Kovia, kylmiä, ei-kokkareita alistavia ja nöyryyttäviä narsisteja, joiden vahvana motiivina tälläkin palstalla kirjoitteluun on tukkia "väärin ajattelevien" näppikset.
Onko kaupungin hommat kuralla juuri näiden kokkareiden toiminnan vuoksi?
Pori lienee jakautumassa yhä enemmän kahtia: erittäin hyvin toimeentuleviin ja sitten niihin, joiden elämällä ei paremmin toimeentulevien mielestä ole mitään merkitystä.
Suurin ero loppupeleissä kuitenkin lienee hautakiven koko. Ja niitäkin kuulemma joskus kaadellaan...
Onko Porissa kokoomusongelmaa?
3
59
Vastaukset
- hallitus on mätä
kaikki puolueet ovat silkkaa paskaa.paitsi perussuomalaiset jotka ainoana ajavat omien kansalaisten asioita.
jutta,jyrpä sekä se saatanan jungner ovat kovin huolissaan euroopan asioista unohtaen samalla miten päin helvettiä oman maan kansalaisilla menee.
elävät kuin eurooppa olisi jo yksi suuri maa ilman rajoja.
kansa tahtoo jonkun joka pitää sen puolia, sen sijaan että oltaisiin rahalla turvaamassa jonkun paskantärkeän eurooppalaisen pankin hutiloimia asioita.
jumalauta, en minä ole jättänyt verojani maksamatta, miksi mätkyt tulevat minulle? ai niin, jyrpä ja urpolainen.
rajat on avattu ulkolaiselle työvoimalle,jota surutta hyväksikäytetään.näin voidaan potkia pois kallis kotimainen työporukka ja sitten pistää otsikoihin että suolivyötä pitää kiristää kun on työttömyys.
nämä pikku paviaanit hallituksessamme jotka avasivat rajat, tekemällä tekivät työttömyyden.se on syytä muistaa vaaleissa. - aol
Täältä löytyy syvä vsemmisto/demari ongelma hiukan ehkä kokoomus ongelmaa, keskusta ja perussuomalaiset vaikutusvalta on vielä niin pieni että sitä ei voi ongelmaksi kutsu, vaikka kova pyrky tuntuu olevan muodostaa ongelmaa.
- problem solved
persut eivät muodosta ongelmaa, vaan ratkaisun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655