Mun mies sanoi mulle tänään että mä olen ruvennut kuulemma raivoamaan jota en ennen ole tehnyt.
Omasta mielestä en. olen vaan tullut siihen ikään etten anna tehdä itselleni mitä vain. En lähde mökille jos ei huvita enkä istumaan rantaan, tuntitolkuksi palelemaan kun ukko onkii.
En jää kotiin jos mies ei lähe mukaan jonnekkin, lähden yksin tai soitan kaverille.
Jos mies murjottaa en kysy miksi jos ei älyä itse ilmoittaa mikä kyrsii niin ikävä hälle.
Ostan itselleni vaatteita enkä kysy hintaa kun en kuitenkaan hurjan kalliita osta. Harrastan ja luen. Teen mitä huvittaa toista loukkaamatta. En myöskään hyv äksy että mies ostaa kalliita harrastusvehkeitä multa kysymättä koska myös minä rahoitan niitä.
Mullahan on viihdevuodet. Tiedä vaikka huomenna kuolisi. 60
Muuttunut nainen?
13
282
Vastaukset
- semmoinen tapaus
Kai se on pitkän avioliiton salaisuus itse kullakin. 40v.
Sitä kun rakkaudesta luulee tekevänsä mitä hyvänsä toisen eteen ja sitten huomaakin että hei eihän se voi aina näin mennä.
Isäntä harrastaa kalastusta ja kaikki ylimääräinen ropo menee harrastukseen ja tietty aika.
Isäntä sai paskahalvauksen kun tilattiin siskon kanssa matka Pariisiin. Raivos kun on niin kallista. - entinen elättäjä;)
Äijät on nihilistejä ihan kaikessa:) onneksi naiset nauttivat elämästä!!! Ihana tulla tuollaisten naisten perässä:D!!! Ihanaa kesää ja omaa tahtoa:)
- Nautitaan vaan
Alkaa tulla jo 10 vuotta täyteen avioerosta ja olen oppinut pahoille tavoille. Tuntuu todella vapauttavalta vuosikymmenten avioliiton jälkeen kun voi tehdä mitä haluaa eikä tarvitse toiselta kysyä että sopiiko tai riittääkö rahat johonkin ostokseen. Muutenkin elämä tuntuu vapaalta kun saavutin aikuisen naisen iän (kansaneläkeikä).
- Vielä työelämässä
Kaiken takana kestävässä avioliitossa toisen kunnioitus. Ei siihen tarvitse laittaa syitä, onko kuukautiset, onko vaihdevuodet. Minusta on itsekästä vedota vaihdevuosiin vaikka ne hankalia ovatkin, siitä huolimatta kunnioitus on kaiken a ja o, ja ellei sitä ole, kärsii koko avioliitto. Jos minä alkaisin räyhäämään mukavalle aviomiehelleni ja pitämään häntä jonain mörököllinä, saa ihan itse katsoa peiliin. Olenhan luvannut rakastaa niin myötä kuin vastaisessa.
Vapaa voi olla silti, mutta toisen ei silti tarvitse olla kuin pirttihirmu toiselle. Jos elät elämää siten että tahdot tehdä puolisosi eteen hyvää, se kyllä näkyy sieltä toiseltakin puolelta jos hän kunnioittaa sinua. Kunnioitus ei tule siitä että me tiuskitaan ja haukutaan puolisoamme. Kunnioitus tulee siitä etten minä saa hallita vaan avioliitto on ytheinen rojekti eikä vain yhden miehen/naisen elämä.
Yhteiset harrastukset on hyvä aloittaa jo hyvissä ajoin, kaikkeen ei tarvitsekaan mennä, mutta jos sitä yhteistä ei ole aviopuolisoina voi käydä todellakin niin ettei ole muuta kuin sinun ja tuon toisen menot.
Miksi mennä avioliittoon jos haluaa elämältä jotain suurta ja vapautta. Vapaus syntyy kun ei ole jännitteitä ja niitä kyllä saa äkkiä jos vain haluaa. Jos haluaa riidellä, sitä sarkaa varmasti saa aikaiseksi.
Mutta jos elämme rakentavasti niin elämää voi elää täysipainoisesti eikä tarvitse ajatella ettei saa mennä eikä tulla.
Yhteistä eloa meillä on 31-vuotta. Eikä ole tullut sanottua koskaan sellaista toisesta mitä katuu, koska rakastaa häntä, ei myöskään koskettele toisen elämää siten että se loukkaa. Eikä loukkaa hänkään. Tänään viimeksi herätti minut suudelmilla ja toivotti hyvää syntymäpäivää. Helli hetken ja lähti tekemään aamuaskareitaan, keitti kahvit ja antoi minun vielä nukkua, koska minulla oli vapaapäivä töistä.
Eläkää sovussa, toinen toistanne kunnioittaen. Tarpeet ovat aina yhteiset. Se on kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti.
Kiltistä ja mukavasta miehestä voit saada sen näköisen kuin haluat.
Tämä siis yleisesti, ei kenellekkään yksityisesti.- "26v aviossa
nyt mun täytyy kanssa sanoa että paskapuhetta ettei koskaan tule 31v aikana mitään muuta kuin ihanaa ja auvoista. Ei ole totta.
eläkää sovussa outoa sanoa toiselle naiselle noin. Oot kuule provo ja iso.
- ikävä ihminen hän
Jasso päätit sitten täälläkin saarnata kalorilaskuri.
Ei kaikki ole siltä miltä näyttää. Huumiria voisit ottaa avuksesi vaikka oletkin täydellinen.
Älä viitsi saarnata aikuisten ihmisten palstalla. Olet varmasti uskovainen herran nuhteessa elävä. - vielä työelämässä
Niin on ihmisiä jotka ei kestä toisen avioelämää, pitäähän sitä alkaa heti osoittelemaan että on uskova, sillälailla, hienoa että syy löytyy aina jostain! ei ihme että joillakin on vaikeata.
- yrittäjätär 58v
No kyllähän tuo vähän siltä vaikutti että ei koskaan mitään sanomsta puolin eikä toisin. Jompi kumpi on lapanen.
Yhtä juhlaako ja rakkautta joka päivä.
Niin muistaakseni Timo Mikkosellakin saman päivän aamuna vielä puhelimessa vannoi rakkauttaan ja iltapäivällä ilmoitti että on toinen nainen ja jättää.
Vaikka en noita aikaisemmin vastaneita edustakkaan niin kirjoitus on kyllä vähän lällää ihan kuin entisestä Reginasta.
Minäkin olen ollut 38v naimisissa kivan miehen kanssa ja kunnioitan häntä mutta kyllä meillä räiskyy välillä. En usko tuollaiseen lällään minäkään.
On matkustettu on tehty vaikka mitä yhdessä ja toivottavasti tehdään vastakin.
Miksei toisen avioelämään voi uskoa tottakai me uskotaan. Ja mitä vikaa siinä on jos on uskovainen?
Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia siitä että joku ei antaisi nukkua. Ja kumpi herää aikaisemmin se pätäyttää kahvit jne.
Taidat olla tossun alla ja pahasti. - vielä töelämässä
Ihan totta, onko täällä ihan oikeita ihmisiä kun sanotaan että on tossun alla, onko rakkaus ja kunnioittaminen molemmilla sinusta tossun alla! ja minä kun olen luullut että meillä on hieno avioliitto jossa pidetään toista arvossa, mutta tossun alla, taidat olla itse kun et muuta liitostani keksinyt. Tänne ei kannata jäädä keskustelemaan kun täällä näyttää olevan kateellisia ihmisiä.
- meitä on kaikenlaisi
Kannaatko tuollaisesta välittää.
Mun sisko on ollut 3 kertaa naimisissa ja tykkää että mulla on huono avioliitto ja meillä tylsää kun naurettaan ja meillä on kivaa yhdessä.
En kuulemma osaa nauttia elämästä`? - Olen kiva
Ei se yksin vaihdevuosista johdu jos ei enää jaksa toisen pillin mukaan tanssia, ei siedä huonoa kohtelua tai tekee sitä mitä huvittaa ja nauttii elämästä. Sitä on vaan kasvanut "isoksi"
Minun erostani on 12 vuotta aikaa. Elämäni paras teko kun pääsi pahasta miehestä erilleen. Lähes saman verran seurustelua kiltin miehen kanssa mutta ei yhteistä taloutta. Elämä on juhlaa. Viikonloppuna vietetään laatuaikaa eikä arjen ongelmat varjosta. Oma tupa oma lupa. Omat rahat ja oma tahto. Toki täytyy toinen ottaa huomioon tällaisessakin suhteessa. Emme koskaan riitele. Joskus olen vähän painokkaamin sanonut jostakin epäkohdasta, mutta vain asiasta. En ole koskaan mennyt tämän uuden kanssa semmoiseen mistä en ole pitänyt. Keksin jotain muuta kivaa.
En enää välitä mitä muut minusta ajattelevat. Jos en jostakin tykkää niin en ole hänen kanssaan tekemisissä. Kukaan ei hypi silmilleni, mutta toki käyttäydyn itse sivistyneesti. Olen rohkeampi kuin nuorena. Menen jopa vaihtamaan jonkun ostamini tuotteen joskus jos en pidäkään siitä ja reklamoin usemmin tuotteista jos siihen on aihetta.
En voi sietää häijyjä ja kieroja ihmisiä. En tykkää teeskentelijöistä. Pikkuhiljaa vieraannut ärsyttävistä ihmisistä ja olen tekemisissä vain kivojen kanssa. - vapaa vaikka
Kivan kanssa samaa mieltä. Pitää olla omaakin elämää vaikka olisi kuinka pussaava mies.
Kyllä meilläkin arvostetaan toista ihmistä mutta kyllä mä saan kiljua kun sille päälle satun jne. Mä en kertakaikkiaan toisten avio-onnea kadehdi hyvä niin mutta jos aina yhseddä eikä koskaan mitään kymmeniin vuosiin jotain on takana ihan varamasti.
Kivat ihmiset osaavat pitää hauskaa ilman mietsäkin. Minusta tuntuu että miekii on kiva:)
Eikö tuo veilä työelämässä ole koskaan edes riidellyt miehensä kanssa? Outo sangen outoa. - ei lapasta
Ihan työelämässä ei ole kyllä ihan rehellinen edes itselleen. Jos ei koskaan muuta kuin rakkautta niin outoa on sangen outoa,.
Lapsistakin tulee erimielisyyksiä. Hyi hitto jos mun mies olisi nuin lällä ei sellaista voi kunnioittaa?
Muuten naapurin ihana rakastettava mies yritti iskeä minua koko ristelyn ajan joulukuun pikkujouluristeilyllä.
Hienoa jos ei petä eikä muuta kuin suutelee niin mikäs siinä. Mutta paskoo puhut:(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668