Kaikki olisi täydellistä
sinä mintunvihreässä leningissä
kutoen sukkaa aamusta iltaan
aina iloisena, aina laulavana
ei koskaan pahalla tuulella
silmät loistaen rakkaudesta.
Kaikki olisi täydellistä,
kesän puhtoinen tuomenkukka
taivaalla loistava Venus,
jos vain kolkuttaisit oveen
päättäisit pitkällisen piinan
ja astuisit sinulle varattuun onneen,
sillä kaikki on jo valmiina.
Rakkaudesta
4
98
Vastaukset
- *laudi*
Rakkaus ~~~~~~niin..
Siihen sisältynee kaikki se, mitä teemme yhteisen onnen eteen.
Mausteita vaihdellen :)- Korpi-Filosofi
Näin on nyppylät ja männynkävyt. Rakkaus on ihanaa pumpulipöllyä. Tämän verran myönnän mutta sanon samaten että jonkin verran matkaa on tällä tekstillä eikä kovin ruusuista "fiilinkiä" ollut kirjoittaa aikanaan kun mietti sitä nurjapuolta. Tahtoo sanoa että ekan säkeistön väsäsin tähän veisuun mutta ajattelin ettei tohdi ihmisten ilmoille tämmöistä raakiletta laittaa. Aika raakaa tekstiä. Sitten vain tuli ihan muualta runoista tuo tuomen kukka ja Venus-planeetta ja tuumin että sopii se nyt kuitenkin jotenkin. Tai ettei tässä nyt kummempaakaan sanottavaa ole vaikka kirjoittaisikin ja kuitenkin tottunut että paraskaan ole kylliksi hyvää. Mutta rakkauteen: mausteita, olisi kiva kanelia, ettei liikaa tulisi sitä 'pippuria pieksämäelle'.
- Ich bin...
Rakkaus on pelkkää päivänpaistetta.
Ainakin näin kauniina kesäpäivänä.
Näin se on - tänään.- Korpi-Filosofi
Näin on ja kesällä suurin osa ihmisistä on parhaimmillaan. Jotensakin sulaa mukaan joukkoon. Rakkaus niin, kesään(kin) se kuuluu ja olen huomaavinani myös jonkinlaisen analogian. Ei tässä jaksa ryhtyä stressaamaankaan näin kauniin päivän kuluessa mistään. Kiitos kommentista ja viikonlopun vietännän mietteitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481249Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753