Väsynyt ja neuvoton

äiti-92

Olen 20-vuotias melkein 4-vuotiaan vilkkaan veijarin yksinhuoltaja. Tähän saakka olemme lapseni kanssa pärjänneet kaksin, mutta nyt monen vuoden jälkeen lapsen isä haluaa tavata lastaan ja on päässyt kuiville käytettyään kannabista/lääkkeitä päihtyäkseen.

Tapaamiset on aloitettu varovasti, jotta he saavat tutustua rauhassa- lisäksi olen aina itse ollut paikalla, koska en oikein luota lasta isälleen, ainakaan tässä vaiheessa.

Olen aika varautunut tähän vielä tällä hetkellä, mutta silti iloinen että poika saa mahdollisuuden tutustua isäänsä. Kaikki tuntuukin menevän hyvin siihen asti kun poika on valveilla, mutta päiväuniajat tuntuvat olevan hankalia. Riitely alkaa jostain syystä samantien. Lisäksi vanhempani eivät hyväksy tapaamisia ollenkaan, joten välimme ovat huonontuneet huomattavasti.

Tapaamiset eivät oikein suju tällä mallilla, mutten tosiaan uskalla lasta isänsä luo antaa eikä valvotut tapaamiset ole kovin mukavia. Ketään kohtalotoveria/hyviä neuvoja, olisivat kullanarvoisia.!

1

116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äiti86..

      Sosiaalityön tekojään yhteys, kerrot taustat ja he hoitaa loput. Sinua ei syytetä mistään, mutta eihän tuo ole oikein että joudut olemaan paikalla ja varsinkin kun tilanteet ajautuu riitoihin.

      Tai sitten on ehkä parempi sopia isälle tapaamiset ym kolmannen osapuolen kanssa ja jos tapaamisissa esiintyy huolenaiheita tms, tekee surutta lastensuojelu ilmoituksen( jos on entinen päihteiden käyttäjä, niin tuo on valitettavasti mahdollista). Silloin tapaamiset tulevat valvotuksi. Muttä älä hyvä ihminen kuluta voimiasi moiseen, lapsesi tarvitsee niitä enemmän, kuin riita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5305
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      53
      1857
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      136
      1707
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1385
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1250
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      26
      1249
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe