Elämä maanis-depressiivisen kanssa-onko mahdollista lainkaan?

minna

Olen seurustellut kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan miehen kanssa noin 8kk. Seurustelun alkuaikoina kaikki sujui oikein hyvin. Hän oli hyväntuulinen ja iloinen. Sitten alkoi tapahtua. Hän rupesi juomaan , eli minulle tuli selväksi että hän onkin tuurijuoppo. Eli pitkiä juomiskausia, jotka saattavat kestää jopa parikin viikkoa. Putkia on ollut jo 5 ja nyt parhaillaan on 6. putki, joka on kestänyt kohta kaksi viikkoa. Hän ei pysty katkaisemaan putkea. On eristäytynyt yksinäisyyteen eikä tee muuta kuin juo ja nukkuu. Soittelee vähän väliä ja pyytää apua. Mutta ei itse tee mitään asioiden eteen eikä suostu menemään hoitoon. Olen jo pari kertaa soittanut hänelle ambulanssin, mutta siitä ei ole ollut hyötyä. Eivät vastoin hänen tahtoa voi viedä hoitoon, jos ihminen on muuten kunnossa paitsi vain humalassa ja masentunut. Alkoholia menee todella valtavia määriä. Selvinpäin hän on todella mukava ja tulemme hyvin toimeen. Jokseenkin hänen kanssa on vaikea keskustella, koska hän ei halua puhua esim. itsestään tai sairaudestaan saatika alkoholiriippuvuudestaan-nämä kaksi ovat tabuja. Hän on hyvin rauhallinen ja hiljainen. Hänellä on paljon pakonomaisia tarpeita esim siivota jne. Ja minulla ei juurikaan ole paikkaa kotonani, koska hän haluaa tehdä lähestulkoon kaiken. Hän on ottanut ns. komennon kotonani, eikä minulla juurikaan ole sanomista vaikka hän ei asukaan luonani. Hän on joustamaton. Välillä hän on hyvin tunteeton, tai sen oloinen ja kylmäkin. Välillä hän on iloinen hassuttelija. Mutta suurimmaksi osaksi aikaa hän on mielestäni masentunut ja ahdistunut.
Olen siinä mielessä väsynyt ja pelkään, että vaikka hän on aloittanut A-klinikalla hoitosuhteen avohoitona, niin jotenkin arveluttaa, että tuleeko hän ikinä pääsemään viinasta eroon ja kuinka tuo sairaus, joka hänellä on, tulee vaikuttamaan elämäämme. Minulla on hyvin vähän tietoa loppujen lopuksi asiasta.
Lueskeltuani sivustolla, eteeni tulee vain kauhutarinoita, avunhuutoja ja kertomuksia surullisista rikkinäisistä ihmissuhteita, jotka ovat jättäneet ns. terveellekin puolisolle syvät haavat.
Voiko maanis-depressiivisen ihmisen kanssa olla onnellinen ja elää normaalissa parisuhteessa lainkaan?
Onko kenelläkään antaa mitään positiivista kokemusta asiasta?
Onko elämä tällaisen ihmisen kanssa mahdollista?
Tässä kysymys, johon toivoisin asiallisia vastauksia.
Moni tuttuni on sanonut, että jätä tämä mies, ja kysyvät että miksi roikun mielisairaan ja juopon miehen seurassa. Vastaukseni on yksinkertainen. Tutustuin häneen kun hän oli selvinpäin ja mielestäni oma itsensä. Se ihminen, johon rakastuin on hyvä, herkkä ja viisas ihminen. Ja tulimme erittäin hyvin toimeen.
Nyt ajattelen, että hän ei ole oma itsensä ja että se ihminen, jonka näen, on se sairas puoli hänestä joka kausittain ilmestyy tässä sairaudessa, ja että se menee ohitse ja että hän palautuu normaaliksi. En tiedä olenko väärässä. Ei ole aiempaa kokemusta vastaavasta.
Kiitos etukäteen vastauksista ja kommenteista.
Aurinkoista kesää!

24

1624

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taika1965

      Sanoisin, että et ainakaan voi ripustaa onneasi häneen. Voit kai olla onnellinen hänen kanssaan ja/tai ilman häntä. Oma onnesi on lopultakin kiinni omasta asenteestasi. Minä olin (pääosin) onnellinen ex-mieheni kanssa yli 20 vuotta, sitten todella paha mania muutti hänet täysin.

      Nyt opettelen olemaan onnellinen ilman ex-miestäni. Parisuhteessa kaksisuuntaiseen sanoisin, että sinun on todellakin kirjaimellisesti opittava olemaan oman onnesi seppä. Voit nauttia kaikesta hyvästä, ymmärtäen, että sitä ei ehkä jatku kovin kauaa. Voit yrittää selviytyä huonojen aikojen yli ajatellen, että myös ne ajat vaihtuvat taas toisenlaisiksi.

      En sitoutuisi kaksisuuntaisen kanssa taloudellisesti mihinkään, missä minä voisin joutua vastuuseen toisen osapuolen teoista.

      Jos olet henkisesti vahva ja realistinen ihminen, niin voit varmasti elää kaksisuuntaisen kanssa myös onnellista elämää. Et vain voi laskea sen toisen varaan.

      • ;<)

        Hyvä taika, nyt oli hieno kirjoitus.


      • minna

        Kiitos vastauksesta. Mitä mania käsittää sisällään? Minkälaista se on ihan arjessa ja miten se ilmenee? Olen aika tietämätön, koska oma miesystäväni on ollut pelkästään masentunut siitä lähtien kun hänet tunnen, enkä ole nähnyt ns. mania vaihetta.


    • Traumoja

      Rakkaus, se onkin se vaikea juttu... Ymmärrän, itse toimin juuri noin. Toivoisin nyt, että olisin ollut viisaampi.

      Itse en enää jäisi odottelemaan tuossa tilanteessa. Sopisin, että ollaan "ystäviä" ja yrittäisin vain auttaa häntä pääsemään hoitoon Toisaalta mitä enemmän häntä autat, sitä todennäköisempää on, että suhteenne menee karille. Hän kokee sinut hoitajanaan, ei puolisona tai naisystävänään.

      Olet kuitenkin seurustellut vasta 8 kk:tta - irrottautuminen on vaikeaa, mutta mahdollista vielä. En tarkoita vähättelyä, mutta itse sain kulumaan reippaasti yli kymmenen vuotta aviomieheni kanssa, joka sitten sai viimeisen maniansa.

      • minna

        Kiitos neuvosta. Tuosta maniasta jo kyselinkin hieman ylempänä Taikalta. Mutta kuten kirjoitin, olen aika tietämätön tuosta sairaudesta. On hyvin hajanaista tietoa. Mania-jaksoon en ole päässyt "tutustumaan", joten haluaisin tietää kokemuksestasi, jos se ei ole liian tuskallinen ja jos jotain voit kertoa. Ihan siinä mielessä, että yritän kartoittaa tuota sairautta, ennenkuin suhteeni mahdollisesti pitkittyy. En haluaisi "kärsiä" lopunelämääni vääristä ratkaisuista. Olen jo kertaalleen eronnut ja useampi vuosi kului lasteni kanssa yksin. Uusi ihmissuhde, jossa sairas ihminen kuvioissa hieman arveluttaa kieltämättä.


    • Traumoja

      Minna, luepa kokemuksia tuolta ketjusta "Elämää bibosuhteen jälkeen" http://keskustelu.suomi24.fi/node/10123691 - siellä meitä useampia on kirjoitellut kokemuksistaan melkoisen perusteellisesti.

      Traumatisoiduin itse, todellakin tuskallista kokemusta en voi suositella kenellekään. Minusta sinun olisi järkevää pohtia omaa elämääsi ja ottaa etäisyyttä. Minäkin rakastin niin paljon, mutta ei se riittänyt.

    • ninnuli__

      Onko aloittajan miehellä I- vai II-tyypin bipo? Sekin on aika ratkaisevaa, että onko miehellä ainoastaan hypomaniaa vai ihan kunnollista maniaa. Hypomaniassa se järki ei lähde vielä päästä, mutta mania onkin sitten toinen juttu. Mania voi pahimmillaan traumatisoida läheiset. Ja tuo alkoholin käyttö ei ole hyvä juttu. Alkoholismi sairautena on jo yksinään aivan kamalaa. Siihen vielä päälle kaksisuuntainen, niin ei voi hyvää jälkeä seurata. Ja niin kuin "Traumoja" nimimerkki sanoi, niin rakkaus ei todellakaan aina riitä. Rakkaus ei paranna sairautta.

      Itse olen sitä mieltä, että koskaan ei saa ripustaa omaa onneaan kehenkään. Ihminen on aina oman onnensa seppä. Omaa elämää ei saa eikä kannata rakentaa kenenkään varaan, ei terveen eikä sairaan. Elämä on kuitenkin sellaista, että toisesta ihmisestä ei voi koskaan olla täysin varma. Ja sitten koko elämä tuhoutuu, jos on rakentanut sen toisen varaan ja hän päättääkin lähteä tai rakkaus vain haihtuu.

      • minna

        En oikein tiedä minkä tyypin mania hänellä on. Ainakin hänellä on pitkiä masennusjaksoja ( väsymys, äreä jne...voimaton ), en ole nähnyt vielä mania vaihetta. Yksi hulvaton äkkipikainen ostos oli suhteemme alkuaikoina, olisikohan ollut joku mania-vaihe silloin päällä, sellainen lievä. Juttelimme asiasta, ja ostoksia ei enää tehnyt. Itse hän sanoi kerran, että mania-vaihe vaikuttaa häneen niin, että hän tuntee jaksavansa todella hyvin ja unta ei meinaa yöllä oikein saada. On joskus pettänyt aviovaimoaan, ja varmasti erokin tullut sen myötä. On eronnut 4 kertaa. Lapsiakin on. Luulen, että tuo kaikki on ollut manian syytä. Siksi olenkin varauksellinen suhteemme suhteen. Olen saanut lukea kaikkien kokemuksista ja jotenkin vain tuntuu että olen hieman viisaampi ja ymmärsin ainakin sen, etten voi jättää mitään hänen varaansa eikä tulevaisuuttaa kannata suunnitella. Pitää elää päivä kerrallaan. Mulla ainakin on nyt sellainen tunne, että mania tulee viemään hänet mennessään toisen naisen kainaloon jossakin vaiheessa elämää. Asennoudun siihen valmiiksi. Ehkä parempi niin. Hyvää kesää!


    • Traumoja

      Kyllä hypomaniakin voi olla erittäin rankka kokemus. Usein se on siksikin puolisolle vaikea, että kukaan ulkopuolinen ei välttämättä sitä huomaa kun sairas puhkuu itseluottamusta yms. - ennen kuin on myöhäistä.
      Koskaan ei voi tietää eteneekö hypo varsinaiseen maniaan. Siten ero I ja II-tyypin välillä ei ole lopuksi niin selkeä ollenkaan; et voi olla varma, ettei II-tyypille koskaan tulisi maniaa.

    • taika1965

      minna, minun ex-miehellä oli hypomaniaa näin jälkikäteen ajateltuna ainakin 10 vuoden ajan. Hän oli tehokas, optimistinen ja menestyvä. Hypomaanisenakin hän rakasti minua ja lapsiamme ... Siitä kunnon maniasta olen täällä kirjoittanut eri ketjuissa. Sitä viimeistä (yhdessä minun kanssani) maniaa edelsi yksi lievempi mania, jonka nyt jälkikäteen maniaksi tunnistan. Jos googletat manian, niin tietoa löytyy.

      Näin läheisen kannalta mania minulle tarkoittaa totaalista persoonallisuuden muutosta. Omaa exääni ajatellessa tulee mieleen, että oli aivan kuin piru olisi vallannut hänet, se tunnekylmyys oli hyytävää.

      Maniaa olen miettinyt. Näyttää todellakin siltä, kuin mania olisi itsenäinen olento, joka on vallannut ihmisen. Se entinen ihminen on poissa ja mania on muuttanut hänen tilalleen. Mania ei halua paljastua. Se peittelee itsensä ja saa valloittamansa ihmisen jättämään kaikki läheisensä. Mania ajaa ihmisen toinen toistaan järjettömimpiin tekoihin tuhoten tämän sosiaaliset suhteet ja talouden. Mania pakenee kaikin keinoin sitä, jos se yritetään häätää elättäjästään. Se valehtelee, piilottelee, syyttää muita ja lähtee valloittamansa ihmisen kanssa karkuun. Mania on kiero, ovela ja nopea. Mania on usein suuruudenhullu ja seksihullu. Mania haluaa vain huvitella, eikä se kanna vastuuta kustannuksista eikä muista seuraamuksista. Mania ei lepää, eikä halua olla paikoillaan. Tällainen oli minun tuntemani mania. Minun ex-mieheni oli sen manian vastakohta, kunnes mania valtasi hänet.

      Ero hypomanioihin oli se, että silloin ex-mieheni persoonallisuus säilyi, kunnon mania teki hänestä kuin toisen henkilön.

