Yksin ongelmiensa kanssa

Näkymätön Ninni

En tiedä kuuluuko tämä aihe välttämättä tänne, mutta väliäkö sillä. Olen monesti huomannut, että olen tunteineni ja ongelmineni aivan yksin enkä saa keneltäkään takaisin sitä samaa mitä jaan toisille. Keskityn helpommin muiden tunteisiin ja heidän elämänsä ristiriitoihin ja aallokoihin, mutta kun tulee kyse mun elämästäni, ihmiset kohauttavat vain hartioitaan. Sitä myöten taas koen itseni ja oman elämäni hyvin epätodellisena... aivan kuin en olisi olemassakaan, sellainen näkymätön Ninni.

Kai tämä kumpuaa jo lapsuudesta. Tunteitani on vähätelty ja oikeastaan aika rankasti mitätöity silloin kun olin lapsi. Minua koulukiusattiin aika rankasti, kun olin tulossa murrosikään. Kukaan ei korvaansakaan lotkauttanut, ja vanhempieni kaikki aika meni enemmän juodessa ja keskinäisissä kähinöissä kuin meidän lasten ongelmien ehkäisemisessä. Jos itkin, äitini saattoi matkia sitä väsyneenä "no wää wää, mitä siinä parut", ja hän joskus kuunteli, mutta ei tehnyt asioille mitään.
Vasta aikuisena avatessani psykologilla päätäni aloin toipua ja tulla tekemisiin ihan oman itseni kanssa. Tajusin, miten paljon projisoin omia ajatuksiani toisiin ihmisiin ja järjestelen sisäistä maailmaani ulkoisilla tekijöillä. Olen koittanut lopettaa sen, mutta sitten havaitsin että kukaan ei yksinkertaisesti välitä.
Juurikin nyt kärsin erittäin myrskyisästä parisuhdetilanteesta ja eräs ystävä on osoittautunut erittäin petolliseksi. Kun yritän keskustella aiheesta toisten ystävieni kanssa siitä miltä musta tuntuu, minut joko tuomitaan tai kaverit sulkevat korvansa. Musta tuntuu kuin olisin aivan yksin enkä selviä ja tämä aiheuttaa mussa voimakasta vihan ja riittämättömyyden tunnetta. Aivan kuin huutaisin tuuleen tai puhuisin kuuroille - mutta välittömästi se päättyy, kun puhummekin kavereiden ongelmista.

Mitä voin tehdä? Onko kohtalontovereita? :(

2

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe