Olen hakeutumassa psykoterapiaan vihdoin vajaan vuoden "odottamisen " jälkeen. Asiat ovat edenneet jo siihen malliin, että saan ensi viikolla laittaa hakemuksen Kelalle menemään. Mietin kuitenkin, että onkohan Kelalla joitakin diagnooseja, joiden perusteella se ei lausunnosta huolimatta myönnäkään tukea? Ja nyt puhutaan siis noista f-alkuisista diagnooseista.
Diagnoosin vaikutus Kelan myöntämään psykoterapian tukeen
tyttelityy76
11299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lääkärit tietää yleensä mitkä diagnoosit menee läpi ja mitkä ei. Samoin myös miten teksti on muotoiltu vaikuttaa. MUTTA lääkärit ei kerro koska kiusahan se on pienikin kiusa. Kokenut lääköri tietää lausuntoaan kirjoittaessaan haluaako myönteisen vai kielteisen päätöksen potilaalleen. Mulle sanottiin ihan suoraan että Kelan tukeman terapian saaminen on epätodennäköistä eli ei edes haluttu lähteä auttamaan. Nostin luuni ja laitoin hoitosuhteen poikki. Ei ollut muuta mahdollisuutta.
Ainakaan psykoosidiagnoosilla ei saa psykoterapiatukea.
Masennusdiagnoosilla sen saa varmimmin.
Tärkeintä on perustella asia ja sitten itse asiakkaan motivaatio toipua ja sitten pitää olla tavoitteena työelämässä pysyminen tai sinne palaaminen ( tai opintoihin), yleinen toimintakyvyn parantaminen ei riitä.
Minulle sattui nimittäin lääkäri, jolla ei ole kokemusta noista Kelan myöntämistä psykoterapioista. ( Saksalainen mieslääkäri, nyt erikoistumassa psyk.) Hän kirjoitti diagnoosiksi f43.29 määrittämätön sopeutumishäiriöä. Olen käynyt viimeisen puoli vuotta kaupungin psykologilla joka suositteli psykoterapiaa. Nyt lopulta asiat ovat edenneet niin pitkälle, että pääsin psyk.polille lääkärille tuota lausuntoa varten ns. arviointikäynnille. Lääkäri sanoi heti, että on lukenut tietoni ja suosittelee kyllä samoin tuota pitkäkestoista terapiaa, että sen suhteen en näe ongelmaa että lääkäri olisi ns. ilkeä tms. Aloin vain itse miettiä tuota diagnoosia ja tietenkin googlettelinkin siitä lisätietoa, että mikähän sen suhde on tuohon kelan myöntämään tukeen. Polin ylilääkäri onneksi kuulema käy kaikki nuo lausunnot läpi, koska tuo lääkäri on erikoistuva lääkäri, ja hänelle varmasti on Kelan/psykoterapiajutut hallussa. Silti vähän nyt huolettaa, että ei kai se tuohon tyssää kun omiin korviin tuo kuulostaa vähän erikoiselta diagnoosilta ja ainakin joskus netistä löytämäni tiedon mukaan liittyy lyhytkestoisiin kriiseihin, eikä minulla ole sellaisesta kyse, vaan elämänmittaisesta stressistä ja traumoista sairaan äidin rinnalla, ja nyt lopulta myönsin, etten ehkä jaksa enää ilman keskusteluapua jms itse tätä vuodesta toiseen jatkuvaa "tilannetta", että joudun yhä tukemaan häntä ja keskelle kaikkea paskaa.
Olen itse todella motivoitunut nimenomaan terapian kautta oppimaan ne oman jaksamisen rajat ja olen kotiäitiyden jälkeen nyt hakeutumassa myös työelämään syksyllä. Haluan saada nuo kaikki vuosikausien jutut pois ahdistamasta alitajunnasta, mutta ennen kaikkea voimistua ja oppia nauttimaan tästä omasta elämästä ilman syyllisyyttä siitä, että äidin elämä on aina yhtä helvettiä ja hän haluaa vetää minutkin sitkeästi sinne mukaan.
Kyllä luulisi tuolla diagnoosiallakin saavan, mutta pitää painottaa sitä työhönpaluuta siinä kuntoutuspaperissa.
Haluan oikeastikin kyllä töihin, olin ennen kahta lasta ihan normaalisti työelämässä mukana, enkä nytkään koe olevani työkyvytön kuitenkaan. Täytyy siihen hakemukseen tosiaan vissiin korostaa sitä kovasti, että nimenomaan haluan olla työkykyinen jne.
Se työhönpaluu pitää olla tavoite, johon pyritään kuntoutuspsykoterapian avulla, mutta voi olla ettei tavoite toteudu. siksihän sinä tarvitset kuntoutuspsykoterapiaa, että tulisit parempaan kuntoon. JOs annat hakemuksessa ymmärtää, ettet kuitenkaan tule työkykyiseski niin et varmasti saa tukea.
Pitää olla riittävän sairas, mutta tarpeeksi tervee kuntoutumaan - ainakin paperilla.
Täytyy tarkkaan siis miettiä, miten muotoilen siihen nuo jutut, että tajuavat Kelallakin ;) Olen elokuun alussa ilmoittaudun työnhakijaksi ja aloitan aktiivisen työn haun, olen jo nyt hakenut paria paikkaa. Haluan itsekin ehdottomasti töihin, mutta ilman psykoterapiaa pelkään kyllä, että jaksaminen menee liian tiukille, ennen kuin opin laittamaan rajat omalle jaksamiselle ja ottamaan omat tarpeet enemmän huomioon. Enkä usko, että se onnistuu ilman niiden asioiden läpikäyntiä, miksi nyt olen tässä tilanteessa. Liian kauan ajattelin, että se elämä nyt vain on ollut sellaista ja taakkani on kannettava.
Uskon kyllä, että olen jo nyt työkykyinen jossain määrin ja että terapian avulla sitä olisin jatkossakin.
No, siellä se on nyt hakemus Kelalla sisässä...:)
Peukut pystyyn!
Ja tulihan sieltä myönteinen päätös, ONNEKSI! Olenkin käynyt jo pari kertaa :)
Hienoa.