Ekaksi se alkoi suupieleten halkeilulla ja suun ympäryksen kuivumisella. Vaseliinilla sain kuivumisen hieman siedettävämmäksi. Ajattelin että se on vain flunssan jälkeistä kuivumista ja alllergiaa. Sitä jatkui reilun viikon ja päätin kuoria kuivan ihon pois, sen jäklkeen todella kuivalle iholle tarkoitettua supermössöä. Aamulla heräsin ja suun ympärille oli ilmestynyt punaisia pilkkuja, kellertävää rupea ja nyt leukaa alkoi kutittaa ihan vietävästi. Rasvasin ja rasvasin, koska ilman rasvausta iho kuivui. Seuraavaksi kokeilin bakteereja tappavaa ihonpuhdistusainetta, koska leuka punoitti, näppylät turposivat ja kutitti ja poltteli vietävästi. Se auttoi hitusen. Lopetin rasvalla lotraamisen ja käytin vain aloe vera -vaseliinia, joka auttoi kuivumiseen ja helpotti hieman kutinaa. Googlettelin ja kävin läpi niin märkäruvet, herpekset kuin ruoka-allergiatulehduksetkin. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut tälläistä. Suun ympärys on tosi ruma, näppylöillä ja aamuisin kun herään, niin se on kuivunut ja ruvettunut. Ei tämä ole enää allergiaa, eihän? Herpeksen mahdollisuus on, irtosuhteita on tullut harrastettua, mutta eikö se iske enemmäkin huuliin ja tulee vain pari näppylää. Tai no, mistä minä tiedän. Huomenna marssin apteekista hakemaan jotain, mutta ajattelin kirjoittaa tännekin jos joku osais vetää amatöörilääkärin diagnoosin.
Kiitos kaikille jo etukäteen!
Oikea ihovaivojen sarja
täysinkyllästynyt
1
68
Vastaukset
- on kokemusta
Märkärupea se on, hae apteekista bacibact-voidetta ja käytä säännöllisesti jonkin aikaa, muista hyvä hygienia, vaihda pyyhettä ja tyynyliinaa jatkuvasti äläkä näpelöi sormilla. On tosi tarttuva ja sitkeä, muttä huolellinen hoito tuottaa pian tulosta.
Ai niin ja se vaalea rupi pitää ennen rasvausta liottaa vedellä ja irrottaa pois, ei satu.
Ja muista se huolellinen hygienia...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770