Saatanallinen sukupuolitauti, joka ei näy testeissä

Apuaapuaapau

Osaisiko kukaan neuvoa, mikä minulla voisi olla. Minulla oli klamydia, mutta se on hoidettu pois. Testeistä sain puhtaat paperit. Olen vähän yli 20v nuori perus terve nainen.

Minulla on ollut useampi kuukausia vaikeuksia harrastaa seksiä. Eniten sattui ensimmäiset työnnöt, pikkasenki pidempi rakastelu sessio ja kaikki mahdollinen piparin levittelu sormilla. Paikat pelottavan tiukat. Ensimmäisen rakastelu kerran jälkeen niin tiukkana, ettei voi harkita lähiajoiksi yhtään mitään.

Lisäksi maku on todella kirpeää, kumppanini sukupuolielimiä kirvelee rakastelumme jälkeen. Kävin asiasta kertomassa naistentautuen poliklinikan gynokologille, joka otti lisää testejä ja tutki kaiken. Tulokset olivat puhtaita tai eipä siellä näkynyt mitään sinne kuulumatonta. Lääkäri määräsi masennus-rentouttautumis lääkkettä ja suositteli hakemaan apteekista Vaginan venytys ja treenaus leluja

Äskettäin sisäisten häpyhuulten seinältä löyty hämmmentävä näppylä. En otse ole päässyt sitä tutkiskelemaan, mutta näppylän kohalla iho on tumman punaista ja näppylä päällä on valkoista. Kuulema niin selkeää jotain,että paljaalla silmällä pystyy erottamaan näppylän kaikesta sinne kuuluvasta.

Kuvien perusteella ei oikein näyttänyt herpekseltäkään, koldyloomalta tai muulta tavallisesta.

Kovasti oli samaa Behcetin taudin kanssa, jota sairastetaan kaukoidässä ja japanissä. Täällä niin harvinainen, ettei infoa suomeksi oikein edes löytynyt.

Osaako kukaan neuvoa, mikä minulla voisi olla ja kuinka voisin saada asiaan hoitoa (ei seksileluja tai mitään muuta tommosta...'!)

4

911

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4+18

      Kondyloomaa on aika montaa tyyppiä, ja näppylöitä aika erilaisia.

      Tai mistäs tiedän vaikka se ois finni..

      Mitä tulee "kirpeyteen" niin apteekissa on alapään ph:ta tasapainottavia tuotteita paljon.

      Mitä "tiukkuuteen" tulee niin eiköhän se ole vain siitä rentoutumisesta kiinni.. Tai toki sulla voi olla sisälmys vaikka täynnä kukkakaalimaista versiota kondyloomasta ja siksi "turvottaa"..

      menisin takasin lääkäriin.

    • uudelleen lääkäriin

      Näitä näppyjä et ilmeisesti ole näyttänyt lääkärille. Kannattaa mennä uudestaan, että tulevat tutkituiksi.

      Tiukkuus johtuu yleensä jännittämisestä, mutta koska gynekologi on neuvonut hankkimaan venytys ja treenausleluja, niin lievää tiukkuutta on. Jos olisi pahempaa, niin gyne olisi suositellut leikkausta.

      Kondyloomaa on tosi montaa lajia, joten niitä näppyjäkin voi olla monta erilaista.

      Kyllä tämä asia helpommin selviää gynellä kuin täällä palstalla.

    • Kumia käyttöön

      Selkeästi uusi gynereissu edessä. Ei noita itse kannata miettiä ja diagnosoida, jos noinkin voimakkaita oireita on. Hiivapuikkoa saa apteekista ilman reseptiäkin, jos se auttaisi, mut jos näppylöitä tms, niin lääkärille mars ja voithan tietysti mainita nuo japanilaiset taudit, joita tiedät, jos on epäilyjä sellaisista.

      Nykyisin kun ihmiset matkustelevat paljon, tauditkin kulkeutuvat ympäri maapallon, että alkaa olla Suomessakin kaiken maailman supertippureita.

      Käyttäkää aina kondomia satunnaisissa suhteissa ja pidemmässäkin, jos on muita kumppaneita, tai ette ole varmoja kumppanistanne.

    • sielu ei mukana

      En itse taudista sano mitään, mutta sinulla on selkeästi huono mikrobikanta. Rupea syömään joka päivä hapankaalia, niin elimistösi saa hyviä mikrobeita. Älä pese haarojasi millään muulla kuin vedellä, jos käytät rasvoja, käytä ainoastaan täysin luonnonmukaisia joissa ei ole yhtään kemikaalia.

      K'äytä luonoonmukaisia siteitä. Älä mene sänkyyn tavan vuoksi. Mene sänkyyn vasta kun et voi olla menemättä, koska rakastat ja haluat niin!

      Nuorilla naisilla tällaiset vulvodynia-tyyppiset oireet johtuvat myös siitä, että he olettavat että PITÄÄ OLLA seksiä, vaikka sielu ei ole hommassa mukana. Se osaltaan selittää myös sitä järkkyä juttua, että parikymppiset tarttevat liukkarieta (ei ois minun nuoruudessani tullut kuuloonkaan, nyt on ihan normi).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1979
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      989
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      868
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      747
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      740
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      718
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      683
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      80
      674
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      662
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      207
      655
    Aihe