Puolison tulot liian suuret, tukea nolla euroa. JEE!

dippadai

Ahdistaa ... jäin työttömäks nyt ihan muutama päivä sitten, asun avoliitossa. Ottaa ihan hirveästi päähän se, että kumppanin tulot vaikuttaa niin rajusti noihin tukiin. :( Ei minulla ole osaa eikä arpaa toisen tuloihin, eikä oikeutta ottaa niitä. Mulla on omiakin menoja, eikä toinen ole niitä velvollinen maksamaan. Toisella omistuskämppä, siihen menee kaikki rahat ja laskuihin. Olin siis osa-aika töissä eikä niistäkään rahoista ole nyt jäljellä kuin 300e. Tolla summalla pitäis nyt sitte koko kesä mennä vai? Voi unohtaa kaiken kivan. Maksan puolisolle yhtiövastiketta (218 euroa) enkä tietenkään voi sitä nyt maksaa enskuussa jos en kerta mitään tukia saa. Kesätöitä en saanut, en ole saanut vielä syksyksikään töitä. Tässä vaan toivon, että jostain tulis soitto syksyks. Tuntuu, että on miljoona hakemusta pistetty.
Tuosta yhtiövastikkeesta ei ole tehty mitään "sopimusta", ihan vaan meidän kahden välinen suullinen juttu. Puolisolla siis omistuskämppä.

Tein tuon laskutoimituksen kelan sivuilla ja jos noi lukemat nyt paikkansa pitää (puoliso laski äkkiä päässänsä arvion) niin saan jopa 0 euroa.

Yleistä asumistukeakaan ei varmaan heruis, senkin laskin. 0euroa. Mitä ihmettä mä teen?

Nyt alan ymmärtämään, miks ihmiset huijaa kelaa niin paljon näissä asioissa ...Mä en tosin halua huijata ...

27

606

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toinenkin

      Samantapainen tilanne mulla edessä. Jään hyvin todennäköisesti pian päättyvien opintojeni päätteeksi työttömäksi. Ja puoliso tienaa juuri sen verran, ettei Kelalta heru minulle mitään. On todella nöyryyttävää elää puolison armoilla. Tästä on tehty raporttikin: Puolison armoilla - työttömyysturvan tarveharkinta. Tuo tarveharkintahan poistuu ensi vuoden alusta, mutta eipä se meidän tilanteessamme olevia nyt lohduta...

    • dippadai

      Joo luin kanssa, että se on poistumassa. No hyvä että sentään joskus, vaikkei se nyt auta. Mitä jos puoliso sanois, ettei anna penniäkään mulle? Itse tienannut omat rahansa. Siis ei näin nyt kävis, mutta jos jollain muulla kävis? Mitäs sitten voi tehdä? Erota että saa rahaa? :D Huijaa kelaa? En yhtään ihmettele miks jotkut huijaa kelaa.

    • jepjep

      Jep, täällä aivan täsmälleen sama tilanne kuin dippadailla...Ja toki mies auttaa, mutta yhteiset rahat ei riitä millään molempien laskuihin ja asuntovelkaan yms. Ja toiseksi on maailman inhottavinta pyytää rahaa avopuolisolta!!!! Kun saa työkkärin paperisotkut selvitettyä niin työttömyysturvaa saa vissiin sen n.400e/kk ja vastikkeen jälkeen jää siis mulle käteen 90e..käsittämätöntä...Varastelevat romanit saa enemmän valtiolta, kun tulee tänne kesäks hakemaan turvapaikkaa.

    • dippadai

      noh, nyt laskin ehkä enemmän oikeammilla tiedoilla (EHKÄ), eli saisin 281 e kuussa. Siitä vähennän yhtiövastikkeen 218 e, niin mitä jää ...

      Pitäiskö jossain olla mustaa valkosella, että maksan tällaista vastiketta? Niinkun "vuokrasoppari"? Vai voiko puolisoiden välille edes tehdä tuollaista? Tai voisko tuon perusteella edes saada enemmän tukea??

    • 33

      Eikö ensimmäinen 500 päivää siten, että puolison tulot eivät vaikuta?

    • 112012

      muuta kirjat eri osoitteeseen, ei se ole huijausta lain mukaan ihminen asuu siellä missä on kirjoilla ja kyläillä voi missä haluaa ja seurustellakkin saa :) ja vuoden alusta voit sitteen taas muuttaa takaisin jos et sitten ennemmin löydä työtä, suomessa arvioidaan olevan noin 60000 ihmistä eriosoitteissa tuon typerän ja alistavan lain takia

    • Harry1981

      Noin yleisesti ottaen lakia taidetaan tulkita maksamasi yhtiövastikkeen osalta niin että koska vastike ei varsinaisesti sinulle kuulu et voi sitä käyttää kulueränä. Vastike on sen maksettavaksi määrätty kenen omistuksessa kämppä on.

      Asia muuttuu jos teet vuokrasopimuksen siippasi kanssa, joskaan se ei kaikissa asioissa päde, koska teidät katsotaan avopariksi seurustelitte oikeasti tai ette, mutta tehän taidatte.

      Yhtiövastikkeen maksattaminen puolisolla taitaa olla myös jossain tilanteissa määritelty puolison oikeusturvaa heikentäväksi seikaksi. Näitä puidaan yleensä sitten erotapauksissa, joskaan niin kauan kun kaikki on hyvin niin sillä ei juurikaan ole väliä mitä on maksettu ja kuka on maksanut.

      Osoite eri paikkaan, vaikka vanhempien luokse tai mistä nyt on kiva laskut ym viralliset liput kiva hakea, ehkä poste restante?

      Meidän tilanteessa molemmilla on niin naurettavan paskat tulot että ei ole tuota osoitteen muutosta tarvinnut vielä käyttää, mutta se tosiaankin on kyllä käytössä oleva realistinen optio. Nykyinen laki tämän osalta on aika perseestä.

    • samaa mieltä

      Ihan älytöntä että avopuolison tulot vaikuttaa. Yhteiskunta välttelee velvollisuuttaan ja lasettaa hyväpalkkasen avopuolison harteille työttömän toisen puolen elättämisen. Miksi ihmeessä hänen pitäisi se maksaa...? Enää ei eletä 50-luvulla.

      Mutta mitä jos ette olekaan avopari vaan kämppikset? Teette vuokrasopimuksen jne. Silloin ei luulisi toisen tulot vaikuttavan.

    • väsynytdrthrthy

      mut seki on ihan perseestä et nettotulot on just hikisesti yli sen rajan, ei mulla tuu olee varaa elättää meitä molempia... aaargh poistuuks toi puolison tulojen vaikuttaminen oikeesti?

    • miksi oi miksi

      miksi ette liittyneet ammattiliittoon työssä ollessanne ? jos jää työttömäksi, puolison tulot eivät vaikuta päivärahaan.

      • Siksi oi siksi

        Voi, voi, ja sinä et näköjään tiedä sitä, että ei sitä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa ikuisuuksia maksella työttömälle eli se on se 500 arkipäivää ja se on sitten siinä, jonka jälkeen tiput kelan peruspäivärahakaudelle, joka on 180 arkipäivää, ja sitten tuleekin eteesi jo tenkkapoo, koska sinut tipautetaan työmarkkinatuelle, johon puolison tulot, oli se puolisosi sitten avo/aviomallinen, ja joka tienaa kelan laskukaavion mukaan sen verran bruttona kuukaudessa, joka vaikuttaakin työttömän puoliskon päivärahan suuruuteen, ja se saattaapi olla pahimmassa tapauksessa 0 euroa/kk. Tienaavan puoliskon tulot eivät bruttona eli ennen veroja tarvitse olla kovin kummoiset eli noin yli 2500 €:a/kk, niin työtön osapuoli ei saa enää yhtikäs mitään työttömyyspv.rahaa.


