Siitepölyallergia? Silmät oireilee...

*Coton*

Heip,

ongelmana siis mitä todennäköisemmin siitepölyallergia. Koira oireilee vain silmillään (silmät vuotaa, silmäluomet punoittaa ja silmät myös kutiavat voimakkaasti). Oireet alkoivat 8-vuotiaalla uroskoirallamme nyt ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Epäilin itse siitepöly-/katupölyallergiaa, kun itse aloin oirehtimaan samoihin aikoihin koirulimme kanssa. Eläinlääkärissä ollaan käyty kolmesti ja silmät joka kerta tutkittu huolellisesti. Niissä ei ole havaittu roskia tai haavoja, silmät eivät myöskään ole liian kuivat. Myös ell epäilee oireiden johtuvan pölystä... Kolme kertaa ollaan oltu jo kortisonikuurilla, nyt on menossa vaihe, jossa kortisoniannostus on 1/4 tabletti kerran päivässä. Eläinlääkärin määräämät silmätipat loppuivat reilu viikko sitten ja edelleen toinen silmä hieman punoittaa luomi on punainen ja aavistuksen turvoksissa.

Kysymys kuuluu: millä pääsisimme noista kortisoneista eroon ja saisimme silmäoireet kuriin? Koiraa on ruokittu jo monta vuotta keitetyllä, muusatulla perunalla ja porsaan jauhelihalla, jossa hieman rypsiöljyä ja monivitamiinijauhetta. (Koira on allerginen ainakin viljoille, naudalle ja kanalle, joten en usko näiden äkillisesti alkaneiden silmäongelmien johtuvan ainakaan nykyisestä ruokavaliosta.)

Eläinlääkäri kertoi, että antihistamiineja voi kokeilla mutta niiden tehoa koirilla ei olla pystytty kovin vahvasti todistamaan. Onko joku, jonka koiralla antihistamiini toimii? Entäpä sitten silmätipat? Itse joudun välillä kesäisin käyttämään omiin punoittaviin silmiini allergiasilmätippoja (Lecrolyn 40 mg/ml) - voiko näitä samoja tippoja antaa koiralle? Mitään kortisoniahan niissä ei ole, vaan vaikuttavana aineena on natriumkromoglikaatti.

Olisin erittäin kiitollinen, jos saisin teiltä muilta allergisten koirien omistajilta vinkkejä siihen, miten selviäisimme alkaneesta kesästä ja voisimme nauttia siitä kuten aina ennenkin - ilman kortisonia!

2

2571

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perhonen

      Heippa

      Tuttua on ...
      Cockerspanielini on täysin allerginen 18 eri tuotteelle ..pääasiassa kasveille
      kaikki punkkit &homeet ...koivu pujo...ja monen monta
      ruoka ainoastaan herne maissi ja peura
      ruokavaliona raakaruoka ja ELallergia nappulat
      silmät oireili tosi pahasti löysät luomet jotka leikkauksella tiivistettiin
      monen montaa antipiottia kokeiltiin ..nyt joka ilta OFTAN DEXA-CHLORA TIPAT silmiin..ja huuhtelua Natriumklorid liuoksella..toisessa silmässä löntti ..EL sanoi kyynelkanava pitää huuhtoa...olemme sinne menossa ..tehdään rauhoituksessa..Jatkuva kokkipakteeri iholla...siihen myös antipiotti..ja Malasep pesuja...antihistamiinia ei olla kokeiltu...meillä kokeiltiin myös monia silmätippoja kunnes löytyi tämä ja se toimii..tsemppiä teille ...nim..Perhonen

    • *Coton*

      Kiitos perhoselle vastauksesta :) Meillekin nuo Oftan Dexa-Chlora -tipat ovat tuttuja mutta ajattelin, että voisiko jotain muita silmätippoja kokeilla? Siis jos/kun kerran on vahva epäilys oireiden johtuvat siitepölystä, niin miten ihmisten allergiasilmätipat mahtaisivat toimia ja voiko niistä olla jotain haittaa? Esim. tuota Lecrolynia (ja monia muitakin allergiasilmätippoja!) saa apteekista ilman reseptiä, samaten antihistamiinia. Ei sitten tarvitsisi siihen kortisoniin enää turvautua, saatikka ravata jatkuvasti eläinlääkärissä... Eikö kellään ole näistä tietoa tai omakohtaista kokemusta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      3978
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2871
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2292
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1301
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      889
    6. 131
      865
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      824
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe