VAIKKA TEKSTIÄ ON PALJON, pyydän että lukisitti sen ja neuvoisitte. 15v poika. Olen joutunut katsomaan vanhempieni juomista 8v asti, olen raahannut isäni pakkasesta talon edestä yhdentoista iässä, ettei isä kuolisi kylmyyteen. Poliisit ovat raahanneet myös hänet kotiin, mutta eivät ilmoittaneet asiasta mihinkään, koska luulivat sitä yhden illan juonniksi. Esitän koulussa että vanhempani eivät juo ja elämä on täydellistä. Tällä hetkellä minulla on tyttöystävä jolle olen kertonut tilanteestani ja vanhemmistani, mutta koska suhteemme on vielä niin lievää, ja hänellä on omakin elämä. Ja olen muuttunut pikkasen väkivaltaiseksi kun puhun vanhemmilleni kun he juovat ja he huutavat minulle aina että tulen hakkaamaan tulevaa vaimoanikin...minulla on 13v sisko joka ei vielä täysin ymmärrä tilannettamme, mutta tiedän että hänkin tajuaa kohta samalla tavalla kuin minä. Olen ollut juuri tänä vuonna sijaisperheessä siskoni kanssa ja vanhempani olivat 3kk silloin juomatta kunnolla, joten sossu lopetti tutkinnan ja pääsimme kotiin. Sen jälkeen kesti kuukausi kun vanhempani alkoivat ottamaan taaaaas viikon-kahden viikon juomaputkia...
Rakastan vanhempiani silloin kun he ovat normaaleja, se on tällä hetkellä ainut este minun ja soiton sossulle välissä...pyydän kertokaa minulle teidän neuvojanne ja että mitä minun pitäisi nyt tehdä?
Vanhemmat alkoholisteja, APUA...
8
195
Vastaukset
- ------------
Paha neuvoa kun on aikalailla vakavasta asiasta kysymys.
Itse kuitenkin olin tilanteessa aikanaan myös, jossa kärsin vanhempani alkoholimista. Kärsin todella paljon. En saanut kotoani oikeastaan mitään eväitä normaaliin ja tasapainoiseen elämään, ainoastaan vääristyneen alkoholistiperheen toimintamallin. Eli salailu, valehtelu, uhkailu, kusetus, vastuunpakoilu, syyttely jne jne. Nyt olen kohta 30 ja uskon että olisin selvinnyt elämässäni paljon vähemmällä tuskalla jos olisin saanut elää normaalin lapsuuden ja nuoruuden. Jos nyt jälkeenpäin ajattelen, niin olisi ollut ehdottomasti parempi jos meidät lapset olisi huostaanotettu.
Alkoholistien lapsiin tuppaa periytymään väkivaltaa, kusetusta, uhkailua, katkeruutta, vihaa... Sitä kaikkea samaa mitä on lapsena opittu näkemään ja normaalina pitämään.
Mutta et sinä ainoa ole. Et kuule uskokkaan kuinka paljon tässä maassa on lapsia jotka kärsivät vanhempiensa alkoholinkäyöstä. Sinunkin luokallasi on lähes varmasti joku muukin joka kärsii samasta asiasta, mutta tiedät itsekkin että siitä ei puhuta vaan se salataan. Kuuluu sairauden kuvaan, alkoholisti sairastuttaa myös perheensä(alkoholismi on mielensairaus).
Tee mitä teet, mutta älä katkeroidu äläkä kanna vihaa sisälläsi. Sinun ei tarvitse olla vahva koska vanhempasi ovat heikkoja. Vanhempiesi kuuluu huolehtia sinusta eikä sinun heistä.
Jos kerrot vanhemmillesi ettet enää halua asua heidän kanssaan kun he juovat, saat tietysti päällesi haukkujen ja solvausten ryöpyn? Kuulet ehkä kuinka he ovat kaikkensa antaneet ja sinä kiittämätön heidät jättäisit? Älä välitä, juopot etsivät aina syntipukin, meillä se olin aikanaan minä koska koetin puuttua juomiseen. - PASKAJAAKKO
normaalia....kun sinustakii tulee aikuinen, niin huomaat kuinka moni asia
saa v1ttumaisen saundin, alat voida helvetin huonosti (pienistäkin vastoinkäymisistä)...koska huomaat ettet ole tehnyt elämässäsi mitään, mietit mitä h3lvettiä tapahtui kaikelle sille mitä piti tapahtua!!!!!
ja noin 30-->ainoot vaihtoehdot on kuolla nuorena tai tehdä jotain merkittävää (opiskella maisteriksi)....v1tutus on tietysti TAJUTON huomatessasi, että olet liian vanha kumpaankin!
realistinen ja mukava vaihtoehto:
Olin taas kerran kännissä ja kotiin kävelevinäni.
Luulin ihan hyvin ehtiväni, mutta siinä tää jätkä erehty.
Aloin alaoven lukossa avainta kääntää,
kun vatsassa alkoi karseesti vääntää.
Enkä ehtiny pytylle asti, kun multa karkasi isompi lasti.
Mutta sitähän varten alushousut on tehty.- --------------------
Voi Jaakko Jaakko... Humalassa olet tietysti se joka haaveissasi olet. Ei minustakaan tullut se joka piti tulla, haaveet olivat suuret. Tai äläpäs nyt, kun tarkemmin ajattelen, minusta on tullut juuri se joksi halusin tulla, mutta mielipiteeni on iänmyötä muuttunut. En enää haluaisikaan olla se joksi itseni tein. Ja minusta tuli muutamassa vuodessa menestyvä ja hyvintoimeentuleva kun lopetin juomisen. Viisi vuotta sitten ei ollut mitään. Ei mitään muuta kuin viinanhuuruinen kuvitelma omasta erikoisuudestani. Minähän olin erikoinen, aivan jotain muuta kuin nuo tavalliset työssäkäyvät idiootit. Minulla oli lahjoja, kaikki olivat vain niin tyhmiä etteivät nähneet erinomaisuuttani. Minä join koska maailma oli niin huono ja epäoikeuden mukainen paikka. Minä join koska nerona en kestänyt tuskaista maailmaa. Minä join koska... Siksi ja siksi...
Niin, joskus haaveilin jostain tällaisesta mitä nyt olen. Nyt haaveilen jostain muusta. Pointti on se, että ihminen ei ole koskaan tyytyväinen, aina on jokin pielessä. Aikuinen ymmärtää että elämä ei ole yhtä juhlaa. Valitettavasti elämä on suurimmaksi osaksi sitä tavallista harmaata arkea. Niin se on kaikilla muillakin tavallisilla ihmisillä.
Jos joisin, polttaisin kynttilää molemmista päistä. Hukkasin elämästäni yli viisi vuotta juomiselle ja kaikelle sen mukanaan tuomalle paskalle, mutta se on minun hyväksyttävä. En tiedä olisinko saanut enemmän aikaan vai vähemmän aikaan, olisinko köyhempi vai rikkaampi jos en olisi koskaan juonut. Mutta sen tiedän että jos joisin edelleen tai alottaisin juomisen uudelleen, menettäisin kaiken hyvän mitä elämässäni on. Juodessa katoaa rahat, ja aika. Toisesta päästä jäljellä olevat elinvuodet.
Nyt olen hyvin todennäköisesti muitten silmissä tavallinen ja tylsä ihminen. Tuskin poikkean massasta millään tavalla. Enkä haluakkaan. Mieluummin olen tavallinen ja tylsä kuin säälittävä juoppo joka piehtaroi itku silmässä omassa itsesäälissään.
Aika on rahaa, pitkä aika on paljon rahaa. Laske siitä kaavasta kuinka menestynyt, rikas tai kuuluisa olisit jos käyttäisit juomiseen käyttämäsi ajan johonkin muuhun. Kunnioitus ja kateus täytyy ansaita. Halveksunnan ja säälin saat ilmaiseksi.
Eiköhän tuota taas tullutkin kirjoitettua yhden vuoden tarpeet tälle palstalle.
- Kajalia Huuleen
Onko testattu löyöykauhahoitoa tai patteriin tuijottamista?
- huussiasiantuntija
"Juodessa katoaa rahat, ja aika. Toisesta päästä jäljellä olevat elinvuodet."
hyvä pointti! mutta tiedän erään jo "rantojenmiehen" vasta n.35v lasol ukon.
...kertoi juomisen syyksi sen olevan elämäntehtävä, ja että täytyyhän joittenkin olla huonoinakin esimerkkeinä. - pla.pio
Alkoholismi on synnynnäinen ja parantumaton sairaus.
Siihen auttaa usko korkeimpaan voimaan, jumalaan. Sekä käynti kerholla toipumassa, koko loppuikänsä, päivä kerrallaan.
Mikä parasta, kerholta onkin sitten erikiva lähteä kokouksen jälkeen virkistävälle ohrapirtelölle, esson paariin, samanhenkisessä kerholais-seurassa!
http://www.youtube.com/watch?v=RdEZLfueE5k - olen neuvoton
Ota uudelleen yhteys sinne sossuun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655