Minä sekä mieheni olemme aikoinamme eronneeet kirkosta. Mieheni on kyllä käynyt rippikoulun ja on konfirmoitu mutta erosi kirkosta vakaumuksellisista syistä. Itse olen ollut ateisti ja vapaa-ajattelija koko pienen ikäni.
Sukulaiset tietävät tämän mutta se ei estä heitä kysymästä miestäni kummiksi. Minulta eivät yksinkertaisesti uskalla kysyä tulisinko kummiksi kun nostaisin siitä niin jumalattoman metelin.
Pahin tapaus oli se, että mieheni ei kelvannut veljensä ensimmäiselle muksulle kummiksi. Kun ei kelvannut, ei enää nähnyt mitään syytä kuulua kirkkoon ja erosi. Veli sai toisen muksun akkansa kanssa ja nyt kummius olisi kelvannut. Pappi ei olisi kirkkoon kuulumatonta hyväksynyt kummiksi ja mieheni ei suostunut liittymään takaisin kirkkoon vaikka kaikki painostivat hänen äitiään myöten. Mieheni ei antanut periksi eikä liittynyt kirkkoon vain sen takia, että olisi päässyt veljensä ipanalle kummiksi.
Mikä siinä on että enemmistö suomalaisista jotka kuuluvat kirkkoon niin osa heistä (tosin pieni osa) ovat niin suvaitsemattomia, että edes ateistina ei saa olla rauhassa noilta kummipyynnöiltä vaikka hyvin tietävät minun itseni kannan kummiuteen ja uskonasioihin sekä myös mieheni kannan.
Mitä pitäisi seuraavan kerran sanoa henkilölle jonka tiedän tietävän oman ja mieheni näkökannan asioihin, kysymykseen tuletko kummiksi? Tekisi mieli pamauttaa päin taulua mutta väkivalta kun on aina huono ratkaisu erimielisyyksiin.
Sukulaiset tietävät tämän mutta se ei estä heitä kysymästä miestäni kummiksi. Minulta eivät yksinkertaisesti uskalla kysyä tulisinko kummiksi kun nostaisin siitä niin jumalattoman metelin.
Pahin tapaus oli se, että mieheni ei kelvannut veljensä ensimmäiselle muksulle kummiksi. Kun ei kelvannut, ei enää nähnyt mitään syytä kuulua kirkkoon ja erosi. Veli sai toisen muksun akkansa kanssa ja nyt kummius olisi kelvannut. Pappi ei olisi kirkkoon kuulumatonta hyväksynyt kummiksi ja mieheni ei suostunut liittymään takaisin kirkkoon vaikka kaikki painostivat hänen äitiään myöten. Mieheni ei antanut periksi eikä liittynyt kirkkoon vain sen takia, että olisi päässyt veljensä ipanalle kummiksi.
Mikä siinä on että enemmistö suomalaisista jotka kuuluvat kirkkoon niin osa heistä (tosin pieni osa) ovat niin suvaitsemattomia, että edes ateistina ei saa olla rauhassa noilta kummipyynnöiltä vaikka hyvin tietävät minun itseni kannan kummiuteen ja uskonasioihin sekä myös mieheni kannan.
Mitä pitäisi seuraavan kerran sanoa henkilölle jonka tiedän tietävän oman ja mieheni näkökannan asioihin, kysymykseen tuletko kummiksi? Tekisi mieli pamauttaa päin taulua mutta väkivalta kun on aina huono ratkaisu erimielisyyksiin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuollaiselle kusipää akalle ei kannata omia lapsia antaakkaan!!!
minun lapsella on yksi "epävirallinen" kummi.
lapselle kummi kumminkin.
ennen vanhaan kummilla oli kirkollinen tehtävä, lapsen kristillinen kasvatus, nykyään
ei uskovaisessa perheessä lähinnä
olla lapselle kaveri, aikuinen.
eli jos jompikumpi haluaa kuitenkin "kummitukseksi"
voi olla epävirallinen kummi.
mutta jos ei tahdo, niin sitten ei.
se on vain sanottava, että 'ei kuulu tapoihin'.
minä pyysin läheistä aikuista, jonka tiesin, ettei kuulu kirkkoon.
Tiesin ihmisen kuitenkin olevan sellainen, jonka
haluaisin jotenkin 'läheiseksi' lapselle.
ja sellainen hän on.
itse kuulun kirkkoon, mutta en ole uskova.
(en usko jumalaan, mutta haittaneeko tuo?)
Et usko Jumalaan eikä se sinua haittaa. Silti kuulut kirkkoon. MIKSI?
Kummiuden takia? Kasteen takia? Konfirmaation ja rippikoulun ja kivan aikuistumisriitin takia? Että saat oikeat häät, kirkkohäät? Saat kuolinilmoitukseen ristin - vaikket usko koko ristiin? Pääset viimeisensä lepona sinuattuna kirkkomaahan, vaikket usko koko siunaukseen, et usko Jumalan siunaukseen - silti haluat sen??
Kummi on kiva tyyppi, joka ostaa lahjoja lapselle. Vai?
Minua ei haittaa, vaikket sinä uskokaan. Se ei ole minulta pois.
Mutta minä en ymmärrä, miksi kuulut kirkkoon, miksi liität lapsesi kasteen kautta Jumalan ja seurakunnan yhteyteen, vaikket itse usko "mihinkään" Jumalaan?
Tuotapa jäin itsekin miettimään ja niinpä sitten erosin kirkosta. Oli muuten helppo tehdä ja on tullut tässä vuosien saatossa paljon halvemmaksikin, kun en enää maksa kirkollisveroja.
Niin, jos ainoa, mitä kirkon "anti" on, on velvollisuus maksaa kirkollisveroa.. silloinhan kirkosta eroamisella saa itselleen valtaisan taloudellisen hyödyn.
Tottakai eroaminen on helppoa, sen kun paperit täyttää. Ei sieltä kukaan työntekijä tule perään huutelemaan tai ala riitelemään tai vaatimaan erolle perusteita.
Monet eroavat valtionkirkosta, koska kuuluvat toiseen kirkkokuntaan/seurakuntaan/lahkoon. He maksavat kymmenyksensä sinne.
Minä kuulun kirkkoon. Pohdin aikoinaan eroamista ihan vakavastikin. Ajankohta vaan oli aina väärä: veli tiesi kertoa jonkun kuukauden, milloin kannattaa kirkollisveron perusteella erota.. kun viitisen vuotta tätä mietin, ja aina ajonkohta vuodesta oli väärä, päätin että olkoot, en eroa kun en ole tähänkään asti osannut erota. Jos se olisi ollut niin tärkeä asia, olisinhan sen jo tehnyt.
Nyt olen iloinen, etten niin totaalisesti Jumalalle selkääni kääntänyt. Uskoni tuolloin oli "kaapin ovien takana hylättynä", mutta siellä se silti odotti.
Aiheesta keskustelin aina mielelläni: intin, olin eri mieltä.
Oli siis "haku päällä" :D
Tällä hetkellä elämääni kuuluu usko Jumalaan ja Jeesukseen Jumalan poikana ja ylösnousseena.
Maksan mielelläni kirkollisveroa, en koe sitä lovena kukkarossani ja taloudessani. Lisäksi annan kolehdin jos käyn kirkossa - pienen lapsen takia tulee käytyä nykyään niin harvoin. Lisäksi yritän auttaa muutenkin kirkon kautta niitä ihmisiä, jotka apua tarvitsevat. Olen itsekin aikoinaan talouteni ja elämäni romahdettua saanut apua nimenomaan kirkolta, diakoniatyön kautta. Eivät he kysyneet uskoni laatua, suuruutta, syvyyttä. Se hieno puoli ev.lut kirkolla on, että autetaan kaikkia. Se jos mikä on evankelioimistyötä.
Esim. jehovantodistajathan (jotka muuten eivät usko Jeesukseen Jumalan poikana, eivätkä Pyhään kolminaisuuteen: isään, poikaan ja pyhään henkeen) eivät auta kuin omiaan. Eivät edes niitä, jotka etsivät, hakevat.
He auttavat vasta sitten, kun on heidän leiriin liitytty ja siitähän ei itkemättä lähdetäkään! Eikä siellä saa elää ja olla kuten itse haluaa, vaan on aina tilivelvollinen uskonsisarelle!!!!
no, kaipa olen laiska, en ole kerinnyt erota.
Lapsi on kastettu, olen käynyt rippikoulun.
kummina olen kolmelle lapselle.
En vain usko jumalaan.
Lapsi siis kuuluu kirkkoon, ja kuulukoon,
en minä hänelle ole sanonut ettei jumalaa ole tms,
mielestäni hän voi itse uskoa mihin haluaa, se on jokaisen oma asia.
kirkkohäitä en haluaisi, vaikka kirkkoon kuulunkin.
En ymmärrä miksi kummeus on sinulle niin raskas asia, että sinua ottaa päähän jos sinua pyydetään kummiksi. Siitä voi aina kieltäytyä. Järkevä syy reaktioosi olisi, jos et pidä lapsen vanhemmista tai yleensäkkään lapsista.
Kun minä pyydän tai minua pyydetään lapselle kummiksi en kuvittele että omat tuttavani odottavat kummilta erityisemmin mitään uskoon opettamista..Kummilla on oma tärkeä roolinsa, mutta se on jossain muualla kuin vuosikymmeniä sitten.
Kummeus on läheisyyttä.
...että, vaikka sukulaiset tietävät sen että en kelpaa kirkon nimissä kummiksi niin on ihan väkipakolla ikäänkuin kiusaa tehden pakko tulla kysymään et tuutko kummiksi ja kun kohteliaasi selitän, että se ei ole mahdollista niin vastausta ei hyväksytä.
Räikein tapaus oli sellainen, että henkilö tasan tarkkaan tiesi tilanteeni ja kysyi siitä huolimatta kummiksi. Oli oikein papilta tiedustellut koska voisi kummikanditaatti tulla rippikouluun ja miten liittyä kirkkoon. Vähemmästäkin sain raivarin tätä henkilöä kohtaan enkä ole sen jälkeen häneen mitään yhteyksiä pitänyt. Sitäpaitsi tämä nainen oli jo valmiiksi tehnyt listaa vuosien varrelle mitä lapselle täytyy hommata lahjaksi. Tässä tapauksessa kummi ei olisi ollut muuta kuin kävelevä toivekaivo. Tai siltä se ainaskin tuntui.
Lapsia vastaan itselläni ei ole mitään ja itse asiassa kälyni on nyt 4-vuotias. Kun mennään käymään hänen ja perheen luona niin saatan viedä jonkin lahjan tai jotain muuta pientä kivaa tai sitten en. Riippu tilanteesta. Tässä tapauksessa tuo lapsen ja aikuisen välinen suhde on rakentunut ihan itsessään ilman että asiasta ollaan mitään sovittu tai puhuttu. No, käy se näinkin.
.. sinun ajattelumaailmaasi? He haluaisivat että kuulut kirkkoon ja tunnustat uskovasi Jumalaan? Tai että kokisit uskoontulon, tarkoitan.
Tai että edes siihen kirkkoon kuuluisit, heidän mielestään se, ettei kuulu kirkkoon, on häpeäksi suvulle?
Asutko Pohjamaalla vai jossain muualla pienellä paikkakunnalla?
Asun ihan Etelä-Suomessa. Rippikoulu olisi pitänyt käydä ja liittyä kirkkoon, vain sen takia että olisin kelvannut kummiksi mieheni kanssa. Suurin syy kait tällaiseen käytökseen on se, että tämä akka joka tämän tempun teki on erittäin itsepäinen ja omasta mielestään aina oikeassa ja kaikki hänen tekonsa ovat ehdottomasti arvostelun yläpuolella (ainaskin hänen omasta mielestään). Toine syy on kait se, että heillä ei yksinkertaisesti ole ketään kaveria tai ketään muuta sukulaista jota olisi voinut pyytää kummiksi. Kaikki kummikanditaatit ovat jo edellisten lasten kummeina joten ei kuulemma voinut sitten tehdä muuta kuin aloittaa minun ja mieheni kiusaamisen.
Ei voi kuin todeta että, meitä on moneen junaan. Siinä ei ole mitään vikaa, että pyytää jotakuta kummiksi ja jos joku ei halua siihen suostua niin pitäis mennä viesti ekalla kerralla perille eikä aloittaa tuollaista painostusrumbaa. Tämä tässä asiassa otti päähän.
En tiedä onko se häpeäksi suvulle että en kuulu kirkkoon. Ei kiinnostakkaan tietää ja vähät välitän siitä mitä tämä suku minusta ajattelee. Saisivat vain jättää meidät rauhaan. Uskonasioista voin keskustella sellaisessa ilmapiirissä jossa on suvaitsevaisuus läsnä. Siis en siihen sävyyn et sun täytyy nyt uskoa vaan ihan niin kuin ihmiset asioista keskustelevat.