    • Traumoja

      Taika kuvaa osuvasti maniaa. Tunnekylmyys on karmaisevaa, samoin persoonan muutos. Sitä ihmistä, jonka ennen tunsit ei enää ole. Minusta hypomania edeltää maniaa. On vaikea tietää, meneekö vaihde kuutoselle vai pysytäänkö hypon puolella...

    • minna

      KIITOS kaikille vastauksista. Olen lukenut kirjoituksenne ja kaivanut tietoa netistä. Hienoa, että olen saanut lukea kokemuksistanne ja kuulla mielipiteitä. Se kaikki tieto on NIIN kullanarvoista ja auttaa ymmärtämään paremmin. Mistäpä muualta tätä tietoa saisikaan muuten. Mukavaa kesää kaikille!

      • siihen jäänyt

        Lähde pois kun se vielä on helppoa,älä jää siihen!


    • kumpivaikampi

      Hei!

      Tapailen ja en tapaile miestä, jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Etäisyyttä olen ottanut nyt. Hänellä on kuin kaksi persoonaa, tämä herkkä ja huomioonottava, yhteydessä oleva ja sitten tämä, mikä taas jätti minut. Kylmä ja tunteeton. Ilmoitti ettei tunteita ole ollutkaan, ja haluaa olla yksin. Hänen juttunsa ei ole parisuhde ja kaveruuskin ei kiireiden vuoksi onnistu. Kuitenkin painaa ylipitkiä työpäiviä taas sekä vaihtoi työpaikkaa. ja tapailee muita. On ilkeä, äreä ja vihainen minulle. Lyö puheluja korvaan jne. Minä ärsytän häntä jne.Ja tämä vaihtui alle viikossa siitä kun kertoi rakastavansa ja välittävänsä jne.
      Tätä jättämistä ja rakastamista vuoroon on jatkunut jo pitkään.
      Nyt en enään tiedä kumpi näistä persoonista on oikea hän. Viimeksi tämä alkoi samaan aikaan viime vuonna. Nyt en jaksa itse enää ottaa yhteyttä. Mitä tässä enää on mahdollista tehdä, kun antaaa toisen mennä..

      • saman_kokenutN

        Tuttu tunne. Kannattaa antaa toisen vaan mennä, ettet joudu samaan suhdehelvettiin, mitä täällä monet on kokeneet. Varsinkin kun heti alusta lähtien on noin vaikeaa, niin miksi se siitä muuttuisi. Oma eksäni oli viikon suhteen jälkeen jo jättämässä minua. Sitten yhtäkkiä rakastikin. Sitten olikin jo ihastunut toiseen ja taas jättämässä minua. Tätä se oli koko suhteen ajan. En toivo sitä helvettiä kenellekään. Ei kannata edes ottaa vastaan enää yhteydenottoja. Sydämesi saat vain särkymään tuolla tavoin.


      • taika1965

        kumpivaikampi, se kylmä jättäjäpersoona on mania, ehkä vielä tuossa vaiheessa "vain hypomania". Tasaisuus löytyy oikealla lääkityksellä ... , mutta kun mania ei halua paljastua eikä se halua tulla tukehdutetuksi.

        Todella v-mainen tyyppi tuo mania, eikä se itse tiedosta sitä tai se ei vain välitä. Sen ehdoilla ei kannata pelata, sinä häviät siinä pelissä. Koska et ole naimisissa ja yhteisiä asoita ei teillä varmasti vielä paljoa ole, niin sinä voit vedellä vielä helposti rajat sille, mitä katselet ja mitä et.
        Älä hyväksy maanista käytöstä - äläkä missään nimessä ala uskomaan sen sepustuksiin ja syytöksiin.


      • taika1965
        taika1965 kirjoitti:

        kumpivaikampi, se kylmä jättäjäpersoona on mania, ehkä vielä tuossa vaiheessa "vain hypomania". Tasaisuus löytyy oikealla lääkityksellä ... , mutta kun mania ei halua paljastua eikä se halua tulla tukehdutetuksi.

        Todella v-mainen tyyppi tuo mania, eikä se itse tiedosta sitä tai se ei vain välitä. Sen ehdoilla ei kannata pelata, sinä häviät siinä pelissä. Koska et ole naimisissa ja yhteisiä asoita ei teillä varmasti vielä paljoa ole, niin sinä voit vedellä vielä helposti rajat sille, mitä katselet ja mitä et.
        Älä hyväksy maanista käytöstä - äläkä missään nimessä ala uskomaan sen sepustuksiin ja syytöksiin.