    • VelanVeli

      "Tienaavan puoliskon tulot eivät bruttona eli ennen veroja tarvitse olla kovin kummoiset eli noin yli 2500 €:a/kk, niin työtön osapuoli ei saa enää yhtikäs mitään työttömyyspv.rahaa."

      Tää ei oo ees ittessää viel paha, mut jos tienaava osapuoli maksaakii elatusmaksui, on ulosotos yms. Sit se vasta riemukkaaks meneekii.

    • just joo

      Miksi maksat avo puolisollesi yhtiövastiketta ? hän tienaa ja voi hyvin ja käy töissä.
      Hänen bisness. Avoliitto ei myöskään velvoita toista elättämään, mutta rinnaste-
      taan avioliittoon. Sun avokumppanin pitäisi joustaa vähän ja että saisit pitää ne
      300 e.Hän on sen itse hommannutkin (asunnon) ja kantakoon vastuunsa.Ja
      käytä avopuolisosi kuukausitulot ihan Kelassa ja arviointi. 0 euroa on vähän ?
      Yleinen asumistuki kannattaa myös käydä kelan luukulla.Vaativat tietenkin avopuo-
      lisosi tulot menot , asumismuodon....jne. varmasti sieltä jotakin tulee tai vähän
      riippuu puolisosi tuloista ja sinä vielä euroton.
      Eikä se ole huijaamista jos tarkistuttaa oman tilanteensa kun asuu avoliitossa.
      Ja jäähän sitten se varmuus, että on sitten 0 euroa/kk. Tsemppiä !

    • dippadai

      Joo kyllä mä aion ihan hakemukset laittaa, koska kyllä sieltä jotain euroja pitäis tulla. Mutta liian vähän kuitenkin. :/

      Ai miksi maksan siippani yhtiövastiketta? ÖÖ koska asun hänen kanssaan? Pitäiskö mun ihan ilmaseks asua toisen asunnossa jos kerta töitäkin yleensä teen? Jos asuisin omassa kämpässä, joutuisin maksamaan vuokraa ehkä 300-400 euroa, että en nyt ymmärrä. En halua olla mikään siivellä eläjä. Muutenkin mies maksaa aika paljon kaikkia matkojemme bensakuluja, ruokia ynnä muita, että kyllä tunnen jopa olevani ihan velkaa tuon 218 euroa kuussa. Muutenkin käytän sähköä, vettä, ymsyms. En siis joudu maksamaan mitään sähkölaskuja tai sen sellaisia kunhan maksan sen vastikkeen. Toisen lainaan taas en ota osaa eikä arpaa, koska se on hänen lainansa enkä hyötyisi sen maksamisesta itse mitenkään Ollaan myös ajateltu muuttaa hetkeks vuokralle jonkun ajan päästä, siitä vuokrasta myös sitten maksan puolet. Niinhän sen kuuluu mennä, jos yhdessä ollaan. Ja joskus tulevaisuudessa jos jostain vaikityön löytäisin, niin otettaisiin yhdessä lainaa johonkin kivaan kämppään. Että näin ... En tiennyt tän olevan mitenkään ihmeellistä. :D

      Kartuttaako sitten maksamani yhtiövastike jotenkin kumppanini varallisuutta vai mistä tässä on kyse? Itse en kuitenkaan pysty tällä hetkellä mitään lainan osuutta nimiini ottamaan kun ei tuloja ole enkä olis voinut ennenkään kun olin osa-aikatyössä. Joten vertaan sen vuokralla asumiseen. Ei siinäkään kerry mitään omaan pussiin.

      Täällä joku puhui liitosta. Mitä jos ei ole kuulunut liittoon, niin voiko siihen liittyä työttömänä? Voisiko sitä kautta saada enemmän rahaa? Olen unohtanut koko liitto asiat, kun tuntuu että niistä ei ymmärrä mitään.

    • F & S

      No liitto mahdollistaa saada työttömyyskorvausta ansiosidonnaisena ja tässä muodossa ei katsota avopuolison tuloja vaan saa itse kaiken puhtaana käteen - kuten laskentamääreet määräävät.

    • dippadai

      Arvatkaa vaan ärsyttääkö!! Nyt työkkärin täti ekaa kertaa sanoi mulle tosta liitto jutusta, että kappas olis kannattanu siihen joskus liittyä.

      Nyt saisin 35 euroa per päivä korvauksia jos minä tyhmä olisin sinne joskus liittynyt!! Itku. :/ Ei se liittyminen enää hyödytä, eikä varsinkaan työttömänä oo mahollista. Ärsyttää kun kertynyt vähän jo työkokemusta, mutta kun joskus liityn siihen liittoon, niin ei niitä huomioida. Harmittaa ja kovasti.

      En ikinä ole ymmärtänyt mitään koko liitoista ja olis ollu ihan kiva, että joku työkkärin täti olis valaissut mua tuossa asiassa tai edes maininnut. Ei nuoret ihmiset tollasia välttämättä edes tajua tai muista tai ehkä ymmärrä.

      • rockvaiei

        No on sen firman luottamusmieskin ollut "vähän" pihalla kun ei ole tullut uudelle työntekijälle kertomaan asioista.


    • näinpäs

      Tehkää kirjallinen vuokrasopimus - olisit siis alivuokralainen ettekä elä ja asu avoliitossa.

      • näin se menee...

        Vuokrastakin pitää maksaa verot. Aloittajan puolison pitäisi maksaa verot rahasta, jonka aloittaja antaisi hänelle vuokrana.


    • Räjähde expert

      Jos kerran on kortistossa työnhakjana, niin kyllä sillon pitäs saada ihan sama tuki, eikä mitään tällaisia, että puolison tulot vaikuttaa työmarkkinatukeen.
      Tällainen on täysin epätasa-arvoista.
      Miksi sitten kaikki muut velvollisuudet on samat, mutta aina kun rahasta on kyse, niin halutaan siitä tinkiä keksimällä erilaisia lakeja.

      Sehän olisi ihan sama, kuin työpaikalla ei maksettaisi täyttä palkkaa, kun puolisollasi on liian suuret tulot.
      Mitä järkeä on olla edes kortistossa, jos sieltä ei saa korvauksia, mutta joutuu kuitenkin olemaan kaikenlaisilla huuhaa kursseilla ilman korvauksia.
      Kannattaa enemmin sanoutua irti koko puljusta, jos ne ei maksa korvausksia.
      Voi sitä työtä hakea ilman, että on kortistossa.
      Työvoimatoimistossahan kehoitetaan hakemaan työharjoittelupaikkaa, että niitä löytyy helpommin ja pääsee työn syrjästä kiinni.
      Älkää nyt uskoko tuollaista puppua.
      Älkää hakeko mitään työharjoittelupaikkaa, vaan oikeaa työpaikkaa.
      Jos haette työharjoittelupaikkaa, niin työnantaja saa heti vaikutelman, että olette toivottomia työn hakijoita työvoimatoimistosta ja ette osaa mitään, kun haette harjoittelemaan.
      Ei työpaikoilla harjoitella, vaan siellä tehdään töitä.
      Tietenkin työvoimatoimistot haluaa, että haette harjoittelupaikkaa, sillä se takaa sen, että olette taas kohta työvoimatoimiston armoilla pompoteltavana.

      • fattare

        No jos et ole ilmoittautunut työnhakijaksi et voi saada myöskään tukea perusturvasta eli sosiaaliturvasta.


    • miksi oi miksi

      siksi oi siksi nimimerkille: siis tiedät jo jäädessäsi työttömäksi, että työttömyytesi kestää yli 500 pv ja sen takia et ole liittynyt ammattiliittoon ? eli suunniteltua toimintaa ?

      • miksi oi miksi

        siis tarkoitan, että työssäollessasi et ole liittynyt ammattiliittoon kun kumminkin jään työttömäksi ja minulle maksetaan vain 500 pv ansiosidonnaista ja töitä en saa kumminkaan sen jälkeen joten mitä väliiiiiiii..........
        ensimmäisenä työssäolopäivänä tulisi liittyä ammattiliittoon tai ainakin työttömyyskassaan.


    • Sammahär22

      Peruspäivärahaan ei puolison tulot vaikuta, jos on ollut töissä ennen päivärahaa.
      Työmarkkinatukeen vaikuttaa (ei täyty ehto)
      Vuoden alussa ei enää puolison tulot vaikuta päivärahoihin.
      Kannattaa asua eri osoitteissa ensi vuoteen, niin saat toimeentulotuenkin.
      Monilla päättyy ensi vuonna vale-ero.

      • Oikeudenmukaisuus

        Ensi vuoden alusta tarveharkkinnainen työmarkkinatuki poistetaan; ja todellakin mielenkiinnolla on mukava havaita, kuinka tämän typerän lain poistaminen vaikuttaa asuntopolitiikkaan, koska siten monenkin työttömän kannattaa jälleen asua saman katon alla sen verran tienaavan puolison kanssa, jonka tulot sen verran isot, että tämän nykyisen kurmutuslain puitteissa ei ole työttömän kannattanut asua samassa osoitteessa kelan laskurin mukaan, koska parhaimmassa tapauksessa työtön osapuoli ei ole asuinkumppaninsa tulojen vuoksi saannut yhtikäs mitään työttömyyspäivärahaa.
        "Matkalaukkuelämä" loppuu useallakin työttömällä osapuolella parisuhteessa temmeltäessään tämän nykyisen tarveharkinnaistmt.-lain vaikuttaessa työttömän osapuolen henkilökohtaiseen työttömyyskorvaukseen ja täten kokonaisuutena parisuhteen raha-asioihin kielteisellä tavalla vaikuttaen myös yhteisten lasten elämiseen kahdessa eri kodissa.
        Toivottavasti vuokrakämppiä alkaa tulla markkinoille niitä ihan oikeasti tarvitseville yksinäisille ihmisille, joilla ei ole parisuhdetta, ja/tai joilla ei ole aikomustakaan sellaista parisuhdetta hakeakaan elämäänsä.


    • dippadai

      JEE! Kiva kelan setä soitti, että mun työssäoloehto täyttyy! (Kahen vuoden aikana sen 8 kk töissä vai miten se meni). Ihmettelen vaan kun työkkärin täti sanoi mulle ettei se täyty ja alkoi selittämään noista liitoista. Hassua. Eikö ne osaa laskea vai kuuluuko niiden tyrkyttää liittoja?

      Mutta siis saan sitä peruspäivärahaa (31,36 e/pv). Huh mikä helpotus. Mutta onks tää sitä mitä voi saada sen 500 pv? Vai häh? No, saan sitä nyt kuitenkin ja syksyllä luultavasti on töitä niin jes.

      Mutta kannattaako noihin liittoihin sitten liittyä jos ensvuonna kuitenkin poistuu tuo puolison tulojen katteleminen?

    • Tasan eikäy...

      "Meillä" tilanne se, että kumpikin asuu eri osoitteessa, on kahdet asumiskulut, miehellä omistusasunto, minä vuokralla.
      Käyn keikkaapukkaaduunissa, pikkuyritykselle. Palkalla ei tee muuta kuin maksaa asumisen, juuri pikkulaskut- ei esim. silmälaseja uusita tai hammaslääkärissä käydä.
      Pikkuisen saan asumistukea.

      Puolisko ottaa työttömyysturvastaan jopa alkopuolta useinkin, ja ei tarvitse ajatella huomista näköjään...
      Nyt oman työni tunnit hupenevat vähemmiksi kokonaiseksi kuukaudeksi... Uniahan se pistää katsomaan sitten, että mitenkä tässä elää...Unia siitä että kämpästä tulee lähtö, työntekounia, ja muutenkin ihan lukossa, vaikka jokainen työtunti pitää tehoja irrotella. Duunini on raskaampaa sarjaa...

      en halua joutua kysymään mieheltä centiäkään, kun ei olla ikuisesti oltu pari.. eikä sittenkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe