Mieheni exä syyttää

odotan innolla

minua siitä, että miehen suku tykkää minusta enemmän kuin hänestä. Sehän on luonnollista, että näin käy. Ei kai kellään ole kuvitelmaa, että eron jälkeen miehen suku enää haluaisi olla tekemisissä eroneen naisen kanssa. Minä perin miehen exän paikan, turha hänen on siitä minua syyttää.
Nuotiolla joskus nauramme toilauksia, joita se exä on tehnyt, nauru maittaa.
En tunnusta olevani ainut syypää että näin on käynyt, mies oli eroomassa omien sanojen mukaan, kun aloimme tapaamaan.
Lapsia en ole vielä nähnyt, luultavasti lähiaikoina pääsen heitä määräämään. Mies kun on osittain matkatöissä niin kasvatus jää minulle. Aion laittaaa kaikki uusiksi.

2

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei pissis

      Hei!

      Nyt kyse on lapsista, ei sinusta. Ja tiedätkö, että vaikka toisilla menisi kuinka huonosti parisuhteessa, se ei anna kennellekkään kolmannelle osapuolelle oikeutta mennä sotkeentumaan väliin (voin oikein kuvitella, että olet vaan lyönyt oma lehmä ojassa vettä myllyyn) - no mikäs kiire sitä oli, mikset voinut odottaa siihen asti, että olivat eronneet...et kai vaan pelännyt sitä, etteivät eroa....

      Joo ja on noit ennenkin kuultu, kun mies on eroamassa ja vaimolla ei tästä ollu mitään tietoa... (ja sinähän et halunnut asioiden oikeaa laitaa selvittää - olisikohan, että teidän suhde on miehen valheista saanut alkuunsa).

      Mene nyt kasvattamaan itsesi aikuiseksi, ennen kuin Ryntäät lasten elämään pistään kaiken uusiksi. Kiva tollainen uhoava isin uusi.... olisiko asenteessasi hiukan jotain parannettavaa. Ei voi muuta ku sääliä tollaista. jolla on toista tarvetta pilkata toisia nuotiolla pönkittääkseen omaa itsetuntoaan...

    • provoa pukkaa!!!

      sinä se jaksat provota aloituksesta toiseen ihan joka päivä, valvoja voisi selvittää ip.si ja laittaa sinulle bannin päälle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6017
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3496
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2661
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2159
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      84
      1267
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      26
      1097
    Aihe