        Vielä maniasta sen verran, että mania todellakin vaihtelee työpaikkoja, asuntoja, paikkakuntia ja maita. Se innostuu uusista harrastuksista ja ihmisistä. Se ei siedä vastustusta ja on röyhkeän ylimielinen. Se ostelee vaatteita, teknisiä vempaimia, autoja, veneitä, moottoripyöriä ja vaikkapa taloja. Jos se asuu naisessa, niin se saa siivousvimmoja ja juoruaa tauotta puhelimessa. Se halveksii omaa "nykyistä/entistä partneria" ja rakastuu uuteen. Tai rakkaus on väärä sana, uusi partneri on sille pakkomielle, johon mania totaalisesti fixautuu. Mania myös velkaantuu ja elää yli varojensa.


      • 10 + 5
        taika1965 kirjoitti:

        Vielä maniasta sen verran, että mania todellakin vaihtelee työpaikkoja, asuntoja, paikkakuntia ja maita. Se innostuu uusista harrastuksista ja ihmisistä. Se ei siedä vastustusta ja on röyhkeän ylimielinen. Se ostelee vaatteita, teknisiä vempaimia, autoja, veneitä, moottoripyöriä ja vaikkapa taloja. Jos se asuu naisessa, niin se saa siivousvimmoja ja juoruaa tauotta puhelimessa. Se halveksii omaa "nykyistä/entistä partneria" ja rakastuu uuteen. Tai rakkaus on väärä sana, uusi partneri on sille pakkomielle, johon mania totaalisesti fixautuu. Mania myös velkaantuu ja elää yli varojensa.

        Ja nää kaikki piirteet sopii myös epävakaaseen persoonallisuuteen. Kannattaisi mielummin kirjottaa, että joillakin on tällaiset oireet maniassa. Kaikilla kun ei ole samoja oireita. Myös normaalit ihmiset ovat monetkin velkaantuneita ja elävät yli varojensa. Kaikilla bipoilla ei ole luottotietoja tai työpaikkaa, joten miten voi ostaa taloja tai mitään muutakaan turhaa? Ilman rahaa ei myöskään muuteta ulkomaille tai edes toiselle paikkakunnalle. Monet tuntemani bipot eivät harrasta mitään. Maniassa korkeintaan harrastavat baarissa käyntiä ja irtosuhteita.


      • minna
        taika1965 kirjoitti:

        Vielä maniasta sen verran, että mania todellakin vaihtelee työpaikkoja, asuntoja, paikkakuntia ja maita. Se innostuu uusista harrastuksista ja ihmisistä. Se ei siedä vastustusta ja on röyhkeän ylimielinen. Se ostelee vaatteita, teknisiä vempaimia, autoja, veneitä, moottoripyöriä ja vaikkapa taloja. Jos se asuu naisessa, niin se saa siivousvimmoja ja juoruaa tauotta puhelimessa. Se halveksii omaa "nykyistä/entistä partneria" ja rakastuu uuteen. Tai rakkaus on väärä sana, uusi partneri on sille pakkomielle, johon mania totaalisesti fixautuu. Mania myös velkaantuu ja elää yli varojensa.

        kyllä ja kyllä!! pakkomielteiden varassa toimii omanikin. Ja juuri se, että ne exät oli kaikki joko sairaita tai muuten väärässä...miten osuvasti kirjoititkin. Oma miesystäväni on myös ollut ulkomailla, ja asunut monella eri paikkakunnalla. Ammatteja on useampia. Avioerojakin jo 4, suhteita varmaan satoja....


    • taika1965

      Niin sopiikin. Olen jo ehtinyt ajatellu tuota ... Olen myös lukenut, että samoista lapsuusajan ( geneettinen alttius) syistä miehille kehittyy narsistinen persoonallisuushäiriö ja naisille taas epävakaa persoonallisuus. Eli narsismi ja epävakaa ovat hyvin lähellä toisiaan. Kovasti toisiaan muistuttavat myös mania ja narsismi - ja niitä epävakaan piirteitä siis löytyy myös.

      Ei kaikki maanikot tietenkään tee kaikkea kirjoittamaani ja jotkut tekevät vielä paljon enemmän. Muutoksen halu näyttää kuitenkin olevan hyvin tyypillistä manialle jossain muodossa lähes aina. Ja joskushan ne luottotiedot sitten on menetetty ja maine sillä tavalla, että lainaa ei saa edes tutuilta. Jotkut maanikot keksivät varmasti edelleen luovia ratkaisuja toteuttaakseen unelmiaan ... Unelmien toteuttamista ja satumaailmassa liitelyähän se mania on. Se loppuu sitten kun vauhti pysähtyy ja alkaa masennus. Epävakaat ja narsitit taas jatkavat omaa sooloiluaan. Kirjoitin tietenkin - vaikka yleistänkin - vain oman kokemukseni pohjalta. Kirjoitan aina oman mielipiteeni, vaikka en joka lauseessa mainosta, että minä ajattelen näin.

    • tinttamaarit

      No ei me epävakaat kaikki mitään narsistia muistuttavia ihmishirviöitä sentään olla. Itse sain epävakaan diagnoosin sen vuoksi, kun miesten kanssa oli aina riitoja ja itsetunto on maailman surkein. Ei se tee musta narsistista. Mutta ilmeisesti tuo epävakaan diagnoosi tulee näillä piirteillä sitten jo. Kai tässäkin on sama juttu ku kaksisuuntaisuudessa, että toisilla sairaus on pahempi ku toisilla. Ja toisilla persoonallisuushäiriö on pahempi. Enhän mäkään täytä kaikkia epävakaan piirteitä, kuten itsetuhoisuus, päihteiden käyttö, riippuvaisuus toisista, irtosuhteet ynnä sellaset. Kai meitä ihmisiä on erilaisia.

    • Biporiina

      Mielestäni sinun tulee määrätä rajat parisuhteellenne. Vaikka kumppanisi on sairas, ei hän kuuntele, eikä aseta sinun tarpeitasi ensisijalle, kuten suhteeseen sitoutuneen aikuisen kuuluisi tehdä.
      Alkoholisti on alkoholisti, oli taustalla mikä sairaus tahansa. Sinun sijastasi hän valitsee alkoholin, mikä on näyttöä piittaamattomuudesta. Koska hän on muutenkin psyykkisesti sairas, on alkoholista kieltäytymnen erityisen tärkeää itsensä hoitamista. Yksinkertaisesti hän ei välitä tai halua parantua ...mille epäkohdalle sinäkään ett voi mitään. Alkoholisti käytöksellään traumatisoi läheisiään, jolloin perhe tuntee itsensä sairaammaksi, mitä itse bipo. Tässä pelissä vastuuntuntoinen kumppani sairastuu itse, ja sinun on hyvä tunnistaa suhteenne riskit ennakkoon. Koska kyse on käytöshäiriöstä ei pidä asettaa tunteita ensisijalle, vaan tehdä ratkaisut sen mukaan, mitä pitää hyvänä tapana elää.

    • v.Brubächksön

      Mieskaverisi on saannut diagnoosikseen maanis debressiivinen.Toisaalta joka ihmisellä on jotain heikkoja puolia,mutta hyviä piirteitä kannattaisi katsoa enemmän.Jos jatkat tai ei hänen kanssaan on täysin sinunkin asiasi.Hänen juominen samannaikaisesti ei välttämättä ole niin terveellistä lääkitysten kanssa.Jos hänellä on tavannomaiset maanikon lääkkeet,pitäisi hänen tulla toimeen melko hyvin? Jos mukana on paljon muutakin voi se olla juomisesta taikka jostain muusta syystä,ja voi ehkä tehdä hieman sivusta vetoa?Virheetöntä ihmistä on turha hakea,mutta vähemmän ja enemmän vaivaista varmaan löytyy?Olet nykyiseen kai kiintynyt koska pohdiskelet elämäänne ja tulevaisuuttanne.Katsele hyvällä ja pahalla viellä vähän,ja tapahttuko jotain varsinaista tai ei? Laskelmoi ajankulussa mitä teet? Maanis Depressiivisiäkin on erillaisia kuten kaikkia muitakin ihmisiä.Tuo diagnoosi ei ole mikää ylipätevä kaikille,että olisivat aivan samanlaisia?

    • LK

      En ole itse seurustellut bipon kanssa mutta tiedän pari pariskuntaa jossa miehellä on, ihan onnellista perhe-elämää vaikuttaisivat elävän. Toki sitten näillä on tuo bipo saatu aika hyvään tasapainoon niin ettei oireistoa juurikaan näy. Mutta rajummista tapauksista en tiedä.

      Joten veikkaan näin: Bipolaaritautia sairastavan kanssa voi elää onnellisesti, paitsi jos sen oireilu on semmoista ettei voi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe