Ihmettelen täälltä julkituotia veden vähäisiä kulutusmääriä. Meillä ei talo vuoda, mutta kulutus reilu 100 kuutiometriä, mutta kuitenkin alle 110 menee vettä vuodessa. Jos viisihenkisellä pereheellä on suunnilleeen sama veden kulutus vuodessa, joko meidän kaksihenkinen talous käy liian usein ( 1/vrk) suihkussa tai pesee liian usei n vaatteittaan
Veden kulutus
turhapuroko
10229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Taloudessa 2 aik, 4 lasta. Vedenkulutus 2011 143 m3. Uudehko okt, vettäkuluttavat laitteet siis melko pihejä, ei kuitenkaan valittu vedenkulutuksen perusteella.
Seuraan mielenkiinnosta ulkoilman lämpötilaa sekä sähkön- ja vedenkulutusta päivittäin (asensin rakentamisen yhteydessä erilliset kulutusmittarit siten, että ne voi lukea helposti). Meillä vedenkulutus pomppaa liki tuplaksi aina, kun anoppi on kylässä. Syy on pääasiassa se, että hän huuhtelee kaikki astiat juoksevan veden alla ennen kuin laittaa ne tiskikoneeseen ja muuten pitää keittiön allashanaa auki turhaan.
jos vesilaskussa jaksaa säästää, voi muistaa että vesi ei ole kertakäyttöistä. Pesuvesiä voi uusiokäyttää vessan huuhteluun. Okt-asukas voi sadevesiä käyttää kasvien kasteluun.
suihkukalusteiden virtaamat ovat joskus turhan suuria, jopa pesutulosta huonontavasti
Keskimäärin, ainakin vielä pari vuotta sitten, asukasta kohden kuluu 112 litraa vettä vuorokaudessa.
Meillä nelihenkisessä perheessä menee aika tasan noihin lukemiin.
Säästäjiä täältä löytyy yllättävän paljon. Jonkn pisteen jälkeen säästäminen muuttuu sairaudeksi.
Vedenkulutus on hyvin yksilöllistä. 2-3 minuutin suihku ei paljon vettä kuluta verrattuna teiniikäisen puolen tunnin lottaukseen. Pyykkiin ja asitoihin pätee se, että pesee mahdollsimman täysiä koneellisia. Vessoissakin on nykyään kaksi huuhtelutehoa jne.
Nykyään menee muijan kanssa kahdestaan alle 95 litraa/vrk/henki, kun pennut oli kotona, niin vähintään 130 litraa/vrk/henki.
Normaali kerrostalo, ei ammeita 150 litraa/henkilö/vuorokausi. VVO vuokratalo, ammeet, 260 litraa/henkilö/vuorokausi. Molemmissa vesi sisältyy yhtiövastikkeeseen/vuokraan. Mitattua faktaa.
85m3/vuosi ok talossa, kesällä vkl:t mökillä vesi järvestä...
varmaan kokonaiskulutus 110-120...
2 aikuista ja 6 pientä lasta. Vettä menee 180m3 vuodessa. Päivittäin pestään pyykkiä
Yksineläjä, jonkin verran ruuanlaittoa, kerran päivässä suihku, oma pyykinpesukone. Ei pihanurmikoita tai muutakaan ylimääräistä lotrausta. 215 l/vrk
2 2 henk
130-140m3/vuosi = n. 90 l/vrk/asukas
Meillä suurimman osan vuodesta 3 aikuista, 2 lasta. Vuosi kulutus n 84 m3.