Keltainen marketta,

tästä kysymys näin kesäkukkana ja siksi yritän tällä palstalla saada vastausta.
Eli puutarhalta eilen ostin (ulkomaisia) keltaisia marketoita. Kukka on valtavan suuri - läpimitta ainakin 5 cm tällä hetkellä! No, lehdetkin toki ovat suurempia kuin tavallisessa marketassa, joita minulla myös on. Taimet olivat kapeassa ruukussa, jonka korkeus 9 cm.

Ajattelinkin vasta nyt, kun olen jo ostanut ne taimet - hehe, että olivatkohan ne tarkoitettu kuitenkin kukkapenkkiin. Sillä noin syvä taimiruukku kai kertoo sen, että ne tarvitsevat syvän multatilan istutusruukussakin! No, en viitsi enää uusia ruukkuja ostaa - tai ehkä toiselle näistä kuitenkin, jos raaskin.

Mutta onko se syvä taimiruukku (joka myös oli täynnä juuria ainakin toisella näistä marketoista) että tarvittaisiin myös istutusruukussa tilaa syvyyssuunnassa?

Olen joskus aikaisemmin ostanut surfinian taimia myös tuollaisissa syvissä ruukuissa, ja laitoin ne vain tavalliseen parvekelaatikkoon, joka nyt ei kovin paljon syvempi tuota 9 cm ole, ja sielläkin pohjalla on lekasoraa ollut, eivätkä ne surfiniat kyllä kovin hyvin kasvaneet siinä!

No, tuolla jossakin joku kehui tukevansa kotimaista ja paikallista tuotantoa, kun ostaa puutarhalta. No, tässähän se nähtiin: ulkomaista tuotantoa niissäkin on tarjolla!
Se nyt vaan oli niin, että halusin ihan välttämättä niitä keltaisia, että pakko oli sen pitemmälle miettimättä ottaa - tosin melkein vaihdoin timanttikukkaan!
2449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse asiassa kun luin mitä siinä ruukussa on kirjoitettu (joo, olis pitänyt lukea jo siellä puutarhalla), alan olla sitä mieltä, ettei kyseessä edes ole marketta (vaikka sellaisena myytiin) vaan krysanteemi.

Chrysanthemum frutescens.
... The trademark ............ was born from a passion for Argyranthemum (marguerites) and a passion for flowers we have had in our famiy for generations. We create new varieties for your every year, and keep omproving the excellence of the existing varieties with the same passion and dedication.

Niin, tossahan se lukee heti lajikkeen nimessä "Chrysanthemum" ja vasta tekstissä puhutaan sitten marketoista... No, kauppapuutarhuri myy nyt sitten krysanteemia markettana.

Eli ei tämä ihan samoissa oloissa tule kestämään kuin valkeat markettani!

No, omaa tyhmyyttäni. Mutta kertoopa siitä, että ei se ole se taimitarha kun on paras kauppa! Kaiken lisäksi yli euron kalliimpaa kuin mitä olisi muualta saanut, jos vaan siellä markettoja vielä olisi ollut! Olivat nimittäin loppu...

Äänestä
  • apua, nolottaa:
    No, nyt piti vielä googlata tuo Chrysanthemum frutescens, niin väittävätkin sen olevan synonyymi Argyranthemum frutescensille. Jaaha, SORIIIIIII, kai se sittenkin on joku pensaspäivänkakkara!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jep jep. kirjoitti:

tästä kysymys näin kesäkukkana ja siksi yritän tällä palstalla saada vastausta.
Eli puutarhalta eilen ostin (ulkomaisia) keltaisia marketoita. Kukka on valtavan suuri - läpimitta ainakin 5 cm tällä hetkellä! No, lehdetkin toki ovat suurempia kuin tavallisessa marketassa, joita minulla myös on. Taimet olivat kapeassa ruukussa, jonka korkeus 9 cm.

Ajattelinkin vasta nyt, kun olen jo ostanut ne taimet - hehe, että olivatkohan ne tarkoitettu kuitenkin kukkapenkkiin. Sillä noin syvä taimiruukku kai kertoo sen, että ne tarvitsevat syvän multatilan istutusruukussakin! No, en viitsi enää uusia ruukkuja ostaa - tai ehkä toiselle näistä kuitenkin, jos raaskin.

Mutta onko se syvä taimiruukku (joka myös oli täynnä juuria ainakin toisella näistä marketoista) että tarvittaisiin myös istutusruukussa tilaa syvyyssuunnassa?

Olen joskus aikaisemmin ostanut surfinian taimia myös tuollaisissa syvissä ruukuissa, ja laitoin ne vain tavalliseen parvekelaatikkoon, joka nyt ei kovin paljon syvempi tuota 9 cm ole, ja sielläkin pohjalla on lekasoraa ollut, eivätkä ne surfiniat kyllä kovin hyvin kasvaneet siinä!

No, tuolla jossakin joku kehui tukevansa kotimaista ja paikallista tuotantoa, kun ostaa puutarhalta. No, tässähän se nähtiin: ulkomaista tuotantoa niissäkin on tarjolla!
Se nyt vaan oli niin, että halusin ihan välttämättä niitä keltaisia, että pakko oli sen pitemmälle miettimättä ottaa - tosin melkein vaihdoin timanttikukkaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu