kaikille vanhemman tai vanhempien menettäneelle!

Mieti minulla ei ole ollut koskaan kunnollisia vanhempia.Minut vietiin lastenkotiin kaksivuotiaana.Sielä isä otti asumaan josta alkoi monen vuoden helvetti.Äitipuoli ei hyväksynnyt alusta alkaen.Teki kaikkensa jotta pääsisi eroon minusta ja siskosta.Otti sähköt pois et en saannut tehtyä läksyjä.Oli tyytyväinen kun muutin pois.EI IKINÄ KUNNON VANHEMPIA OLLUT.Isä joi itsensä hengiltä äiti seuraa perässä.LAPSUUTTA EI OLE OLLUT KOSKAAN.Kärsin tänäpäivänäkin tästä.Olen huolehtinnut itsestä aina.Äiti elää vielä mutta kalja tärkeämpi kuin omat lapset.SUOSITTELISIN MENNÄ PUHUMAAN AMMATTI AUTTAJALLE sillä et näköjää selviä itse surusta.Keksi keino mikä rauhoittaa sinua.Osta jotain rentoutus musiikkia ja kuuntele päivittäin sitä.Minä selvinnyt aina puhunnut jollekin asioista.ÄLÄ JÄÄ NYT YKSIN ENÄÄN.MUISTA MASENNUS LÄÄKKEITÄ ÄLÄ ALA KÄYTTÄMÄÄN SILLÄ NE SEKOITTAVAT AIVOT TOTAALISESTI.Sinulla käyttäytyminen muutuu.Lääkärit suosittelevat sinulle mutta älä anna periksi.Puhuminen paras lääke.Muista syödä kalaa ja käyttää rasvaisia maitotuotteita.USKO KAIKKI MITÄ TÄSSÄ LUKEE sillä totta kaikki.

Olet menettänyt isän iässä, jolloin sinulla on itselläsi muistoja hänestä. Ei läheisen kuolemaa tarvitse hävetä ja salata. Et sinä ole mitenkään syyllinen isäsi kuolemaan. Ei se ole mistään rangaistus tai sellainen häpen aihe. Olet jotekin juuttunut tuohon suruun ja menetykseen.
Meille on määrÄtty tänne syntymien ja myös kuoleminen. Varmaan isäsi aika oli vain lähteä. Sinun kannataisi puhua tästä surusta jonkun luotettavan aikuisen kanssa. Auttaisko isän muisteleminen jonkun vaikka isän vanhempien kassa.
Olitko itse paikalla ja onko sinulla muistikuvia juuri tuosta hetkestä ja päivästä. Tarkoitan että onko sinulle jäänyt jotakin postraumaattista mikä on lukinnut normaalin surutyön?

Lisään vielä: Olisi hyvä jutella jonkun asiantuntijan kanssa joka on perehtynyt ihmisen ja erikoisesti lapsen suruun. Olet ollut hyvin nuori isän kuoleman aikaan. Ei nelivuotias osaa käsitellä ja ymmärtää kuolemaa aikusien tavalla. Isän poismeno on järkyttänyt sinua kovasti, onko ollut niin että asian kertomisessa ja tunteiden käsittelyssä sinulla ei ole ollut silloin tukena ymmärtävää aikuista. Ohan se ollut sokki äidillesi ja muille läheisille. Oleko joutunut silloin kätkemään tai torjumaan menetysken.
Jotain on jäänyt jos vielä noin isän menetys vaivaa jatkuvasti mieltäsi. Ehottomasti kannattaa hakeutua ammattilasien juttusille.

Mun isä kuoli, kun olin vauva. Se oli eronnut mutsista. Se sai sydän kohtauksen. Mulla on veli puolikin, jota en tunne edes nimeltä. Koulussa ärsyttävää, kun muut ihmettelevät miksi ei isää. Varsinkin opettajat. Nyt on helpompaa, kun moni tietää asiasta. Toki vieläkin pakotetaan tekemään isänpäivä kortteja, ja sukupuita piirtelemään.

itselläni ei ole antaa mitään vinkkiä sinulle surun lievittämiseksi, itselläni molemmat vanhemmat hengissä mutta pakko myöntää että kyyneleitä rupes tippumaan kun luin näitä tekstejä:(koita pärjäillä!

Voisit koittaa puhuu asiasta jonku kans se vois helpottaa sun oloo mut tosin kaikilla se ei auta
ite oon menettäny äitin 8 vuotta sitte. ite vetäydyn aina omiin oloihi enkä oo juuri pystyny puhuu muutaku parille ihmiselle jotka tapasin netissä. toinen niistä on nykyää mun ''paras kaveri'' ja tulee niitte kaa hommailtuu jotai muutaki (meinaa ku miehii on molemmat).en osaa sanoo kauhee hyvi et mite pääsisit eroon surusta.
mut oikeesti jos et puhu jollekki tai pura sitä jotenki pian rupeet polttaa, viiltelee ittees
kännäät yms (noi mun tapoja osa lieventää surua) muute mitä häpeet siinä asiassa??
tiedätkö mitä isästäsi?? ei noihi oo pakko vastata. johtuuks sun häpee sun isäs taustoista tai jostain vai tavasta jolla hän kuoli?? sori ku kyselen.

En aivan osaa suhtautua siihen, että joku on menettänyt isänsä, koska.itselläni sellaista ei ole tavallaan koskaan ollut. "Isä" lähti kun olin 1 ja en ole häntä siis nähnyt yli 13 vuoteen. Isää en ole koskaan tarvinnut, koska minulla ei sellaista tavallaan ole ollutkaan. Tällainen oli minun tarinani. Kiitos