Kesäyöt

sinun kanssasi

olisi huumavia, kuuman kiihkeitä. Täynnä suloista viettelyä, syntisiä tekoja enemmän kuin mikään laki koskaan sallii ;) Hyväilisin pois ruhjeesi, koskettaisin kevyesti sinun arpeasi. Kiehtovinta sinussa on sinun arpesi, se kertoo sinusta enemmän kuin tuhat sanaa. Ja se on tässä myös ainoa tunniste sinusta, tunnistettavammaksi en sinua tee. Täydellisenä itseään pitävät, ehjät ihmiset eivät itseän tästä tunnista.

Muista, että en halua täydellisyyttä, en sisältä enkä ulkoa. Haluan sinua enemmän kuin mitään muuta, enemmän kuin ketään koskaan. Haluan sinut juuri tuollaisena, keskeneräisenä, osittain rikki poljettuna. Älä peittele minulta mitään, sillä sinun ei tarvitse. Annan sinulle aikasi, mitä tarvitset sillä sinä ansaitset sen. Kasvetaan yhdessä vahvemmiksi, mutta erillisenä, vierekkäisillä kaistoilla, mäkiä ja mutkia vieretysten mukaillen.

Olet kiehtovin ihminen, mitä olen koskaan tavannut. Olen hämmentynyt tavasta, jolla olet löytänyt paikkasi tässä maailmassa. Olen ymmälläni siitä, että olen koskaan saanut tutustua sinuun, sillä sinunlaisia ihmisiä minun elämässäni ei ole ollut. Ei ketään, joka olisi lähellekään sinunkaltaisesi. En toki tarkoita, että elämässäni olevissa ihmisissä olis jotain vika. En usko, että sellaisia ihmisiä kuin sinä, enää tuleekaan, joten siksi en mielelläni menettäisi sinua.

Sinä uiskentelet syvissä vesissä, mutta pulpahtelet pinnalle iloisena ja kevyenä. Sinun silmissäsi on häivähdys jotain outoa kaipausta, mutta samalla kun sinä hymyilet, sinun naururyppysi peittävät alleen sen surun häivähdyksen. Ja sinun ihosi, miten sitä tekisikään mieli koskettaa uudelleen ja uudelleen, tuntea kehosi lämpö ja liikkeet. Ja peittäisin kämmenelläni sinun arpesi, hetkeksi.

245

3331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaunis on sinun

      viesti, kelle ikinä sen tarkoititkaan. Aivan varmasti kaipaan.

    • <3<3

      Pysäytti. Kauniisti kirjoitettu. Menin ihan sanattomaksi. Kiitos!

    • Saanko kysyä

      missä tämä arpi sijaitsee? MIehestä puhe kaiketikin?

    • :)

      Kauniisti kirjoitettu....missä arpi sijaitsee????

      • sydämessäni

        Arpeni sijaitsee sydämessä.....


      • Puupää pulpahtaa ...

        Oletan, että "arvella" tarkoitetaan elämän jättämiä jälkiä. Niitä, jotka vaikuttavat jatkossa ihmisen käytökseen, tapaan ajatella ja tehdä asioita - tai olla tekemättä.


    • =)

      nonii no. :) Kivasti kirjoitettu, jos tarkoitat todella.

    • RAKASTAN SINUA!

      Kiitos! Rakkaani! Kauniista sanoistasi ja ajatuksista. Meillä on todellakin "Telepaattinen" yhteys. Olemme "Sielunkumppaneita"

    • Arpiko

      Naamassa? Ei kai... ei voi... voi ei.. Jalkovälissä?

    • 13+3

      Olisko se arpi kaulassa vain silmäkulmassa ?

      • arvetti

        no silmämunassa se ei varmaan ole..


      • tutkija olen.
        arvetti kirjoitti:

        no silmämunassa se ei varmaan ole..

        Mun oma arpi on silmäkulmassa
        Eli se on sit kaulassa ja on joku -mies :)


    • hienoa tekstiä

      Aivan superhieno viesti. Sykähdytti... Taivas, miten upeasti kirjoitettu :)

    • *scarface*

      Tuon tekstin, kun sais kännykkään. Lähetä,lähetä!

    • arpi <3

      hän voi sen parsia ja parantaa :)

      • eikö niin

        Ihana kirjoitus. On kyllä suuri vääryys, jos et tuota oikeasti sille ihmisellesi koskaan sano.


    • Näinpä<3

      Haluaisin omia tämän häneltä minulle. Hetken voisin kuvitella, että hän todella näkee ja tuntee arpeni, eikä tällä kertaa tunne halua häipyä saman tien lyöden ovea silmilleni. Hetken voin todella kuvitella, että olisin tuollainen hieno tyyppi mitä en tietenkään ole. Varmasti moni muukin tahtoisi niin... hetken olen syleilyssään ja saan hoitoa haavoilleni. Kiitos näistä ihanista mielikuvista. Ja taas jaksaa jatkaa :) Olisin mielelläni näissä kesäöissä, silmein välkkeessä, sanojen tulessa...

      • omin itselleni

        Minäkin haluaisin omia tuon itselleni. Olisin maailman onnellisin jos tuo olisi minulle.
        Rakkaalle, armaalle ihania kesäöitä, kaipaan ja rakastan sinua ikuisesti.


      • N

        Mitäs jätit rannalle kuun valoon.


    • Kuin sukellus

      tuntemattomiin vesiin..
      Syviin ja kiehtoviin. Mahdollisesti vaarallisiin.

      Pelkään mitä tapahtuisi. Itsesuojeluvaistoni ottaa vallan
      ..saattaisin vahingoittua liian pahoin.

      "We are all the sum of our tears;
      too little, and the ground is dry, and nothing can grow there..
      Too much, and the best of us is washed away"

      • sellainen rakkaus

        Älä pelkää rakkauteni ei
        koskaan vahingoita sinua, se eheyttää sinut pikemmin.... Se on lempeä ja antaa tilaa elää omannäköistä elämää siinä sivussa....


      • Isot, suuret ja
        sellainen rakkaus kirjoitti:

        Älä pelkää rakkauteni ei
        koskaan vahingoita sinua, se eheyttää sinut pikemmin.... Se on lempeä ja antaa tilaa elää omannäköistä elämää siinä sivussa....

        merkitykselliset asiat satuttavat eniten. Ihmiset samoin.

        En toivo haaleaa ja kokemuksetonta.. mutta voi olla vaikea tietää, mihin ja kehen voi todella luottaa.. silloin kun asiat ovat isoja. Kuten arvetkin.

        Saatan olla jo liian rikki.


      • sinullle .......
        Isot, suuret ja kirjoitti:

        merkitykselliset asiat satuttavat eniten. Ihmiset samoin.

        En toivo haaleaa ja kokemuksetonta.. mutta voi olla vaikea tietää, mihin ja kehen voi todella luottaa.. silloin kun asiat ovat isoja. Kuten arvetkin.

        Saatan olla jo liian rikki.

        Et ole kulta liian rikki. Parannutaan haavoistamme yhdessä.... Silitellään haavat pieninpieniksi arviksi, ollaan omia itsejämme... Rakastetaan toisiamme syvästi silloin kun ollaan yhdessä.... Sillä lailla me selviämme, me molemmat... Hyvää yötä rakas... Aletaan nukkumaan. Rakastan.


      • N
        sellainen rakkaus kirjoitti:

        Älä pelkää rakkauteni ei
        koskaan vahingoita sinua, se eheyttää sinut pikemmin.... Se on lempeä ja antaa tilaa elää omannäköistä elämää siinä sivussa....

        Nyt kyl meni vanhantietotekniikan puolelle korppu vai oliko lärppy.


      • Joinain päivinä..
        sinullle ....... kirjoitti:

        Et ole kulta liian rikki. Parannutaan haavoistamme yhdessä.... Silitellään haavat pieninpieniksi arviksi, ollaan omia itsejämme... Rakastetaan toisiamme syvästi silloin kun ollaan yhdessä.... Sillä lailla me selviämme, me molemmat... Hyvää yötä rakas... Aletaan nukkumaan. Rakastan.

        Suru on peittää alleen. Uudet ruhjeet muistuttavat vanhoista arvista. Kertautuessaan, tapahtuessaan uudelleen, kasvavat lumivyöryn kaltaiseksi voimaksi.

        Niin kovin tarvitsisin hyvää ja kaunista.
        Parantavaa.
        Mutta ehkä minun olisi parempi parannella piilossa. Ettei taas käy huonosti.
        En tiedä, jaksaisinko pintaan enää.


      • Kuin murtovaras
        verestävät haavat kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        joka muitta mutkitta ohittaa hälytysjärjestelmäni..
        Saattaa tuntua suojattomalta, koska näkee suoraan lävitseni..
        Vaikkei salattavaa olekaan.

        Mitä näkee ja -ennenkaikkea- sillä tiedolla tekee.


      • k-tukka
        sellainen rakkaus kirjoitti:

        Älä pelkää rakkauteni ei
        koskaan vahingoita sinua, se eheyttää sinut pikemmin.... Se on lempeä ja antaa tilaa elää omannäköistä elämää siinä sivussa....

        hieno viestitys


    • .

      Mutta minäpä saan kantaa tuota arpea ylpeänä tästä tunnisteesta. Enkä kerro, montako tikkiä siihen aikoinaan laitettiin.

      Aiheutti _jälleen kerran_sydänkylmää vanhemmilleni, mutta silloin oli tosi kyseessä. Olisipa aika jännä, että hän olisi nähnyt tämän muiston lapsuudestani...

      Se on hauska. Näin jälkeenpäin.... Mutta. Tosiasiassa olen epäonnen lapsi ja mulla poloisella on kaikkia muitakin arpia joihin jokaiseen liittyy jälkipolville tarina kerrottavaksi :D viimeisen kerroin tänään lapselleni kuin opetukseksi. Hän oli aivan huuli pyöreänä että kuinka mitä ja mitä sitten ja miten?????

      Ja niin ne ajat muuttuu kultapieni. :)

      mutta, kuten tavallista, olen tohkeissani kun arvista puhutaan, joten siksi pitkä vastaukseni :) Niitä minulla on enemmän kuin pitäisi olla. Niiden avulla opin tuntemaan oikean ja vasemman. Minä onnekas!

    • kanssasi...

      Henki ihan salpautui.. lukiessa herkkää sanojesi herättämää paloa. Kuinka kirjoituksesi ja kuvailmasi kädet tunnen hellinä arpieni pintaa hyväelevän...
      Jos tuö kaikki kuvailemasi tapahtuisi kesäyössä tai -aamussa, se todella tuntuisi myös pintaa syvemmällä. Siinä kiihkossa arvet eivät tuntuisi, mutta sisusta palaisi täydellä liekillä. Siinä aika menettäisi merkityksensä. Aika tuntuisi ikuista täydellisemmältä. Se olisi lähes kuin alkuräjähdys..

      Hengitys kiihkeänä mielikuvituskin tuntuuu saati jos sen sisimme kokea todellisena, ilman tunetta sen synnillisyydestä. Se hetki olisi tarkoitettu vain meille ja meidän kaistamme kohtaisivat ja siitä syntyisi uusi valtatie meidän elettäväksi ja meidän kokemukiemme avaruudeksi.

      Haluaisin uudelleen ja uudelleen tuntevani sinun kätesi ja herkkien sormiesi liikkeet ihoni ja arpieni pinnalla ja saisin omilla käsillä tunteä sinun ihosi ja tutusua sinun jokaiseen kehosi mutkaan. Hyväillä , tunnustella ja tuntea, uudestaan hyväillä ja ttuntea.. herkästi vaipuen tunnekoukun syvyyksiin. Sinussa..

    • henkisetarvet

      Kaunista. Jokainen haluaa omia nuo sanasi itselleen, minä mukaan lukien. Olet uskomaton, sinulla on niin kaunis mieli ja syvältä kumpuavaa sydämen sivistystä.

    • scribent

      Kaunista, seksikästä, herkkää ja romanttista samaan aikaan. :-)
      Ei tämä kuulu tänne, se kuuluu jonkun postilaatikkoon.

      • mieletöntä luettavaa

        Henkäsalpaava kirjoitus.....huh huh.


    • kaunis viesti

      Ei se tarkoita sitä että toinen olisi "rikki poljettuna",tai mitenkään heikko ,jos hän lapsuudessa olisi kaatunut ja saanut polveensa jonkun arven :) Minsta tuntuu että olet tehnyt kärpäsestä hieman härkäsen .Kun saat otettua ne sun ruusunpunaiset lasit silmiltäsi ,ja tutustut ihmiseen paremmin ,on se kynnyskin helpompi ylittää ja lähestyä toista. Miksi muuten haluaat kulkea hänen rinnallaan ,ja toisaltaan kulkea vain erillään ? No toivon onnea sinulle ja että teidän tienne kohtaa jossain "kadunkulmassa"

    • Unelmaa?

      Tämä viesti pitkiin pitkiin aikoihin sai minut tajuamaan, että oikeasti vielä tuolla voi olla mies, joka voisi rakastaa minua tällaisena siipirikkona, elämässään taistelijana. Ja joka oikeasti olisi rinnallani tukijana, rakastaen ja rohkaisten, mutta antaen tilaa elää ja saada toteuttaa itseään ilman, että toinen kokisi sen uhkana suhteelle.

      Se olisi terve, ja tasapainoinen suhde. Sitä odottaen.

      • nauti kesästä

        Varmasti joku mies sinua vielä rakastaa kaikkie arpinesi ja kuhmuinesi.
        Kaikkea ihanaa tulevaisuuteesi, toivon niin. Jokainen ihminen ansaitsee rakkautta ja hyväksyntää elämäänsä.
        Nauti rohkeasti kesästä.


    • epitimia

      Hieno juttu!

    • hienous

      Hölmö, tuo viesti on täynnä vertauskuvia, hieno kuvaus ihmisen eri puolista. Ei tietenkään yksi lapsuuden arpi tee kenestäkään rikkipoljettua, tai mistäs sitä tietää mistä onnettomuudesta itsekukin on arpensa saanut. Arpiakin on niin erilaisia.

    • tyhjää turinaa.

      Herää jo ,ja sulje ne satukirjat. Aikansa kutakin sano pääsi kun päätä leikattiin

    • Kirjoitit

      ehkä maailman kauneimman viestin. Omin sen itellein niin kuin kaikki muutkin.
      Toivottavasti toteutuu. =)

    • Hieno kirjoitus

      Tuossa on kyllä kaikki hyvät elementit kestävälle kumppanuudelle. Toisen ehdotonta hyväksymistä sellaisena kuin on. Rakastamista niin maan perkeleesti. Valtavaa kunnioitusta toista kohtaan. Näistä huolimatta halu olla sitomatta toista ja tehdä itsensä tai toisensa riippuvaiseksi, eli toisen kannustamista. Ja helmenä tietenkin valtaisa seksuaalinen kiihko. Tuo kaikki vaatii paljon, mutta toteutuessaan antaa vieläkin enemmän.

    • scarred & burned

      Kaunis kirjoitus. Olisipa se häneltä. Kaivattusi ansaitsee lukea tuon. Lähetä se hänelle, vaikka anonyymisti. Olisi synti jättää tämä kertomatta.

    • sinun kanssasi

      Ei, ei, käsitit väärin. Kyseessä oli palava rakkaus, hetkessä syntynyt rakastumisen voimakas huuma. Ei kumppanuutta vaan kahden mielenkiintoisen, älykkään ihmisen sielujen sopusointu ja ykseys. Ei niinkään seksuaalista kiihkoa vaan todellista henkistä rakkautta yhteen ja ainoaan, sydämen valittuun.

      • Hieno kirjoitus

        Oli? Mitä sitten jäi jäljelle? Toivottavasti kerrot hänellekin, koska kerroit haluavasi kasvaa hänen kanssaan. Alkuperäisessä kirjoituksessasi oli mielestäni viittauksia pitkän jänteen sielunkumppanuuteen. Ja seksuaalisuus siis yhtenä osana tätä, se kuitenkin kuuluu rakkauteen. Mielestäni sinulla tosiaankin olisi loistavat rakennuspalikat.


      • Varo vähän

        En ole koskaan kuullut oikeasti älykkään ihmisen kutsuvan itseään älykkääksi. Yritä varoa luistumista ylimielisyyden puolelle me vs. muu maailma -ajatteluun. Olemme kaikki paloja isosta kokonaisuudesta ja rakkauden ei pitäisi toimiessaan lisätä vastakkainasettelua.


    • ;D

      Ovat saaneet potkittua ulos sen joka täällä vuosikausia haukkui jotakin läskiksi, raskausarpiseksi ja suonikohjuseksi.

    • Kiehtova...

      kirjoitus kirjallisen ulosannin mestariteos.Sama ilmaistuna kirjoituksen kohteelle
      elävässä elämässä..."hei, sinuakin näkee, sulla on tosi nätti hymy" jotain noin.

      • Täyttää ilolla

        Mykistävä kirjoitus, rakkauden täyttämän sydämen purkaus, niin herkkää ja kaunista.

        Luin sen moneen kertaan ja vaikutuin. Se sisältää kerroksellista tietoa ja tunnetta, yhdessä molempia.

        Se on kuin kahden rakastavan ihmisen yhteinen toive olisi kirjoitettu näkyväksi . . . tunne, jonka molemmat tietävät . . . ja tuntevat sisimmässään. Tehoaa varmasti kohteelle kerrottuna.


    • niin uskoisin

      Tämä kai menee naiselta miehelle

      • sinun....

        Kesäyöt olisivat kuuman kiihkeitä.

        Sen aika ei ole nyt, ei enää eikä vielä, mutta joskus, sitten kun hän on tarvitsemansa ajan käyttänyt.

        Olen siellä kun hän haluaa ja tarvitsee, niin kauan kuin hän haluaa.

        Siihen asti ihailen sivusta. Ja rakastan.

        (m-->n)


    • Lukekaa rivin välit.

      Kasvataan yhdessä ,ällöttävää potaskaa
      Lopeta se seuraaminen ,toisen ihmisen elämä ei sinulle kuulu
      Ja että miksi ? siksi koska vaadit toista olla avoin *älä peittele mitään*
      Ja itse sulkeudut jonnekin ikäväpalstalle,kirjoittamaan mestariteoksen :)

    • Huomasitko ap

      kuinka runsaasti viestisi on herättänyt hyvää mieltä? Kaipausta? Ikävää ihmisissä?

      Toivottavasti huomasit ajatuksella lukea kaikki kommentit, nekin, joissa sinua kehotetaan tekemään jotain ajatustesi kohteen suhteen. Jos-kun oletan, että olet mies, tämmöisen lukeminen on jotain niin henkeäsalpaavaa, ettei kannata jättää edelleenlähettämättä sitä sille, kelle se oikeasti kuuluu. Just do it.

    • n>m

      Olisko mulle tarkoitettu ,olen ihan hukassa ,ei mitään hajuu mistäään ,elämä kolhinut , sexiä kesäyössä kaipaan,rikkinäisiä suhteita monia takanapäin,olen käyttänyt masennuslääkeitä,joskus olin huumehouruissa,halusin rakkautta mutta en saanut,arpia ennemmän kun sata, ei ole helppoo, pitää vain kestää.
      Kiitos viestisi lohdutti paljon.

    • Sinulle kesäyössä

      Luonnon kaiken tutkijalle
      ain' on yhden arvoinen,
      onko vuokko, onko kielo
      vaiko ruusu kaunoinen.

      Kaikkea hän harrastaapi,
      tarkastellen, tutkien,
      että luonnon ilmaukset
      kerran sais hän selvillen.

      Suur' on luonto, suuri taivas,
      monet kätkee ihmehet.
      Kuitenkin on heidän lainen
      ihmissy'än ja -tuntehet.

      Ken, jos pyrkii ihmissielun
      tuntehia selvimään,
      ei se etsi lauleluja
      mainemiesten yksistään.

      - Kasimir Leino -

    • Minäkin koskettaisin

      kauniimmin kuin koskaan ennen, hellemmin kuin olen ikinä tiennyt osaavani. Ehjiksi toisemme tekisimme. Ei olisi mitään mikä meidät erottaisi, jos yhden kerran toistemme syliin olisi lupa tulla.

    • mun mielestä

      Omaan makuuni hieman turhan siirappista todellisuudesta karkailua, vaikka hyvin syvällisesti on kaikki kuvattu. Mutta mielipiteitä on yhtä monta kuin on lukijoitakin.

    • -

      Unohda synti. Se olisi rakkautta, joka ei rikkoisi mitään, vaan tekisi ehjäksi ja voimaannuttaisi :) *selväjärkinen hänkaipaus*

    • tiedä mitä sanoa

      Melko imartelevasti kirjoitettu, eihän tuota kukaan uskalla itselleen ajatella. Kaunis se on silti. Oman elämänsä näkee varmaankin aika toisella tavalla kuin sen, miten toinen ihminen sitä katselee. Hienoja ajatuksia sinulla on kasvamisesta ja yhdessä, erillisenä elämisestä. Ei kovin helppoa toteuttaa, mutta ehkä kahden yhteisellä tahdonvoimalla ja viisaudella.

    • erillisyys

      Näin juuri. Ihana kirjoitus yhdessä erikseen kasvamisesta.

    • tähä, häh?

      Miksi ap ei vastaa ? tehtailet koko ketjun täyteen

      • lankeamus

        Niin just, aloittajan kommenttia kaivataan rauhoittamaan kuumentunutta, syntiin lankeavaa kansaa. Tänne nyt aloittaja.


    • ewe

      Voi hellanlettas sentään, nyt aloittajalta joku komentti kehiin. Ei sunkas tällätä voi ilman mitään kuittausta jättää taakseen. Ylläpito selvittköön aloittajan i´p osoitteen ja hoitakon hommansa kunnolla loppuun asti. Eli saattakoon rakastavan kaipaajan luokse. Jotakin vastuuta tähän yhtieskuntaan. Kenelle arpi-ihmiselle tämä meni??

      Onhan tämä nyt kun lapset karkailee ja otetaan huostaan ja jäävät orvoiksi ja äidit myy itseään ja opiskelijat eivät jaksa ja kukaan ei löydä paikkaansa ja sinä kirjoitat suomi 24 lle anonyymin viestin arpi-ihmiselle ..kuka on iseknyt ja missä se tuli ja menettikö omaisia ja ...miksi ?

      Aloittaja, nyt on sun vuoro vai odotatko tuhannetta avausta?

    • Alkuperäinen vastaa

      Niin, täällä on kirjoittelemassa nyt alkuperäinen. Kyllä minä hänelle vielä ajatukseni kerron, en tässä muodossa, mutta kuitenkin. Tulen kertomaan tästä viiltävästä ikävästä, siitä, että hän on minulle enemmän kuin muut. Ja tiedän, että alkuperäinen viesti saattaa kuulostaa haihattelulle, mutta sitä se ei ole. Emme kumpikaan ole enää mitään teinejä, vaan aikuisia työelämässä olevia ihmisiä. Molemmat olemme kohdanneet ja menettäneet ihmisiä, mutta kukaan ei koskaan, ei siis koskaan, ole herättänyt minussa samanlaisia tunteita kuin hän. Ehkä näitä ei pitäisi liikaa selitellä niille jotka eivät ymmärrä. Ne, jotka ymmärtävät, niille ei tarvitse selittää.

      Ja todellakin aion kertoa hänelle, koska sieluni ei muuten saa rauhaan. Tämä viesti oli tavallaan vain ajatusteni kokoamista. Tulen kertomaan hänelle, huolimatta siitä, mitä hänellä on minulle sanottavana.

      Ja edelleen, sillä ei ole väliä missä hänen arpensa on, mutta hänellä niitä on sekä sielussaan (kaikilla lienee) sekä ruumiissaan. Se ei ole tärkeintä, mutta häntä se kuvaa hyvin. Voitteko kuvitella, kaunis lasimalja, jossa on särö. Se on kiehtovaa, ei kaikista, mutta minusta se on. Teksti on kuitenkin kaikinpuolin vertauskuvallista, eikä ole tarkoituskaan, että se avautuu kaikille.

      Eikä se ole hänen menneisyytensä, vaan nykyisyytensä ja tulevaisuutensa. Uiskennella syvissä vesissä, mutta pulpahdella pinnalle iloisena. Sitä hän on ja ihastelen sitä piirrettä hänessä syvästi.

      Ja voinpa sanoa, että kun olin ihmisvilinässä kuppilassa, oli niin pirullinen ikävä häntä. Niin kova ikävä, että olisin voinut puhua hänelle, huomatakseni vain, ettei hän ole läsnä.

      • .

        Kiitos aloittaja tästä kauniista jatkosta jonka kuka tahansa voi draamaa hautessaan omia. Minäkin tein niin, mutta koska olet kohtelias ja haluat että j:kin tuntee olonsa kotoisaksi, niin minä luovutan.

        Mä en ainakaan tämän viimeisimmän viestin jälkeen omi enää tätä. Mun ei ollut helppo puhua sulle, eikä olla lähelläsi. Se oli kaikkea muuta. joten onnea kaikki jotka haluavat uskoa.

        Tämähän on kuin uskovaisten seuroissa kun joku ylijumala puhuu ja saarnaa!

        Mä menen läheiselle grillikioskille ostamaan hyviä salmiakkeja.


      • ed
        . kirjoitti:

        Kiitos aloittaja tästä kauniista jatkosta jonka kuka tahansa voi draamaa hautessaan omia. Minäkin tein niin, mutta koska olet kohtelias ja haluat että j:kin tuntee olonsa kotoisaksi, niin minä luovutan.

        Mä en ainakaan tämän viimeisimmän viestin jälkeen omi enää tätä. Mun ei ollut helppo puhua sulle, eikä olla lähelläsi. Se oli kaikkea muuta. joten onnea kaikki jotka haluavat uskoa.

        Tämähän on kuin uskovaisten seuroissa kun joku ylijumala puhuu ja saarnaa!

        Mä menen läheiselle grillikioskille ostamaan hyviä salmiakkeja.

        Pääkalloja
        Turkinpippureita
        Pieniä pääkalloja
        Pehmeitä Salmiakkipommeja
        Lakuja
        ja vähän joukkoon suklaata ( sukl. rusinoita ja toffeeta)
        hedelmämarjoja
        toukkia


      • ed
        ed kirjoitti:

        Pääkalloja
        Turkinpippureita
        Pieniä pääkalloja
        Pehmeitä Salmiakkipommeja
        Lakuja
        ja vähän joukkoon suklaata ( sukl. rusinoita ja toffeeta)
        hedelmämarjoja
        toukkia

        Viikkorahoilla. Sinne menivät nekin tienestit.Tiesi kiskan täti taatusti että sunnuntaiksi kandee nostaa hintoja... arkena pienet toukat oli 10 penniä, sunnuntaisin 20 penniä.
        Mutta sitä se on/oli.....Toista se on nykyään, kun saa kilokaupalla kahmia, eikä senteillä ole niin väliä...

        voi voi ja ilon kautta lapset. Nauttikaa. Koskaan ei tiedä koska ryssä rajan takaa iskee. Nyt jo tehnyt aluevaltauksia itä -suomessa. Ja J isänmaan toivona itkeä pillittää suomi 24:llä rakkauden perään.


      • ed
        ed kirjoitti:

        Viikkorahoilla. Sinne menivät nekin tienestit.Tiesi kiskan täti taatusti että sunnuntaiksi kandee nostaa hintoja... arkena pienet toukat oli 10 penniä, sunnuntaisin 20 penniä.
        Mutta sitä se on/oli.....Toista se on nykyään, kun saa kilokaupalla kahmia, eikä senteillä ole niin väliä...

        voi voi ja ilon kautta lapset. Nauttikaa. Koskaan ei tiedä koska ryssä rajan takaa iskee. Nyt jo tehnyt aluevaltauksia itä -suomessa. Ja J isänmaan toivona itkeä pillittää suomi 24:llä rakkauden perään.

        Onneksi Saulilla on munaa enemmän kuin Tarjalla-


      • ..aloof..

        or maybe i just bubble away..


      • auringosta aurinkoon

        Tiedän tuon tunteen, sillä elämässäni on mies, joka saa minut tuntemaan samoin, mutta sillä erolla että minä olen se rikkinäinen, säröillyt malja, mutta viimeksi kun kohtasimme, sillä ei ollutkaan enää mitään merkitystä. En enää pelännytkään sitä miltä näytän ja millainen olen hänen silmissään, sillä tunsin olevani täydellinen ja sovussa kaiken kanssa. Oli vain se hetki. Ei mennyttä, eikä tulevaa. Kaikki muu menetti merkityksensä.


      • Olen elossa

        Kuka tahansa nainen, jolla on sydän, on sulaa vahaa, jos asiasi näin kauniisti esität. Jäin miettimään kohtaa "tulen kertomaan hänelle, huolimatta siitä, mitä hänellä on minulle sanottavana" - epäiletkö, ettei vastapuoli tunne samoin?

        Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Missä tahansa, mitä tahansa eteen tulee, olisi niin paljon kevyempää, jos vierellä olisi ihminen, joka todellakin merkitsee jotain.


      • ihaillen*
        Olen elossa kirjoitti:

        Kuka tahansa nainen, jolla on sydän, on sulaa vahaa, jos asiasi näin kauniisti esität. Jäin miettimään kohtaa "tulen kertomaan hänelle, huolimatta siitä, mitä hänellä on minulle sanottavana" - epäiletkö, ettei vastapuoli tunne samoin?

        Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Missä tahansa, mitä tahansa eteen tulee, olisi niin paljon kevyempää, jos vierellä olisi ihminen, joka todellakin merkitsee jotain.

        Kuulostaisi siltä että aloittaja epäilee vastapuolen tunteita ja aloituskirjoituksessa tavallaan pelkää menettävänsä tämän "en mielelläni menettäisi sinua". Silti tai kenties juuri sen vuoksi uskaltaa kertoa tälle tunteensa. Upeaa!


      • ja attelemaan

        edelleen jään.
        Kaunista tekstiä, mutta pelottavaa.
        En haluaisi uida koko tulevaisuuttani syvissä vesissä.
        Tulee mieleen se laulu siitä sirkuskarhusta ja tytöstä ja rumpuun lyömisestä
        Anteeksi, jos takerrun sanoihin ja tulkitsen väärin.
        Syvässä vedessä tulee varovaiseksi.


    • j

      Olen iso mies ja itken, niin kaunista.
      Tähän tarinaan haluan kyllä jatko-osan...

      Olen sanaton...

      Kiitos T: j

    • arpinaaama

      minulla on kaksi arpea. Olikohan tämä minulle? :)

    • aika selitystä.

      Ei tää nyt auennut mulle ainakaan
      Ja jos olette jo vanhempia konkareita

    • Teot puhuvat

      Lopeta esittäminen ja erinomaisuuden korostaminen ja ala rakastaa! Ole hänelle ihminen ja anna tekojesi puhua!

      • ei muuta.

        Hienosti sanottu


    • ikuinenkesä

      "sinun jäljiltäsi katson itseäni. silmieni ympärillä onnelliset poimut"
      Suudelma sinulle, Mies.

    • .shirakawa

      Ilmaiset itseäsi hyvin kauniisti kirjoittamalla, joten miksi et kirjoittaisi näistä tunteistasi ja ajatuksistasi hänelle?

      • Ruskeat silmät

        Onko tämä aloitusviesti todellakin minulle? Mieheltä ruskeasilmäiselle naiselle? Minulla on kehossani isohko arpi mutta et ole sitä nähnyt. Ollaan tunnettu noin puoli vuotta. Olet kirjoittanut minulle tänne muitakin kauniita viestejä. Viime tiistaina kirjoitit mm. että olet kaivannut minua hirveästi ja aioit soittaa minulle ,mutta et soittanutkaan ,koska et halunnut häiritä. En ole sitten koskaan aiemmin kirjoittanut tänne mitään. Soita niin jutellaan. En voi uskoa tätä todeksi ennenkuin kerrot tunteistasi suoraan minulle.


      • harhaa
        Ruskeat silmät kirjoitti:

        Onko tämä aloitusviesti todellakin minulle? Mieheltä ruskeasilmäiselle naiselle? Minulla on kehossani isohko arpi mutta et ole sitä nähnyt. Ollaan tunnettu noin puoli vuotta. Olet kirjoittanut minulle tänne muitakin kauniita viestejä. Viime tiistaina kirjoitit mm. että olet kaivannut minua hirveästi ja aioit soittaa minulle ,mutta et soittanutkaan ,koska et halunnut häiritä. En ole sitten koskaan aiemmin kirjoittanut tänne mitään. Soita niin jutellaan. En voi uskoa tätä todeksi ennenkuin kerrot tunteistasi suoraan minulle.

        Ei ole ja uskokaa jo että aloittaja on katsonut jonkun romanttisen filmin,kaipaa nyt jotain särkyvää maljakkoaan


      • onko sun pakko
        harhaa kirjoitti:

        Ei ole ja uskokaa jo että aloittaja on katsonut jonkun romanttisen filmin,kaipaa nyt jotain särkyvää maljakkoaan

        Pyllerö sotkeutua joka vitun aloitukseen!!! Tässä aloitusviestissä ei puhuta mitään jätetystä, katkerasta laardiksesta eli Pylleröstä, so go and stay away!!!


    • ällötys

      Kateus iski pylleröön, piti alkaa sabotoida.

    • ehkäpä.

      En tiedä
      ..mutta on ainakin arpisia ihmissieluja paljon.

      • Vaikuttavaa

        Aloittajan tekstiin palaan aina uudelleen. Liikutun joka kerran lukiessani ja iloitsen siitä, että herkkä ihminen on osannut kertoa tunteensa noin kauniisti.
        Tämä kirjoittajan tunnustus vie perille. . . uppoaa sydämeeni.


      • kaunista kaunista
        Vaikuttavaa kirjoitti:

        Aloittajan tekstiin palaan aina uudelleen. Liikutun joka kerran lukiessani ja iloitsen siitä, että herkkä ihminen on osannut kertoa tunteensa noin kauniisti.
        Tämä kirjoittajan tunnustus vie perille. . . uppoaa sydämeeni.

        Niin on. Järjettömän upeasti kirjoitettu.


      • Sanahelinää
        Vaikuttavaa kirjoitti:

        Aloittajan tekstiin palaan aina uudelleen. Liikutun joka kerran lukiessani ja iloitsen siitä, että herkkä ihminen on osannut kertoa tunteensa noin kauniisti.
        Tämä kirjoittajan tunnustus vie perille. . . uppoaa sydämeeni.

        Jaaa, mun mielestä sillä ei ole mitään merkitystä, jos sitä ei kerrota tunteitten kohteelle henkilökohtaisesti.


    • 14+9

      Jos olisin aloittaja, lähettäisin ehdottomasti tuon kirjoituksen ajatuksen kohteelle. Ei varmasti jättäisi kylmäksi ketään.

    • ABcDeFghiJK123

      Todella hienoja ajatuksia ja kauniisti kootut lauseet! Kukaan ei voi jäädä kylmäksi tuollaisen jälkeen. Ei siis ihme, että moni todella toivoo tekstin kohdistuvan itseensä.

      Niin minäkin toivon. Tällaista lukiessa jokaisen ikävä kasvaa entisestään. Harmi, etten ole nähnyt sinua kuukausiin.

    • Kerrotko hänellekin

      Hieno juttu, ihanasti sanottu ja ajateltu toisesta. Mutta ei mitään merkitystä tällä osastolla.

    • ikävä vain..........

      sinua rakas, olisitpa minun hän joka tuon kirjoitit
      missä sillä naisella on se arpi?
      Sen voisit kertoa että olisi edes jotain tunnisteita mistä tietäisin olisitko minun hän
      jota minulla on niin kauhea ikävä

    • Secret

      Tuollaiset kirjotukset ovat mielestäni hölynpölyä, katso todellisuutta, mitä olet tehnyt ja lopeta roskan kirjoittelu!!!

    • aattelemaan

      jäin
      miksi menettäisit pois elämästäsi
      ja miksi haluat hänet rikki poljettuna
      Kuka haluaa tulla rikkipoljetuksi tai olla sitä toisen edessä.
      Jos aikaa on kulunut ja rikkonaisuutensa kanssa on itse sujut ja pärjää asian kanssa,
      on hienoa löytää joku, joka voi hyväksyä ja katsoa ihmistä sellaisenaan .
      Vikoihinsa turtuu , toisaalta herkistyy huomaamaan toisten suhtautumisen,
      itse ärsyyntyneesti, huvittuneesti, surullisena ja joskus yllättyneen iloisena.
      Itselle asia on tuttu, mut ei aina muista, että toiselle se voi olla uusi ja vaikea.

      Itse olen vieläkin pyöritellyt tapahtuman syitä ja seurauksia . Muistan, mitä sillä hetkellä ajattelin ja miksi ajattelin, miksi toimin niin.

      Luettuani aloituksen, suljin sen pois mielestäni, palasin kuitenkin uudestaan.
      Liian kaunista melkeinpä ,ollakseen todellista.
      On tai ei.
      Syvistä vesistä olet sinäkin tekstisi luonut.

    • väsynyt.

      Aloittaja ,voitko kertoa suuntaa ja kirjainta hänestä.
      Oletteko samalla työpaikalla?
      Nainen /mies ?

    • turhaa kysellä

      Kuten ap kirjoitti, hän kertoo kyllä kohteelleen tunteensa ja mitä ajattelee.
      Meidän muiden ei noita asioita tarvitse tietää.

    • Aika jännä juttu

      ja yhteensattuma.

      Tämä ei ole mulle, mutta ajattelin samaa juuri tänään, kun ajelin tuolta maalta takaisin tänne kotiin päin.

      Olen/olin hurjan rakastunut, mutta eipä siitä sen enempää. Eilen tapasin perjantaina työkuvioissa yhden ihmisen, joka on tavallaan tuttu, mutta rupesi yhtäkkiä ihan pokkana flirttailemaan mulle keskellä kirkasta päivää ja minä huvikseni takaisin, nauratti ihan, että ei voi olla totta, tämäkin vielä. Nauratti vaan ja aurinko paistoi. Ei siitäkään sen enempää.

      Tänään vaan matkalla mua alkoi ärsyttää toi perjantainen, en ikinä voisi rakastua häneen, en ainakaan usko? Hän on ulkoisesti upea ja kaikin puolin, mutta ei kuitenkaan. Mulla on sisälläni suru ja särökin, ja rakastuin varmaan tähän ensimmäiseen juuri sen takia, että hänessäkin on surua. Sille ei voi mitään, sellainen uppoaa paljon syvemmälle kuin kuka tahansa, oli hän muuten millainen tahansa.

    • kohokuvio

      Todella kaunista ja surullista samalla. Kun viestiä oikein penkoo, alkaakin yllättäen ahdistaa...

      Joku pitää itseään täydellisenä ja on tavannut ihmisen, joka ilmeisesti on paljonkin poikkeava muusta valtaväestöstä...Millainen hän on? Eri mittaiset jalat? Kömpelö ihmissuhteissa? Älykäs luetun perusteella..Ei sovi virtaan ja ahdistunut siitä? Pitäisikö hänen olla onnellinen että joku edes arvostaa häntä?Joku aasi on löytynyt paikasta, jossa sen ei pitäisi olla ollenkaan? Ja siksi loistaa erilaisuudellaan? Aloittaja on vaikuttunut sen sinnikkyydestä? Hämmentäähän se kun ei usko vaikka kepillä iskee...

      Mulle tulee mieleen, että aloittaja pitää oikeasti itseään vähän parempana ja tuntuu olettavan että tämän jolle ap sanansa osoittaa olisi hyvinkin otettu ap:n erinomaisesta kyvykkyydestä tarjoamaan tukeaan :?

      Eipä ollut mulle, mutta kommettina vaan.

      Ilmeisesti kasvua pitää tapahtua ja sen on tapahduttava ainakin aptä mukaillen vierekkäisillä kaistoilla tms... "antaa tilaa ....jotta voit hiljalleen muokata hänestä mieleisesi? Ohjailla sopivasti, tukahduttaa....typistää...

      • Aika jännä juttu

        Samaa mieltä olen, ehkä vähän alentuva tai ei oikein tasa-arvoinen suhtautuminen toiseen, miten ketään voi sanoa hymyssä suin poljetuksi, eikös se ole aika loukkaavaa tai sadistista jopa??


      • kohokuvio
        Aika jännä juttu kirjoitti:

        Samaa mieltä olen, ehkä vähän alentuva tai ei oikein tasa-arvoinen suhtautuminen toiseen, miten ketään voi sanoa hymyssä suin poljetuksi, eikös se ole aika loukkaavaa tai sadistista jopa??

        En ajatellut asiaa tavallasi, ymmärsin että joku ihminen on ollut vaikeassa elämäntilanteessa ja siksi vaikuttanut "poljetulta" Ymmärsin, että ap on olettanut jonkun olevan kuvauksen kaltainen ja siksi tuntenut häntä kohtaan em. tunteita. Tuohan hän useasti esille että mieluummin rikkinäinen kuin ehjä, virheetön.

        En sano, etteikö joku olisi onnellinen tuosta tilanteesta, mitä aloittaja kuvaa sielujen täydelliseksi tilaksi tjsp, ihana asiahan se olisi, mutta minua henkilökohtaisesti ahdistaa ajatuskin kuvatusta tapahtumasta.


      • Tarkemmin mietittynä

        Ja luettuna olen niin samaa mieltä sun kanssa. Se häiritsi jo emsimmäisellä lukukerralla, mutta ylistys vaikutti sen verran, että antoi sen mennä läpi sormien. Tämä voisi olla oikein hyvä esimerkki narsistisen ihmisen tavasta esittää asioita.


      • kohokuvio
        Tarkemmin mietittynä kirjoitti:

        Ja luettuna olen niin samaa mieltä sun kanssa. Se häiritsi jo emsimmäisellä lukukerralla, mutta ylistys vaikutti sen verran, että antoi sen mennä läpi sormien. Tämä voisi olla oikein hyvä esimerkki narsistisen ihmisen tavasta esittää asioita.

        Niinpä, narsistinen tai ei ( kukapa ei olisi näinä aikoina), mutta olisi mielenkiintoista tietää millainen ihminen kehtaa kirjoittaa moista?

        Toisaalta kai tässä on kyse juuri sopivasti toisiaan täydentävistä ihmisistä, molemmat tarvitsevat toisiaan sopivalla tavalla, joku ei vaan uskalla heittäytyä rakkaudelle?? Toinen uskaltaisi rakastaa, toinen ei halua antautua rakkaudelle.

        Kirjoittaja on viisas ja antaa toislle tämän tarvitseman tilan.


      • hoohhoijaa
        Tarkemmin mietittynä kirjoitti:

        Ja luettuna olen niin samaa mieltä sun kanssa. Se häiritsi jo emsimmäisellä lukukerralla, mutta ylistys vaikutti sen verran, että antoi sen mennä läpi sormien. Tämä voisi olla oikein hyvä esimerkki narsistisen ihmisen tavasta esittää asioita.

        bravo.

        näinhän se menee, ja seurakunta huojuu ympärillä.

        En eden lukenut kolmea lausetta enempää.... mutta vastauksista helppo päätellä.


    • Torkku-peitto

      Ilkeämielinen, kateellisen kuuloinen kirjoitus oli kohokuviolta, paljon omia keksittyjä asioita joita ei aloittajan tekstistä löydy. Ei aloittajan teksti osunut minuunkaan mutta en tule siitä katkeraksi.

      Kaunista kerrontaa suuresta rakkaudesta. Suurin osa sentään osaa ihailla. Paljon onnea ap:lle rakkausrintamalla!

      • kohokuvio

        No niinpä, sehän oli tarkoituskin. Ja mitäs muuta kuin *kateellinen* ...haukotus, hei please, jotakin muuta?


    • painu hoitoon.

      Hyi mikä viesti -haluaat hänet juuri tuollaisena keskeneräisenä
      Ihan kuin toinen ei saisi kehittyä ihmisenä enää mitenkään
      Ei kukaan täydellinen ole -halooo ,sua ei siihen rinnalle tarvitse.

    • Epäilyksiäkin

      Minua ihmetyttää suuresti, että suurin osa ei osaa epäillä viestin lähettäjän tarkoitusperiä ollenkaan. Narsisteista on nykypäivänä vouhotettu kaikkialla paljon. Eikä parin viestin perusteella voi mitenkään epäillä, että kirjoittaja olisi sellainen. En usko minäkään.

      Mutta silti, tuohan sisälti kaikki mahdolliset narsistin koukuttamisen oppikirjaesimerkit. Otetaan lukijalle herkkä ja arka aihe, jota ei järjellä ajatella, jolloin saadaan lukija koukkuun. Tämän takia varmaan iltapäivälehdetkin ovat niin suosittuja, vaikka niissä kiistatta on usein virheitä, mutta tunteeisiin vetoaminen toimii hyvin. Tätä tekniikkaa narsistit, lähimmäisriippuvaiset ja vaikkapa lahkojen johtajat käyttävät, joilla saadaan huonon itsetuntemuksen omaavat ihmiset voimakkaasti ihailemaan sanoman kertojaa. Kaiken pitää olla maailman suurinta ja erinomaisinta, mahtipontista. Tässä myöskin kirjoittaja asettaa itsensä ja mahdollisen koukutettavan ainutkertaiseen asemaan ja omasta mielestäni vähintäänkin rivien välissä vähättelee muuta maailmaa. Kuten koukuttajat usein tekevät, niin viestiin oli muistettu sisällyttää paljon imelyyksiä.

      Kannattaa lukea alkuperäisen kirjoittajan viestit huolella läpi ja sitten koittaa miettiä sitä ajan kanssa. Itsekin ajauduin viestiä ensimmäisellä kerralla lukiessa euforiseen tilaan, jossa muu maailma unohtui. Se todella kosketti, koska itsekin olen kieltämättä ihminen, jossa on säröjä. Viesti on herättänyt täällä paljon tunteita, minussakin. Mutta kannattaa yrittää analysoida omia tunnetilojansa ja niiden syitä. Nyt tuo viesti ei kuitenkaan enää herätä minussa mitään erityisen voimakkaita tunnetiloja, jonkin verran inhoa kylläkin. Mutta edelleen, ei voi sanoa täysin varmasti mitään kirjoittajan sielunmaailmasta jonkun nettikirjoituksen perusteella, joten en lähtisi tuomitsemaankaan. Itse näen siinä kuitenkin paljon pahoja merkkejä.

      • kohokuvio

        Olen niin samaa mieltä kanssasi.


      • ymmärsinköhän
        kohokuvio kirjoitti:

        Olen niin samaa mieltä kanssasi.

        Aloitus kertoo vain siitä ,kuinka jokainen toivoisi että hän rakastettaisiin omana itsenään
        Siksi moni niin vihainen :)


      • kohokuvio
        ymmärsinköhän kirjoitti:

        Aloitus kertoo vain siitä ,kuinka jokainen toivoisi että hän rakastettaisiin omana itsenään
        Siksi moni niin vihainen :)

        Ei vihainen vaan ajattelee terveellä tavalla.

        "Omana itsenään" luulenpa, että suurin osa oli vaan aloituksen tuomassa euforiassa sen kummemmin erittelemättä omia tunteitaan :)

        Tuollisessa huumassa, otollisessa tilassa, voi rikkoa pahoin monen ihmisen elämän. Se on totuus. Tunne itsesi, älä luota ennenkuin tiedät, kasva, kohtaa itsesi. Siinä parhaat ohjeet elämälle.

        Aloitus sopii enemmän kuin kummisedän/tädin tueksi kummilapselleen jos otetaan pois nuo synnilliset ajatukset :)


      • huumoria peliin hei.
        ymmärsinköhän kirjoitti:

        Aloitus kertoo vain siitä ,kuinka jokainen toivoisi että hän rakastettaisiin omana itsenään
        Siksi moni niin vihainen :)

        Voi saada lisää ja ikuiset arvet ap.ltä ,jos menee hänen kanssaan kesäyöitä viettämään :D


      • panna, kirkkovene

        Ja ylianalysointi pilaa monta asiaa, kun ihmiset tulevat liian varovaisiksi ja yliherkiksi.


      • niinpäs hyvinkin
        panna, kirkkovene kirjoitti:

        Ja ylianalysointi pilaa monta asiaa, kun ihmiset tulevat liian varovaisiksi ja yliherkiksi.

        saattaa käydä.
        Ylianalysointi taas voi olla tyypillistä ihmiselle, joka on saanut turpaansa henkisesti ja fyysisesti.
        Vaikka kirjoitus sielua hivelee, niin toisaalta palelee.
        Rikkonaista ei ehkä kiehdo ruhjeista, arvista, syvistä tummista vesistä ihannoiva kirjoitus tai ainakin tekee hänet varovaiseksi, josko niitä on tulossa lisää?
        Ymmärrettävää mun mielestä.
        Rikkonainen näkee omat ruhjeensa uudestaan ja uudestaan jokaisen uudesta ihmisestä, jotka hän kohtaa. Kuluttavaa.


      • panna, kirkkovene
        niinpäs hyvinkin kirjoitti:

        saattaa käydä.
        Ylianalysointi taas voi olla tyypillistä ihmiselle, joka on saanut turpaansa henkisesti ja fyysisesti.
        Vaikka kirjoitus sielua hivelee, niin toisaalta palelee.
        Rikkonaista ei ehkä kiehdo ruhjeista, arvista, syvistä tummista vesistä ihannoiva kirjoitus tai ainakin tekee hänet varovaiseksi, josko niitä on tulossa lisää?
        Ymmärrettävää mun mielestä.
        Rikkonainen näkee omat ruhjeensa uudestaan ja uudestaan jokaisen uudesta ihmisestä, jotka hän kohtaa. Kuluttavaa.

        Itse kylläkin olen rikkonainen ja minusta se on helpotus, jos toinen osaisi lukea minua noin tarkasti, näkisi puutteeni ja rakastaisi silti niitä. Mikään ei ole kauheampaa kuin toisen täydellinen sokeus suhteesi, eräänlainen empatian kyvyn puute.


      • niinpäs..
        panna, kirkkovene kirjoitti:

        Itse kylläkin olen rikkonainen ja minusta se on helpotus, jos toinen osaisi lukea minua noin tarkasti, näkisi puutteeni ja rakastaisi silti niitä. Mikään ei ole kauheampaa kuin toisen täydellinen sokeus suhteesi, eräänlainen empatian kyvyn puute.

        Totta tuokin, mitä sanoit. Se on helpotus, kun toinen voi ymmärtää, lukee sinua enempiä selittämättä.
        Kun toisen kanssa voi rikkonaisuutensa lopulta mieluiten unohtaa ja sillä ei ole suhteessa sinänsä liikaa merkitystä.
        Varmasti jokaista ihmistä muuttaa elämänsä arvet ja ne vaikuttavat siellä pohjalla aina.
        Itselläni ne ilmeisesti sitten tekevät ylianalyyttiseksi ärsyttäväksi luulotautiseksi pässinpääksi ja varovaiseksi ainakin kun palstoilla näitä kirjoituksia tavaan.
        Oon kai oppinut, ettei hyvä ole aina totta , vaikka joskus se onkin.
        ei pahakaan aina ole totta, heh.

        Olihan tuossa aloittajan viestissä paljon muutakin kerrottu ja hyvin kauniilla tavalla.
        Kaunista päivän jatkoa hänelle ja aloittajalle.


    • Nimi:Erkki

      Kun aloittaja kirjoitti kertomuksensa kaikki ylistivät kirjoituksen kauneutta ja olivat valmiita olemaan tarinan päähenkilö .

      Kun myöhemmin ap:n täsmennykset eivät sopineetkaan kaikkiin lukijoihin eivätkä voineet tarinasta itseään tunnistaa, alkoi parjaus.Syntyi kamala pelko että joku toinen ihminen saisi tuon kauniin kirjoituksen jonka jokainen haluaisi itselleen. Viimeiset 9 absurdia haukkumakirjoitusta samalta ihmiseltä.

      Mitä se kertoo hänestä itsestään?!

      Onneksi suurin osa osaa iloita toisten onnesta ja rakkaudesta. Tämä yksi viesti minulta riittää, en kirjoita vastauksia itselleni.

      • Mulla ainakin

        meni mieli punaiseksi siinä vaiheessa kun tajusin, että se voisi olla oikeastikin minulle. Viestissä oli lähinnä asennetta, mutta ei tekoja tai todellisuutta. Kirjoitukset kertovat jokaisesta itsestään, kyllä.


    • anna arpiset haavat

      Hieno kirjoitus ,ainut mikä ärsyttää ,että otat kaiken niin päivänselvänä?
      Annat aikansa hänelle ym. Ja toiseessa viestissä kerrot ettet haluaa luopua hänestä. Tiedän itsekkin kun rakastuu ,toista jumaloi sokeasti

      • lisään.

        Ja ajattelin milloin sun mielestä tulee se oikea aika ,tänään, huomenna, vuodenpäästä? Menetät hänet laittamalla aikataulusi sopivaksi sinulle ,siis ap.lle


      • aika on taikaa
        lisään. kirjoitti:

        Ja ajattelin milloin sun mielestä tulee se oikea aika ,tänään, huomenna, vuodenpäästä? Menetät hänet laittamalla aikataulusi sopivaksi sinulle ,siis ap.lle

        Onko kuitenkin niin että odotat hänen muuttuvan täydelliseksi-->joku päivä
        Se aikatauluista viellä. pitkäpiimänen juttu oli,mutta lopulta selvisi. :)


    • Alkuperäinen vastaa

      Täällä kirjoittelee taas alkuperäinen. En olisi uskonut, että tekstini saa tällaista huomiota. Ei ollut myöskään tarkoitus kommentoida enää, mutta sen kuitenkin teen. Haluan selventää, että tekstiä on turha ylianalysoida, se on kirjoitettu ikävän runtelemana tajunnanvirtana, ja jos sieltä haluaa negatiivista etsiä, sitä varmasti myös löytää.Kuten viittauksia narsistisuuteeni yms. hänen tai minun erinomaisuuteni.

      Hän on kiehtovin ihminen, jonka olen tavannut ja totta vie, hän on minulle enemmän kuin muut, koska olen rakastunut häneen. Mutta käsitykseni mukaan se ei vie muilta ihmisarvoa pois eikä myöskään nosta minun ihmisarvoani. Kuten sanottu, minun elämässäni ei ole ollut hänenlaistaan, mutta se ei tarkoita, että muissa elämäni ihmisissä olisi jotain vikaa. Hän on minulle erityislaatuinen.

      Siltikin, kukin voi lukea tekstiä miten parhaimmakseen näkee. Se on täysin vilpittömästi kirjoitettu, joten vaikka miten tahansa se ymmärretään, sanaakaan en siitä vaihtaisi.

      • Hieno homma

        Elämän ja sanojen ylianalysointi on turhaa. Edes hetkittäin tajunnanvirtaa toivon meille jokaiselle. Se keventää, vapauttaa menneisyyden taakoistakin.


      • ...siirtyy..

        nyt hyttystenruuaksi tämä täältä analysoimaan itseään...
        enempi syytä siihen, ehkäpä..

        Oot hieno tyyppi.


      • Vilpitön ja suora

        kehotus alkuperäiselle: mitä vielä odotat tapahtuvan, miksi et jo tee sitä, mitä sinun kuuluu tehdä, jos noin kauniisti jostakusta ajattelet?

        Mieti; täällä eletään vain kerran. Jokainen mennyt päivä ilman itselle tärkeää ihmistä on suunnaton vahinko. En tiedä, voiko suruun kuolla, mutta kai se mahdollista on.


      • Little Miss Strange

        Eikä siedäkään vaihtaa. Netissä on ihmisten helppo nimettömänä ja kasvottomana huudella, mutta paras jättää osa kommenteista täysin omaan arvoonsa. Tsemppiä elämääsi ja toivottavasti saatte rakkaanne kanssa toisenne!


      • POISTUKAA:II
        Vilpitön ja suora kirjoitti:

        kehotus alkuperäiselle: mitä vielä odotat tapahtuvan, miksi et jo tee sitä, mitä sinun kuuluu tehdä, jos noin kauniisti jostakusta ajattelet?

        Mieti; täällä eletään vain kerran. Jokainen mennyt päivä ilman itselle tärkeää ihmistä on suunnaton vahinko. En tiedä, voiko suruun kuolla, mutta kai se mahdollista on.

        KOSKA HÄN ON NARSISTI USKOKAA JO TYPERYKSET
        HÄN ON SAANUT TEIDÄT KOUKKUUN HERÄKKÄÄ !!
        HÄN EI IKINÄ ENÄÄN PÄÄSE HÄNEN IHOLLE KOSKA SE ON SEN NAISEN KUOLEMA !TAJUUAATTEKO TE SITÄ VAIN PITÄÄKÖ TAIVUTTAA RAUTALANKASTA SEN VUOKSI HÄN KIRJOITTAA TÄNNE IKÄVÄPALSTALLE ;KOSKA HÄN ON SAIRAS NARSISTI: PISTE:


      • Little Miss Strange
        POISTUKAA:II kirjoitti:

        KOSKA HÄN ON NARSISTI USKOKAA JO TYPERYKSET
        HÄN ON SAANUT TEIDÄT KOUKKUUN HERÄKKÄÄ !!
        HÄN EI IKINÄ ENÄÄN PÄÄSE HÄNEN IHOLLE KOSKA SE ON SEN NAISEN KUOLEMA !TAJUUAATTEKO TE SITÄ VAIN PITÄÄKÖ TAIVUTTAA RAUTALANKASTA SEN VUOKSI HÄN KIRJOITTAA TÄNNE IKÄVÄPALSTALLE ;KOSKA HÄN ON SAIRAS NARSISTI: PISTE:

        Minusta on todella mautonta mennä haukkumaan ketään narsistiksi tietämättä sen paremmin kenestä on edes kyse ja toisekseen vielä julkisella palstalla.


      • Ihanaa
        POISTUKAA:II kirjoitti:

        KOSKA HÄN ON NARSISTI USKOKAA JO TYPERYKSET
        HÄN ON SAANUT TEIDÄT KOUKKUUN HERÄKKÄÄ !!
        HÄN EI IKINÄ ENÄÄN PÄÄSE HÄNEN IHOLLE KOSKA SE ON SEN NAISEN KUOLEMA !TAJUUAATTEKO TE SITÄ VAIN PITÄÄKÖ TAIVUTTAA RAUTALANKASTA SEN VUOKSI HÄN KIRJOITTAA TÄNNE IKÄVÄPALSTALLE ;KOSKA HÄN ON SAIRAS NARSISTI: PISTE:

        Tässä ketjussa tulee hienosti esille palstahirmumme monipuolisuus.


    • jotain tolkkua

      MIksi ei edes kerrottu meneekö miehelle vain naiselle.

    • jatko-osa

      Minua ei oikeastaan kiinnosta se menikö viesti miehelle vai naiselle tai missä arpi sijaitsee. Minua kiinnostaisi tietää jatko, kertoiko ap koskaan kohteelleen noista kauniista tunteistaan? Olisi niin mukava kuulla.

      • sorry,

        Kyllä se kiinnostaa onko mies vain nainen
        Koska jos se meneekin miehelle ja ap kertoo sen nyt , on vähintää narsistista kyse
        Koska 100% melkein jokainen on nainen tässä viestiketjussa
        Ja mä epäilen että tämä meni miehelle
        Toisinsanoen halutaan vain huomiota osakseen


      • Ehdottomasti

        tähän kertomukseen on saatava jatko-osa! Ihan paras lovestory!


    • 123?

      Narsistikompleksi sinulla?

      • tiedetään

        Niin on
        Ja tekosyy on sanoa ettei voisi enää vastata.


    • Ei todellista

      Ma en tunne kuin yhren miesmerkkisen ihmisen, joka pystyisi kirjoittamaan noin. En tosin kuvittele että ap olisi hän ja kirjoittelisi mulle, muuten vaan aloittajan verbaalisesta lahjakkuudesta juolahti pieneen mieloseen.

    • 23

      ainakin kolme miestä, kaksi heistä hyvin älykästä, joiden kynästä ko teksti voisi jpa ollakin!

    • kyllä näi o

      Ei kuulkaas kyllä tämä viesti on naiselta naiselle. Sanokaa mitä sanotte :)

      • kyllä näi o

        Ja tilanne on se että ap on naimisissa ja vastapuoli on naimisissa. Siksi hän kirjoittaa tänne ja hän on rakastunut vaan niin täydelliseen että kiehtovaan ihmiseen. So simple.


      • so typical
        kyllä näi o kirjoitti:

        Ja tilanne on se että ap on naimisissa ja vastapuoli on naimisissa. Siksi hän kirjoittaa tänne ja hän on rakastunut vaan niin täydelliseen että kiehtovaan ihmiseen. So simple.

        Tai mikä tyypillisintä, ap naimisissa ja kohde vapaa. Hyvin tyypillistä.


    • teeeeeeeeeeeeeeee

      Multa saat kesä yönä märkää mätästä naamalles ! Jos oot mies.

    • ewe

      Ei hyvänen aika, ap. Tulehan nyt kertomaan kumpi olet ja kummalle meni?

      Tässä nyt ole mitään väliä millään koska ei näitä kuitenkaan se oikea tule koskaan tästä lukemaan.

      • ...

        Hyvin todennäköisesti ap on nainen ja vanhempi, ei parikybäset tuollaisia kirjoittele.

        Myöskään miehet ei tuollaisia kirjoittele, tai ainakin hyvin harva mies tuommoisia kirjoittelisi.

        Osa saattaa olla totta, osa liioittelua ja osa vain vertauskuvia.


      • ewe
        ... kirjoitti:

        Hyvin todennäköisesti ap on nainen ja vanhempi, ei parikybäset tuollaisia kirjoittele.

        Myöskään miehet ei tuollaisia kirjoittele, tai ainakin hyvin harva mies tuommoisia kirjoittelisi.

        Osa saattaa olla totta, osa liioittelua ja osa vain vertauskuvia.

        Eläs sano, ei voi tietää. Eräskin hyvin naismaisesti kirjoittelija olikin väittämänsä mukaan Ehta Mies. Oli nimittäin niin syväluotaavaa että! :)

        Täällähän ne syvällisimmät miehet kirjoittelee, kuten olemme todenneet.


      • ...
        ewe kirjoitti:

        Eläs sano, ei voi tietää. Eräskin hyvin naismaisesti kirjoittelija olikin väittämänsä mukaan Ehta Mies. Oli nimittäin niin syväluotaavaa että! :)

        Täällähän ne syvällisimmät miehet kirjoittelee, kuten olemme todenneet.

        Ei millään pahalla, mutta kun noita miesten tekstejä lueskelee, niin kaikki töksähtää vähäsen. Siis lause ja piste. Sitten taas lause ja piste. Töks. Töks.

        Siis, ei millään pahalla teitä täällä olevia miehiä kohtaan. Tyylin vain tuntee.


      • Little Miss Strange
        ewe kirjoitti:

        Eläs sano, ei voi tietää. Eräskin hyvin naismaisesti kirjoittelija olikin väittämänsä mukaan Ehta Mies. Oli nimittäin niin syväluotaavaa että! :)

        Täällähän ne syvällisimmät miehet kirjoittelee, kuten olemme todenneet.

        Ovathan kaikki maailmanhistorian suurimmat runoilijat miehiä. :-)


    • avant-gardeman71

      Sanon vain :-)) Ei tarvitse muuta!

    • arpi täytyy selittää

      No mikä tuo arpi on? Ontuuko se otus?

      Nyt tuli palstan enkat - 90 plussaa, huh huh

    • avant-gardeman71

      Puhutko minulle? Mikäli aloittaja puhuu minulle, niin ei tarvitse mitään selittää. Hän tietää silloin Kaikki.

    • *****

      Tiedän kuka aloittaja on.
      Tiedän kenelle viesti on tarkoitettu.

    • kaihoisa katse

      ..Miksi arpi pitäisi peittää (kämmenellä)? Minulla on arpi(a). En sitä peittele, enkä tahdo kenenkään arpiani tulevan peittelemään. Ilman arpiani en olisi elossa.

      Kaunis kirjoitus silti AP.ltä. Kerro ne tunteesi myös Hänelle!!

      • En luota kehenkään

        Kyl mie vaan olisin enempi ns. elänyt täysillä ilman omaa lapsuuteni arpeani, vaik tiedä tuota sitten, ehkä sillä on ollut tarkoituksensakin ymmärtää jollain tyylillä enemmän tätä koko touhotusta, mitä elämäksi kutsuttaneen.


    • arpi rupeutuupi jne.
    • tulkki_

      Kenelläpä ihmisellä ei olisi arpia niin sielussaan kuin kehossaankin, ainakin jos ei ole ihan teini, ihan varmasti jokaisella. Ne arvet täytyy vain jokaisen itse hyväksyä ja parasta on jos muutkin ne hyväksyvät. Täällä katkerana huutelevilla niitä tuntuu olevan paljonkin sielussaan. Kirjoituksen symboliikka meni suurimmalta osalta lukijoista ohitse.
      Ei muuten ole epäselvää menikö kirjoitus miehelle vai naiselle. Miehet eivät "pirskahtele".

      • nooniin

        Siis missä kohtaa "pirskahtelee"
        Kyllä noita silmäniskuja miehetkin laittavat viestiin ??
        Nyt kyllä olen pettynyt ,jos aloittaja onkin nainen :(


      • samurai -kahdella

        Kyllä miehetkin pirskahtelevat. Oikein tirskuvat ja kyynelehtivät jos sattuu sopivan herkkä kirjoitus ja mieli herkkänä. Kuten esim nimikirjaimella J, joka tunnustaa itkevänsä kun on niin kaunista.

        Oikein miehekäs Isänmaan Toivo!


    • Lätilitilätinää

      Tässäpä oikein mestarilätisijän lätinät, tuutin täydeltä puhdasta paskaa, ilmeisesti suoraan tunkiolta.

      • syvemmälle

        No niin kaikki siskot! Nyt kohti pohjamutia. Kyllä se elämän sampi sieltä tulee:):)


      • Litilitilitinää
        syvemmälle kirjoitti:

        No niin kaikki siskot! Nyt kohti pohjamutia. Kyllä se elämän sampi sieltä tulee:):)

        Eilen minä olisin tarvinnut apua koska olin niin sairas ja väsynyt kaikkeen. Kauppakassit tuntuivat raskailta enkä millään olisi jaksanut vaihtaa sitä räjähtänyttä auton takarengasta. Missäs sinä olit silloin kun yö oli pimeä ja itkin kipujani? Ai niin, sinä lätisit paskaa suomi24 llä kaikille ja et kenellekään siinä toivossa että kirjoituksesi saisi oikein paljon plussia. Ne sinulle nyt jäivät, sammakko.


    • kakskytviis44t
    • quantin

      Niin, miten sieluni huutaa kosketustasi. Tiedän olevani säälittävä kerjätessäni pisteitä sinulta, mutta pyydän, tee sama vielä kerran.

      Unohdetaan menneet ja aloitetaan alusta.

    • join me in death

      Toivoisin niin olevani tekstin hän. Tunnistin itseni.

    • 814

      Niin, noin ajattelin kun näin sinut. Et ollut mua varten. Toivottavasti elämäsi on ollut hyvää. Olisin ollut aika leuhka jos olisin voinut vaikuttaa jotenkin myönteisesti, mutta liika on liikaa. Vaikenen ja liukenen pois....

    • quantin

      Älä usko näitä muita, valitse minut! Minä olen se oikea arpinaama joka kaipaa sinun kosketusta.

    • Ihana viesti ♥

      Voi miten kaunista tekstiä joku osaakaan tuottaa.

      Kyynelsilmin luin. Aloittaja, muista että kerrot tuon hänelle, jota ajattelit kirjoittaessasi.

    • voitto kotiin

      Vaivaiset 1500 ja rapiat lukukertaa! Kamoon. Kyllä aidon rakkauden tunnistaa lukukerroista! Niitä pitää olla vähintään 7000 että päästään voitolle.

      Plussat ei kerro yhtään mitään.

      Aika jännä. Vaikka ollaan suomen suosituimmalla kanavalla.....

      • Tuomaristosta

        Onks täällä joku kilpailu menossa? Ai sorry, taisit jäädä toiseksi. Älä välitä, kyllä se siitä, ens kerralla sitten. No, älähän nyt sentään itkemään...iso mies.


      • ed
        Tuomaristosta kirjoitti:

        Onks täällä joku kilpailu menossa? Ai sorry, taisit jäädä toiseksi. Älä välitä, kyllä se siitä, ens kerralla sitten. No, älähän nyt sentään itkemään...iso mies.

        Ei kyllä mulla on vertailukohtaa, joten tiedän mistä puhun niin uskomatonta kuin se onkin :)

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8958280#comment-43479792


      • Edille
        ed kirjoitti:

        Ei kyllä mulla on vertailukohtaa, joten tiedän mistä puhun niin uskomatonta kuin se onkin :)

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8958280#comment-43479792

        Vaikka linkkaamasi viesti kaunis onkin, on se kuitenkin yli kaksi vuotta vanha, siinä lukukertoja ehtii kertyä..


      • Tuomaristosta
        ed kirjoitti:

        Ei kyllä mulla on vertailukohtaa, joten tiedän mistä puhun niin uskomatonta kuin se onkin :)

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8958280#comment-43479792

        Jep jep. Täytyy myöntää, että tuon aloituksen tekijä on todella nerokas (Oletko?) Kun laitetaan kaikki rakkaudesta kertovat laatu/ ylistyssanat peräkkäin, tulosta tulee. Onnittelut toissavuoden voittajalle!

        Erona tuohon linkittämääsi ketjuun (katson sen selväksi provoksi), tämän ketjun avausviesti on johdonmukainen tarina, ja todella hieno sellainen.

        Ja en todellakaan ole aloittaja...


      • voitto kotiin
        Tuomaristosta kirjoitti:

        Jep jep. Täytyy myöntää, että tuon aloituksen tekijä on todella nerokas (Oletko?) Kun laitetaan kaikki rakkaudesta kertovat laatu/ ylistyssanat peräkkäin, tulosta tulee. Onnittelut toissavuoden voittajalle!

        Erona tuohon linkittämääsi ketjuun (katson sen selväksi provoksi), tämän ketjun avausviesti on johdonmukainen tarina, ja todella hieno sellainen.

        Ja en todellakaan ole aloittaja...

        Kjäh käjh!, uskokaa mitä haluatte, mutta näin on! Piste! Ei kai kukaaan kahtavuotta etsi arkistosta vain huvikseen....Nerokas...pah, vain silloinen ajatuseni joka ei ollut provo vaan täyttä asiaa aina vaan. Joskin vuodet ovat hioneet särmiä, mutta silti :)

        Kiitos että kutsuit sitä kauniiksi.

        Johdonmukaisuus... mikä on peliä? Mun viesti oli aitoa, enkä tod. tiennyt kuinka palstoja hallitaan, toisin kuin aloittaja tässä ketjussa. Se oli vain vastaus erääseen toiseen ketjuun ja siitä hän saa syyttää vain itseään :D

        En unohda sitä ketjua ikinä :)


      • Tuomaristosta
        Tuomaristosta kirjoitti:

        Jep jep. Täytyy myöntää, että tuon aloituksen tekijä on todella nerokas (Oletko?) Kun laitetaan kaikki rakkaudesta kertovat laatu/ ylistyssanat peräkkäin, tulosta tulee. Onnittelut toissavuoden voittajalle!

        Erona tuohon linkittämääsi ketjuun (katson sen selväksi provoksi), tämän ketjun avausviesti on johdonmukainen tarina, ja todella hieno sellainen.

        Ja en todellakaan ole aloittaja...

        jatketaan tuloksen tarkastamista. Linkittämässäsi ketjussa Ap:n itsensä laittamien vastausten määrä on suhteessa muihin vastausmääriin suuri, joten voidaan hyvin myös olettaa, että myös lukukertoja tarkasteltaessa, on Ap.n osuus niistäkin huomattava, ehkä jopa yli 6000 lukukertaa.

        Result failed. ;DDDDDDDDDDDD


      • että lapasesta------
        Tuomaristosta kirjoitti:

        jatketaan tuloksen tarkastamista. Linkittämässäsi ketjussa Ap:n itsensä laittamien vastausten määrä on suhteessa muihin vastausmääriin suuri, joten voidaan hyvin myös olettaa, että myös lukukertoja tarkasteltaessa, on Ap.n osuus niistäkin huomattava, ehkä jopa yli 6000 lukukertaa.

        Result failed. ;DDDDDDDDDDDD

        Joo joo, olen vilpitön, en todellakaan ole siellä vastaajana kele ! En vaan tienny että miten reakoida, kun en tuntenut palstoja liiemmin. Jokainen vastaamassa ja toivomassa...ymmärrän.... ja sitten tämä yksi kuten lukea sopii sanoi suorat sanat mitä todella ajattelee....niitäkö mun olisi pitänyt lukea..... Vasta vahvempana ja vaatien kasvokkain deletointia? Siihen ei moni pysty, sanon sen vaan, joten antaa palaaaaaaaaaa!

        Ja usko mitä haluat. kai niistä joku jälki johonkin jää.


    • BellaNottena
      • :)

        Voi miten suloinen..... :)


    • kas kas

      Mutta, rakas ystävä, miksi sitten olit minulle alun alkaenkin niin tyly?

      Sinähän nimenomaan ihailet täydellisyyttä, sponttaaneja ja sanavalmiita ihmisiä.

      Miksi itse olet niin täydellinen, huoliteltu ja laitettu? Arvostelet suureen ääneen niitä, jotka eivät ehkä pyri huipulle ja vastaa tyhjentävästi kysymyksiisi.

      Miksi käyttäydyit niin itsevarman omistavasti minua kohtaan? Suutuit kun en ollutkaan mukana haluamallasi tavalla?

      Kuule, mikä sä oikein luulet olevasi?

    • ???++

      kas kas, kelle kirjoittelet?

      Mitä sinun viestillä on Ap:n alkuperäiseen yhteyttä?

      Eikö Sinun olisi kannattanut aloittaa uusi ketju kateus/viha/järki ja tunteet osastolle?

      "Kuule, mikä sä oikein luulet olevasi? "

      Todennäköisesti tasapainoisempi kuin sinä.

      • .

        Oletko tosissasi viestis kanssa? Ai että kaikissa noissa muissa on _yhteys_aloittajan viestiin.

        DD. LOL


    • Maisat

      Voi ihanata! Täällä on jo tuomaristo, surkuttelijat, vihastuneet, ihailijat, toiveessa eläjät ja lisäksi minä ja muutama muu Maisa arvilla ja ilman odottelemassa lisätunnisteita. No, jos ei tipu niin pessimisti ei pety... Arvoisa AP, vetoan: Päästä Maisat tuskasta!

    • oletko lääkäri?

      Kivastipa on sun hoitojen kesäyöt menneet. Tänäkin kesänä saa varmaan moni onnellinen arpensa ja peräpukamansa hoideltua. Teitäkin pikku piikasia tarvitaan.

    • huhuuU

      Mulla on nyt liiankin kuuma iho, joten nyt niitä viileitä kosketuksia kaivataan. Arvet ruvella. AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAPEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE

      Tule.

      Ei sillä että olisin hän, mutta kaipaan kirjoituksiasi. Tule ja ole viisaampi muita, ole niin hyvä.

    • kk

      Vain metsässä voi hengittää yhtä vapaana kuin kanssasi, monienkasvojen mies.
      Aika kuluu, voittaen esteet. Rakastunut sinuun myös. Kaipaus. Jokainen hetki ajattelen sinua.

    • kk

      Vain metsässä voi hengittää yhtä vapaana kuin kanssasi, monienkasvojen mies.
      Aika kuluu, voittaen esteet. Rakastunut sinuun myös. Kaipaus. Jokainen hetki ajattelen sinua.

    • minä ja hän

      Kauniisti kirjoitettu sinulta. Passaisi hyvin minuun nuo sanat joita kirjoitat, en vain ole täysin varma oletko se juuri sinä. Haluaisin tietää enemmän sinusta, sillä välitän sinusta todella paljon.

    • valkoinen

      Metsä, puutarha, avautuva tulppaani.

    • nikco

      täs naisille jotka ei turhaa lässytä.äijien perään.t.nico.0404669201..

    • Tinttinen
    • myöhäistä

      Hävyttömän viettelevä teksti. Vie mukanaan syvyyksiin pinnan alle. Kuka lie kirjoittanut, nero on, joku kirjailija varmaan. Voi vain kuvitella minkä vaikutuksen olisi tehnyt silloin kerran...

      • omaa kehua koko ajan

        Miksi sun pitää kehua itseäsi kerta toisensa jälkeen ap ?
        Hanki elämä vaikka sillä kirjailia urallasi


    • HänkiPänki

      ..olisi niiiin syntinen olo nyt..

      txt/chat?

      • rakkautta vailla

        syntinen olo täälläkin. Ai kun hän olisi tällä. Rakasteltaisi pitkän kaavan mukaan.


    • Kysymys

      Mitä tarjoat talvipäiviin, kevätaamuihin ja syysiltoihin? Suomen kesä on lyhyt. Vietkö vain mansikat kakun päältä?

      • kaskaskrpänen

        Ap on mennyt jo. Kävi vain ilmoittamassa ajatuksensa----, koittakaa nyt joku herätellä se tänne,, mistä se mahtaisi pitää eniten?


    • valkoinen

      Oikealle kaiken.Aina.Ja leivon piirakoita, leivinuunin lämmössä.

      • No niin

        Se leivinuunin lämmitys on jo sitten toinen juttu;)


    • Ok ok ok ok ok

      Mä ymmärrän sen kyllä sinä säålittävä repsukka että sä aina uudelleen haluat nostaa tän kirjoituksen up? Mutta olisko sun silti aika hankkia se elämä? Se alkaa siitä kun laitat koneen pysyvästi kiinni.

    • valkoinen

      Taitolaji :) ihanimpia unia....

    • Epämetallia

      sitäpä juuri.Mutta one and only hallitsee kirjoittamisen, jos ei muuta osaa.Noin
      häivähdysmäisellä kielellisellä ilmaisulla ura lohkeaa pokkarikirjoittajana.

    • ikävä

      Hei AP.
      Kerroin sinulle hetkiä elämästäni ohimennen. Joko olet hyvä kuuntelija tai ihmistuntija. Kerroin niistä hetkistä jolloin elämäni pysähtyi pitkäksi hetkeksi, putosin korkealta ja että elämäni hetket koostuu pienistä iloista nykyään.

      Kaunis kirjoitus joka tapauksessa, ja koskettaa syvältä. Ehkä liiankin.

      Onneksi se ei ollut minulle...
      Jatkan elämääni pienin askelin kuten tähänkin asti ja revin huumorini pienistä hetkistä elämästäni.

      AP.lle toivotan onnea ja rohkeutta että myös kerrot tunteesi joskus hänelle, et menetä mitään.
      Olethan varovainen kertoessasi tunteistasi, älä painosta.
      Hyvää kesää ja ole rohkea.

