Miksi Varkauden kaupunki hakee jatkuvasti "päällekkäisiä" virk..

Saa sitä aina kysyä

Olen jo pitempään kiinnittäny huomiota siihen, kun kaupungille on haussa uusia virkoja, niin usein ne on miltei päällekkäisiä jo olemassa olevien kanssa, tai sitten haetaan henkilöä hoitamaan saman tyylistä "projektia" kuin Navitas -kerhossa on meneillään.

Esim. tämän päivän lehdessä oli useita kaupungin paikkoja auki. Vaikkapa tuo "hankepäällikkö", eikö jumalauta kaupunkin elinkeinoyhtiö Navitas Kehityksestä löydy joku kynänpyörittäjä projektipäällikkö tuohon työhön? Mitä olen kuullut ja lukenut meneillään olevista hankkeista, niin ei työntolsketta liikoja ole Kehityksessä.
Kaiken huippu on nämä kaksi "yrityspalvelun työntekijää". Eikö Navitas Kehitys voi hoitaa yrityspalveluita, kun siellä näyttää olevan ainakin kaksi henkilöä hoitamassa yritys- ja rekryhankkeita? Ei voi tavallinen veronmaksaja ymmärtää, selittäkää?

Mikä ihmeen hinku kaupungilla on paisuttaa henkilöstöään, vaikka samaan aikaan väki vain kaupungista vähenee. Meinaako kaupunkin kilpailla Navitas Kehityksen kanssa vuoden työllistäjä palkinnosta, -eniten onnistunut lisäämään henkilöstöään...
Äly hoi älä jätä, jokainen näkee mihin liika byrokratia lopulta ajaa. Esim. Kreikassa, Portugalissa, yms. Ei meidän verot riitä tämmöseen, vielä kun pitää tukea noita edellä mainittuja maitakin...

Hölmöläiset kanto säkillä valoa pimiään mökkiin. Suomalaiset maksaa ilolla lisää veroja jotta herroilla olisi kivaa, niin etelässä kuin täällä kotosallakin. Vai mitä?

11

335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KokkeliKomissaarille

      Kuka kunnallisvaaliehdokas uskaltaa ottaa tapetille esim. Navitas Kehityksen, kaupungin nykyisen poliikan, hyvävelipiirin, yms.?

      Puolueella ei ole väliä, vaan siitä mitää lupaa tehdä ja myös ainakin yrittää näkyvästi tehdä asian eteen töitä. Iso laiva kääntyy hitaasti... Nyt rohkeasti omat kannat esiin, vai onko puolueveljien painostus/pelko niin kova että ei uskalleta asiohin tarttua?

      Vielä on ääniä paljon jaossa. Eikä se tarkoita että persuja äänestän, jos nykyinen meno ei miellytä. Parissa puolueessa on fiksun oloisia kavereita, kunhan vaan tulisi mielipiteineen esiin. Eli ihan turha on tähän tulla persutautisen messuamaan.

      • Punkitko levittää?

        Mikä on persutauti? Vaarallinen ja paikallinenko?

      • perstäessä mäessä
        Punkitko levittää? kirjoitti:

        Mikä on persutauti? Vaarallinen ja paikallinenko?

        En tiedä mikä levittää. Parilla henkilöllä on tauti päässy jo pahalle asteelle, joka puolella näkee pötyjä, paaniksia. Persut tulee kuulemma jo uniin ja raitis mieskin joutuu pulloon tarttumaan. Jos kaupungilla näet henkilön jolle oireet sopii, niin hyvä ihminen neuvo häntä hakeutumaan hoitoon.

    • 42-1

      Olpa avartava katsaus! Tuossa alempana olet eri nimimerkillä jatkanut. Yksi paha vika vain, että persutautisi paistaa läpi. Et malta olaa sotkematta Kreikkaa jokaiseen juttuun. Kerro yksikin hanke mitä ryhdytään ajamaan. Tosin kaikki päätökset vielä toistaiseksi tehdään demokraattisesti valtuustossa. Lyöppä nimiä kehiin, joilla päästään asioissa parempaan suuntaan. Vaaleissa.

      • tuli munakokkeli hoo

        Etpä ole sinäkään sen parempi. Viet asiat sivuraiteille heti ja välttelet tosiasioita, sama olevan myös tosielämässä.

        Kreikka on hyvä esimerkki, koska sitä on rummutettu vuoden verran. Oletko sitä mieltä että esim. Kreikasta ei saisi puhua? Pitäisi olls hiljaa ja hyväksyä rahan loputtomalta vaikuttava lapiointi etelän maille? Sitä mieltäkö olet? Taidat olla myös sitä mieltä että Varkauden negatiivisiä asioita ei saisi tuoda julki, jotta hommat pyörisi samaan malliin?

        Pysytään aiheessa. Mikä hinku on nyt tullu palkata lisää väkeä, vaikka byrokratiaa karsimalla, saisi samat hommat hoidettua tehokkaammin?

        Tuohon persutautiin jota podet, se on diaknosoitu nimellä Vera Finni timere-- kuukkeli käänti vapaasti "persujen pelko".

      • kokkeliks män koko
        tuli munakokkeli hoo kirjoitti:

        Pyysit lyömään nimiä pöytään, joilla asiat voisi muuttua. Minulla ei ole ketään tiedossa, lue tarkemmin niin huomaat sekavasta kirjoituksestani että kysyin kuka ehdokas uskaltaa tarttua asioihin.

        Ei muuta. Katotaan kunhan alkaa vaalipeli että mitkä on kenenkin teesit ja sen mukaan numeroita raapustellaan. Ole edes tyytyväinen että äänestän, moni tuntuu olevan kun haaleessa veessä ja vähät välittää mistään. Sitten ihmetellään myöhemmin miks tää meni näin persuulleen ja parhaassa tapauksessa nostaa kytkintä ja muuttaa toiseen kaupunkiin.

        Oisit vaan jääny bensapojaks...

      • Korintin kanal

        Kyllä Kreikasta saa puhua. On olemassa oikein Kreikka Palstoja. On kyllä kaukaa haettu jos Varkaus palstalla kirjoitellaan jatkuvasti Kreikan taloudesta. Tosin olen samaa mieltä, että turhaa on kirjoittaa PerSuistakin. Unohdetaan mitään tekemättömät asiat . Varsinkin asiat joihin emme voi vaikuttaa. Kuten Kreikan talous. Kreikkalaiset päättää itse suunnastaan.

      • totuus on toinen

        Kertoisitteko miksi demarit Koivula ja Ilonen vastustavat vammaispoliittista ohjelmaa ja miksi valtuusto filmissä Koikkalainen valehtelee, että hänen aikanaan on päivitetty joka vuosi?
        Kehitysvammaisten asemasta

        4.8.2011 21:57 Samuli VoutilaKotimaa, kehitysvammaisuus, työllisyys, yhteiskunta4 kommenttia
        ilmoita asiaton viesti
        .

        Luin tänään Helsingin Sanomien kirjoituksen, joka käsitteli kehitysvammaisilla teetettyä palkatonta työtä. Uutinen oli otsikoitu ”Moni kehitysvammainen tekee työtä palkatta”. Aluksi uutinen herätti minussa inhoa ja lievää vihan tunnetta - miten kukaan voi käyttää noin surutta toista ihmistä hyväkseen?

        Olen aina tuntenut vahvaa empatiaa kehitysvammaisia kohtaan. On hienoa nähdä heitä tekemässä töitä meidän muiden ihmisten parissa, siivoamassa hampurilaisravintoloiden tiloja, keräämässä kaupassa tyhjiä koreja, viemässä kärryjä oikealla paikalle jne. En tarkoita tällä sitä, etteivätkö kehitysvammaiset voisi tehdä mitään muuta työtä. Heille täytyy tarjota työtä, joka on mielekästä ja johon he henkisiltä ja fyysisiltä voimavaroiltaan kykenevät. Sitä paitsi, onko olemassa työtä, joka olisi arvokkaampaa kuin toinen? Henkilökohtaisesti en usko, että on. Uskon, että työn tekeminen kehistyvammaisille on erityisen tärkeää, ja on hienoa nähdä, kuinka onnellisia ja ylpeitä he ovat omasta työstään. Luulen, että jokainen ihminen hakee hyväksyntää yhteisöltä ja yhteiskunnalta, enkä usko että kehitysvammaiset olisivat tässä poikkeus. Se, että heille tarjotaan edes jonkinlaista työtä, on yhteiskunnalta ja yhteisöltä osoitus siitä, että hyväksymme heidät joukkoomme. Jokainen työ on arvokasta ja jokaisesta työstä kuuluu saada myös työn mukainen palkka. Kehitysvammaiset eivät saa olla nyt, eivätkä tulevaisuudessa, poikkeus tässä asiassa. Yrittäjät ja yritykset jotka työllistävät kehitysvammaisia, osoittavat yhteiskunnallista ja yhteisöllistä selkärankaa. He hyväksyvät heidät osana meitä ja tämän kaltaista toimintaa täytyy tukea.

        Tämän tyyppiset työelämän ongelmat eivät rajoitu koskemaan pelkästään kehitysvammaisia, vaan myös autistisilla ihmisillä on samankaltaisia ongelmia. On pöyristyttävää, ettei yhteiskunnallisella tasolla ohjata rahoitusta ja voimavaroja näiden ihmisten työllistämiseen. Tästä hyötyisivät ennen kaikkea kyseiset ihmiset, mutta myös heidän läheisensä ja me kaikki kanssaihmiset. Onko järkevää sulkea ihmisiä laitoksiin ja koteihinsa, kun me voisimme auttaa heitä ja he myös samalla meitä?

      • KIKKELISKOMISARIO
        kokkeliks män koko kirjoitti:

        Pyysit lyömään nimiä pöytään, joilla asiat voisi muuttua. Minulla ei ole ketään tiedossa, lue tarkemmin niin huomaat sekavasta kirjoituksestani että kysyin kuka ehdokas uskaltaa tarttua asioihin.

        Ei muuta. Katotaan kunhan alkaa vaalipeli että mitkä on kenenkin teesit ja sen mukaan numeroita raapustellaan. Ole edes tyytyväinen että äänestän, moni tuntuu olevan kun haaleessa veessä ja vähät välittää mistään. Sitten ihmetellään myöhemmin miks tää meni näin persuulleen ja parhaassa tapauksessa nostaa kytkintä ja muuttaa toiseen kaupunkiin.

        Oisit vaan jääny bensapojaks...

        Kukakahan ottaa vaaliteemakseen taas ARJEN TURVALLISUUS!!!hah hah ha

    • Maksumies olen minäkin

      Millään tavoin kyseenalaistamatta kirjoitustasi. Toimista osa liittynee tähän hallituksen esittämään kokeluun työllistää pitkäaikaistyöttömyyden alla olevia henkilöitä. http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/aek/tyollisyys/kuntakokeilu/Sivut/default.aspx. Varkaudessa kun on kuitenkin tuo pitkäaikaistyöttömyys maan kärkitasoa. Sinänsä toiminnoissa on ristiriitaista se, että työvoimahallinto (TE keskuksen alla oleva toiminto) hakee itse säästöjä. Nyt tämän säästön maksumieheksi joutuu kunnat. Työmarkkinatuen kuntaosuuden osan, kun kaupunki joutuu maksamaan itse. Ei tuo työllisyyden kuntakokeilu kuitenkaan ole niin huono, etteikö sitä kannata tarkastella osana pitkäaikaistyöttömyyden vähentämistä.

      En tiedä kumpiko on sitten hölmömpää hommaa antaa luukulta rahaa vai pyrkiä erilaisilla toimenpiteillä työllistämään. Se nyt on kuitenkin tosiasia, että teollisuuden työpaikkoja ei ole koko Suomessa näköpiirissä, johon Varkautelaiset työllistyisi. Toisin oli Kajaanin seudulla. Siellä aika moni työllistyi Talvivaaraan. Nyt tuo kokonaisuus yritetään painaa maanrakoon. Tietysti on huolehdittava ympäristöstä ja vältettävä 70 luvun lievestuorelaista ilmiötä.

    • joo joo joo

      Matti on laittanut valitusta ja selvityspyyntöä eteenpäin.

      Ei löytynyt joo joo miestä hakijoiden joukosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe