Tilanteeni on se että olen palavasti ihastunut naiseen joka ei ole valmis mihinkään vakavaan eikä varmaan ole edes kiinnostusta tarpeeksi mihinkään suhteeseen.
Itse en taas ole valmis mihinkään pelleilyyn ja haluaisin yrittää, mutta taitaa olla mahdotonta.
Silti tunnen päivittäin todella raastavaa ikävää naista kohtaan
.Mainittakoon että olen seurustellut aiemmin 2 kertaa pidempään ja muutamasti lyhyemmin enkä koskaan ole tuntenut näin voimakkaita tunteita toista kohtaan. Tiedän ettei jutusta todennäköisesti koskaan mitään tule joten haluaisin ikäväni jo helpottavan. Tänäänkin koko päivän hän on ollut mielessäni. Tää on todella raskasta mulle. Neuvoja?
Itse en taas ole valmis mihinkään pelleilyyn ja haluaisin yrittää, mutta taitaa olla mahdotonta.
Silti tunnen päivittäin todella raastavaa ikävää naista kohtaan
.Mainittakoon että olen seurustellut aiemmin 2 kertaa pidempään ja muutamasti lyhyemmin enkä koskaan ole tuntenut näin voimakkaita tunteita toista kohtaan. Tiedän ettei jutusta todennäköisesti koskaan mitään tule joten haluaisin ikäväni jo helpottavan. Tänäänkin koko päivän hän on ollut mielessäni. Tää on todella raskasta mulle. Neuvoja?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Taitaa olla ainoa sivun varsinaiseen aiheeseen (miten voittaa ikävän tunne) liittyvä aloitus. Kovin harvalla taitaa olla siihen ratkaisua, kun täällä pyöritään :).
Älä pidä siihen mitään yhteyttä. Se vaan leikkii sun tunteilla. Siinä alku.
.
Eipä kestä.
nimim. kokemusta on
...on, että kyllä Sinä pystyt elämään aivan hienosti Hän ajatuksissasi, sanoo nim. Kokemusta On ;-) Olisi paljon kauheampaa, funtsis ny vähä, jos Hän ei olisi ajatuksissasi! nim. aina sama eli Kokemusta On.
Oon kyllä itsekkin ajatellut etten halua häntä unohtaa. Kun vaan osaisi kaivata vähemmän,
Sinä yksinkertaisesti pystyt unohtamaan hänet, kun vain unohdat. Et ole häneen missään yhteydessä ja vältät näkemistä, kuulemista, haistamista ja maistamista. Ihmismieli on siinä mielessä jännä, että se osaa kyllä aika KYLMÄLLÄ tavalla lopulta unohtaa.
Osaisitkos antaa neuvon sellaiseen tilanteeseen, kun näemme pakostikin, harvoin tosin, mutta silti? Ei ole sellaista vaihtoehtoa, että voisin kokonan välttyä näkemästä. Ja se on kuin bensakanisterin kanssa heiluisi.
unohtaa ja unohtaa... Helppoahan se ei ole niin lähtemättömän vaikutuksen teki
En, en osaa neuvoa valitettavasti teitä ketään rakkausasioissa. En ole mikään parisuhde/rakkausterapeutti, vaan ihan normaalilla maalaisjärjellä varustettu ihminen.
Mulla ei tuo aivokapasiteetti ihan huonoimmasta päästä ole, mutta en ole vielä keksinyt, miten järki voittaisi tunteet tässä omassa tapauksessani.
Sinä se sitten vain olet enemmän TUNNE, kuin JÄRKI-ihmisiä, minkäs sille sitten mahtaa
Mitäpä jos oikeasti tuolla keskustelisitte! Rehellisesti ja arvostavasti. Jos tunne ei ole molemminpuolinen, niin sittenhän on helppo jatkaa ja unohtaa. Mutta jos se onkin, niin...
Se tunteiden mahdollinen molemminpuolisuus tai puolettomuus taitaa olla se pienin ongelma tässä tapauksessa ;). Olen aikalailla toiminnan ihminen ja olisin jo kovasti toiminutkin, jos tässä ei olisi rajoittavia asianhaaroja.
Asiat voivat muuttua, vaikkei kukaan sitä olisi tilannutkaan. Miten olisin voinut tietää kohtaavani ihmisen, joka sekoittaa elämääni niin. Mutta kun se on tapahtunut, kuinka voisin noin vain unohtaa. En tahdo, en vielä ainakaan pysty.
miettiny ihan samaa ikävä ja vitunmoinen vitutus
uskonut et mulle vois käydä näin, jotenki kelannu et mulla ois kapasiteettia käsitellä tälläset jutut. mut joteki ihan voimaton tän asian edessä ja hiljalleen ihan väsy, valvonu kai kuukauden ja dokannu joka päivä
Kai näillä tunteilla joiden tietää jo alusta asti olevan tuhoontuomittuja on jotain tekemistä omien käsittelemättömien/hyväksymättömien tunteiden kanssa.. Hakee ehkä jotain sellaista "tunteiden tulkkia" jonka kautta tutustua todella itseensä.
Ehkä sisimmässäsi tunnet etsiväsi jotain vakavaa suhdetta liiankin vakavasti (haluat pelata varman päälle, ehkä?) ja siksi ns. sitoutumishaluton ihminen saa sut pois raiteiltaan ja tunteet pintaan.
Itse vihdoin olen onnellisesti "omassa elämässä" yli 10v. suhteen jälkeen. Nautin itsenäisyydestäni ja vapaudestani olla vihdoin taas minä, selittämättä ja järkeilemättä sitä kenellekään. Kevyt ja onnellinen olo. Sitten PAM!!! Joku vaan kävelee ohi ja hymyilee sieluuni. Ei koskaan mitään todellista, ei juttelua kummempaa eikä hänellä halua olla kanssani yhteyksissä.
Kai minullakin vielä tilit tasaamatta sisimpäni kanssa kun haikailen näin vahvasti jotain mitä nimenomaan en tällä hetkellä tahdo. Tämä järjetön ikävä saa välillä vapisemaan, olen hämmentynyt ja silti ihan onnellinen (luulisin).
onnellinen. Olen vihdoin löytänyt itseni kiitos juuri mainitsemallesi tunteiden tulkille. Se vei tietenkin aikansa...