Minulla murtui L1 nikama n. vuosi sitten. Tai olisikin vain murtunut, mutta kun se pirstaloitui ihan täysin ja osa sirpaleista meni lähelle selkäydintä. Käsittääkseni nikama poistettiin kokonaan ja tilalle laitettiin ruuveja, levyjä ja putkia. (En ole ihan varma poistosta mutta näin käsitin ja järkeilin.) Mikä taas tarkoittaa että nikamani on jäykistetty, eli se ei taivu/liiku kuten ennen. Nikaman sirpaleiden osuminen selkäytimen läheisyyteen aiheutti melkein täydellisen halvaantumisen lantionpohjalihaksissa, hermovaurioita, mistä johtuu se etten pysty enää nousemaan ollenkaan varpailleni/päkiöilleni, virtsaus- ja ulostusongelmia sekä muuta vastaavaa.
Jouduin makaamaan kolme viikkoa sairaalassa. En saanut liikkua laisinkaan ja lihakseni ehtivät totaalisesti heiketä tässä ajassa. Tästä liikkumattomuudesta sain varteeni 30 kiloa lisää kannettavakseni, mikä jo itsessään pahentaa selän oireilua. Selkää särkee melkein koko ajan. En pysty seisomaan paria minuuttia kauempaa, en pysty kävelemään kuin 200 metriä ja jo selkä ilmoittaa itsestään, en pysty enää juoksemaan (kun en pysty päkiöille nousemaan), en pysty hyppimään, kaikenlainen kiertoliike sattuu selkään, nukkuminen on miltei mahdotonta ja niin. Minkäänlaista kipulääkitystä minulle ei ole määrätty.
Käyn fysiossa kerran viikossa. Olen käynyt nyt tämän viimeisen vuoden siitä asti kun nikama murtui. Se ei kuitenkaan tunnu auttavan. Tarvitsisin siis hieman apua. Tämä murtuma on johtanut siihen, että melkein koko elämänhaluni on kadonnut, kun en pysty tekemään asioita joita ennen pystyin. Esimerkiksi amerikkalainen jalkapallo oli intohimoni = ei tule kysymykseenkään enää koskaan. Miten voisin liikkua, jotta voisin pudottaa painoa? Painon pudotuksen jälkeen selkänikin luultavasti olisi parempi ja kivut siedettäviä, ja voisin siten saada elämäni raiteille jälleen. Ruoan vähentämistä olen koittanut jopa siihen pointtiin asti etten syönyt juuri mitään, mutta koska en oikein voi liikkua(/keksi oikeita tapoja liikkua) niin painoa siinä ei tippunut. Ja kuitenkin haluaisin lihaksiini sitä vahvuutta takaisin mitä oli ennen kuin selkäni murtui.
Kiitän etukäteen, jos joku jaksaa vastata. :)
L1 nikama murtunut, miten liikkua?
9
3307
Vastaukset
- --
Pitkä kirjoitus, jossa oli yksi kysymys: "Miten voisin liikkua, jotta voisin pudottaa painoa?"
Uinti, vesijuoksu/kävely, pyöräily ym lajit, joissa isot lihakset joutuvat töihin mutta tärskähdyksiä ei tule. Kyllähän kipuihin on olemassa lääkkeet, eli marssi selkäortopedin/neurokirurgin/fysiatrin vastaanotolle. - ruokavalio
Liikunta ei laihduta vaan ruokavalio.
Muista riittävä D-vitamiini. - kohtalotoveri
Minulla ei ole viisaita neuvoja, mutta pakko todeta että itselläni oli onni onnettomuudessa kun vajaa kaksi vuotta sitten mursin L1-nikamani. Selkää ei tarvinnut leikata. Kuusi viikkoa pidin ortoosia. Selkä on edelleen heikko ja särkee herkästi, mutta pystyn liikkumaan. Olen pahoillani puolestasi!
Ruokavaliota kannattaa tosiaan tarkistaa, kuitenkin niin, ettei näännytä itseään vaan syö säännöllisesti ja monipuolisesti. Kannattaa kokeilla vaikkapa kalorilaskuria. Urheilulajeista tuossa yllä mainittiinkin jo hyviä (vesijuoksu, uinti yms) lempeitä lajeja. Fysioterapeutiltakin kannattaa kysyä neuvoa. Itse olen kokenut joogan hyväksi oman selkäni kuntoutuksessa, mutta sinulle se ei välttämättä sovi.
Ja ehdottomasti ota selvää lääkityksistä, krooninen kipu heikentää elämänlaatua merkittävästi (tiedän kokemuksesta). Kipuun on monenlaisia lääkkeitä, niin säännöllisesti kuin tarvittaessa otettavia. Itse olen käyttänyt hermosärkyyn/krooniseen kipuun esim. Cymbaltaa (SSRI-lääke), Lyricaa, tarvittaessa opiaatteja jne. Vaihtoehtoja on paljon.
Suosittelen kokeilemaan myös vaihtoehtohoitoja (akupunktio yms). Vaikkei niihin uskoisi, ei siinä kauheasti menetä jos kokeilee, verrattuna mitä menettää muuten, kun elämänilo on kadoksissa ja kipu hallitsee elämää.
Voimia sinulle! - kohtalotoveri
Ai niin, tuossa linkit vielä selkäfoorumille ja kipufoorumille, josta voi löytää tietoa ja tukea.
http://www.kuntonetti.org/keskustelu/login.php
http://selkaliitto.captesting.net/viewforum.php?f=8 - poikkitaitettu
Terveyskaupasta ja nettiterveyskaupasta voi ostaa tukiliivejä.
Itse ostin kun kärsin tosipahasta iskiaksesta.
Liivin avulla pysyin pystyssä, muuten en olisi pysynyt.
Löytyy hakusanalla tukiliivejä/korsetteja.
Rautakiskoiset liivit ovat pätevimpiä mutta kalliita.
Kannattaa kumminkin sijoittaa kun masentua siitä kun ei pääse liikkeelle. - LL
Laihtuminen onnistuu vähemmän syömällä - se on fakta. Kipuun on lähes aina jotain ratkaisuja kun osaa etsiä. Netistä kannattaa aloittaa.
- Operoituna 10 vuotta
Hei alkuperäinen!
Tsemppiä toipumiseen.Tiedän tasan mitä käyt lävitse!!omalla kohdalla ihan sama lähtötarina L1 täysin pirstaleina ja sirpaleita selkäydinkanav lähellä.Luusiirto suoliluusta eli nikama rakennettiin uudelleen ja luudutettiin titaanilla.Minäkin lihoin 10kg.Söin masennukseeni, koska kävin niin pohjalla kokemuksestani.Olin nimittäin tosi liikunnallinen ennen tätä täpähtumaa.
Kun aloin toipumaan n.2 kk kohdalla, aloitin päivittäiset sauvakävelylenkit.Ensin muutaman kymmenen metriä, sitten satoja, sitten jo kilometrejä.Samalla hommasin itselleni fysioterapeutin, jolla kävin viikottain.Tein myös päivittäin ahkerasti kaikki hänen ohjelmansa.Kun kunto parani, minulle tehtiin oma kuntosaliohjelma tämän fysioterapiayrityksen kuntosalille.
Lääkkeitä käytin siten, että pyrin olemaan niin kivuton kuin mahd.Lähinnä oli Voltaren, Ibusal, ym. Tärkeänä lisänä yöksi iso satsi Sirdaludia, jotta pääsin lihasjännityksistä. Turvauduin myös niskahartiaseudun sähköhoitoon ultrahoitoon.
3kk onnettomuudesta/leikkauksesta aloitin laihdutuskuurin eli söin runsaasti kasviksia, paljon vettä ja kaikki sokeripitoiset turhuudet pois.Kuukaudessa tiputin tuon 10kg pois.
Vähän 3kk jälkeen pomoni soitti minulle ja kyseli kuulumisia.Päätin palata töihin kevennetyllä työnkuvalla.
Hermo-oireita mulla jatkui vielä 1/2 vuoteen asti, sampin kengännauhoja en pystynyt laittamaan pitkilleen kiinni.Mutta siitä se lähti.
Haluan nyt luoda sinuun positoivista ajattelua. Sinun täytyy itse haluta parantua.Toipumiseen on tehtävä kovasti töitä joka ikinen toipilaspäivä. Vaikka et olisi vielä kunnossa täysin, kannattaa palata takaisin töihin ja saat ajatuksiasi muuhun kuin sairautesi pyörittelyyn.
Huolehdi hyvästä kipulääkitylsestä.Ilman sitä et voi treenata, etkä myöskään nopeuta toipumistasi.
Aloita vesijuoksu, venyttele, sauvakävele, tanssi kotona. TSEMPPIÄ!
Terveisin täysin normaalia elämää elävä titaaniselkä:) - Operoituna 10 vuotta
Edelliselle kommentti, että alkuperäisellä on selkävamma joka ehdottomasti edellyttää liikkumista.Lautasmallinmukainen ruokavalio on peruslähtökohta.Puolet lautasesta kasviksia jne.kuvat löytyy sydanliitto.fi. Laihduttamisessa saa tukea myös kiloklubi.fi.
Vain yhden asian huomioinnilla ei pitkälle pääse, kun on kyse tälläisestä postoperatiivisesta hoidosta ja kuntoutumisesta.
Hermojen palauttamiseen auttaa kyllä Neurobion forte. - Näin se vain on
Liiat hiilarit muuttuu rasvaksi, joten niiden vähentämistä (sokerit, viljat jne). Laihduttamiseen tepsii parhaiten elämäntapamuutos eli voi syödä normaalisti, mutta vähentää kaiken syömänsä määrää. Näin kaloreitakin tulee syödyksi vähemmän.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668