Morjens!

Pitkästä aikaa tulin katsomaan kuulumisia. Ei paljon uutta.

Ilmat täällä on pikkusen törkeet suoraan sanottuna. Viikko sitten meni melkein nollan puolelle :-(

Parvekkeelle olen tänä vuonna laittanut aika paljon rehuja. Tomaattia, tilliä, persk-liljaa, baska-likaa, ore-gaanoa, mansikkaa, perunaa, kukkia ja olen myös ostanut karviais puskan ;-))))

Kasvaa siellä yksi murrekin.

Tänään vietin aamun keittiössä ja leivoin karjalanpiirakoita, ohraleipää ja tonnikalapihvejä ja pikkusen muutakin. Mums kun hyvää. Jos pidätte ruuanlaitosta ja leipomisesta niin käykää Kotikokki sivuilla. Sieltä saa aina hyviä ideoita ruuanlaittoon.

Mukavaa kesää kaikille.
27110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

ei puoltoista tuntia kovin pitkä aika oo.

Kävit sitten ensiks puskista kirjottelemassa huussijuttujas ja sitten rekkasit ja muina naisina toivottelet hyvää kessää.

Äänestä

Mitä ihmettä sinä jatkuvasti valitat tuosta säästä??
Aivan normi alkukesän sää muistanpa kuinka on ollut kylmenpääkin kun nyt.
Jos on kylmä ja ulkona haluaa olla jokainen järjellä varustettu ihminen tajuaa laittaa lisää vaatetta päällensä.Tai pysyy sitten sisällä ja pistää pökköä pesään!

Jos talven -20 asteen pakkasissa on pärjännyt pitäisi 11 olla jo lämmintä!!

Äänestä
  • ja sinä ihme kopsailija!
    Tuo oli kirjoitettu sikrustiinan valituksiin vastauksena ja kirjoittaja et tasan tarkkaan ollut sielläkään sinä vaan minä!
    Eikö sinulla tosiaankaan ole koskaan mitään OMAA sanottavaa???

    Äänestä

  • Ihme kopsailija! kirjoitti:

    ja sinä ihme kopsailija!
    Tuo oli kirjoitettu sikrustiinan valituksiin vastauksena ja kirjoittaja et tasan tarkkaan ollut sielläkään sinä vaan minä!
    Eikö sinulla tosiaankaan ole koskaan mitään OMAA sanottavaa???

    Minkä vuoksi et moiti Majoa kun hän valittaa huonoa säätä? Paljastat että mielipiteesi riippuu siitä kuka on viestin kirjoittanut.

    Äänestä

  • Perustele! kirjoitti:

    Perustele. En ole nimimerkki ihme kopsailija. Nimimerkki olet ihme kitisijä huom! Ylläpitokin oottaa perustelua miksi kopsaat toisen kirjoittamia viestejä!

    Äänestä

  • 31 kirjoitti:

    Oletko muka ylläpidon edustaja?

    Äänestä

  • 31 kirjoitti:

    Perustele. En ole nimimerkki ihme kopsailija. Nimimerkki olet ihme kitisijä huom! Ylläpitokin oottaa perustelua miksi kopsaat toisen kirjoittamia viestejä!

    REEEEEEEEEEEEEEEEEEEEPSSSSSSSSSSSSSSSSSSSS ´´´´´ !!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Perustele! kirjoitti:

    Minkä vuoksi et moiti Majoa kun hän valittaa huonoa säätä? Paljastat että mielipiteesi riippuu siitä kuka on viestin kirjoittanut.

    Minä moitin tuota kopsailijaa ja aivan syystä!

    Miksi hän jatkuvasti kopsailee muiden kirjoituksia ja sitten esittää niitä täällä muka ominaan. Se on plagiointia ja säännöissä kiellettyä toimintaa!

    Minä en ota kantaa Ruotsin huonoon säähän se ei kosketa minua enkä tiedä mikä on ko, maan tyyppilinen sää tähän aikaan vuodesta. Oletettavaa tietenkin että johtuen maan sijainnista etelämpänä sen pitäisi olla lämmintä kesään puolivälissä mutta Suomen alkukesän säässä ei ole ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa!

    Sinä et kiinnitä itse aiheeseen josta kirjoitin eli laittomaan toisen tekstin varasteluun nyt mitään huomiota vaan huomiosi kiinnittyi vain siihen mihin aloitukseen alkuperäinen tekstini on kirjoitettu.

    Minä en paljasta mitään mielipidettäni sikrustiinaa kohtaan pelkästään hänen kirjoituksiaan kohtaan jotka edelleenkin olivat aivan turhaa ruikutusta kesäkuun alkupäivinä!

    Äänestä

  • Perustelu ! kirjoitti:

    rauhotuppas sakuli taas, vai ootaks paljastukxii

    Äänestä

  • Perustele! kirjoitti:

    Minkä vuoksi et moiti Majoa kun hän valittaa huonoa säätä? Paljastat että mielipiteesi riippuu siitä kuka on viestin kirjoittanut.

    On se ny vähän eri asia jos Tukholmassa on kesäkuussa 0 astetta ku jos Lahessa on 11 astetta! ;=)

    Äänestä

  • hehehhh kirjoitti:

    On se ny vähän eri asia jos Tukholmassa on kesäkuussa 0 astetta ku jos Lahessa on 11 astetta! ;=)

    On se ny paljo eri asia. Ohan se huamattu.

    Äänestä

  • Perustelu ! kirjoitti:

    Minä moitin tuota kopsailijaa ja aivan syystä!

    Miksi hän jatkuvasti kopsailee muiden kirjoituksia ja sitten esittää niitä täällä muka ominaan. Se on plagiointia ja säännöissä kiellettyä toimintaa!

    Minä en ota kantaa Ruotsin huonoon säähän se ei kosketa minua enkä tiedä mikä on ko, maan tyyppilinen sää tähän aikaan vuodesta. Oletettavaa tietenkin että johtuen maan sijainnista etelämpänä sen pitäisi olla lämmintä kesään puolivälissä mutta Suomen alkukesän säässä ei ole ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa!

    Sinä et kiinnitä itse aiheeseen josta kirjoitin eli laittomaan toisen tekstin varasteluun nyt mitään huomiota vaan huomiosi kiinnittyi vain siihen mihin aloitukseen alkuperäinen tekstini on kirjoitettu.

    Minä en paljasta mitään mielipidettäni sikrustiinaa kohtaan pelkästään hänen kirjoituksiaan kohtaan jotka edelleenkin olivat aivan turhaa ruikutusta kesäkuun alkupäivinä!

    Sinulla on kiintoisa asenne. Aamutv:ssä meteorologi (sään ammattilainen siis) sanoi että kesäkuun alku on ollut poikkeuksellisen viileä mutta sinä olet sitä mieltä että lämpötila on aivan normaali.
    Onko sinulla parempi tietämys säästä kuin ammattilaisella?

    O u t o a !
    Sinua vaan kiinnostaa sikrustiinan säät, sikrustiinan sää koskee sinua kybällä kuten sikrustiinan piha ja koiratkin.

    Äänestä

  • Rakkauttako taas! kirjoitti:

    Et sitten rekannu :)

    O u t o a !

    Äänestä

  • 23+ kirjoitti:

    Et sitten rekannu :)

    O u t o a !

    Et sitten rekannu kikuli :)

    Ei kyllä mitään O u t o a, puskissahan sinä otat irtiottoa, etkä oikeesti edes käy tällä palstalla, muka ! :=DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Voi Sinua kirjoitti:

    Sinulla on kiintoisa asenne. Aamutv:ssä meteorologi (sään ammattilainen siis) sanoi että kesäkuun alku on ollut poikkeuksellisen viileä mutta sinä olet sitä mieltä että lämpötila on aivan normaali.
    Onko sinulla parempi tietämys säästä kuin ammattilaisella?

    Oletko asunut koko ikäsi Suomessa? Minä olen ja muistan hemmetin monta kylmenpää kesäkuun alkua ja koko kesää kun mitä tämän vuoden 1-5 kesäkuuta on ollut!

    http://ilmatieteenlaitos.fi/kesatilastot

    Siinä sulle tilastoja josta saman voit itsekin todeta.En tiedä millä mittarilla se aamuteeveen meteorologi mittailee mutta tilastot kertoo omaa kieltään.

    Ja miten hitossa 11.06. voi puhua KOKO kesäkuun säästä kun on kesäkuuta yli puolet jäljellä????????

    Äänestä

  • Rakkauttako taas! kirjoitti:

    O u t o a !
    Sinua vaan kiinnostaa sikrustiinan säät, sikrustiinan sää koskee sinua kybällä kuten sikrustiinan piha ja koiratkin.

    Juu juu juu ja sulla toi rakkaus sakuliin kukoistaa vaikka vastakaikua et kyllä saa etkä tule saamaankaan!

    Äänestä

  • :=DDDDDDDDDDDDDDDDD kirjoitti:

    Et sitten rekannu kikuli :)

    Ei kyllä mitään O u t o a, puskissahan sinä otat irtiottoa, etkä oikeesti edes käy tällä palstalla, muka ! :=DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    Et sitten rekannu :)

    Ei kyllä mitään o u t o a. Puskissahan s i n ä aina häsläät!

    Otaks vaihturiks sähkärin jossa kerrot puskailustasi? : DDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Ou ou ou... kirjoitti:

    Juu juu juu ja sulla toi rakkaus sakuliin kukoistaa vaikka vastakaikua et kyllä saa etkä tule saamaankaan!

    Hyi helvetti, YÄKS !!!!! Älä unelmoi herää pahvi todellisuuteen, kuka tollasta valopäistä kieroutunutta paskanjauhajaa ikinä voisi rakastaa, nyt on mentävä yrjölle.

    Äänestä

  • Ou ou ou... kirjoitti:

    Juu juu juu ja sulla toi rakkaus sakuliin kukoistaa vaikka vastakaikua et kyllä saa etkä tule saamaankaan!

    Mist sää sen tiärät muka ?

    Äänestä

  • Olen sitten parempi! kirjoitti:

    Oletko asunut koko ikäsi Suomessa? Minä olen ja muistan hemmetin monta kylmenpää kesäkuun alkua ja koko kesää kun mitä tämän vuoden 1-5 kesäkuuta on ollut!

    http://ilmatieteenlaitos.fi/kesatilastot

    Siinä sulle tilastoja josta saman voit itsekin todeta.En tiedä millä mittarilla se aamuteeveen meteorologi mittailee mutta tilastot kertoo omaa kieltään.

    Ja miten hitossa 11.06. voi puhua KOKO kesäkuun säästä kun on kesäkuuta yli puolet jäljellä????????

    Missä tuolla sanottiin että KOKO kesäkuu ? Noin ne juoruämmien tarinat muuttuu.

    Opette ymmärtämään lukemasi ja jätä nuo liioittelut pois !

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10693581

    Äänestä

jottai ruattalaisten omii juttui;baska-likaa, ore-gaanoa ? mitä toinoi baskalika on ?

Äänestä
  • noiha se menee ko ottaa pari liikaa, ni alkaa kieli sammaltaa

    Äänestä

  • Alko! kirjoitti:

    noiha se menee ko ottaa pari liikaa, ni alkaa kieli sammaltaa

    Yksinpuhelu on kivaa eikö!

    Äänestä

  • 11 kirjoitti:

    Yksinpuhelu on kivaa eikö!

    Mää en tiedä minul ei o kokemust, mutta sinul kai on sit kokemust ko noin sanot, ni kai se sit on kivaa, ko kokemuksen ääni nii sanoo.

    Äänestä

eTTÄS KEHTAATKIN :((((((

Äänestä

Hei pitkästä aikaa. Palsta on rauhoittunut kovasti. Ylläpito on ottanut tiukan linjan siitä ei enempää kun tietyt kyllä roikkuu puskissa..... ;))))) mutta ihan on loppunut törkeydet nimimerkeillä ja tietyt nimimerkit joutuneet lopettamaan kokonaan. Ihanaa kesää sinne!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8105681 kirjoitti:

Pitkästä aikaa tulin katsomaan kuulumisia. Ei paljon uutta.

Ilmat täällä on pikkusen törkeet suoraan sanottuna. Viikko sitten meni melkein nollan puolelle :-(

Parvekkeelle olen tänä vuonna laittanut aika paljon rehuja. Tomaattia, tilliä, persk-liljaa, baska-likaa, ore-gaanoa, mansikkaa, perunaa, kukkia ja olen myös ostanut karviais puskan ;-))))

Kasvaa siellä yksi murrekin.

Tänään vietin aamun keittiössä ja leivoin karjalanpiirakoita, ohraleipää ja tonnikalapihvejä ja pikkusen muutakin. Mums kun hyvää. Jos pidätte ruuanlaitosta ja leipomisesta niin käykää Kotikokki sivuilla. Sieltä saa aina hyviä ideoita ruuanlaittoon.

Mukavaa kesää kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu