Heippa.
Olen 20-vuotias nainen, asun omillani miesystäväni kanssa ja käyn keikkaluontoisissa töissä ja opiskelen. Minulle ollaan epäilty jonkin aikaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta mitään selvää diagnoosia ei vielä ole tullut (eipä sillä, eihän sitä yhdellä tai viidelläkään käynnillä voidakaan päättää). Käytän kahta lääkettä.
Ehkä suurin ongelmani on kuitenkin se, että saan nukuttua hyvin huonosti, ilman lääkettä tuskin ollenkaan. Heräilen keskellä yötä outoihin ääniin ja säpsähtelen. Näen jonkinlaisia muistikuvia lapsuudestani, siitä kuinka isäni oli väkivaltainen, huusi aina jos nukuin liian pitkään (lomalla) ja sitä rataa. Ennen kuin kukaan kysyy niin mainittakoon, että äitini kuoli jo kun olin pieni. Isä harrasti tuota henkistä väkivaltaa päivittäin, fyysistä vähän harvemmin. Joudun nykyään öisin herättyäni varmistamaan, että olen varmasti omassa kodissani ja ovi on lukossa, enkä lapsuudenkotini huoneessa minne ei ollut lukkoa. Muutaman kerran hän tuli huoneeseeni kesälomallani ja suoraan sanoen hakkasi minut, että heräsin. Ei koskaan kasvoihin, vaan paikkoihin missä mustelmat eivät näkyneet, mutta niitä kyllä tuli. Kerran hän löi minua kepillä, että suostuin pääsemään sängystä ylös. Enkä todellakaan tahallani nukkunut pitkään kun tiesin mitä siitä seurasi, mutta joskus vaan en voinut sille mitään! Tiedän, että tämä kuulostaa varmaan aika uskomattomalta, mutta totta se on. Aamuyöstä joskus kuulen myös ovikellon muka soivan ja herään siihen, vaikkei se varmasti edes oikeasti soi, ja sitten taas pelkään ja en saa unta. Nykyään tulen isäni kanssa jotenkuten toimeen, mutta vanhoista asioista hän ei suostu keskustelemaan, suuttuu vain. Ymmärrän toisaalta, jos hänellä oli vaikeaa, mutta tämä on suorastaan helvetillistä kärsiä nyt aikuisena tämmöisistä asioista. Unettomuus kun on monen muun vaivan summa... :( Ja joku varmasti miettii miksen jo pienenä tehnyt asialle jotain, mutta myönnetään, että pelkäsin. Isäni vakuutti aina että hänen käytöksensä on täysin normaalia, kun olin niin ärsyttävä kakara. Omasta mielestäni olin kuitenkin ihan normaali, hyväkäytöksinen tyttö..
Pitäisikö minun mennä psykologille tästä juttelemaan? Onko kellään muulla vastaavanlaisia kokemuksia, että näette jatkuvasti painajaisia jostain traumaattisesta kokemuksesta? Vai olenko täysin hullu :(
Olen 20-vuotias nainen, asun omillani miesystäväni kanssa ja käyn keikkaluontoisissa töissä ja opiskelen. Minulle ollaan epäilty jonkin aikaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta mitään selvää diagnoosia ei vielä ole tullut (eipä sillä, eihän sitä yhdellä tai viidelläkään käynnillä voidakaan päättää). Käytän kahta lääkettä.
Ehkä suurin ongelmani on kuitenkin se, että saan nukuttua hyvin huonosti, ilman lääkettä tuskin ollenkaan. Heräilen keskellä yötä outoihin ääniin ja säpsähtelen. Näen jonkinlaisia muistikuvia lapsuudestani, siitä kuinka isäni oli väkivaltainen, huusi aina jos nukuin liian pitkään (lomalla) ja sitä rataa. Ennen kuin kukaan kysyy niin mainittakoon, että äitini kuoli jo kun olin pieni. Isä harrasti tuota henkistä väkivaltaa päivittäin, fyysistä vähän harvemmin. Joudun nykyään öisin herättyäni varmistamaan, että olen varmasti omassa kodissani ja ovi on lukossa, enkä lapsuudenkotini huoneessa minne ei ollut lukkoa. Muutaman kerran hän tuli huoneeseeni kesälomallani ja suoraan sanoen hakkasi minut, että heräsin. Ei koskaan kasvoihin, vaan paikkoihin missä mustelmat eivät näkyneet, mutta niitä kyllä tuli. Kerran hän löi minua kepillä, että suostuin pääsemään sängystä ylös. Enkä todellakaan tahallani nukkunut pitkään kun tiesin mitä siitä seurasi, mutta joskus vaan en voinut sille mitään! Tiedän, että tämä kuulostaa varmaan aika uskomattomalta, mutta totta se on. Aamuyöstä joskus kuulen myös ovikellon muka soivan ja herään siihen, vaikkei se varmasti edes oikeasti soi, ja sitten taas pelkään ja en saa unta. Nykyään tulen isäni kanssa jotenkuten toimeen, mutta vanhoista asioista hän ei suostu keskustelemaan, suuttuu vain. Ymmärrän toisaalta, jos hänellä oli vaikeaa, mutta tämä on suorastaan helvetillistä kärsiä nyt aikuisena tämmöisistä asioista. Unettomuus kun on monen muun vaivan summa... :( Ja joku varmasti miettii miksen jo pienenä tehnyt asialle jotain, mutta myönnetään, että pelkäsin. Isäni vakuutti aina että hänen käytöksensä on täysin normaalia, kun olin niin ärsyttävä kakara. Omasta mielestäni olin kuitenkin ihan normaali, hyväkäytöksinen tyttö..
Pitäisikö minun mennä psykologille tästä juttelemaan? Onko kellään muulla vastaavanlaisia kokemuksia, että näette jatkuvasti painajaisia jostain traumaattisesta kokemuksesta? Vai olenko täysin hullu :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä usko noihin "kaksisuuntaisiin mielialahäiriöiselityksiin" ollenkaan. Ne ovat täyttä fuulaa. Lisäksi jos syöttävät sulle mielialalääkkeitä niin tiedoksi, ne muuttaa sun aivojen kemiaa peruuttamattomasti ja jos syöt niitä mömmöjä kauemmin, tulet aivan varmasti siaraaksi. Ja sitten syöt niitä lopunelämää.
Terve sielu terveessä ruumiissa, on ohje jota ei pysty ylittämään.
Terve sielu tulee taas terveestä elämästä, ei kemiallisista mömmöistä.
Lapsikin sen tietää.
posttraumaattinen stressireaktio, oireesi sopivat aika hyvin.. Itsellä sama homma, tosin pientä eroa oireissa. Psykoterapia ja lääkitys, itse pärjään ilman lääkkeitä.