Isä puolustus?

Päivitetty 7.6.2012 11:11, julkaistu 7.6.2012 10:14
Tutkimus lapsensa surmanneista vanhemmista: Nämä ovat riskitekijöitä
Aamulehti

Perheen tilanne on aina poikkeuksellinen, kun vanhempi tappaa lapsensa. Joitakin yhteisiä piirteitä tapauksissa kuitenkin on, osoittaa lääketieteen lisensiaatti, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anne Kaupin väitöstutkimus, joka tarkastetaan Itä-Suomen yliopistossa.

Kaupin tutkimuksessa nousi esiin useita riskitekijöitä, jotka voivat johtaa lapsen surmaamiseen. Surmaan johtaneissa tilanteissa olivat taustalla mielenterveyden ongelmien lisäksi vanhemman omat lapsuuden vaikeat kokemukset, avuttomuus, vaikea elämäntilanne, yksinäisyys ja se, että lapsesta huolehtiminen tuotti vanhemmalle lisää huolta.

Surmansa saaneet lapset olivat sinänsä terveitä ja heistä oli pidetty huolta, lukuun ottamatta niitä lapsia, jotka kuolivat toistuvan väkivallan seurauksena.
Useimmat surmattiin laajennetuissa itsemurhissa

Tutkimusaineisto kerättiin vuosilta 1970–1994. Tuona aikana kuoli 200 lasta perheväkivallan vuoksi. Heistä suurin osa surmattiin laajennetuissa itsemurhissa tai niiden yrityksissä.

Tutkimusjakson alkupuolella oli yleistä lapsen surmaaminen salatun raskauden ja heti synnytyksen jälkeen.

Muut tapaukset, joita tutkittiin perusteellisemmin oikeudenkäyntipöytäkirjojen ja mielentilalausuntojen perusteella, ryhmiteltiin vanhemman motiivin, laukaisevien tekijöiden ja vanhemman elämäntilanteeseen vaikuttavien stressitekijöiden mukaan. Näitä tapauksia oli 65.

Osassa tapauksista vanhempi oli psykoottisessa tilassa surmatessaan lapsen. Vanhemmalla oli joko skitsofreeninen tai määrittelemätön psykoosi. Skitsofreniaa sairastavan vanhemman mieli täyttyi uhkakuvista, kun taas määrittelemättömässä psykoosissa vanhemmat surmasivat lapsen kiihtyneessä tilassa ilman selkeää motiivia.

Joissakin tapauksissa lapsen surmaamisen taustalla oli vanhemman masennus, johon liittyi vääristyneitä ajatuksia lapsen elämän mahdollisuuksista. Masentuneista vanhemmista osa surmasi vain lapsen. Toisilla lapsen surmaaminen oli osa laajennetun itsemurhan yritystä. Taustalla olivat vaikeat elämänkokemukset ja usein synnytyksen jälkeinen depressio sekä lapseen, elämäntilanteeseen tai parisuhteeseen liittyvät paineet.
Toistuvaa väkivaltaa koki 13

Oman ryhmänsä muodostivat vanhemmat, jotka eivät aikoneet tappaa lastaan, vaan käyttivät väkivaltaa muusta syystä.

Toistuvan väkivallan seurauksena kuoli 13 lasta. Uhrit olivat joko vauvoja, joita vanhempi ei avuttomuuksissaan kyennyt tyynnyttämään, tai yli kaksivuotiaita, joiden käytöksen vanhempi tulkitsi vääristyneesti kurittomuudeksi tai taidottomuudeksi. Kuoleman aiheuttanut väkivalta oli hallitsematonta ja rajua ja kuoleman syynä usein päänvamma.

Lapsen surmaaminen ei yleensä ollut tarkoituksena myöskään perheväkivaltaan liittyvissä tapauksissa, joissa isä yritti vahingoittaa äitiä tai surmasi myös tämän. Näillä vanhemmilla oli erityisen vaikeat lapsuuden lähtökohdat, asosiaalista oireilua jo nuorena, usein päihdeongelma ja voimakasta mustasukkaisuutta.
Kriisitilanteissa perheet tarvitsevat nopeaa apua

Tutkituilla lapsensa surmanneilla äideillä oli usein masennus tai psykoottinen tila, ja heidät todettiin syyntakeettomiksi. Lastansa pahoinpidelleillä äideillä todettiin persoonallisuushäiriö. Isillä oli taas usein väkivaltaisuutta muita perheenjäseniä kohtaan, päihdeongelmia ja persoonallisuushäiriö.

Tutkimuksen tulosten perusteella on tärkeää tukea äitejä ja isiä erityisesti lapsen elämän varhaisvaiheessa, ja vanhempien tilanteen kriisiytyessä perheet tarvitsevat nopeaa tukea myös lapsen hoitamisessa. Mielenterveyden häiriöiden lisäksi perheväkivalta, päihteet ja perheen hajoamisen uhka ovat selkeitä riskitekijöitä.

Anne Kaupin lastenpsykiatrian alaan kuuluva väitöskirja Filicide: intra-familial child homicides in Finland 1970-1994 (Lapsen surmaaminen perheessä – 1970–1994 Suomessa) tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa Joensuun kampuksella 15. kesäkuuta kello 12. Vastaväittäjänä toimii dosentti Jari Sinkkonen Turun yliopistosta ja kustoksena professori Kirsti Kumpulainen Itä-Suomen yliopistosta.
.