että puolison mania on todellakin menossa ohi. Niin voi hyvin olla, tai sitten se mania hetkeksi helpotaa ja nousee siitä taas uuteen ja entistä ehompaan liitoon. Ei voi tietää.
Hoitoon ei voi ketään ilman selkeitä psykoosin oireita pakottaa ja maanikolla on yleensä itsellään hyvä olla. Minä kehoittaisin - jälleen kerran - kaikkia hoitamattoman bipon läheisiä ottamaan etäisyyttä sairastuneeseen, joka ei itse hoitoon suostu. On aivan turha rääkätä lapsia ja itseään antamalla hoitamattoman bipon loukata läheisiään ja sotkea kaikkien elämä. Pitäkää huolta itsestänne ja ajoissa. - ..:..
Ei huonoa tekstiä Taikalta ollenkaan. Faktat on vaan faktoja. Päänsä puskaan laittaminen on pahinta mitä voi tehdä kaikille osapuolille. Psykoosissa oleva ihminen tarvitsee välitöntä hoitoa. Kukaan omainen ei voi parantaa psykoosia, vaan täytyy olla sen verran järkeä saattaa psykoosissa oleva ihminen hoitoon, keinoja kaihtamatta.
- Traumoja
Samaa mieltä Taikan kanssa. Kokemusta on. Joka ei ole näitä tilanteita elänyt, ei tiedä, mistä on kysymys.
On elämän suojelua ja traumojen minimoimista ottaa vastuu omasta elämästään ja lastensa elämästä -- ja ottaa etäisyyttä ja jatkaa omaa elämäänsä. On myös vastuullista yrittää ohjata puolisonsa avun piiriin Ikävä kyllä, kuten Taika kirjoittikin, maniassa tämä ei onnistu. Se ei kuitenkaan tarkoita, että muun perheen pitäisi jatkaa kaaottisuudessa elämistä. Se jos mikä vahingoittaa kaikkia perheessä.- Kysyvä tieltä eksy..
Kiitos näistä. Näyttää tältä päivältä siltä, että rouva käy miettimään. Nukuttaa ja muutentkin on alavire tulossa. Valitettavasti - toivon niin. Voi helpottaa asioiden käsittelyä ja otin itse nyt kannan, että realiteetit kunniaan: kaiken huuhaan tyrmään ja v-mäisyyttä en kestä. Jotenkin vaikuttaa, että on hädissään ja sääli siitä. Mutta tämä voineen olla ainut tapa taas saada näkemään mitä on tekemässä. Siis valitettavasti tällä voisi olla positiivinen vaikutus nyt, vaikkei kellekään pahaa oloa voi toivoa. Vähiten lähimmilleen. Mutta kiitosta, lasten kanssa olen asiasta keskustellut omatoimisesti ja toivotnut psyk puolelta jatkossa koko porukan huomioimista. Toivotaan, että jotain edes olisi tehtävissä...
- Traumoja
Juuri tuo on vaikeinta: on hirveä hätä puolisosta yhtä aikaa, kun kaikki näyttää sortuvan. Ei oikein enää tiedä, mistä pitäisi kiinni. Itse yritin kaikin keinoin auttaa puolisoani, jonka todellisuudentaju oli hämärtynyt. Huolehdin ja hoivasin. Jaksoin toivoa ja uskoa. Seurauksena sain kaiken niskaani - sairaus - sille minä (me) emmem voineet mitään. Hän lähti maniassaan... minä en voinut sille mitään.
Minulla kesti kauhean kauan, ennen kuin kaiken sitten levittyä käsiin, pystyin millään tavoin alkaa ajatella itseäni. Siksi neuvoni on, huolehdi toki puolisostasi, mutta älä uhraa itseäsi. - Maripet71
Oinas67
Älä luovuta ja annan sairautes vallata elämääsi !!
En ole itse bibo, mutta taikan tyyliin omaisena ja vierestä seuranneena kokenut kaksisuuntaisen raakuuden. Olet jo pitkällä kun tajuat tekosi, mutta muista että sairaus saa tekemään asioita sinussa, et välttämättä sinä.
Tuli ihan paha olo puolestasi, voimia. - taika1965
Oinas1967, myös minä olen pahoillani tilanteestasi. Kaksisuuntainen on hirvittävä tauti, mutta sitä on mahdollista hallita. Myös minun mielestäni sinä olet hyvässä tilanteessa, koska ymmärrät teot ja seuraukset.
Lapsiesi etu ei varmastikaan ole se, jos vain katoat jonnekin. Tiedän mistä puhun, sillä minun jo ex-mieheni katosi. Jospa jaksaisit taistella ja pitää itsestäsi huolta ja siinä samalla saattaisi olla mahdollisuus edes joidenkin asioiden korjaamiseen. Jos vain teet parhaasi siinä tilantessa jossa nyt olet, niin ehkä tulevaisuus askel askeleelta muuttuukin paremmaksi. Voimia.- Kysyvä tieltä eksy..
No niin. Meillä tilanne rauhoittui, ei ainakaan vielä masennus täydessä, mutta alavirettä on. Mutta kävi äkisti, eli lähes yhden päivän sisällä oli tilanne, että oireet helpottuivat...voiko olla mahdollista ja miten Teillä on jatkunut näistä kohdista tilanne? Mutta nyt meillä vaikuttaa, että rouva ei edes muista, mitä tehnyt tai sanonut, eli on kuin mitään ei olisi käynytkään. Tosin siis alavirettä on ja helposti sulkeutuu nettiin selailemaan ja haluaa olla yksikseen. Eli ei täysin normaalin oloinen, mutta käyttäytyy kuitenkin nyt asiallisesti kotona muita kohtaan ja mm. parisuhteen osalta ei ole epäilevä. Kokemuksia tästä vaiheesta???
Ja Oinas 1967: olet vahvoilla nyt, älä anna periksi, koska varmasti pystytte perheen edun nimissä nyt asioita viemään parempaan!
Om
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640