"Sää teet taas jotain sun kusipäähommaa sopimusoikeudesta"

Pasille:Sinde vm-82

- Millinpäässä, ettet ole mielisairaalassa.....
Mitä sitten vaikka se onkin hyväntekeväisyys?
Miten niin en saa tehdä?
Sehän on ihan hyvä asia, kun se erottaa niin hyvin mielenkuntoa ja kaikkea sellaista.
Sitten on, kun on pieni pettymys, ettei se ole mahdollista ollenkaan, onnistumisen elämykset.
- Muillekaan ei kahto ole....

Hän on hirvittävän pahoillaan, ettei hän osaa ilmaista tätä paremmin.
- Katso mikä julkinen työn määrä... Rammstein: Mein Land. Wohin...
-Ja kuka käänsi suomeksi?
Minä en osta mitään.
Siis, miksi tulee tällainen? Eikö ole Isänmaata?
- Ei taitaakin olla media.
-Olen mahdollisesti koston kohteena, en osaa nyt muuta sanoa, enkä julkisesti puolustautua.
- Ei, et ole... He toimivat hyväntahtoisesti, hän voi luopua jos saat hyvää aikaan, mutta hän ei ole vielä silläkään tavalla väkivaltainen, painostava ja alistava, kostoviettinen. Mutta miksi hän ei sitä olisi?
MIksi minä en olisi sitä jo järjestönä hänen puolestaan?
On pystyttävä luopumaan perheensisäisistä kirkollisia perhesuihteista, ja niillä omaneduntavoitteluistaan, jopa kirkosta.
-Aivan antamani esimerkin mukaisesti. Totuudellisuuspohja antamistasi tiedoista muista ihmisistä annetaan varmasti.
- Ei heitä on erilaisia, aina väkivallan ja vaarallisuuden leimaamia, syrjivien, kyseenalasitavien keskustelumenetelmien aiheuttamia....
Sitä ei saa avittaa, kukaan ei halua olla sukupuolimäärääjä.

3

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmiskunta Sinde

      Et saa sillä tavalla käyttää yhtä ainoaa robottia...

      "Olet loogisuus-nuolematon, meidän ****** inhoton."
      Me emme halua käyttää tästä obstruktiota.
      -Mä en osaa tehdä sitä lasta ja käyttää sukupuolenmääräytymistä monis vertikseltä.
      Ei sillä LSD-robotilla sillä ei oikein tee mitään.

    • Pasille:Sindevm-82

      Niin, krusifiksiä ei saa käyttää kohdistettuna ihmisiin edelleenkään Suomessa.

    • ..

      Lopeta jo Sini nuo harhaiset sepustuksesi, kiitos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1998
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1037
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      877
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      763
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      751
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      13
      725
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      685
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      669
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      210
      668
    Aihe