Olin kävellyt kaupungilla koko päivän asiasta toiseen, kunnes nälkä yllätti minut, joten päätin mennä ensimmäiseen ravintolaan, mikä tulisi vastaani. Kun menin ravintolaan sisään, siellä ei ollut ketään muuta kuin tarjoilijatar, joka tervehti minua ystävällisesti. Tervehdin takaisin hymyillen ja kävelin suoraan pöytään. Hän toi minulle ruokalistan ja meni keittiön puolelle. Siinä vaiheessa taisin olla jo hieman ihastunut häneen. Kun minulla oli mukana kynä ja paperilehtiö, ajattelin kirjoittaa sähköpostini, jos vaikka antaisin sen hänelle. Sillä aikaa hän järjesteli jotain tavaroita äänestä päätellen ja kun revein kirjoittamani lapun siististi pöytää vasten pienemmäksi, se päästikin kovan äänen ja järjestely keittiössä pysähtyi. Juuri ja juuri pystyin pidättelemään nauruani.
Sitten hän tuli kysymään hiljaa tilaustani. Taisin olla hieman muissa maailmoissa, kun vastasin: "Mitäh?" Hän meni hieman hämilleen hymyillen ja kysyi uudestaan ujosti. Selitin tilaukseni hänelle huvittuneena ja hän seurasi samalla, kun tuntui, että molemmat alkaisivat nauramaan. Siinä vaiheessa emme käyttäytyneet täysin enää, kuin tarjoilija ja asiakas.
Samalla kun katselin kaupungin menoa ikkunasta, hän teki ruuan itse ja käveli välillä näkösällä vilkaisten minua nopeasti, aivan kuin hän olisi ollut ihastunut. Noh, seurasin itsekkin hänen puuhiaan ihastuneena ja mietein kuumeisesti, mitä sanoisin, jos antaisin kirjoittamani lapun hänelle.
Hän toi viimeinkin niin epäilyttävän ison annoksen, että se melkein pursusi lautasen yli. Kiitin pehmeästi ja hän käveli pois hymyillen. Aloin syömään ja ruoka kyllä maistui varsinkin, kun oli nälkä. Jonkinlainen romanttinen ilmapiiri oli muodostunut. Me oltiin kahdestaan, kun minä söin ja hän välillä tuli näkyviin siten, että me vaihdettiin katseita salaman nopeasti.
Noh, sitten emme olleet enää kahdestaan, kun joku perhe tuli ravintolaan ja lapset olivat ihania, vaikka he pitivätkin älytöntä meteliä. Kun hän tuli ottamaan perheeltä tilausta vastaan, taisin katsella häntä vahingossa vähän liian näkyvästi ja hän huomasi sen nolostuen hieman punastuneena. Kun olin syönyt tämän yli suuren annoksen, hän toi minulle vielä jälkiruuan hymyillen ihastuneena ja helpotuin, kun hän ei ilmeisesti ottanutkaan suoraa katsettani pahasti.
Kun olin syönyt jälkiruokani, menin maksamaan ja hän näytti odottavan minua. Hän kysyi olisiko minulla euro viisikymmentä senttiä, jotta hän voisi antaa takaisin tasarahan. Annoin sen, mutta hän sanoi huvittuneena: "Tämä on kaksikymmentä senttiä." Vastasin: "No, ei sitten olekkaan." Me molemmat nauroimme hillitysti ja hän antoi takaisin kolikkoina. Kun maksu oli hoidettu, en lähtenytkään heti tiskiltä ja hän näytti odottavan minun sanovan jotakin.
Ojensin lapun, jossa oli sähköpostini ja sanoin: "Olisi joskus mukava jutella..." Hän vastasi väliin säteilevä hymy kasvoillaan: "Aha?" Jatkoin puhuen pehmeästi iloisena: "Ei mikään pakko ole kirjoittaa, mutta jos haluat, niin mikään ei estä." Hän katsoi lappua kädestään onnellisen näköisenä ja vastasi melkein äänettömästi: "Okei." Sitten vielä kiitin ruuasta ja me sanoimme näkemiin siten, että me tosiaankin nähtäisiin vielä. Kun poistuin ravintolasta, tuntui kuin olisin lentänyt ja ihmiset välillä katsoivat sitä, kun nauroin ääneen kävellessä. Niin iloinen en ole ollut aikoihin.
----
Tämä siis tapahtui eilen ja olen vieläkin ihan taivaassa. Kuvainnollisesti sanottuna, menehdyn kaipuuseen hänestä. Hän pyörii ajatuksissani jatkuvasti rauhoittaen mieltäni. Tällä hetkellä en toivo mitään muuta, kuin hän tosiaankin lähettäisi sähköpostia minulle. Vielä eilen aamulla olin hieman maissa päin, mutta nyt hän on tehnyt minut onnelliseksi olemassa olollaan. Tiedän, että ihastuneena mielikuvitus laukkaa hillittömästi, mutta toivoisin, että hän voisi tosiaankin olla sellainen ja se ihminen, kenen kanssa viettäisin loppuelämäni.
Sitten hän tuli kysymään hiljaa tilaustani. Taisin olla hieman muissa maailmoissa, kun vastasin: "Mitäh?" Hän meni hieman hämilleen hymyillen ja kysyi uudestaan ujosti. Selitin tilaukseni hänelle huvittuneena ja hän seurasi samalla, kun tuntui, että molemmat alkaisivat nauramaan. Siinä vaiheessa emme käyttäytyneet täysin enää, kuin tarjoilija ja asiakas.
Samalla kun katselin kaupungin menoa ikkunasta, hän teki ruuan itse ja käveli välillä näkösällä vilkaisten minua nopeasti, aivan kuin hän olisi ollut ihastunut. Noh, seurasin itsekkin hänen puuhiaan ihastuneena ja mietein kuumeisesti, mitä sanoisin, jos antaisin kirjoittamani lapun hänelle.
Hän toi viimeinkin niin epäilyttävän ison annoksen, että se melkein pursusi lautasen yli. Kiitin pehmeästi ja hän käveli pois hymyillen. Aloin syömään ja ruoka kyllä maistui varsinkin, kun oli nälkä. Jonkinlainen romanttinen ilmapiiri oli muodostunut. Me oltiin kahdestaan, kun minä söin ja hän välillä tuli näkyviin siten, että me vaihdettiin katseita salaman nopeasti.
Noh, sitten emme olleet enää kahdestaan, kun joku perhe tuli ravintolaan ja lapset olivat ihania, vaikka he pitivätkin älytöntä meteliä. Kun hän tuli ottamaan perheeltä tilausta vastaan, taisin katsella häntä vahingossa vähän liian näkyvästi ja hän huomasi sen nolostuen hieman punastuneena. Kun olin syönyt tämän yli suuren annoksen, hän toi minulle vielä jälkiruuan hymyillen ihastuneena ja helpotuin, kun hän ei ilmeisesti ottanutkaan suoraa katsettani pahasti.
Kun olin syönyt jälkiruokani, menin maksamaan ja hän näytti odottavan minua. Hän kysyi olisiko minulla euro viisikymmentä senttiä, jotta hän voisi antaa takaisin tasarahan. Annoin sen, mutta hän sanoi huvittuneena: "Tämä on kaksikymmentä senttiä." Vastasin: "No, ei sitten olekkaan." Me molemmat nauroimme hillitysti ja hän antoi takaisin kolikkoina. Kun maksu oli hoidettu, en lähtenytkään heti tiskiltä ja hän näytti odottavan minun sanovan jotakin.
Ojensin lapun, jossa oli sähköpostini ja sanoin: "Olisi joskus mukava jutella..." Hän vastasi väliin säteilevä hymy kasvoillaan: "Aha?" Jatkoin puhuen pehmeästi iloisena: "Ei mikään pakko ole kirjoittaa, mutta jos haluat, niin mikään ei estä." Hän katsoi lappua kädestään onnellisen näköisenä ja vastasi melkein äänettömästi: "Okei." Sitten vielä kiitin ruuasta ja me sanoimme näkemiin siten, että me tosiaankin nähtäisiin vielä. Kun poistuin ravintolasta, tuntui kuin olisin lentänyt ja ihmiset välillä katsoivat sitä, kun nauroin ääneen kävellessä. Niin iloinen en ole ollut aikoihin.
----
Tämä siis tapahtui eilen ja olen vieläkin ihan taivaassa. Kuvainnollisesti sanottuna, menehdyn kaipuuseen hänestä. Hän pyörii ajatuksissani jatkuvasti rauhoittaen mieltäni. Tällä hetkellä en toivo mitään muuta, kuin hän tosiaankin lähettäisi sähköpostia minulle. Vielä eilen aamulla olin hieman maissa päin, mutta nyt hän on tehnyt minut onnelliseksi olemassa olollaan. Tiedän, että ihastuneena mielikuvitus laukkaa hillittömästi, mutta toivoisin, että hän voisi tosiaankin olla sellainen ja se ihminen, kenen kanssa viettäisin loppuelämäni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
..tullut mailia?
No jos ei tule mailia voithan mennä katsomaan sitä naista sinne ravintolaan koska tahansa:)
vastausta ja tuskimpa tuleekaan. Ehkä lähestymistapani oli liian nopea taikka hän seurusteli, kukapa tietää. En kehtaa enää mennä ravintolaan, joten parempi vaan unohtaa. Se oli kyllä poikkeuksellisen vahva ihastus, mutta elämä ei ole satua...