Ahvenanmaan poliitikko haluaa muutoksia elämäänsä

Vaihtaminen on hyvä

Ahvenanmaalainen poliitikko haluaa liittyä ruotsiin sillä hän on kyllästynyt
olemaan ministerinä ja hän haluaa myös Ahvenanmaan itsehallinon purkua.
Ruotsiin liittymisen jälkeen koko itsehallinto tulee uusiksi sillä nykyiset argumentit ovat säädetty vain erityisesti Suomea varten ja ne eivät soveltuisi siltään ruotsinlakeihin.

Ahvenanmaalainen Danne Sundman on kyllästynyt nykyiseen ahdasmieliseen ja populistiseen itsehallintoon. Sundmanin mielestä he ovat jo olleet tarpeeksi
kauan Suomen alaisuudessa ja nyt olisi aika vaihtaa emämaata ja alkaa hakemaan avustuksia ruotsilta eli liittyä kokonaan ruotsin alamaisiksi mitä
jotkin arvon herrat yrittivätkin jo aikoinaan. Muuten kun matkustatte Maarianhaminaan on siellä puiston päässä torinkulmassa patsas Ålandilaisesta kansallissankarista ( Julius Sundblom ) hän oli toinen joka halusi kovasti olla ruotsalainen ja kävi salaisia neuvvotteluja ruotsalaisten kansa liittymisestä ruotsiin.

Moni asia muuttuisi Ahvenanmaalla siitä tulisi vain tavallinen kunta ruotsiin ja kaikki lait olisivat sen mukaisesti samat mitä ruotsissa on.
Sinällään liittymisellä olisi paljon etuuksia Ahvenanmaan suomenkielisille sillä silloin he olisivat sanarvoisia muitten asukkaitten kansa eikä mitään syrjintää saisi laillisesti enää soveltaa heitä kohtaan ja jopa suomenkielinen koulukin olisi mahdollista perustaa saarelle.

Toisinsanoen Ahvenanmaan ministeri on ihan oikeassa halutessaan parantaa
omia henkilökohtaisia pyrkimyksiään kansalaistensa eriarvoistamisen korjaamiseksi kansainväliselle tasolle.

8

293

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yks täältä

      Danne ei ole ministeri.

    • Muistelee entisiä

      Oli se Danne ainakin aikaisemmin ja eikös ne ole jo kaikki ministereitä siellä teidän hiekkalaatikollanne ?

      • Ei Danne koskaan ole ollut ministeri, maakuntapäiväedustaja kylläkin pitkään.


    • Hyvä mies se Danne

      Oliko ne ennen vain niitä edustajia? Muuten Danne on erittäin pätevä vaikka
      ministeriksi ja kannattaisin ilomielin häntä. Jostakin minulle on jäänyt vaisto, että
      Danne haluaisi raketaa moottoriradan jonnekin sinne saarelle ?
      Poliitikko joka ajattelee nuorisoa hänellä on tulevaisuus edessään.

      • No meillä on maakuntapäiväedustajia (vastaavat kansanedustajia) ja sitten on hallitus jonka jäsenet ovat minesteritä. Danne ei ole ollut ministeri. Joo, Danne haluaisi radan Eckeröön. Hänellä on tapana ajaa kovaa, joskus on ollut tiellä pysyminen hiukan hakusessa:)


    • Jotain hyvääkin

      Kun halutaan ajaa kovaa silloin tarvitaan sitä varten rata missä sitä voi huoletta
      harrastaa ja Danne on ihan oikeassa halutessaan nuorison harrastaa jotain muuta
      kuin katujenkulmilla maleksimista.

    • Täyttää törkeän
    • mannersuomi

      sahataan ahvenanmaairti pohjasta ottakoon sitten saaren kuka haluaa vaikka somalit

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2270
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      872
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      558
      803
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      708
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      610
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      571
    Aihe