Voisitteko vanhemmat sanoa kullan-nupuillenne että ne tänä keväänä asennetut pleksit grillikatoksessa olivat tuulensuojaksi tarkoitetut. Nyt olivat ensin yrittäneet mopopojat sytyttää ne palamaan ja kun ei ollut onnistunut niin osa oli potkittu hajalle.
Juvan ulkoilualue
piiki on auki
11493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei sellaista saa sanoa! Sosiaaliämmien mielestä kaikki hajottaminen ja poltaami9nen on luovaa ja pojulle eduksi tulevaa elämää varten. YH-ämmien elättämät puoliruunat ovat kova sana parikymppisinä. Saat nähdä.
Juvan grillikatoksen plexit on tosiaan tarkoitettu alueen käyttäjien mukavuuden lisäämiseksi Loimaan kaupungin taholta.
Jos niitä aletaan tuhoamaan järjestelmällisesti, niin voimmehan poistaa ne kaikki niin toteutuu periaate "sitä saa mitä tilaa" -periaate.
Kaikille alueen käyttäjille ei ole kiteytynyt ajatusmaailma, että yhteiskunnan tarjoamat palvelut eivät ole koskaan ilmaisia eikä varsinkaan alueiden ja palveluiden tarjaminenkaan.
T. Ulkoilualuetyöntekijä
Onkohan suunnitelmissa korjata myrskyn repimiä sähkölankoja ja lamppuja ? Alueella valtavasti puolittain maassa roikkuvia lankoja. Hiihtokausi lähestyy ja sitä kautta pimeys.
Loistava maasto kuntoiluun ja ulkoiluun iästä riippumatta. Toivottavasti kaupunki ottaisi asian huolehtiakseen.
Harmi kun eivät menneet hinkkaamaan moralla maassa makaavia sähkölinjoja poikki, olisivat saaneet vähän potkua elämäänsä
Ralli katoksen luona mopoilla jatkuu edelleen!
Voiskohan poliisit ajella Juvalla vähän useemmin, jos vaikka saatais mopo- ja muukin ralli vähän rauhoittumaan??? Ja vaikka ajelisivat ihan siellä ulkoilualueella asti, eivätkä pitäisi ratsiaa vaan linja-autopysäkillä tienpäässä...
Ne tulee huomenna pitämään 10 minuutin puhalluksen ja sitten taas laitokselle torkkupeiton alle.
Onko motoristien rallit Juvan ulkoilualueella ihan oikeissa kantimissa. Mönkijällä ajetaan pururadalla rallia ja autokin oli saatu ajettua katon kautta ympäri vesitornin luona. Lisää pleksejäkin on taas rikottu grillikatoksesta. Ehkä valvontakamera auttaisi tilanteen saamiseksi aisoihin.
Kaikki rikotaan mihin on vähänkin saumaa. Ampumaradalla väänsivät kamerat ympäri irti kiinnityksistään, Peltoisten uimapaikalla kamera on onneksi niin korkealla tolpassa että Jani-Petteri ei jaksa kiivetä sinne. Lisää kameroita. Vaikka se tuntuukin sille, että isoveli valvoo, on se nykyään ikävä kyllä täysin pakollista omaisuuden turvaamiseksi.
http://www.loimaanlehti.fi/uutiset/402073.html
Laittakaa jo se riistakamera valvomaan - tarvetta on!
Älkää viittikö! Mellilän sikaisännän kuspiepoika kavereineen on vähän oranssi mopollaan ajellut teillä päin. Isäntähän itte hajottaa kännipäissään haulikko kädessään paikkoja pitkin Rahkiota.