Näin Sveitsi hoitaa "pakolais"ongelman!

Sama Suomeen!

Innokas päivystävä sensori Lieksa-palstalla? Eikö sillä ole mitään muuta hommaa?

Näitä uusia "pakolaiskeskuksia" on suunnitteilla myös Pohjois-Suomeen.
Esim. Lieksassa kansalaiset heräsivät vasta, kun oli liian myöhäistä.

http://hommaforum.org/index.php/topic,71316.0.html

SVP vaatii säilöjä rikollisille turvapaikanhakijoille

Junge Freiheit 31.05.2012 juttu saksaksi [linkki]

[Kuva idyllisestä maisemasta. Näkyy Hommaforumin sivulla]

Idylli on ohi: väkivalta-aalto Haslibergissa.

BERN. Die Schweizerische Volkspartei (SVP) on vaatinut selkeää turvapaikkaoikeuksien kiristämistä. Rikolliset turvapaikanhakijat tulee jatkossa sijoittaa säilöihin. Lisäksi heidät suljetaan pois kaikista turvapaikkaprosesseista ja heidät tulee karkottaa mahdollisimman nopeasti, ilmoittaa SVP.

Lisäksi oikeistokansallinen puolue aikoo pitäytyä johdonmukaisesti Dublin II -sopimuksen noudattamisessa. Sopimuksen mukaan jäsenvaltio, johon turvapaikanhakija on ensimmäisenä tullut, on vastuussa koko asian turvapaikkakäsittelystä. EU-maiden lisäksi myös Sveitsi, Islanti ja Norja ovat allekirjoittaneet sopimuksen.

Kunta kärsii turvapaikkahakijoiden rikollisuudesta

SVP pelkää, että "talouspakolaisten" virtaa ei muuten voida katkaista. Kasvavan ulkomaalaisrikollisuuden torjumiseksi on kansan päättämä karkotusaloite toteutettava nyt mahdollisimman nopeasti, vaatii puoluejohto.

Esityksen taustalla on ilmeisesti Bernin kantonissa sijaitsevan Haslibergin tilanne. Paikkakunnalle perustettiin turvapaikkakeskus, johon sijoitettiin 130 pohjois-afrikkalaista. Tämän seurauksena lähiympäristössä puhkesi murtojen, varkauksien, päällekäyntien ja häiriöiden aalto.

Sveitsin maahanmuuttovirasto ilmoitti keskiviikkona, että laitokseen majoitetaan jatkossa vain 60 turvapaikanhakijaa. Väestölle perustettiin "kuuma linja", jolla he voivat välittömästi tiedottaa viranomaisille ongelmista afrikkalaisten kanssa.

7

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä Sveitsi

      Noinhan se kuuluisi hoitaakin , paljon olisi vielä meillä suomalaisilla opittavaa, ja täällä lieksassa eikun paapotaan näitä elättejä. Surullista, oman maan kansalaiset sitten mukaan kurjuuteen vedetään. Selväähän on että aina maailmassa sotia riittää, ja ennenkaikkea mustilla on taipumusta väkivallalla asiat ratkaista. Emme pysty kaikkia pelastamaan vaikka kuinka kukkahattutätit sitä haluisivatkin. Auttaminen näihin sotiviin maihin on vielä ok ,mut ei koko ihmiskuntaa pitäisi sotkea näihin kymmeniä vuosia kestäviin kahnauksiin. Paras olisi kun annettas ilman sekaantumista niitten sotansa sotia ,loppuuhan se tarvikkeet loppuu!!!!

      • Sveitsin lisäksi

        on paljon maita joihin ei ulkomaisilla rikollisilla ole asiaa, rajavartijoilla KOVAT PIIPUSSA,ja jos tästä selviää erottu jo ulkonäkönsäkin puolesta isäntämaan kansalaisista ,joten ammutaan vahingossa apinana,näin tapahtuu suuressa maailmassa.


    • Lue enemmän luulet..

      Lieksassa ei ole vastaanottokeskusta. Oulussa, Kemissä ja Rovaniemellä on. Pudasjärvellä alaikäisten vastaanotto. Eipä ole tätä uikutusta niistä vuositolkulla kuultu. Kannattaisi tutustua tosiasioihin.

      • Aivan sama

        Aivan se ja sama onko vastaanottokeskusta vai ei. Lieksa on nyt joka tapauksessa täynnä yöntimoja. Sama lopputulos.


    • Lukemalla saa

      Valtiolta suojatyöpaikan ja sehän oli jo tiedossa.
      Mutta ne tosiasiat oppii vasta kantapään kautta,kunhan joutuu elämään tosi elämässä esimerkiksi muslimien läheisyydessä . Vuosi tai kaksi ulkomailla riitää jo avaamaan sumeimmatkin silmät. todellisuus ja tulevaisuus näyttää kuinka "koulutettavamme" oikein joukolla ryntäävät työelämään. uskooko muuten tuota työ heitoa kukaan näkevä ja kuuleva veronmaksaja ?
      Kukaan muu kuin valtion suojatyöläinen ei tule rikastumaan koskaan mamutuksella. Vanhemmille pitäkää teinit iltaisin kodissanne,saataa olla että yön pimeydessä joku pienkalloinen repii lapsenne puskaan vrt; Aisha tarina

    • Iltalehdessä NYT

      21v Suomalainen Raiskattu tikkurilassa ,tekijä puhui huonoa englantia ja pakeni yöhön .

      Mikä kumma tekee noista ihan eläimiä ? Vai onko eläimen toimintamalli timppojen geeneissä, *ittu kun ei ummarra mutta huva huva soomi

      • lakki päästä

        Pian joku kukkahattu huutaa isoilla kirjaimilla: raiskaavathan suomalaisetkin! Raiskaa joo, mutta gebardihattuiset tekee sitä suhteessa monin verroin enemmän!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      138
      3824
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      36
      2474
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2128
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      20
      1118
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1062
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      46
      945
    7. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      34
      903
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      896
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      43
      810
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      100
      799
    Aihe