Roolimallit

12

131

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iloista antajaa

      Luoja rakastaa :D

    • 4D tähti

      Ehkä Miss Ohio on aikaansa edellä. Eihän seksipalveluiden tarjoamisessa ole mitään likaista ellei suuri yleisö sitä likaisena pidä. Maailma tarvitsee edelläkävijöitä. On tietenkin sekin mahdollisuus että Mss Ohio ei olekaan edelläkävijä, vaan vain pikkuisen yksinkertainen. Onhan hän sentään missi ja nainen.

    • Tekee hyvää tuomitsemaan tottuneelle konservatiiviselle puolelle Amerikkaa sellainen lausunto. Bush vanhempi sanoi joskus, että hän haluaa amerikkalaisen perheen olevan kuin Waltonin perhe eikä Simpsonin perhe. Siloista, puhtoista ja kunnollista. Maailma ei vaan ole sellainen eikä varsinkaan yhteiskunta, jonka bushit sun muut on rakentaneet.

      • Jep! Helppoahan se on Bushin perheen ja muiden ökyrikkaiden katsella maailmaa omasta norsunluutornistaan, kun miljoonaomaisuudella on kehitelty oma kupla, jossa voivat turvallisesti elää ja etääntyä todellisuudesta.
        Elämän (maailman) realiteetit eivät heitä häiritse. Kaikki elämän rooli- ja harhaiset kiiltokuvamallit voidaan hankkia ympärille. Niistä he voivat rakentaa oman utopistisen todellisuutensa, johon vielä kaiken lisäksi uskovat.
        Näistä monimiljonääreistä oli kerran mielenkiintoinen artikkeli lehdessä, siinä kerrottiin suljetusta ja ylellisestä maailmasta, jossa elää hyvin pieni prosentti väestöstä.
        Valitettavaa, mutta totta.


    • Nasdaq

      Miss Utahin tiedetään lausahtaneen, että hän ei tiedä missä Ranska on, mutta haluaisi liftata sinne.

      • ehkä..

        neito on tarkoittanut Uutta Ranskaa.


      • Nasdaq
        ehkä.. kirjoitti:

        neito on tarkoittanut Uutta Ranskaa.

        Ei tarkoittanut, sillä hänen tiedetään puhuneen Eiffel-tornista ja lumoavasta Pariisista.

        En sitten tiedä mitä lumoavaa näissä mainituissa yksityiskohdissa on.


      • champs elysees
        Nasdaq kirjoitti:

        Ei tarkoittanut, sillä hänen tiedetään puhuneen Eiffel-tornista ja lumoavasta Pariisista.

        En sitten tiedä mitä lumoavaa näissä mainituissa yksityiskohdissa on.

        ei voi tietää, pitää käydä itse paikan päällä


      • Nasdaq
        champs elysees kirjoitti:

        ei voi tietää, pitää käydä itse paikan päällä

        Pariisi on yksi elämän avainkohdista (supersolmuista), joiden ohittaminen ei elämässä onnistu. Itse törmäilin siellä kyllästymiseen asti ollessani interreil-ikäinen.

        Nyttemmin olen antanut sille rauhan - tai itselleni rauhan siitä.


    • Toi on sitä ikäluokkaa, kun se istu telkarin edessä sipsipussi kädessä ja katteli Pretty Womania ajatellen, waaaau mä haluun isona kans olla Pretty Woman. :-)

      Usko pois, kyllä tuolle tarjouksia varmasti satelee raharötköiltä. :-)

      • ............

        Ainakin ton lausahduksensa jälkeen..


    • Miss Ohio

      Miss Ohion järjenjuoksu ei pelitä, se ei onneksi ole kauneuskilpailuissa ainoa kriteeri.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      148
      8168
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      32
      3260
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      404
      2415
    4. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      29
      2002
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      289
      1885
    6. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      168
      1789
    7. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      20
      1650
    8. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1495
    9. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      22
      1293
    10. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1279
    Aihe