JULKISUUDENKIPEYS

Kuluttaa ihmistä

Yksi mielenkiintoinen ilmiö ovat työyhteisöjen julkisuuden kipeät henkilöt.
He ovat jatkuen lehtien palstoilla milloin toimittajien sinne vieminä tai itse itsestään kirjoittajina. Kun heidän kirjoitelmiaan ja itsestään luomia julkikuvia lukee voi vain
hämmästellä kuinka erinomaisia he ovatkaan ja joskus tuntea myös alemmuutta kun ei itse pysty olemaan yhtä erinomainen, esimerkillinen, puhdas, erheetön, korkeamoraalinen ja humaani kaikkea elollista kohtaan.

35

600

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin kuluttaa

      Niin on kirjoituksesi kun olen itsekin ajatellut. Halutaan viedä kaikki toisten luettaviksi. Mikä sitten onkin tarve ja tarkoitus?

    • Valtaa on

      Eikös sellaisten henkilöiden jotka ovat korkeilla virkapaikoilla pitäisi hoitaa asiat työssään eikä kirjoittaa niistä lehtiin itseään surkutellen. Heillähän on valtaa päättä ja hoitaa asiat mallikkaasti.

      • Paistattelua

        Jos ihan virkatyönä vain tekee missään kertomatta eihän kukaan tule tietämään miten erinomaisesti hommansa hoitaa.

      • alalle kohta itseään
        Paistattelua kirjoitti:

        Jos ihan virkatyönä vain tekee missään kertomatta eihän kukaan tule tietämään miten erinomaisesti hommansa hoitaa.

        Mielestäni on hyvä että Leiksan sosiaalijohtaja kertoo sosiaalialan työstä monesta näkökulmasta. Olen itse valmistumassa oleva sosionomi ja meille on koko koulutuksen ajan jankutettu siitä, että sosiaalialan työstä, haasteista, tunteistä ja tunnelmista on hyvä kirjoittaa ja puhua. Sekin on vaikuttamista ts. näin mm. alan asioita viedään eteenpäin. Ekös täällä Lieksassakin koko ajan perätä, että sosiaaliviranomaiset sulkevat vaitioloon vedoten suunsa. Nyt kun sosiaalijohtaja kirjottaa niin räkytetään siitäkin. Minusta tuo viimeksi julkaista kirjoitus oli vaikuttava, taidolla kirjoitettu ja kuulin että sitä tullaan käyttämään ihan opetustarkoituksessa esimerkkinä.

      • Vähän kirjoittelua

        Pohjois-Karjalassa ei näe kovinkaan usein virkapaikkojen haltijoiden kirjoituksia ja työn raskaudesta ja haitoista. Eivät juurikaan moitiskele toisia julkisesti. Eikä se olisi asiallistakaan.

    • mielestäni hän on yl

      ihminen, joka on aktiivinen asioiden edistäjä ja tarmokas. Tunnen muuten sellaisen lieksalaisen virkanaisen, jota varmaan moni kadehtii. On sekä tekijä että näkijä. Uskaltaa panna tarvittaeassa itsensä likoon. Hattua nostan ja kumarran.

      • Onhan heitä

        Lieksassa on satoja virkanaisia, jotka hoitavat työtänsä tarmokkaasti. Olisipa mukava lukea heistä ja työnsä hedelmistä. Monta tekijää ja näkijää heistä löytyy.
        Eivät vain taida olla halukkaita kuuluttaa tekemisistään ja vastoinkäymisistään.

    • Vanha erkki

      Miksi et suoraan kirjoita mitä tarkoitat? Tuollainen osoitteleva muka yleisentason kirjoittelu on niin läpinäkyvää kitänää.

    • hyväjuttu

      Kunnan virkamiesten velvollisuus on tiedottaa asioista sekä lehdistölle että myös päättäjille. Se on suorainen virkavirhe, jos ei kerro työstään.
      Kunnan työ eroaa yksityisestä siinä, että se on julkista ja avointa, paitsi tietty terveys-ja sosiaalialan henkilöasiat.

      Meillä on virkamiehiä teklassa, terveyskeskuksen johtava lääkäri, sos.johtaja, kaupunginjohtaja jotka ovat esimerkillisesti kertoneet kuntalaisia koskevia visioita, päätöksiä.
      Ei mielestäni millään tavalla pidä tiedottavaa virkamiestä leimata itseriittoiseksi julkisuuden kipeäksi.

      Sehän tuo vasta jos he salassa vehkeilisivät.. haloo siitä nousis.

      Täällä kirjoittelevat eivät uskalla nimellään kirjoittaa, se on säälittävää!

      • Myötähäpeä

        Ole sinä se ensimmäinen rohkea ja julkaise nimesi... Säälittävää!

      • Niinhän se on

        Jaa että vehkeilisivät salassa..., kyllä se parempi tehdä julkisesti!

      • Niinpä niin

        Jaa että leimata itseriittoisaksi?

      • Nimetöntä menoa

        Nimimerkitöntä kirjoittelua arvioi ja paheksuu nimimerkki HYVÄJUTTU.

      • Tiedottamisen vastuu

        Kyllä , kuntalaki 29§ ja julkisuussäädöstö velvoittavat kuntien viranhaltijat yms.
        tiedottamaan kunnan kulloinkin ajankohtaisista tai valmistelussa olevista asioista.

        Mutta, mutta, - viranhaltijan tiedottamiselle on olemassa hyvän tiedottamisen velvoite ja vastuu tiedottamisestaan ja sen vaikutuksista. Hyvään viranhaltija-tiedottamiseen ei kuulu niinsanotusti oman lähipihan puhdistaminen eli omaan virkatehtävään kuuluvien asioiden selostaminen hyvinkin subjektiivisista ja henkilökohtaisista intresseistä nousevin tarkoituksin itse aktiivisena toimijana tiedottajana ja kirjoittajana toimien.

      • Ohje on
        Tiedottamisen vastuu kirjoitti:

        Lieksallakin on tiedotusohje.

      • sosionomi amk

        no kukas tuon nyt sitten kieltää. Kaikki mikä ei ole kiellettyä on sallittua. Siis miksi viranhaltija ei voisi kertoa omasta työstään ja sen onnistumisista tai haasteista? Tätä asiaa painotetaan erityisesti sosiaalialan koulutuksessa: kertokaa, korjoittakaa ja vaikuttakaa. Tätä on ainakin minulle hoettu koulutukseni aikana.

      • Tiedottamisesta
        sosionomi amk kirjoitti:

        no kukas tuon nyt sitten kieltää. Kaikki mikä ei ole kiellettyä on sallittua. Siis miksi viranhaltija ei voisi kertoa omasta työstään ja sen onnistumisista tai haasteista? Tätä asiaa painotetaan erityisesti sosiaalialan koulutuksessa: kertokaa, korjoittakaa ja vaikuttakaa. Tätä on ainakin minulle hoettu koulutukseni aikana.

        Mutta ei nyt ihan aina ja jatkuvasti. Joku ieti oltava. Kyllä kaikki muutkin viranhalti-
        jat ja työntekijät painiskelevat vaikeiden asioiden ja päätösten kanssa. Roskapostia sataa laariin joka ikinen päivä, haukutaan kaikilla mahdollsilla ilmaisuilla jne. Ei ne asiat julkisuudessa toitottaen siitä miksikään korjaannu.

      • Hyvä että tiedetään
        Tiedottamisesta kirjoitti:

        Mutta ei nyt ihan aina ja jatkuvasti. Joku ieti oltava. Kyllä kaikki muutkin viranhalti-
        jat ja työntekijät painiskelevat vaikeiden asioiden ja päätösten kanssa. Roskapostia sataa laariin joka ikinen päivä, haukutaan kaikilla mahdollsilla ilmaisuilla jne. Ei ne asiat julkisuudessa toitottaen siitä miksikään korjaannu.

        Ei pidä paikkaansa. Törkypostia, uhkailua ja jatkuvaa solvaamista ei sada laariin kaikille virkamiehille. Muutama hyvän maun rajoilla ollut posti ja kiihtynyt asiakastapaaminen on saldona monilla pitkäänkin työssä olleilla. Kyseessä ovat silloinkin oikeat asiakkaat ei nimettömät, ulkopuoliset kiusantekijät. Kyllä tämä Lieksan solvaus-, huhu- ja vanhingontekotoiminta on ihan poikkeuksellista. Eikä sitä kenenkään tarvitse hiljaa kärsiä. Poliisi on tietenkin ensisijainen asianhoitaja. Julkinen keskustelu ja sen osoittaminen, ettei tällainen toiminta ole hyväksyttävää on ihan paikallaan myös Lieksassa.

      • Niinkuin on
        Hyvä että tiedetään kirjoitti:

        Se koirahan se älähtää johon kalikka kalahtaa.

        Muuten, kysynpä tässä samalla ettei tarvitse useammin kirjoittaa ( heinätyöt ja muut kesäkiireet, työt painaa näetten päälle. Mitäs mieltä olette nykyisten pohjoiskarjalaisten ja naiskansanaistemme työstä ja luomastaan julkisuus-kuvasta?
        Eikös sos.demien Riitta Myller ja Merja Mäkisalo-Ropponen ole hoitanut asioita ja
        myös julkisuutta mallikkaasti.? Ei itkua miten saa siipeensäkin joskus näissä kovissa duuneissa. Taitavat olla ihan oikeita ja kaiken kestäviä sos.demejä. Siinä on hyvää esimerkkiä muillekin kansanehdokkaiksi pyrkiville. Kaksi vuotta on aikaa opetella julkisuuskuvansa luomista kansanedustajiksi halajaville. Ruikutus ja itsesääli ei oikein sytytä.

      • Hyvä että tiede.....
        Niinkuin on kirjoitti:

        Jos tällä koiralla minua tarkoitetaan, niin olen todella koira eli sosiaalitoimessa muulla kuin Lieksassa pitkään työssä ollut virkamies ja syntyisin Lieksasta. En ole koskaan osallistunut kunnallis- tai valtakunnanpolitiikkaan muuten kuin äänestäjänä. Ei aina pidä lähteä siitä omasta fiksoituneesta ajatuskuviosta, joskus voi ihan lukea mitä kirjoitetaan. Kirjoitin uhkailun jne. yleisyydestä ja uhkailijoista ja oikeudesta siitä kertoa. Pieni neuvo: puoluepolitiikkaa ei aina kannata sotkea kaikkeen mikä liikkuu. Siinä voi joskus osoittaa oman tyhmyytensä!

      • bravoooooo
        Niinkuin on kirjoitti:

        Se koirahan se älähtää johon kalikka kalahtaa.

        Muuten, kysynpä tässä samalla ettei tarvitse useammin kirjoittaa ( heinätyöt ja muut kesäkiireet, työt painaa näetten päälle. Mitäs mieltä olette nykyisten pohjoiskarjalaisten ja naiskansanaistemme työstä ja luomastaan julkisuus-kuvasta?
        Eikös sos.demien Riitta Myller ja Merja Mäkisalo-Ropponen ole hoitanut asioita ja
        myös julkisuutta mallikkaasti.? Ei itkua miten saa siipeensäkin joskus näissä kovissa duuneissa. Taitavat olla ihan oikeita ja kaiken kestäviä sos.demejä. Siinä on hyvää esimerkkiä muillekin kansanehdokkaiksi pyrkiville. Kaksi vuotta on aikaa opetella julkisuuskuvansa luomista kansanedustajiksi halajaville. Ruikutus ja itsesääli ei oikein sytytä.

        Eikös sosiaalijohtajan kirjoitus ollut juuri mitä mainioin kannanotto sosiaalityön haasteellisuudesta vaikeuksien keskellä.Tuotiin esiin alan vaikutta esim. mamu asioissa. Siellähän porukka on puun ja kuoren välissä. Olet tainnut tulkita asioita omalla tavallasi. Mitä sitten Ropposen tai myllerin toimiin tulee niin eivät tämmöisiä asioita ikinä oivaltaisi koska ovat sen verran kaukana tavan pulliaisen arkielämästä. Toiskseen mitähän ovat tehneet Lieksan eteen - eivät yhtikäs mitään. Siis ruikutuksesta ei ollut kyse vaan loistavasta sanailusta, tosiasioista ja fiiliksistä.Nostan hattua että virkamies panee itsensä likoon.

      • Ei mitään uutta
        bravoooooo kirjoitti:

        Kenestä täällä puhutaan? Katsokaa keskustelun aloituskirjoitus. Miksi keskustelu
        Lieksan asioisa kääntyy aina ja ikuisesti samoihin henkilöihin ja saman jutun jauhantaan?

      • Joku roti

        Hyvä ois liotella itse kunkin itteensä noissa Lieksan vanhusasioissa näin ens alkuun!

      • Kuka kumma hän on
        Ei mitään uutta kirjoitti:

        Kenestä täällä puhutaan? Katsokaa keskustelun aloituskirjoitus. Miksi keskustelu
        Lieksan asioisa kääntyy aina ja ikuisesti samoihin henkilöihin ja saman jutun jauhantaan?

        Sietääkin ihmetellä. Kenestä kummasta henkilöistä joku porukka jatkuen jauhaa.
        Tympäsee.

      • Nuoretkin tarvitseva
        Joku roti kirjoitti:

        Hyvä ois liotella itse kunkin itteensä noissa Lieksan vanhusasioissa näin ens alkuun!

        Niin ja hyvä ois jos laitettaisiin likoon ittensä lieksalaisten nuorten ja heidän perheidensä jaksamisen tukemisessa.

      • Likoon vain
        Nuoretkin tarvitseva kirjoitti:

        Niin ja hyvä ois jos laitettaisiin likoon ittensä lieksalaisten nuorten ja heidän perheidensä jaksamisen tukemisessa.

        Saattaisihan olla hommaa ja likoonlaiton tarvetta myös mielenterveyspuolella.
        Vähäiset on resurssit.

      • Höttöä
        bravoooooo kirjoitti:

        Eikös sosiaalijohtajan kirjoitus ollut juuri mitä mainioin kannanotto sosiaalityön haasteellisuudesta vaikeuksien keskellä.Tuotiin esiin alan vaikutta esim. mamu asioissa. Siellähän porukka on puun ja kuoren välissä. Olet tainnut tulkita asioita omalla tavallasi. Mitä sitten Ropposen tai myllerin toimiin tulee niin eivät tämmöisiä asioita ikinä oivaltaisi koska ovat sen verran kaukana tavan pulliaisen arkielämästä. Toiskseen mitähän ovat tehneet Lieksan eteen - eivät yhtikäs mitään. Siis ruikutuksesta ei ollut kyse vaan loistavasta sanailusta, tosiasioista ja fiiliksistä.Nostan hattua että virkamies panee itsensä likoon.

        Kuin kermavaahtoa lihapullassa tämän asian yhteydessä kirjoittaa " loistavaa sanailua ja fiiliksiä". Hoi!

    • koiraton

      Aina roiskuu kun rapataan

    • sittissontiainen

      Jos sitä törkypostia elikkä palautetta tekemästään työstä tulee niin mitä siitä itkeä ja vinkua lehtien palstoilla. Eikö se ole merkki siitä että on peiliin katsomisen paikka.

      • Tosi sitti.....

        Törkyposti, herjaaminen ja uhkailu ovat ihan eri asia kuin palaute. Jos ei sitä ymmärrä on todellakin peiliin katsomisen paikka.

    • yks plus yks on kax

      Lieksalainen työssä oleva nainen sanoi minulle suoraan, että hän ja heidän perheessä inhotaan ylikaiken mamuja. Omakotitalon asukki, jolla ei todellakaan ole naapurissa/saatikka samassa talossa/rapussa olevia möykkääjiä!

      Jos niikseen tulee, niin täällä toiseessa kaupungissa asuvana ja työtä tekevänä kansalaisena toki PAKON EDESSÄ paljastan kyseisen työntekijän! Minullahan ei ole mitään pelättävää, muta OIKEESSA OLI JA OLEN SAMAA MIELTÄ!!

    • Joka itsensä ylentää

      Ai oikeassa oli, kun inhosi kollektiivisesti mamuja. Onneksi meidän perheessä ei opeteta, eikä inhota ketään aseman tai kansallisuuden takia. Silloin myös muilla olisi oikeus inhota meitä, koska olemme suomalaisia, lieksalaisia, opiskelijoita. Aina kuulumme kaikki johonkin ryhmään.
      Erikoista on, että voi inhota ihmisiä, joita ei tunne. Pieniä viattomia lapsia. No tämä on vapaa maa inhota, jos se jonkin kantalieksalaisen elämästä tekee paremman, mitä kyllä epäilen, niin kannattaahan se elämänsä käyttää inhoamiseen.

    • Inhoa kasvattamaan

      Kouluille aina lastataan iso vastuu asennekasvatuksessa ja syytä näköjään on. Jos saa inhota pelkän olemassaolon perusteella, saa varmasti myös kiusata, syrjiä jne. Kun kodin viesti on tämä, on koulussa varmasti työlästä opettaa tasa-arvoa ja ihmisten kunnioitusta. Sama koskee harrastusympäristöjä. Mutta hienoa, että meillä on tämä mahdollisuus Suomessa. Lapset ja nuoret saavat mahdollisuuden olla vanhempiaan viisaampia tässäkin asiassa ja niin he useimmiten ovatkin jo nyt.

      • Tiedottamisen paikka

        Nyt olisi oikea tiedottamisen paikka. Selkeällä, avoimella vastuullisten viran-haltijoiden laatimalla tiedotteella saataisiin ihmeitä aikaan Lieksassa nyt velloviin kuntalaiskeskusteluihin tilintarkastuksen pitkittymisestä. Ei kenekään syyttelyä , vaan avointa faktaa tiedotteeseen euromäärineen kaikkineen. Se olisi julkisuusteko joka koituisi Lieksan ja lieksalaisten parhaaksi!

      • Myöhemmin
        Tiedottamisen paikka kirjoitti:

        Nyt olisi oikea tiedottamisen paikka. Selkeällä, avoimella vastuullisten viran-haltijoiden laatimalla tiedotteella saataisiin ihmeitä aikaan Lieksassa nyt velloviin kuntalaiskeskusteluihin tilintarkastuksen pitkittymisestä. Ei kenekään syyttelyä , vaan avointa faktaa tiedotteeseen euromäärineen kaikkineen. Se olisi julkisuusteko joka koituisi Lieksan ja lieksalaisten parhaaksi!

        Lomalla ei mitään tiedotteita laadita. Odotellaan syksyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2005
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1052
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      878
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      766
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      752
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      735
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      688
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      673
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      671
    Aihe