Suuri raviratahuijaus

taas viedään

http://svenska.yle.fi/artikel/2012/06/06/galopperande-miljoner

Miksi ei yllätä että tämäkin hanke on kokonaan ruotsinkielisten junailema ja kaikki tätäkin maksellaan että eliitti saa ratsastaa ja ravata.

Laitetaan sitten terkkarit kiinni, vähennetään bussivuoroja ja pidetään vanhuksia samoissa paskavaipoissa viikkotolkulla.

17

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juttu on näin

      Jos ymmärrät ruotsia, niin kuulit, että hevosväki ei halua pois nykyiseltä radalta eikä vaadi uutta rataa vaan kaupunki ajaa heidät pois sieltä ja panttaa vakuutusrahoja, jotka katsomon tulipalosta on saatu.

      Mielenkiintoista myös se, että media puhuu 2,6 miljoonan budjetista, kun hankkeen todellinen budjetti oli noin 9-12 miljoonaa (maanhankinnan kanssa) silloin, kun Vaasan kaupunki päätti, että nykyinen ravirata kaavoitetaan asuntotuotantoon ja siitä kääritään paljon enemmän kuin 12 miljoonaa. Mustasaarihan on ollut tässä erittäin avokätinen ja joustava, kun hankkeen hyötyjä on Vaasan kaupunki, joka omistaa ja saa kaavoittaa arvokkaan maa-alueen.

    • puolesta

      Ja, vaikkei ruotsia ymmärtäisi, tuohon linkitettyyn videoon saan suomenkielisen tekstityksen painamalla alareunan "TXT"-nappia ja valitsemalla kieleksi suomen.

      Olihan mielenkiintoinen video. Sain käsityksen, että sekä Vaasa, että Mustasaari ovat molemmat hyväksyneet hevosurheilukeskuksen budjetiksi tuon ~7 miljoonaa ilman maanhankintakuluja. Hankkeeseen on kuitenkin annettu varoja vain 2,5 miljoonaaa euroa. No, kenen ne loput pitäisi maksaa, jos budjetti kuitenkin on hyväksytty?

      Yksityisiltä tuskin löytyy 4,5 miljoonaa euroa harrastuksen tukemiseen. Eivät jääkiekkoilijat talkootyönä pystyttäneet uutta jäähallia sen enempää kuin yleisurheilijat ja jalkapalloilijat Botniahallia! Nämä ovat verorahoin rakennettu.

      Videon perusteella tiestä piti tehdä suunniteltua pidempi. Maa-alue kuitenkin on lunastettu, joten miksei tuohon voisi tehdä oikeasti sitä hevoskylää, mitä niin moneen paikkaan on onnistumatta suunniteltu? Alunperin tämänkin hankkeen yhteydessä hevoskylää väläyteltiin harrastajien suunnalta. Tässä esimerkki, joka taisi jäädä toteuttamatta: http://www.hastby.fi/

      Tuohon tienvarteenhan sen saisi, molemmin puolin. Rakennusliike rakennuttaisi rivitalon, yksityiset rakentaisivat kaavoitetuille tonteille talon ja tallin ja pienehkön ulkoilualueen hevosille. Alueella luulisi riittävän tilaa myös yhteislaitumille. Kunta saisi näin tuloja, joilla voitaisiin kattaa osa tienperustamiskuluista. Luonnollisesti käyttömaksut kattaisivat osan kompleksin hoitokuluista. Lisäksi liikkelle saataisiin yrittäjiä, kylä keskellä metsää tarvitsee myös palveluita.

      Kaavoittakoon Mustasaari metsäalueen tien molemminpuolin hevosystävällisiksi tonteiksi, niin alkaa löytyä maksajia tielle ja hevosurheilukeskukselle maksavia käyttäjiä. Ja supistakoot palloiluhalleista, eiköhän niitä jo riitä ilman, että hevosurheilukeskukseenkin pitää palloilijoiden päästä.

    • höhöh

      Miksi suomenkielisen Vaasan pitäisi ylläpitää ensinkään ravirataa SÖH:lle, rantaruotsalaiselle hevonjärjestölle?

      • Outoa puuhastelua

        .

        Kun tiedetään jo etukäteen että rahaa pitää löytyä vähintään se 10 miljoonaa niin kaikki aloitetaan jollain parilla millillä ja sitten tulee "täytenä yllätyksenä" että rahaa pitää olla monin verroin lisää

        .


    • olen suomalainen

      Aitoa suomen ruotsalaisvähemmistön kähmintää. Pikku vähemmistö on tottunut vaatimaan ja saamaan keinoja kaihtamatta. Todella röyhkeää ja hyökkäävää oman edun tavoittelua! Miten kauan suomalaiset antavat alistaa itseään? Äänestämällä voit vaikuttaa!

      • iiiiikkka

        Persujen toiminta perustuu ruotsinkielen,mamujen,värillisten,homojen ym. Vastustamiseen.Hieno puole !Pelottava puolue.


      • ,
        iiiiikkka kirjoitti:

        Persujen toiminta perustuu ruotsinkielen,mamujen,värillisten,homojen ym. Vastustamiseen.Hieno puole !Pelottava puolue.

        Vai niin ja suvaitsevaisuuden sumuverholla kaapataan valta etuoikeuksilla ja samalla tuhotaan kantaväestö. Se jos mikä on pelottava suunta.


    • pois rkp

      Eppäillä soppii, että hevonkeskuskin on junailtu Suomen ruotsalaisten keskeisin suhmuroinnein!

      Mustasaaressa asuvat Vaasan korkeissa viroissa olevat (mm. toimiala- ja kehitysjohtaja) ovat asian hoitaneet. Tuskin ruotsalais-Häyrykään on asiaan puuttunut, eihän tuo olisi muuten onnistunut!

      Mitä tekevät valtuutetut? Turha kysyä, eivät ne pystyneet ärkkopeetä vastustamaan edes laiva-asiassa, saati sairaanhoitopiirin vehkeilyssä!
      Vain Perussuomalaiset pystyisivät puuttumaan väärinkäytöksiin (vahingossa tapahtuviin tai tahallisiin), muistetaan syksyn vaaleissa!

    • Mikäs on tilanne..

      Nyt tuon hevosurheilukeskuksen rakentamisen suhteen, toivottavasti kiistat on ratkenneet ja työt etenee, vai vieläkö tapellaan lillukoista

    • köyhä vaasa

      Porvareiden hevosurheilukeskukseen on kyllä laittaa rahaa kiinni useita miljoonia, mutta vanhusten ja sotaveteraanien hoitamiseen ei Vaasasta löydy mistään rahaa.

      Kokoomus kiittää ja nostaa kytkintä ! Vasemmistolaiset apupuolueet juoksee perässä.

    • Anonyymi

      Ravilaaksosta on suunniteltu täysin valmiina noin 2 500 vaasalaisen kotia. Asuntoja arvioidaan rakentuvan noin 1 700.

      Hyvä rahasampo joillekin muille.

      • Anonyymi

        ei hevoskeskus kuulukkaan olla keskellä kaupunkia,asunnot siihen kuuluu. sen konien juoksu centerin vois laittaa laihian tien varteen olis kulmahousujen helpompi tulla maakunnasta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei hevoskeskus kuulukkaan olla keskellä kaupunkia,asunnot siihen kuuluu. sen konien juoksu centerin vois laittaa laihian tien varteen olis kulmahousujen helpompi tulla maakunnasta

        Kenelle tonttirahat,
        minne sijoitetaan ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei hevoskeskus kuulukkaan olla keskellä kaupunkia,asunnot siihen kuuluu. sen konien juoksu centerin vois laittaa laihian tien varteen olis kulmahousujen helpompi tulla maakunnasta

        Mihin niitä asuntoja tarvitaan??? Nyt jo paljon tyhjillään.

        Muualla ollaan tyytyväisiä kun raviradalle tulee kävijöitä ympäri Suomea. Vaasassa ei ulkopuolisia pahemmin siedetä. Sulkeutunut paikka.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin niitä asuntoja tarvitaan??? Nyt jo paljon tyhjillään.

        Muualla ollaan tyytyväisiä kun raviradalle tulee kävijöitä ympäri Suomea. Vaasassa ei ulkopuolisia pahemmin siedetä. Sulkeutunut paikka.

        Tyypillinen vaasalainen kieliongelma.
        Mitään ei saada yhdessä tehtyä.
        Missä palovakuutusrahat ?


      • Anonyymi

        Missä vakuutusrahat ?
        Vem som glömmaa hela tiden ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyypillinen vaasalainen kieliongelma.
        Mitään ei saada yhdessä tehtyä.
        Missä palovakuutusrahat ?

        palovakuutusrahoilla rakennetaan Sulvalle harjoitusrataa ja ratsastuskenttää ja kunnostetaan jotain vanhaa taloa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4078
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe