Syntymäpäivä on kuolemanriski. Sille sekavalle dementikolle!

Ei pidä juhlia!

Tutkimus: Syntymäpäivä on kuolemanriski

Onnettomuudet, sydänkohtaukset ja jopa syövät tappavat todennäköisimmin juuri syntymäpäivänä, kertoo laaja selvitys.
Ulkomaat

Ihmiset kuolevat syntymäpäivänään miltei 14 prosenttia todennäköisemmin kuin vuoden muina päivinä, kertoo tuore sveitsiläistutkimus. Kuolinsyyt vaihtelevat, mutta tutkijoiden mukaan syynä näyttäisi olevan "syntymäpäivämasennus".

Tutkija Vladeta Ajdacic-Gross ja hänen työtoverinsa tutkivat 2,4 miljoonan sveitsiläisen kuolinpäiviä 40 vuoden ajalta. Heille selvisi, että syntymäpäivänään henkensä oli menettänyt 13,8 prosenttia enemmän ihmisiä kuin muina päivinä. Yli 60-vuotialla riski kasvoi 18 prosenttia.

Eniten lisääntyivät kuolemaan johtaneet kaatumiset tai putoamiset. Niiden käyrä kääntyi ylöspäin jo neljä päivää ennen syntymäpäivää. Kasvu oli selvää myös muissa onnettomuuksissa ja vielä isompaa itsemurhissa. Naisilla itsemurhariski ei kuitenkaan näyttänyt kasvaneen.

Myös aivoinfarkti sekä sydänkohtaukset ja muut verenkiertoelinten sairaudet ja jopa syövät päättyvät keskimääräistä useammin kuolemaan juuri syntymäpäivänä.

Stressi koituu kuolemaksi

Tutkijoiden mukaan ilmiölle on kaksi kilpailevaa selitystä. Toisen mukaan vakavasti sairaat ihmiset kamppailevat selvitäkseen seuraavaan syntymäpäiväänsä. Toisen mukaan syntymäpäivä masentaa niin, että stressi koituu kuolemaksi. Ajdacic-Gross kallistuu tämän selityksen kannalle.

Miesten itsemurhiin selitykseksi on soviteltu toisaalta runsasta alkoholin nauttimista juhlapäivän kunniaksi, toisaalta yksinäisyyden korostamista, jos kukaan ei kiinnitä huomiota syntymäpäivään.

Brittilehti The Independent kertoo tutkimuksesta, joka on julkaistu kokonaisuudessaan Annals of Epidemiology -lehdessä.

Kuunnellaan nyt miten se mårtta saa raivareita juuri syntymäpäivänään.
Kyllä olis rauhottavat lääkkeet tarpeen, tai pitäisi kieltää hänen syntymäpäivä.

0

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Stefu LOISTAVAA!

        Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1979
      2. Msisa on eronnut

        Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        29
        989
      3. Missä sinuun mies voisi

        näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
        Ikävä
        69
        868
      4. Venäläisiä keksintöjä?

        Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
        Maailman menoa
        261
        747
      5. Tiedän että on aika luovuttaa

        En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
        Ikävä
        65
        740
      6. Raviskalla tappo?

        Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
        Oulainen
        12
        718
      7. Katumuksesta

        Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
        Sinkut
        132
        683
      8. Sun mies on mun

        Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
        Ikävä
        80
        674
      9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

        Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
        Ikävä
        26
        662
      10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

        KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
        Maailman menoa
        207
        655
      Aihe