    • mannapuuro

      mannapuuroo ja mansikkasoosia. Oon vetelä. Jos tämä kirjoittelis mulle vain ja ainoastaan, kirjoitusten päällä munisin, niissä uisin ja päällä tanssisin. Pyörryttää ihan ajatella..
      Mut sit jos se heppu, Auervaara pääsiskin rahan makkuun ja kirjottais yötpäivät läppeensä pokkareita kaikille niille naisille. Voi hitto!

      • Parantavat kätesi

        ONNEA ......


      • SALAINEN...
        Parantavat kätesi kirjoitti:

        ONNEA ......

        ED. OLI SIIS TARKOITETTU A.P.LLE


    • Aloittajalla

      on lupa kommunikoida suoraankin.

      Niin josko taasen laittaisit suoraan, olisi paljon hienoja hetkiä, iltoja ja öitä, odottamassa noutajaansa :)

    • Mietin tässä vain

      Ehkä olen katsonut liikaa tietynlaisia leffoja, mutta kyllä minä ainakin jäin miettimään tuota.

      En voi olla ajattelematta, että olipa kyseessä mikä tahansa ketju täällä, niin aina voi löytyä joku, joka ottaa sen loukkauksena ja monia, jotka pitävät siitä. Mielipidepalstahan tämä on, mutta silti.

    • onnea

      Tämän kirjoittaja on kyllä lahjakkuus. Hän on muusansa löytänyt. Onnea hänelle!

      • mitä luulette?

        haiseeko tässä taas omakehu?


    • pihlajapuusi

      Huuuuh, kylmät väreet vaan menee....
      Tää koskettaa edelleen ja syvältä. Toivottavasti hän, joku hyvin onnellinen, on saanut kuulla tämän jo ihan oikeassa elämässä. Mitä sitä ihminen enää tarvitsisi muuta, kuin että joku välittäisi noin paljon, noin syvällisesti, kaikesta huolimatta.

      • hah jokainen

        taiteilija tappaa muusansa, kun häntä ei enää tarvitse.

        Vampire


    • masokisti.

      Siis ihminen jolla ei oo arpee ,on täydellinen ,no heh, sit tykkäät peittää sen

      • vampire

        Mulla ei ole arpea, vaan syvä verta vuotava haava, joka ei arpeudu koskaan. Haavalla tikari edelleen, ja se vihloo välillä todella kovaa.. eikä sitä pois saa. Tikari haavalla vuodesta yksi. Kun luulet, että tikari on pois..silloin se painuu vaan...syvemmälle. Tiedät todellakin silloin olevasi, pienen pieni suuren voiman alla.

        Kuka on täydellinen?
        Ei kukaan.
        Ei edes Jumala.


    • scar (let)

      Hyvä kirjoitus. Vaan ei mulle. Mun arvista et tiedä mitään.

    • nbkj

      kesä meni jo

    • sinulle

      Olen arpinen ja rupinen, koko elämäni saanut monenlaisia kolhuja.
      Kroppasi pystyisi arpeni peittämään, saisin kerrankin tuntea olevansa haluttu rupineen ja märkivine haavoineen. Suurimmat haavat on sielussä näkymättömissä. Sinä tiedät tien niidenkin haavojen äärelle, osaat laittaa oikeat samat oikeisiin lauseisiin ja tunnen kun balsamisi hoitaa minua jokaisesta kipuisasta kohdastani, minne antibiootit ei löydä.

      Anna minun kuulua elämääsi, tarvitsen sinua niin.

      • olispa mun

        Haavat...ne osaan hyvin parantaa. Yritän aina. Hyvin yleensä olen niiden kanssa osannu toimia. Sielun haavat....ei iisi niin... ne tarvii hellyyttä, kosketuksia, silittelyä, rakkautta, lämpöä. Ymmärrystä ja tilaa.
        Halauksen annan ja juttus kauniin uniini kannan. Öitä. Zzzz


    • ObeIix

      Hulluja ne ihmiset..

    • Edelleen on

      niin kaunis kirjoitus. Voin ymmärtää mitä aloittaja tarkoittaa, kun katsoo sitä mistä tulee ja missä on nyt. Luulisin, että jokaisen matka on tavallaan samanlainen, mutta siinä varmaankin on eroja, missä kohtaa matkaa kukin on.

      Voihan olla myös, että kaipaisin elämääni aloittajan kaltaista ihmistä. OIkeaan elämään,

    • Minäkin rakastuin

      Tahtoisin tietää miten tämä tarina jatkuu.

    • joku vaan

      Tämä kosketti tämä kirjoitus silloin. Rakastuneena itsekin tähän komentoin.

    • Tajusin.

      Tämä tarinahan voi liittyä kyseiseen meneillä olevaan -VEIKKO -stoori tarinaan- palstalla`??

      • ????

        Niinpä niin.....


    • Rakkaus on ikuista>N

      Minäkin sinua, mutta enempää ei ole täällä paljasteltavissa.

    • On se

      Kauniisti kerrottu rakkauden kohteesta, keskeneräisestä, niinkuin niin monet meistä. Ehkä hän ei olisi ollut valmis tuota silloin elämään, voit olla siinä oikeassa. Kaikella on aikansa ja kaikella on tarkoituksensa. Onni löytää sellainen ihminen, molemmilla.

    • puolikas3

      Miten tämä on päässyt ohittamaan lukemiseni. Ihana kirjoitus:)

    • häivähdys!!

      Onko tämä lamickal -Ukon höpinöitä ,kun ei saanut sitä naista omakseen alkoi loppukesän huorittelu?

    • Vaaleakutrinen

      Kerro nyt ihmeessä käpysellesi kaipauksesi. Meikäläisen arpia ei kämmenellä peitellä. On raskausarpea ja keisarinleikkausarpea jne.

    • olit hiljaa

      Vaikeneminen sun kertoi toista

    • Vieläköhän

      sulta uskaltaisi kysyä?

      • En pure.

        Kysy.


    • Kysyä mitä?

      Kysy mitä vaan. Jossain muualla.

    • jaksoin jatkaa

      Tuo pelasti mut kerran helvetistä jossa olin. Vain sen ansiosta selvisin kurjuudesta, tyhjyydestä. Kiitos rakas ystäväin, rakkain, kun kaikki muut olivat jättäneet, huijanneet. Kun mitään muuta ei enää ollut.

      • Lady.

        Tunne, vahvin pelasti minutkin, syvistä, synkistä vesistä. Nyt äskettäin uskalsin jopa nousta uudelle mantereelle.


      • sanoitpa

        sanasi niin kuin mun ne olisi.
        Tuntemattomalta , kiitos.


    • päästä irti jo.

      Miksi tätä aina vedetään esille ,samaa viestiä tökitään kuukausi tolkulla esille.

      Olisko aloittajassa jotain narsistin vikaa.

    • i see you

      let it go

    • UUsi,1

      Kesä lähenee :)

    • Ikävän nitistämä

      Löysin vielä tämän. Googlen avulla. Tämä teksti eheyttää, tekee ajatukset selviksi,kuin ei olisi mitään hävittävää. Tunne siitä, että joku rakastaa kaikesta huolimatta ja juuri sen takia.

    • Storaforsen.

      Tuskallisen kaunis teksti. Pelkäämpä, että minun haavani revittiin auki kerta toisensa jälkeen. Toivottavasti sinä ap. Et tehnyt niin sille ihmiselle jolle tämän osoitit. Kaipa se kaikki tapahtui syystä. Minä annoin sen tapahtua, ja otin päihini kunnes totuus ja tieto läpäisi graniitin. Räjäytin auki kalliot, nyt vesi voi virrata vapaasti uutta uomaa pitkin. Pahoillani olen, että sen toisen siihen pakotin. Koska kosken on saatava virrata vapaasti, ohi patojen.

    • 9+780

      Kauneimpia tekstejä joita olen lukenut. Luin sen viime vuonna ja jäin sanattomaksi. Toivottavasti ap ja muut kaipaajat ovat uskaltaneet ottaa yhteyttä rakastettuunsa.

      • Niin on. niin on

        Tätä ei vähän aikaan olekaan näkynyt. Luin sen nyt eritavalla tai ..
        olenkohan itse nyt erilainen, eri tilanteessa.
        Hämmentävän kaunis kirjoitus.


    • -runoilijatar-

      Toivotko viestillesi analysointia ;) menin niiiiiin sanattomaksi, etten voi tällä hetkellä muuta sanoa :)

    • arpeutunut

      Tuo teksti voisi ihan hyvin olla kaipaamaltani naiselta, kirjoitustyyli on jokseenkin samanlainen..tulee hyvä mieli jo ajatuksestakin jos olisi..koska tuo kirjoituksen ajankohta..noh tuli kiva mieli :)

    • Älkää masentuko

      Ihminen, joka kykenee aloittajankaltaiseen tekstinmuodostukseen, pystyy kyllä helposti siirtämään ajatuksensa foneettiseenkin verbaliikkaan...

      ...Joten täällä hänen peräänsä on turhaa enää kenenkään huudella.

      Hän on joko:

      -Saanut viestinsä toimitettua irl ihmiselle, jolle kirjoituksensa suuntasi. (Kaikki hyvin.)

      Tai:

      Kuiskailee kauniita lauseita jollekin toiselle...seuraavalle.

    • Yhä edelleen

      huhhuh mitä tekstiä.

    • en käsitä

      Ei nyt täsmää, en ymmärrä. Toisen pään sisältä ja kuin omasta päästä....outoa on siis kaunista ennen kaikkea.

      • Niinhän sitä

        sanotaan: mitä yksityisempää, sen yleisempää. Ei ihmisten päänsisällöt lopulta niin paljon toisistaan poikkea. Siksi täälläkin aina voi harhautua näitä lukiessaan ja kuvitella jonkun jutun jotenkin liittyvän itseen tai siihen kohteeseensa.


      • Sanos muuta
        Niinhän sitä kirjoitti:

        sanotaan: mitä yksityisempää, sen yleisempää. Ei ihmisten päänsisällöt lopulta niin paljon toisistaan poikkea. Siksi täälläkin aina voi harhautua näitä lukiessaan ja kuvitella jonkun jutun jotenkin liittyvän itseen tai siihen kohteeseensa.

        Toisaalta jotenkin lohdullista.


    • Alkuperäinen täällä.

      Olen alkuperäinen kirjoittaja, olen erittäin hämmentynyt tekstini saamasta huomiosta ja siitä, että se pulpahtelee pintaan silloin tällöin. Olen myös pahoillani, jos joku on kokenut sen loukkaavana tai jopa narsistisena. Haluan kertoa, että teksti on kirjoitettu kovassa kaipuussa, ikävän viimeisissä syövereissä. Se on tajunnanvirtaa.

      Ikävän syöverit veivät myös viime syksyn mennessään. Kaikki syksyn väriloisto hautautui kaipuuseen ja haikeaan ikävään. Mutta lopulta, tällä tarinalla on onnellinen loppu. Kun sen ei enää koskaan uskonut olevan mahdollista, siitä tuli mahdollista. Ikävä ja kaipaus ovat viimein siirtyneet sivuun, tilalle on tullut kiitollisuus. Kiitos ja kumarrus. Kesäöistä on tullut totta ja ne ovat todellakin kirkkaampia kuin koskaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1979
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      989
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      868
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      747
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      740
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      718
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      683
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      80
      674
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      662
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      207
      655
    Aihe