Miettitteköö

joka ikinen hetki ja toivomme että Herra tulis ja korjais pois mut eipähän ole tuota näkynyt :( ei me emme pelkää kuolemaa

Joskus, kauan sitten, harkitsin vakavasti oman henkeni riistämistä, silloin se tuntui hyvältä vaihtoehdolta, kaikki tuntui kaatuvan päälle. Nyt, kun siitä on jo vuosia, ja asiat ovat täysin erilailla, olen tullut siihen loppupäätelmään, että: "Katotaan prkle, mitä jännää edessä vielä on...". Kuolema tulee sitten aikanaan, jokainen sen joutuu vuorollaan kokemaan. Ja, ei pelota...enää.

Vaikka olen kokenut kaikenlaista elämässä ja lievää masennustakin nuorena, niin henkeä en ole halunnut riistää itseltäni. Toki hetkellisenä ajatuksena vilahti mielessä synkimpinä aikoina, mutta ei sen enempää. Nyt seuraan läheisen ihmisen hiipumista tästä maailmasta pikkuhiljaa pois. Kuolemaa mietin paljon, kun sain tietää sairaudesta. Pelottaa se osaltaan, vaikka ymmärtääkin, että se on luonnollista osaa tätä elämän kiertokulkua. Sen olen tässä oppinut ja ymmärtänyt, että elämä on kuitenkin niin hieno ja upea asia, että kortit katsotaan loppuun asti. Enemmän nähdä niitä hyviä, kauniita asioita. Arvostaa sitä kaikkea mitä on eikä vain valittaa ja vaikerrella elämäänsä. Koskaan ei tiedä, milloin tämä elämänlanka katkeaa. Kokea, tuntea, nähdä, kuulla avoimin mielin tämä elämä ja maailma. Pakkohan tähän on laittaa biisi. Tähän liittyy nuoruudesta muistoja. Hetki jolloin tajusin, että elämä on kuitenkin kaikesta huolimatta elämisen arvoista. Tuon hetken ja tilanteen muistan vieläkin elävästi, vaikka aikaa on kulunut jo 24 vuotta. Liikutun vieläkin kun kuuntelen tämän. http://www.youtube.com/watch?v=FyAtNTdh-eU

Kyllä mietin, mutta en pelkää. Uskon jälleensyntymään ja siihen että elämänkierto jatkuu ja jatkuu... Kuolen ja palaan takaisin jonain toisena toisessa muodossa. Sielu on kuolematon, ruumis vain hauska astia, jolla on mielenkiintoisia käyttömahdollisuuksia.