lIhonut 10 kiloa parissa vuodessa. Stön v'hemmän liikun vähemmän. Esrtrogeeli ja hormoonikierukkako turvottaa. 62v
Apua turvotukseen-
30
593
Vastaukset
- mahapullotus
Minä olen lihonut ja turvonnut ilman hormoonejakin ja aina nälkä:( Näköjään on aivan sama käyttääkö hormooneja vai sinnitteleekö ilman! Toisen kautta hormooneilla väistyy muutama haittaava vaihtarivaiva ja samalla lihoo. Ilman hormoonia vaivat joutuu kärsimään ja kuitenkin lihoaa ja turvottaa samalla tavoin. On merkillistä turvotusta, kun ei Salt Balans superkaan auta, eikä runsas veden juontikaan. Yritän syödä hyvin vähän leikkeleitä, sekä muuta suolaista. Syön päivittäin paljon marjoja. Se kaiketi tämä naisen aineenvaihdunta muuttuu vaihtareissa siinä määrin, että pitää syödä tosi vähän ja liikkua paljon paljon enemmän.
Minäkin haluaisin hyvän konstin turvotuksen vähentämiseen? - persiistä!
Kyllä nää vaihdevuodet on suoraan sanottuna hanurista! Syödä ei saa kerta kaikkiaan mitään, siis mitään hyvää, ja perussapuskaakin pirun vähän - ja sittenkin lihoo! Kroppa muuttuu muutenkin kamalan näköseksi - vaikka teet sitten mitä vaan sen eteen. Ei ne hormonihoidot ainakaan minua oo lihottanu, lopetin niitten syömisen vuosi sitten kesällä ja lihon sittenkin. Siihen asti kyllä pysyin ihan kuosissa. Pitäis vissiin alkaa syömään niitä uudelleen. Niin että revi tästä sitten!
- valitettavasti tosi
Juo vain vettä, se on ainoa keino olla lihomatta vaihdevuosi-ikäisenä naisena;(
- :)
Mutta sitten käy niinkuin kävi mustalaisen hevosen, kun se oppi olla syömättä, se kuoli. Ei ole hyvä konsti sekään.
- Wilpiina50
Hei.
Minä olen myös lihonut 10 kiloa, joista 5 vuoden sisällä. En syö enempää kuin ennen, liikunta tosin jäänyt vähemmälle. Estrogeenigeeliä käyttänyt pienen määrän vuodesta 2008. Nyt menee 50 mg. Lisäksi Lugesteron 200 mg 10 päivää kuussa. Paha juttu on, kun ensimmäisen kerran elämässä triglyseridit ovat koholla, korkealla tasolla, ja hyvä HDL-kolesteroli laskenut vaarallisen alas. Siksi on pakko laihtua ainakin 5 kiloa ja alkaa joka ikinen päivä liikkua. Aloitin kuntosalin 2 kertaa viikossa ja aion kävellä 6 kertaa viikossa, viikonloput sauvojen kanssa rankemmin. Olen vähentänyt kalorit 1650:een päivässä, sitä alemmas en voi mennä kun on kiljuva nälkä. Sillä olen nyt 5 viikossa laihtunut 1,5 kiloa sentään.Hitaasti mutta varmasti. Geeliä en aio ikinä lopettaa, sillä ilman sitä en nuku lainkaan ja ahdistaa valtavasti sekä kovat lihas- ja nivelkivut. Pakko sietää sitten turvotusta, mutta nuo em. vaivat on vielä pahempia. Vihaan tätä ikää, suoraan sanottuna. 40-vuotiaana oli vielä helppoa. - ikiä57
Onko sulla toi geeli putkilossa vai pumppupullossa? Itse käytän Estrogeliä 1 pumppauksen eli 0,75mg ja Lugesteron 200mg 2kk välein. Vaihdevuosi vaivoja ollut nelisen vuotta ja vasta nyt aloitin geelauksen.
- Pasukainen
Geelini on pumppupullossa. Olen vähentänyt kahteen pumppaukseen ohjeena 3-5 pumppausta.
Kävelen, käyn salilla, pyöräilen yritän olla kaikessa liikkuvainen mutta ei hiton hyötyä. Oikein sellainen että voi suorastaan seisoa ja istua kädet puuskassa lepäämässä pallomahan päällä. Ihan parissa vuodessa.
En ole koskaan ollut paksu nyt painan 78 kiloa ja olen 168 sm pitkä vielä muutama vuosi sitten painoin 70 ja pituuskin vissiin sama.
Jos joku oivaltaa hyvän läskinpoisto kuurin otan mielelläni kaikkea opatsuta läskin lähtöön. Kiva kun ei kehtaa edes uikkareita päälle laittaa kun on kuin raskaana.- kiitoll tiedoist
Sain luontaistuote kaupasta mainoksen Thin 400 laihdutusvalmisteesta. Kiinostuin, koska se sisältää granaattiomenasiemenöljyä, joka ehkä auttaa myös vaihdevuosi vaivoihin. Yritin etsiä käyttäjäkokemuksia ja laihduttajat olivat ainakin saaneet turvotuksen häviämään. Onko kellään kokemusta tuotteesta?
- Ei nyt ihan paksukai
Kun itse painoin 72 kg (olen173 cm pitkä), käytin 38 numeron vaatteita. Kun lihoin 84 kiloon, muuttui numero 40 tai 42.si. En ollut sittenkään vielä mikään pallovatsa, mutta liikuntaharrastus alkoi tehdä tenää. En siis ollut syönyt yhtään enempää ja alkoholinkin olin vähentänyt minimiin. Vaihdevuosivaivat vain pahenivat pahenemistaan ja lihoin lisää ja paljon. Lopulta en enää pystynyt juoksemaan ollenkaan nivelkipujen vuoksi. Vatsa kasvoi kasvamistaan ja kahdeksan vuoden hikoilemisen jälkeen se jo roikkuu ja vaatekoko on jossakin pilvissä eli noin 54. Vaihdevuosiin mennessä olin ollut 52 vuotta hoikka ja terve, liikunnallinen ihminen.
Nyt enää merkitsee se, että saako nukuttua ja jaksaako töissä raahustaa vielä tämän päivän.
- Pasukainen
Sama täällä. En käsitä pitäisikö alkaa vetämään tupakkia tauotta kun mun laihat ystävät polttaa melkein ketjussa.
Täytynee vissiin ajatella että onhan se mukava kun ei rypyt näy niin herkästi mutta kun on koko ikänsä ollut normaali mitoissa niin kyllä piruttaa-
Vihreää teetä join muutaman viikon ainoa ilo oli yöllä vessassa juoksu ja ehkä 100 grammaa viikossa.
Pelottaa että lisääntyy paino. Ensin tuntui hurjalta kun paino nousi 75 ja nyt 78 kohta 80. Ei hitsi pakko tehdä jotain:( - Voimia koettelee
Nää vaihdevuodet on meille naisille aivan kohtuuttoman kovaa kyytiä! Itsekin olen ollut kova kuntoilemaan ja sitä olen edelleenkin (esim. tänä talvena hiihdin lähes 2.000 km), paino yrittää karata tästäkin huolimatta väkisinkin. Otin itseäni todella niskasta kiinni huhtikuun alusta; aamulla puuro raejuuston kanssa guji-marjoja joukkoon, lounaalla runsaasti salattia ja vain vähän ruokaa, iltapalana 200 g raejuustoa itse tehdyn marjakiisselin (vain vähän sokeria) kanssa. Eikä sitten mitään (!!!!) muuta, eikä todellakaan herkkuja:( Jos hirvee nälkä, niin sitten omena tai muutamia pähkinöitä. Tämän lisäksi tietty kuntoilut; salille kävellen (6 km edes takaisin), kovavauhtinen maastopyöräily (esim. 30 km). Tulos: paino ei laske, ei myös nouse. Tämän kaiken jälkeen kyllä kuvittelisi, että paino laskisi, mutta ei niin ei. Kroppa on kiinteytynyt selvästi (sali) ja muuttunut toki muutenkin slimmimpään suuntaan. En tiedä, mitä vielä voisin tehdä. Syömisestäkään ei voi enää vähentää. Tää on nyt tätä ja sillä siisti;)
Voimia kaikille ja koettakaa kestää;)))- Kalorilaskuri
Liian vähäinen ruokamääräkin on haitaksi.
Käy niin että ihminen alkaa kuluttamaan lihaksia jos aloittaa liian kovan dieetin. Kun olen seurannut tuota suurin pudottajaa, kyseessä on ruokailutottumuksien muuttamnen monellakin.
On tunnesyöjiä.
Liikunta vähenee kun painoa alkaa tulemaan. Ruokavalio laihdutuksen aikana tai sen kurissa pitäminen onkin ihan se tärkein asia, kuten itsekin olen huomannut vuosien aikana kun painoa on alkanut tulemaan. Liikuin paljon työni vuoksi ja olin hyvä kuntoinen lihakset ja paino oli todella loistavat. Sain kolme lasta, liikunta putosi minimiin, painoa alkoi tulemaan ihan vain sen tähden että liikunta väheni ja silti söin enempi mitä kulutin. Unohdin siis itseni!
Painoni on noussut tyttöajoista 10 kg. Olin pitkään lasten kanssa kotona. Nyt he ovat jo maailmalla ja olen jo mummukin. Työssä olen ja liikunta on vähäistä siinäkin, vaikka raskasta onkin. Pääsen helposti jääkaapille ja takaisin työhön. Kysymys on siitä ettei ole edes aina nälkäkään, vaan tulee syötyä välipaloja jotka ovat taas hiilaripitoisia.
Syömisen vähentäminen taas liian vähään on merkki ettei kroppa saa tarvittavia ravinteita ja alkaa kuluttamaan väärästä päästä eli lihakset alkavat proteiinien ja muiden hivenaineden tähden kulumaan.
Kehotan kaikkia vaihdevuosissa olevia kuten itsekin syömään ihan perus normaalisti. Kalaa, vihanneksia, broileria, salaatteja, proteiineja jne. ja myös tärkeää on ettei santsaa monta kertaa ja syö enempi mitä kulutus on.
Uskon todellakin tähän että kaikki on itselläni vain korvien välissä.
Olen kokeillut useimpia laihdutusmenetelmiä, hetkellisiä ovat todellakin ja taas paino on sama jopa vielä korkeammalla. takaisin tuleekin tilalle herkästi rasvaa.
Eli olen vuosikymmenien saatossa nähnyt ettei ole mitään ihmedieettejä, vain se ettei syö epäterveellisesti ja katsoo että lautanen sisältää monipuolista ruokaa, eikä roskaruokaa kuten sanomme. Pullamössöt eli vaaleat pois ja tilalle tummia tuotteita. Mukavaa kesää!
Yksi kaiken kokenut vaihdevuosissa oleva mummu.
- Järgyttävää
Hei voimia koettelee. Sinulla on tullut lihasta läskin sijaan ja se painaa enemmän. Ota mittanauha esiin ja vertaile mittoja.
Olen ollut aina hoikka. Nuorena oli vähän liikakin laiha. Paino oli 50 kiloa. 40-vuotiaana painoin 65 kiloa. Vaihdevuosien alkamisen jälkeen painan 70 kiloa. Teen 3-4 kertaa viikossa 5 kilometrin kävelylenkin. Olen nyt jättänyt viikolla herkuttelun pois ja yritän taas. Sain viime vuonna tippumaan painon niin, että söin lounaaksi esim. tomaattikeiton ja illalla kahvin ja kaksi voilepiää. Aamulla hedelmiä ja kahvia. Siis ei juuri mitään, eihän semmoista voi jatkaa. Tämä on ihan järkyttävää. Laitoin syömisiänikin ylös ja sillä kalorimäärällä olisi pitänyt laihtua kilon viikossa, mutta minä en laihtunut.
Kannattaa kyllä laittaa syömisensä kalorilaskuriin. Joissakin elintarvikkeissa on yllättävän paljon energiaa.- Niinpä niinpä
Sama juttu täällä. Mikään ei auta laihtumiseen, mutta paino pysyy onneksi samana kuitenkin eikä enää nouse lisää. Aivan kuin aineenvaihdunta olisi jotenkin pysähtynyt kokonaan. Ihmettelen aina mahaläskini kylmää pintaa, aivan kuin se olisi jotenkin muumioitunut siihen, eikä veri kiertäisi siinä ollenkaan. Sama juttu käsivarsissa ja reisissä. Ne muistuttavat ulkonäöltään pullean vauvan vastaavia.
Olen yrittänyt laihduttaa, mutta viljatuotteilla se ei onnistu kuten ennen. Sitä paitsi, jo yksi voileipä iltapäivällä alkaa väsyttämään inhottavasti. Aamulla syön kananmunia, ne vievät nälän tunteen moneksi tunniksi. Jos syön leipää tai puuroa, niin lisää ruokaa pitää katsella jo tunnin kuluttua. Hiilihydraatit eivät enää sovi ollenkaan, tosin en pysty enää liikkumaankaan kovasti kun sain myös nivelrikon vaihtareiden kunniaksi.
Ihmettelen suuresti ja silmät pyöreinä niitä naisia, jotka eivät muutu ulkoisesti juuri lainkaan vaihdevuosissa. Itse en ole voinut mitenkään lihavuuttani aiheuttaa, päinvastoin, olen kamppaillut koko ajan sitä vastaan kaikin voimin ja vain lihonut lisää. Arvelenkin, että kuulun siihen joukkoon, joka kärsii eniten estrogeenin ja muiden hormoneiden puutteesta, se sotkee aineenvaihdunnan sekaisin ja lopulta kait sairastuttaa johonkin tautiin. Minulla ovat vaikeat oireet kestäneet jo kuutisen vuotta ja ne alkoivat 52 vuotiaana.
Kyllä olisi mukavaa tietää mikä keino tähän tepsisi.
- Ritukar
Mun ystävä joka on m inua 2v nuorempi hikoilee kuin sieni mutta laihana pysyy. Hänellä ei vaihdevuosikiloja yhtään parin vuoden aikana tullut mutta tupakkaa vetää kuin korsteeni. Viljatuotteilla ei onnistu se on mulle ja ihan saletti.
Tavoitteet eivät ole hurjat minullakaan 5 kiloa haluan pois tuosta mahan ympäriltä.
Jos ei mitään syö ja jaksaa päivittäin kuntoilla ja kävellä yms. niin pysynee samoissa mitoissa 78kiloa nyt pituus 165 sm.
Tänää aloitan karppamisen sellaisen hyvän. Onko mukaan lähtijöitä.- paksunako:(
Mahan ympärillä on täälläkin ylimääräistä. Paino 74,3 aamulla ja pituus 170. Viisi kiloa kun sais itsekkin, mutta vaikeeta on totta tosiaan.
Tulen mukaan ja päätettiin jo eilen lenkkikamun kans, että aloitetaan tänään:) - Ritukar
paksunako:( kirjoitti:
Mahan ympärillä on täälläkin ylimääräistä. Paino 74,3 aamulla ja pituus 170. Viisi kiloa kun sais itsekkin, mutta vaikeeta on totta tosiaan.
Tulen mukaan ja päätettiin jo eilen lenkkikamun kans, että aloitetaan tänään:)Sopii kiva saada samanhenkisiä.
Tänään kahvia kaks paistettua kanamunaa ja kohta kaalipataa ja illaksi rahkaa ja marjoja.
Olen pyöräillyt 10-15km joka päivä n. reilun viikon ja yrittänyt liikua muutenkin. Tsemppiä meille. Katsotaanko viikon päästä. Olen Kotkasta. - paksunako:(
Ritukar kirjoitti:
Sopii kiva saada samanhenkisiä.
Tänään kahvia kaks paistettua kanamunaa ja kohta kaalipataa ja illaksi rahkaa ja marjoja.
Olen pyöräillyt 10-15km joka päivä n. reilun viikon ja yrittänyt liikua muutenkin. Tsemppiä meille. Katsotaanko viikon päästä. Olen Kotkasta.Tosiaankin leipää ei sais syödä nimeksikään, mutta kun sitä on aina saatavilla suuhun pantavaksi. Ajattelin sellaista ns. osakarppausta. Aamulla, sekä töissä ekana kahvituntina puolikas reissumies juustolla/kurkku/tomaatti/paljon ruohosipulia ja persiljaa. Päivällä broileria oliiviöljyssä paist. kananmuna/salaattia/pakastemustikoita. IItapäivä kahvi/ panaani ja 16-17pakastekala voissa paist/salaattia, sekä jälkkäriksi rahkamustikoita. Sitten ilta kuuden jälkeen ei mitään ja äärimmäisessä hädässä marjoja tai sokeritonta mustikkakiisseliä rahkalla. Jotenkin tämän suuntaisesti rakentuu päivä syömiseni vaihdellen lihatuotteita. Pitää lisätä lenkkien pituutta, että pysyis illalla pois keittiöstä, ettei vaihdevuosi aikainen syömishimo iske.
Katellaan vaan viikon päästä miten muijien kilot on alkaneet karista.
Jospa tällainen yhteishenki auttaisi edes hitusen, ettei paino nyt enää ainakaan pääsis nousemaan. Sitä on naamastakin välillä niin turvonneen näköinen, että ihan pahaa tekee kattoa itseään aamulla peilistä:(
Tulkaapa muutkin samanlaiset vaihtarisyöpöt mukaan ja tsempataan toisiamme! Itselläni kun iskee syömishimo, niin pakasteestakin pitää vielä jäisenä leivonnaisetkin vetää naamaan ja vaikka maha on jo aivan täynnä, niin lisää pitää vielä ahmia. Nyt siihen tulee STOP:D
- Kalorilaskuri
Kun on nälkä, kannattaa miettiä mitä sinne suuhunsa laittaa. Monesti vaihdevuodet ikäänkuin oikeuttaa meitä nauttimaan hyvää koska nälättää ja sehän kuuluu tähän meidän juttuihin. Ei näin! pyri hillitsemään nälkää ja älä popsi kaloreita tuottavia aineita kuin se mitä päivärytmiisi kuuluu. Alloittakaa vaikak kaloritaulukon käytöstä
Aloittakaa siis tuosta kalorilaskurista, laittakaa ikänne ja painonne ja työn raskaus.
http://kalorilaskuri.fi/kalorikulutus
Tällä voitte herkutella sallitun määrän päivässä ja nauttia hyvää ravitsevaa ruokaa. Ja kun haluatte laihtua, laskette vain sen mikä viikossa laihduttaa.
Tämä on itsellä ollut hyvä tapa pudottaa vaihde jutuissa painoa.
Älkää antako itsellenne höllää elämäntapaa vain siksi että teillä on vaihdevuodet! laskekaa kalorit ja voitte hyvin. Lihavuus myös nostattaa vaivoja varsinkin hikoamisen suhteen, liikkukaa hyvät ihmiset, älkääkä jääkö sohvaperunoiksi.
Eli on täysin puppua ettei saa syödä mitään hyvää, on teistä kiinni mitä tahdotte, syödäkö vain hyvää vaiko nauttia hyvästä ruuasta ja myös pienestä nautinnosta.
Oikeanlainen ruokavalio pitää mielenkin korkealla. - jokapasltalla
Ensin täytyy kysyä ikäsi. Minulla oli tuollainen asenne ennekuin se tapahtui minulle.
Kalorilasku on käytössä ollut jo vuosia mutta jotain kehossa tapahtuu outoa. Liikutaan ihan riittävästi. Olen hyväkarppaaja ja enkä koskaan ole ollut mikään lihava, Hyvää syödään ainoastaan mustyan suklaan muodossa sitäkään ei joka päivä.
Luuletko että me istutaan sohvalla odottamassa vanhuutta. Älä luule se on turhaan.
Tupakanpolton jättäminen sekä monkkarien loppuminen tiesi 5 kiloa lisää teki vaikka mitä.
Näin se vaan on. Aina löytyy näitä tiukkapipoja jotka kuvittelevat että muut eivät osaa mitään eivätkä tiedä mitään.- Niinpä niinpä
Joo, viimeistään sitten 50 vuotiaina huomaavat mistä on oikein kysymys. Ei tätä olisi osannut mitenkään ennakoida tai arvata aikaisemmin. Ihan turhaa puhetta, odotelkoot omia vaihtareitaan ihan rauhassa nämä "asiantuntijat".
Sellainen teollisuus jo pyörii vaihdevuosien ympärillä, että jo siitä voi päätellä asian merkityksen tai merkityksettömyyden. - Kalorilaskuri
Niinpä niinpä kirjoitti:
Joo, viimeistään sitten 50 vuotiaina huomaavat mistä on oikein kysymys. Ei tätä olisi osannut mitenkään ennakoida tai arvata aikaisemmin. Ihan turhaa puhetta, odotelkoot omia vaihtareitaan ihan rauhassa nämä "asiantuntijat".
Sellainen teollisuus jo pyörii vaihdevuosien ympärillä, että jo siitä voi päätellä asian merkityksen tai merkityksettömyyden.Jaa, kyllä minä olen jo ihan yli 50-vuotta täytänyt ja vaihdevuosissa. Liikunta ja syömisten katsominen taatusti auttaa. Niinkuin aina ettei syö enempi kuin kuluttaa, siitähän yleensä kaikki johtuu. Tottahan jotkut unilääkkeet ja hormonitkin vaikuttavat, mutta kaiken a ja o on todellakin katsominen mitä sinne suuhunsa laittaa ja muistaa liikkua. Henkilö joka työskentelee terveyspuolen asioissa.
- Hikiliisa-60
Ritukar kertoi ystävästään joka hikoilee kun sieni:) Mulla on sama juttu, vesi valuu selästä ja otsasta kun olen töissä. Teen siis työtä jossa olen jaloillani koko työpäivän, puran tavaraa ja nostelen painavia tavaroita. Panoni pysyy 1-2 kg heittoja lukuun ottamatta samana 67-69 kg, pitutta 169 cm.Mitään liikuntaa en harrasta paitsi tuo töissä jalkojen päällä ravaaminen. Syön sitä mitä suuhun sattuu löytymään ja paljon.Juon päivässä varmaankin litran verran rasvatonta maitoa.
Työkaverini joka liikkuu paljon, käy kuntosalilla, pyöräilee, hiihtää talvella, tuskailee painonsa kanssa.Niin se vaan on että me naiset olemme niin erilaisia . Mulla valuu varmaankin hikenä (ja pissana) kaikki syömiseni. Onhan mullakin vatsamakkarat ja selkäpuolellakin humppakahvat mutta vielähän nuo on mukana kulkeneet.Tarkoitan vaan sitä että kyllä kai se aineenvaihdunnastakin riippuu miten ne kilot kertyy.Mutta iloista kesää kaikille ihanille naisille.- kalorilaskuri
Minun siskoni liikkuu joka päivä ja paljon, sumpaa kolme kertaa viikossa, kävi talvella avannossa jne jne. mutta syö kyllä myöskin epäterveellisesti, makeata ja kaikkea muuta lihottavaa, liikkuminen on hyvä juttu pysyy kunto kohdallaan, mutta jos syödään sen päälle kuin hevoset ja nautisekellaan kakkuja ja leivotaan herkkuja, kyllä paino pysyy korkealla edelleen. Kysymys on siitä että mitä suuhunsa laittaa jos ei kuluta, niin varmasti se näkyy, ellei sitten ole geeneissä joku joka ei nostata painoa. Normaalilla ihmisellä paino nousee taatusti jos syö vääränlaitsa ruokaa. Oma painoni nousi kiloja kun en valvonut, nyt kun taas olen huomioinut lihomiseni pain on pudonnut pienessä ajassa kolme kiloa ja vain siksi että mussutin enempi mitä kulutin, söin liian paljon hiilihydraatteja.
Monet puhuu aineenvaihdunnasta, että se vaikuttaa siihen ja siihen. Todellilsuudessa aineenvaihdunta ei ole syy että jotkut lihovat enempi. tutkimusten mukaan on ihmisiä jotka syövät huomaamattaan, eikä kyseessä ole aineenvaihduntaan liittyvä ongelma. Suurin osa ihmisistä ei edes tiedosta mitä toinen käsi tekee. Äitini on hyvä esimerkki. Hän puhuu usein lihomisestaan. Liikkuu vähän ja käsi napsaa herkkuja kahvipöydästä. Sitten hän sanoo ettei mitään syö. todellisuus on toinen kuten tiedämme.
Jos kyseessä on aineenvaihduntasairaus kuten kilpirauhanen se voi nostattaa painoa hyvinkin paljon. Normaalilla ihmisellä aineenvaihdunta on melko tasainen kaikilla.
Kirjallista tietoa netistä.
Tärkeimpiä elintoimintoja ylläpitää perusaineenvaihdunta. Siihen kuuluvat keuhkojen ja sydämen toiminta, kemiallisten yhdisteiden eristys ja synteesit, sekä ionien siirto solukalvojen läpi. Vuorokautisesta kokonaisenergiankulutuksesta 65-75 prosenttia on perusaineenvaihduntaa. Miehillä keskimäärin siis 4,2 kJ/min ja naisilla 3,8 kJ/min. Perusaineenvaihdunta koostuu aivojen (21 %), lihasten (22 %), maksan (18 %), munuaisten (6 %), sydämen (12 %) ja muiden kudosten (21 %) energiankulutuksesta. Sen suuruuteen vaikuttaa sukupuolen lisäksi ikä, kehon tyyppi ja koostumus, paasto, lämpötila ja laihduttaminen.[2]
Monet myös käyttävät alkoholia, nauttivat makkarasta näin kesällä, jäätelöt, limsat jne. on paljon mitä emme huomaa nauttimissamme aineissa, miten ne nostavat kalorimäärää huikesti.
Eli monet vetoavat usein että minulla on huono aineenvaihdunta, miten he ovat siihen päätyneet on minusta melkoisen vaikeata sanoa, jos ei ole tehty mitään erityistä tutkumusta että sellainen kyseisellä henkilöllä on.
Hikoaminen on erilaista se on totta. Itse olen ollut aina kova hikoilemaan, mieheni ei juuri lainkaan. Mieheni taas on hoikka, liikuu paljon työnsä puolesta. Minä liikun vähän siihen nähden mitä kulutan. eli on tarkattava mitä syön. Syön aamulla rahkaa ja marjoja. Päivällä katosn etten syö leipää kuin pari, koska se oli minun himoni, nyt olen välttänyt sitä ja olen siten saanut vähemmän hiilareita. Kasviksia, keittoja, broileria. Ruoka on hyvää kun vain jaksaa laittaa ja syö terveellisesti. Mussutukset on yksi paha tapa nostattaa painoaan, eikä se liity mitenkään omaan aineenvaihduntaan.
Me naiset vain usein vetoamme että minulla on huono aineenvaihdunta, joka on minusta selitys omalle lihoamiselle.
Mukavaa kesää kaikille ihanille naisille minunkin puolestani! - Niinpä niinpä
kalorilaskuri kirjoitti:

Mukavaa kesää kaikille ihanille naisille minunkin puolestani!Minullakin on lähipiirissä ihmisiä, jotka eivät millään usko, että ihminen voi lihoa muutamassa vuodessa kaksikymmentä kiloa tullessaan vaihdevuosiin. Yksikään heistä ei ole ylipainoinen ja he syövät huomattavasti enemmän kuin minä. Aina kun tavataan keskustelu johtaa vähitellen juuri minun lihomiseeni ja sen syihin. En pysty millään todistamaan sanojani, mutta laihtumaan olen onnistunut joskus aikoinaan synnytyksen jälkeen 800 kcal:n dieetillä ja silloinkin mitään ei tapahtunut ensimmäisinä kolmena kuukautena, vasta sitten paino alkoi putoamaan. Pidin ruokapäiväkirjaa koko ajan, enkä kertaakaan lipsunut kalorimääristä. Silloin paino putosi seitsemän kiloa kuuden kuukauden aikana ja kilot pysyivät poissa seuraavat 20 vuotta. Kun lopetin tupakoinnin, niin luovuin kaikesta kahvileivästä ja makeasta, enkä syö niitä vieläkään, koskaan. Vuoden kuluttua paino sitten alkoi nousta ja ensimmäiset vaihdevuosi oireet tulivat. Kärsin pitkään unettomuudesta myös alussa.
Olisi todella helppoa laihtua luopumalla vain makeasta, mutta kun niitä ei syö ollenkaan, niin mistä sitten? Maitoa en myöskään juo, enkä käytä maitotuotteita, juon vettä ja kahvia. Lieneekö sitten se ruisleipä, jota syön salaatin tai sipulin kanssa noin kuusi viipaletta päivässä, se syyllinen lihomiseen? Perunoita syön aterialla aina yhden ja lihaa tai kalaa noin 150 g. Syö päivässä yhden lämpimän aterian ja kaksi tai kolme välipalaa, en muuta. Kasviksia syön kauden mukaan. Hedelmiä en syö ollenkaan, marjoja kausittain, niitä on vain ikävä syödä paljaaltaan pakastimesta. Ruokavalioni on askeettinen ja valmistan kaiken itse, en syö eineksiä koskaan. Siitä mahdollisesti johtuneekin, etten ole lihonut lisää kahteen vuoteen, mutta olen edelleen noin 20 kiloa ylipainoinen. - laihtuminen huolestu
kalorilaskuri kirjoitti:
Minun siskoni liikkuu joka päivä ja paljon, sumpaa kolme kertaa viikossa, kävi talvella avannossa jne jne. mutta syö kyllä myöskin epäterveellisesti, makeata ja kaikkea muuta lihottavaa, liikkuminen on hyvä juttu pysyy kunto kohdallaan, mutta jos syödään sen päälle kuin hevoset ja nautisekellaan kakkuja ja leivotaan herkkuja, kyllä paino pysyy korkealla edelleen. Kysymys on siitä että mitä suuhunsa laittaa jos ei kuluta, niin varmasti se näkyy, ellei sitten ole geeneissä joku joka ei nostata painoa. Normaalilla ihmisellä paino nousee taatusti jos syö vääränlaitsa ruokaa. Oma painoni nousi kiloja kun en valvonut, nyt kun taas olen huomioinut lihomiseni pain on pudonnut pienessä ajassa kolme kiloa ja vain siksi että mussutin enempi mitä kulutin, söin liian paljon hiilihydraatteja.
Monet puhuu aineenvaihdunnasta, että se vaikuttaa siihen ja siihen. Todellilsuudessa aineenvaihdunta ei ole syy että jotkut lihovat enempi. tutkimusten mukaan on ihmisiä jotka syövät huomaamattaan, eikä kyseessä ole aineenvaihduntaan liittyvä ongelma. Suurin osa ihmisistä ei edes tiedosta mitä toinen käsi tekee. Äitini on hyvä esimerkki. Hän puhuu usein lihomisestaan. Liikkuu vähän ja käsi napsaa herkkuja kahvipöydästä. Sitten hän sanoo ettei mitään syö. todellisuus on toinen kuten tiedämme.
Jos kyseessä on aineenvaihduntasairaus kuten kilpirauhanen se voi nostattaa painoa hyvinkin paljon. Normaalilla ihmisellä aineenvaihdunta on melko tasainen kaikilla.
Kirjallista tietoa netistä.
Tärkeimpiä elintoimintoja ylläpitää perusaineenvaihdunta. Siihen kuuluvat keuhkojen ja sydämen toiminta, kemiallisten yhdisteiden eristys ja synteesit, sekä ionien siirto solukalvojen läpi. Vuorokautisesta kokonaisenergiankulutuksesta 65-75 prosenttia on perusaineenvaihduntaa. Miehillä keskimäärin siis 4,2 kJ/min ja naisilla 3,8 kJ/min. Perusaineenvaihdunta koostuu aivojen (21 %), lihasten (22 %), maksan (18 %), munuaisten (6 %), sydämen (12 %) ja muiden kudosten (21 %) energiankulutuksesta. Sen suuruuteen vaikuttaa sukupuolen lisäksi ikä, kehon tyyppi ja koostumus, paasto, lämpötila ja laihduttaminen.[2]
Monet myös käyttävät alkoholia, nauttivat makkarasta näin kesällä, jäätelöt, limsat jne. on paljon mitä emme huomaa nauttimissamme aineissa, miten ne nostavat kalorimäärää huikesti.
Eli monet vetoavat usein että minulla on huono aineenvaihdunta, miten he ovat siihen päätyneet on minusta melkoisen vaikeata sanoa, jos ei ole tehty mitään erityistä tutkumusta että sellainen kyseisellä henkilöllä on.
Hikoaminen on erilaista se on totta. Itse olen ollut aina kova hikoilemaan, mieheni ei juuri lainkaan. Mieheni taas on hoikka, liikuu paljon työnsä puolesta. Minä liikun vähän siihen nähden mitä kulutan. eli on tarkattava mitä syön. Syön aamulla rahkaa ja marjoja. Päivällä katosn etten syö leipää kuin pari, koska se oli minun himoni, nyt olen välttänyt sitä ja olen siten saanut vähemmän hiilareita. Kasviksia, keittoja, broileria. Ruoka on hyvää kun vain jaksaa laittaa ja syö terveellisesti. Mussutukset on yksi paha tapa nostattaa painoaan, eikä se liity mitenkään omaan aineenvaihduntaan.
Me naiset vain usein vetoamme että minulla on huono aineenvaihdunta, joka on minusta selitys omalle lihoamiselle.
Mukavaa kesää kaikille ihanille naisille minunkin puolestani!Olen ollut koko aikaisemman ikäni kutakuinkin normaalipainoinen ja väliin jopa hoikka, mutta nyt vaihevuosien myötä olen laistanut kaikista painonhallintajutuista, ja suunnilleen syönyt sen verran kuin on ollut kulloinkin tehnyt mieli. Tietty seurauksella että painonnousu on alkanut sekä näkymään että tuntumaan kehossa. Nyt kun on ollut pakko hillitä syömisiä jotta mahtuisi entisiin kesävaatteisiin, niin meni kolme päivää ennenkuin tuli edes nälkä ja sittenkin vatsa on vielä pulleana. Semmoista ei ikänä ole ollut aiemmin. Aineenvaihdunta on ilman muuta hidastunut, mutta se ei selitä tätä lepsuilua. Yksi syy liikasyömiseen voisi olla siinä, että koska nälkäisenä nukkuu tavallista kevyemmin ja joutuu käymään useammin vessassa, ja toisaalta taas vatsa täynnä päinvastoin, niin sitä ahtaa itsensä illalla täyteen jotta ei tarvitsisi herätä yöllä. Ja sekin, että ainakin minua laihtuminen hieman pelottaa, siis sellaisiin normaalimittoihin, vaikka siinäkin olisi vielä rasvaa kehossa, mutta kun vaan jotenkin tuntuu siltä, että hieman pulleana olisi terveellisempi olotila tässä ikävaiheessa.
- lähellä kuutta10
En ole mikään asiantuntija, mutta tosta kirjoituksesta pisti silmään, ettet käytä ollenkaan maitotuotteita, etkä pakastemarjoja. Maito on nimittäin laihduttajan kaveri.
Itselläni on painoindeksi 25,4 eli en ole paljon ylipainoinen. Käytän paljon maitotuotteita ja ehdoton ykkönen on rasvaton maito. Rasvaton rahka, 0,3raejuusto ja kevytviili kuuluvat jokapäiväiseen ruokailuuni. Ruisleipää syön päivittäin ehkä 3viipaletta reissumiestä aamupalajuustolla. Myös rasvaton Gefilus kuuluu päivittäiseen valiooni. Mustikoita menee pakasteesta puoli litraa päivässä sellaisenaan. Syön yhden lämpimän aterian päivässä, yleensä töiden jälkeen. Kieltämättä kyllä nyt vv-ikäisenä paino on hieman noussut, mutta ei kuitenkaan haittaavasti, koska olen aina ollut vähän alipainoisuuden puolella. - neliseiskanen
Kaikkien naisten vartalo muuttuu vaihdevuosissa, liikkuipa tai söipä miten tahansa oikeaoppisesti. Se johtuu aineenvaihdunnan hidastumisesta ja estrogeenin tuotannon pienenemisestä. Kun elimistössä on vähemmän estrogeenia, alkaa kropan kurvit loiventua ja muuttua enemmän miesmäiseen suuntaan, alavatsaan siirtyy rasvaa lantiolta ja rinnoista ja vyötärö levenee myös. Nämä ovat kaikki täysin normaaleja muutoksia eikä niihin pysty paljoakaan vaikuttamaan eikä ole edes tarpeellista. Täytyy vaan oppia hyväksymään että tämä kuuluu nyt tähän elämänvaiheeseen ja kaikki naiset läpikäyvät saman muutoksen.
- lähempänä kuutta
"kaikki naiset läpikäyvät saman muutoksen"
Eritahtiin tässä lajissa mennään, kun vaihtarit alkaa milloin sitten itsekullakin sattuvat alkamaan ja taitaa olla peräti 20 vuotta haitaria, lisäksi hormonihoidot päälle. En minä näe tässä mitään sellaista syytä, minkä vuoksi pitäisi erityisesti korostaa vaihdevuosien luonnollisuutta, yhtä luonnollista se on elämän päättyminenkin, kun ei täällä olla kuin rajallisen ajan. Tai voi olla, että tämä puoli vanhenemisessa on sidoksissa enempi ikävuosiin, eivätkä nuorempana vaihdevuotensa aloittaneet koe sitä samallatavoin.
- elän ja nautin
harmittaa vaan kun ei edes miehet kiinnosta, sillä ei jaksa enää innostua, pitää kutoo villasukkia ja sanaristikoita täytellä, sillä ruuanlaitto ei ole hyvä harrastus tässä iässä,mutta mikään ikäkausi ei ole helppoa koko aikaa, muistellaampas nuoruutta, eihän se ollut koko aikaa niin kauheen ihanaa ja villasukkia kudoin silloinkin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341987Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291021- 69872
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261757Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65749- 12721
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132685- 83680
- 26666
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.208663